Työ, josta ei palaudu vapaalla

Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja. Voiko sinne ohjatut "ihmiset" tosiaankin olla niin reppanoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varhaiskasvatuksessa opettajana ja edes 4 viikon kesäloma ei palauta.

Olenkin ajautunut tilanteeseen, jossa koko ajan teen vähemmän ja vähemmän, tiedostan puutteet, mutta en voi niihin vaikuttaa. Opettelen olemaan armollinen itselleni ja käsittelemään asiaa niin, että en voi muuttaa asioita joihin en voi vaikuttaa. Jatkuva sisäinen ristiriita syö mielialaa. Kiire on kova ja teen parhaani, mutta näen mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä, mutta siihen ei ole aikaa, ei resursseja eikä koulutusta, joten en voi kuin nostaa kädet pystyyn.

Niin minäkin, mutta ilman tuota palautumisongelmaa. Monet tunnolliset työntekijät uuvuttavat itsensä yrittämällä miellyttää kaikkia ja täyttämällä kaikkia epärealistisia vaatimuksia. Itsensä ja hyvinvointinsa johtaminen puuttuu. Kokonaisuudet ja asioiden priorisointi voivat olla retuperällä, kun takerrutaan lillukanvarsiin. Valittaminen on mediaseksikkäämpää ja "oikea" tapa suhtautua työhön.

En vähättele työelämän vaatimusten kiristymistä erityisesti yksityisellä puolella, vaan puhun kokemuksestani julkisen puolen varhaiskasvatuksesta. Vaka-ope ja tiimi rakentavat toimintakulttuurin ja työympäristöään yhteistyössä lasten kanssa, ja se tuottaa hyvinvointia sekä lapsille että aikuisille. Jos tässä taas ei onnistuta, heijastuu se pahoinvoinnin lisääntymisenä.

Ja kiire varhaiskasvatuksessa; se ei ole joku asia, joka vain kohtalonomaisesti tapahtuu, vaan me luomme sen itse.

Olen tosi väsynyt lukemaan näitä ”kiire johtuu itsestä”. Eihän sillä että täysin hallitsemattomia viestintäkanavia on nykyään paljon enemmän ja niihin ottaa hyvin suuri määrä ihmisiä yhteyttä, vaikuta mihinkään.. Eikä se, että ihmisresurssien sijaan käytetään täysin toimimattomia järjestelmiä, ja ummistetaan silmät siltä että järjestelmät ei palvele tarkoitusta vaan toisin sanoen lisäävät työtaakkaa? Itse olen ehkäpä näköalaton, mutta ainoa tapa hallita omaa työkuormaa näissä olosuhteissa olisi olla vastaamatta puhelimeen, sähköposteihin ja pitää Teamsia kiinni. Sen jälkeen minulla ei varmaan olisi enää töitä, joten kaivoon menee sekin.

Lyhyellä aikavälillä tuo oman asenteen tarkistaminen työhön voi olla hyvä ensiapu kaoottisessa tilanteessa. Pitkällä aikavälillä kuitenkin alkaa pahasti kuormittaa suurinta osaa ihmisistä, jos työtä on jatkuvasti liikaa ja sen joutuu jatkuvasti hoitamaan vain jotenkin sinnepäin. Ei se mahdollista kehittymistä ammattilaisena. Moni tekee kuitenkin töitä muutenkin kuin pelkästään rahan takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varhaiskasvatuksessa opettajana ja edes 4 viikon kesäloma ei palauta.

Olenkin ajautunut tilanteeseen, jossa koko ajan teen vähemmän ja vähemmän, tiedostan puutteet, mutta en voi niihin vaikuttaa. Opettelen olemaan armollinen itselleni ja käsittelemään asiaa niin, että en voi muuttaa asioita joihin en voi vaikuttaa. Jatkuva sisäinen ristiriita syö mielialaa. Kiire on kova ja teen parhaani, mutta näen mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä, mutta siihen ei ole aikaa, ei resursseja eikä koulutusta, joten en voi kuin nostaa kädet pystyyn.

Niin minäkin, mutta ilman tuota palautumisongelmaa. Monet tunnolliset työntekijät uuvuttavat itsensä yrittämällä miellyttää kaikkia ja täyttämällä kaikkia epärealistisia vaatimuksia. Itsensä ja hyvinvointinsa johtaminen puuttuu. Kokonaisuudet ja asioiden priorisointi voivat olla retuperällä, kun takerrutaan lillukanvarsiin. Valittaminen on mediaseksikkäämpää ja "oikea" tapa suhtautua työhön.

