Täytyykö vauvassa tosiaan olla niin kiinni, ettei äiti ehdi syödä tai käydä suihkussa/vessassa?

Vierailija kirjoitti:

Se varmaan riippuu ihmisestä.

Itselle lapsen kova itku tuntui fyysisenä ahdistuksena. Toisaalta tarinoissa voi olla aika paljon liiottelua. Ja esim. kynsien leikkuun kyllä ehtii,mutta sen saattaa priorisoida aika alas. Ja jos on väsynyt yöheräilyistä, niin usein myös käy aika hitaalla. Eli jotenkin organisointi on hankalaa, tulee tietynlainen putkinäkö ja ei ehkä hoksaa miten arkea voi helpottaa tai järjestellä ja myös unohtelee asioita.

Muistan silti pari päivää, jolloin oli kyllä tuskaisaa. Tämän muistan varsin hyvin, kun tajusin sen "ei ehdi edes vessaan"-jutun jota olin ihmetellyt. Meillä siis pääsääntöisesti tosi leppoisaa. Ensin imetin aamulla sängyssä ennen ylös nousua, mutta oli kuukautiset sotkeneet sängyn, joten kun lapsi nukahti uudelleen, lakanat yms pois ja itse suihkuun. Olin juuri saanut kahvit tippumaan, kun lapsi heräsi koska oli ns.niskakakka tullut unissaan. Se oli siivottava, lapsi pestävä. Lapsi pissasi mun tukkaan. Laitoin uudet petivaatteet. Lapsella olikin nälkä ja jos pääsi liian nälkäiseksi, ei malttanut syödä, raivosi vaan. Joten syötin ja samalla hörpin kahvia. Lapsi viihtyi sitterissä sen aikaa, että sain pyykit koneeseen ja hiukset huuhdeltua ja puettua päälle ja sitten pitikin jo lähteä neuvolapsykologille. Otin evääksi juotavan jugurtin ja banaanin jotka mussutin bussissa matkalla. Siinä vierähti kolmisen tuntia, koska neuvolapsykalle matka kesti n. 50min suuntaansa. Lapsen syöttö ja päiväunille. Siinä kohtaa, kun sain lämmitettyä edellispäivän jämät, kello oli kolme ja mies tuli töistä (menee kuuteen).

Kyllä siinä oli tosi hölmistyneenä, että en tosiaan ole syönyt kunnolla vieläkään ja toinen tulikin jo töistä.

Siihen päälle vielä vuoden pari vanhempi touhutaapero, niin ei oikeasti uskalla sulkea vessan ovea :D

Omat lapseni jo aikuisia,mutta he olivat vauvaikäisiä samaan aikaan (ikäero 1,5v) , jotenkin onnistuin saamaan heidät päiväunille samanaikaisesti, siinä oli kyllä "juhlan" tuntua, sain omaa aikaa tunti ja rapiat, muuten olin kyllä aika kiinni heissä,mutta kyllähän sen tiesin jo...ettei tullut varsinaisesti yllätyksenä.

No mutta hei, vauvathan ovat erilaisia! Mun esikoisella oli pahoja vatsavaivoja, joten kärsin väsymyksestä 3 kk ja alku oli vaikea, kun vauva itki tosi paljon. Tilanne helpottui pikkuhiljaa, vauvasta kuoriutui iloinen vesseli ja sain juoda kahvitkin rauhassa. Toisella lapsella ei ollut koliikkia, eikä alku ollut vaikea. Ei vauva-ajan raskautta voi etukäteen tietää. 

Vauvani syntyi lokakuun lopussa ja olin tosi onnellinen kun kerrankin oli aikaa leipoa jouluksi, tehdä laatikoita ja askerrella kun sai olla vauvan kanssa kotona eikä käydä töissä pitkine työmatkoineen. Nautin täysillä joka minuutista:)

Sekin on jännä, että tehdään etukäteisoletuksia. Vauva-arki voi olla helppoa tai sitten se voi olla vaikeampaa, riippuen vauvasta. Yhden vauvan kokemuksella ei myöskään voi tehdä yleistyksiä.