En vähättele työelämän vaatimusten kiristymistä erityisesti yksityisellä puolella, vaan puhun kokemuksestani julkisen puolen varhaiskasvatuksesta. Vaka-ope ja tiimi rakentavat toimintakulttuurin ja työympäristöään yhteistyössä lasten kanssa, ja se tuottaa hyvinvointia sekä lapsille että aikuisille. Jos tässä taas ei onnistuta, heijastuu se pahoinvoinnin lisääntymisenä.

Ja kiire varhaiskasvatuksessa; se ei ole joku asia, joka vain kohtalonomaisesti tapahtuu, vaan me luomme sen itse.

Olen tosi väsynyt lukemaan näitä ”kiire johtuu itsestä”. Eihän sillä että täysin hallitsemattomia viestintäkanavia on nykyään paljon enemmän ja niihin ottaa hyvin suuri määrä ihmisiä yhteyttä, vaikuta mihinkään.. Eikä se, että ihmisresurssien sijaan käytetään täysin toimimattomia järjestelmiä, ja ummistetaan silmät siltä että järjestelmät ei palvele tarkoitusta vaan toisin sanoen lisäävät työtaakkaa? Itse olen ehkäpä näköalaton, mutta ainoa tapa hallita omaa työkuormaa näissä olosuhteissa olisi olla vastaamatta puhelimeen, sähköposteihin ja pitää Teamsia kiinni. Sen jälkeen minulla ei varmaan olisi enää töitä, joten kaivoon menee sekin.

Lyhyellä aikavälillä tuo oman asenteen tarkistaminen työhön voi olla hyvä ensiapu kaoottisessa tilanteessa. Pitkällä aikavälillä kuitenkin alkaa pahasti kuormittaa suurinta osaa ihmisistä, jos työtä on jatkuvasti liikaa ja sen joutuu jatkuvasti hoitamaan vain jotenkin sinnepäin. Ei se mahdollista kehittymistä ammattilaisena. Moni tekee kuitenkin töitä muutenkin kuin pelkästään rahan takia.

Hetken aikaa sitä voi olla rahasta vaikka aidanseipäänä, mutta pitkällä aikavälillä vastaava ei enää ole kovin mielekästä.

Jouduin irtisanoutumaan burnoutin vuoksi. Yritin välissä myös vaihtaa työtä, mutta sama tappotahti kaikkialla ja kiusaavia työtovereita, jopa esimiehiä. Siitä on jo 5 vuotta, enkä vieläkään ole täysin toipunut.  Mielestäni työelämä on monilta osin 'rikki'. Nyt jo onneksi eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja. Voiko sinne ohjatut "ihmiset" tosiaankin olla niin reppanoita?

Entä jos ongelma on siinä, ettet sinä sovellu tuohon työhön?

Itse irtisanouduin autokorjaamoalalta.

Työpaikassa oli aivan hirveä työilmapiiri, epätasa-arvoista kohtelua, raivoavia esihenkilöitä, työmäärät kohtuuttomia, surkeaa johtamista ja ei lainkaan perehdytystä saatuani vastuulleni uudenlaisia työtehtäviä.

Olin kotona jatkuvasti vihainen ja ahdistunut. Viikonloppu ei riittänyt lainkaan viikosta palautumiseen, sunnuntaisin mieltä kalvoi jo tuleva työviikko..

Näin monta vuotta lähtöni jälkeen painajaisia liittyen autokorjaamotyöskentelyyn.. Jonkinlainen trauma todella jäi..

Toinen, ihan toisenlainen työ, joka kävi hyvin raskaaksi kestää oli henkilökohtaisena avustajana toimiminen. Monet asiakkaat valittivat ihan koko ajan ihan kaikista elämänsä asioista. Oli henkisesti todella raskasta kuunnella negatiivista, katkeroitunutta ja ylitsevuotavaa tilitystä 8h päivässä..

Näitä lienee useampiakin, mutta kaupassa töissä ollessani en palautunut koska se jatkuva ihmisten kanssa tekemisissä olo vei ihan kaikki mehut.

Ja siihen kun yhdisti vielä sen, että työssä oli myös fyysistä rasitusta (seisomatyö, kuormien purkamista ym) ihan riittämiin niin alaa oli ihan pakko vaihtaa.

Huh-onneksi-ei-enää kirjoitti:

Itse irtisanouduin autokorjaamoalalta.

Työpaikassa oli aivan hirveä työilmapiiri, epätasa-arvoista kohtelua, raivoavia esihenkilöitä, työmäärät kohtuuttomia, surkeaa johtamista ja ei lainkaan perehdytystä saatuani vastuulleni uudenlaisia työtehtäviä.

Olin kotona jatkuvasti vihainen ja ahdistunut. Viikonloppu ei riittänyt lainkaan viikosta palautumiseen, sunnuntaisin mieltä kalvoi jo tuleva työviikko..