Sain esikoisen kanssa lottovoiton: erityisherkkä, allerginen, koliikki- ja refluksivauva ja minulla maailman pahimmat suihkutissit. Vauvaa ei voinut jättää sekunniksikaan yksin koska olisi voinut tukehtua omaan oksennukseensa. Päivät menivät vaatteita vaihtaessa, imettäessä ja vauvaa pystyssä nukuttaessa, jumppapallolla pomppiessa tai vaan kantaessa. Vauva huusi yöt ja päivät läpeensä, ei nukkunut edes tuntia putkeen. En todellakaan syönyt tai käynyt suihkussa muutakuin silloin kun vauva oli jonkun toisen sylissä. Neuvolassa todettiin että vauvat nyt vain itkevät.. Ei tuollaista kidutusta toivoisi kenellekään, ei itselle eikä lapselle joka huutaa tuskissaan koko ajan. Arvatkaapa vain kuinka omat voimat riittivät ulkopuolisen avun hankintaan? Eihän siitä mitään tullut ja toisen lapsen haaveilukin viivästyi kun ei vaan pystynyt. Kun toinen lapsi vihdoin syntyi, olivat ongelmat lähes samat mutta kun osasi hakea apuja oikeasta paikasta niin sitä sai yöllä joskus nukkua jopa 3h! Lapset ovat niin pieniä vielä etten tiedä koska meillä nukutaan täysiä öitä tai syödään normaalia ruokaa mutta onneksi tällaiset tapaukset ovat harvinaisia.

Vierailija kirjoitti:

Sekin on jännä, että tehdään etukäteisoletuksia. Vauva-arki voi olla helppoa tai sitten se voi olla vaikeampaa, riippuen vauvasta. Yhden vauvan kokemuksella ei myöskään voi tehdä yleistyksiä.

Näin, eikä kahde, kolmen eikä vielä neljänkään oman vauvan perusteella kannata lähteä yleistämään. Tai minkä kokoinen se oma katras onkaan....

Vierailija kirjoitti:

Omituisesti joku leimasi ketjussa vauvan tarpeen olla lähellä hoitajaansa läheisriippuvaisuudeksi. Se on vauvalle täysin luonnollinen tarve, välttämätön selviytymiselle. Vauva on täysin avuton ja sen eloonjääminen on täysin kiinni siitä aikuisesta, jonka pitäisi sitä hoitaa. Jos vauvaa laiminlyödään, se myös oppii, ettei sillä ole väliä ja siten kasvatetaan tunne-elämältään häiriintyneitä aikuisia. Vauvaa ei voi todellakaan pitää liikaa sylissä ja hyvänä.

Niinpä. Pieni vauva hätääntyy helposti, koska hän luulee jäävänsä ilman hoivaajaansa. Onhan ihminenkin eläin eikä biologiasta pääse mihinkään. Mutta vauvat kasvavat ja oppivat luottamaan siihen, että saavat hoivaa, jos hänen tarpeisiinsa vastataan.

Ei se kyllä mikään pakko ole. Voihan olla, että jotkut äidit ovat sellaisia, mutta ei se mitenkään vauvalähtöistä ole. Silloin kauan sitten, kun mun lapseni olivat vauvoja, kyllä minä kävin yksin suihkussa ja vessassa jopa silloin, kun olin lasten kanssa keskenäni. Ei siellä tuntikausia koskaan mennyt, ja hyvin pärjäsivät vauvat ja taaperot sen hetken keskenään. Ovat nykyään terveitä, tasapainoisia ja itsenäisiä nuoria aikuisia. 

Eipä tullut edes mieleeni , etten käynyt wc:ssä tai suihkussa, laittanut ruuan ja siistinyt paikat. Vauvat ( synt 3 vuoden välein) olivat silloin kehdossa ,pinnasängyssä tai babysitterissä katsellen touhujani.

Ei tullut mieleenikään ,etten olisi voinut tehdä normiaskareita.

Kesät ja talvet nukkuivat parvekkeella vaunuissa päikkärit.

Luksusaikaa oli, kun olin vuoden jokaisen aikana äitiyslomalla ja sen jälkeen olivat perheessä päivähoidossa.

Tämä oli 70-ja 80- luvulla.

enämpi näyttää äidit olevan kiinni kännykässään kuin lapsessaan. Sokkona työntävät vaunuja ja samalla selaavat kännykkää. Tyhmää.

Mulla oli toinen lapsi sellanen, että hän nukkui huonosti, oli hereillä levoton ja ei tosiaankaan tykännyt olla yksinään, ei puhettakaan että jossain sitterissä oli köllötellyt tyytyväisenä... Koska mulla oli tässä vaiheessa esikoinen, josta piti myös huolehtia, niin mulla oli tapana käydä suihkussa jne silloin kun puoliso oli kotona. Muuten oli aika tiukasti vauva sylissä tai liinassa. 

Tätä nykyä tämä "läheisriippuvainen" vauva on hyvin ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen ja rohkea teini ;) ilmeisesti läheisyys ja turva vauvana eivät hänen henkistä kehitystään pilanneet...

Vaikka oma vauva jo onkin 19 vuotias niin kyllä muistan hyvin, että ehdin tekemään vaikka ja mitä. Vauva sitteriin ja sitteri pesuhuoneen lattialle ja itse suihkuun, tai TV päälle ja sitteri telkan eteen. En itsekään ole koskaan ymmärtänyt tätä- 

Onhan niitä vauvoja saatu ennenkin ja hyvin on ehtinyt hoitaa muutkin itseen ja kotiin kuuluvat työt, eikä vauvalle ole käynyt kuinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä vauvoja saatu ennenkin ja hyvin on ehtinyt hoitaa muutkin itseen ja kotiin kuuluvat työt, eikä vauvalle ole käynyt kuinkaan.

Mun äidillä ja isällä oli 6 lasta. Äiti hoiti aamuin illoin kymmenpäisen karjan lypsyineen, peri pyykit karjakeittiössä, ei koneella. Vesi kaivosta jalämmitti muuripadassa, ja kun talvella saattoi kaivovesi loppua , saatiin kelkalla vetäen avannosta tai tehtiin lumesta.

Meidät kaikki koulutettiin hyviin ammatteihin( tämä oli satojen kilometrien päässä kotoa)

Toki oppikoulu ja lukio oli vain 40km etäisyydellä.

Kaikki olemme olleet työelämässä 30-40 vuotta ja ei ole kenelläkään pikkurahan puute.

Meistä kasvoi positiivisia kiitollisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä vauvoja saatu ennenkin ja hyvin on ehtinyt hoitaa muutkin itseen ja kotiin kuuluvat työt, eikä vauvalle ole käynyt kuinkaan.

No onhan niitä tutkimuksia, joiden mukaan ne vauvat joiden tarpeisiin ei vastata riittävästi tai konsistentisti, kasvavat helposti kiintymyssuhteeltaan vältteleväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä vauvoja saatu ennenkin ja hyvin on ehtinyt hoitaa muutkin itseen ja kotiin kuuluvat työt, eikä vauvalle ole käynyt kuinkaan.

Mun äidillä ja isällä oli 6 lasta. Äiti hoiti aamuin illoin kymmenpäisen karjan lypsyineen, peri pyykit karjakeittiössä, ei koneella. Vesi kaivosta jalämmitti muuripadassa, ja kun talvella saattoi kaivovesi loppua , saatiin kelkalla vetäen avannosta tai tehtiin lumesta.

Meidät kaikki koulutettiin hyviin ammatteihin( tämä oli satojen kilometrien päässä kotoa)

Toki oppikoulu ja lukio oli vain 40km etäisyydellä.

Kaikki olemme olleet työelämässä 30-40 vuotta ja ei ole kenelläkään pikkurahan puute.

Meistä kasvoi positiivisia kiitollisia ihmisiä.

Et voi tehdä yhdestä perheestä yleistyksiä. Mun yleistys olisi, että kaikilla on traumaattinen lapsuus ja lapsia kuolee, kun lapset "menee siinä sivussa".

Meillä lapset olleet terveitä, tyytyväisiä ja vähäitkuisia. Esikoisen vauva-aika oli lähinnä tylsää kun ei mitään tekemistä, luin järkyttävän määrän romaaneja.  Ja ehdin käydä niin suihkussa kuin syödäkin ihan rauhassa. Toisenlaisiakin tapauksia kai on. Kuopuksen vauva-aikana rakennutettiin taloa niin oli tarpeeksi tekemistä ja aivojumppaa.

Vierailija kirjoitti:

Rauhallisella äidillä on rauhallinen vauva.

Tiedän myös tapauksen jossa lapsen huudot loppuivat kuin seinään kun imettävä  tupakoiva äiti lopetti imettämisen.

Ihmettelen miksi alapeukut, kyllä tupakointi vaikuttaa, tiedän itsekin tällaisen tapauksen. Samoin kyllä vaikuttaa äidin rauhallisuus ja varmuus jo ihan pieneenkin. Toki vaikeasti koliikkiset ovat asia erikseen.

En ole alkuperäusen kommentin kirjoittaja, kunhan ihmettelin noita alapeukkuja.

Vierailija kirjoitti:

Jos vauvan totuttaa alusta saakka olemaan jatkuvasti sylissä, totta kai sille tulee turvaton olo heti jos joutuukin olemaan "itsekseen". Toki eri asia jos huutaa esim. kipua.

Mistä alusta asti? Vauva kasvaa äidin sisällä. On ihan ymmärrettävää, että se ei halua olla syntymän jälkeen kovin kaukana äidistä, jos siis hahmotuskykyä on niin paljon, että ymmärtää asiasta jotain.