Näin monta vuotta lähtöni jälkeen painajaisia liittyen autokorjaamotyöskentelyyn.. Jonkinlainen trauma todella jäi..

Toinen, ihan toisenlainen työ, joka kävi hyvin raskaaksi kestää oli henkilökohtaisena avustajana toimiminen. Monet asiakkaat valittivat ihan koko ajan ihan kaikista elämänsä asioista. Oli henkisesti todella raskasta kuunnella negatiivista, katkeroitunutta ja ylitsevuotavaa tilitystä 8h päivässä..

Huh, aikamoisia kokemuksia. En ole tajunnut henkilökohtaisen avustajan työn voivan olla henkisesti noin raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Huh-onneksi-ei-enää kirjoitti:

Itse irtisanouduin autokorjaamoalalta.

Työpaikassa oli aivan hirveä työilmapiiri, epätasa-arvoista kohtelua, raivoavia esihenkilöitä, työmäärät kohtuuttomia, surkeaa johtamista ja ei lainkaan perehdytystä saatuani vastuulleni uudenlaisia työtehtäviä.

Olin kotona jatkuvasti vihainen ja ahdistunut. Viikonloppu ei riittänyt lainkaan viikosta palautumiseen, sunnuntaisin mieltä kalvoi jo tuleva työviikko..

Näin monta vuotta lähtöni jälkeen painajaisia liittyen autokorjaamotyöskentelyyn.. Jonkinlainen trauma todella jäi..

Toinen, ihan toisenlainen työ, joka kävi hyvin raskaaksi kestää oli henkilökohtaisena avustajana toimiminen. Monet asiakkaat valittivat ihan koko ajan ihan kaikista elämänsä asioista. Oli henkisesti todella raskasta kuunnella negatiivista, katkeroitunutta ja ylitsevuotavaa tilitystä 8h päivässä..

Huh, aikamoisia kokemuksia. En ole tajunnut henkilökohtaisen avustajan työn voivan olla henkisesti noin raskasta.

Se niin riippuu asiakkaasta, ihanan asiakkaan kanssa ystävystyy ja käy vapaa-ajallakin kahvilla. Ikävät ovat niin raskaita, että tekee mieli lopettaa.

Huh-onneksi-ei-enää kirjoitti:

Itse irtisanouduin autokorjaamoalalta.

Työpaikassa oli aivan hirveä työilmapiiri, epätasa-arvoista kohtelua, raivoavia esihenkilöitä, työmäärät kohtuuttomia, surkeaa johtamista ja ei lainkaan perehdytystä saatuani vastuulleni uudenlaisia työtehtäviä.

Olin kotona jatkuvasti vihainen ja ahdistunut. Viikonloppu ei riittänyt lainkaan viikosta palautumiseen, sunnuntaisin mieltä kalvoi jo tuleva työviikko..

Näin monta vuotta lähtöni jälkeen painajaisia liittyen autokorjaamotyöskentelyyn.. Jonkinlainen trauma todella jäi..

Toinen, ihan toisenlainen työ, joka kävi hyvin raskaaksi kestää oli henkilökohtaisena avustajana toimiminen. Monet asiakkaat valittivat ihan koko ajan ihan kaikista elämänsä asioista. Oli henkisesti todella raskasta kuunnella negatiivista, katkeroitunutta ja ylitsevuotavaa tilitystä 8h päivässä..

Autojen ropaaminen vapaa-ajalla harrastuksikseen on varmaan ihan erilaista kuin autokorjaamossa, jossa on eri työtahti, tuntiveloitus on asiakkaalle niin kallis, että diagnoosi ja itse remontti pitäisi saada tehtyä mahdollisimman nopeasti, mutta kuitenkin oikein jo liikenneturvallisuudenkin vuoksi.

En tosiaankaan haluaisi itse työskennellä autokorjaamossa, mutta ei kuulosta hyvältä tuo henkilökohtaisen avustajankaan homma.

Itse menin teollisuustyöhön, kun sitä mainostettiin, että se "ei enää tänä päivänä" olisi fyysisesti raskasta, mutta se osoittautui paskapuheeksi. En osannut kuvitellakaan miten raskasta se voi olla, painavia tuotteita käsivoimin käännellä ja siirrellä rikkinäisillä rullaradoilla, koska koneet "maksavat liikaa". Otin lopputilin!

Esihenkilö tosiaan saattaa lupailla ulkopuolisille tahoille jonkun olevan hetkessä valmista. Ja jos yrität korjata aikatauluarviota realistisempaan suuntaan, korjaa esihenkilö äkkiä "nopea aikataulu on tässä tavoitteemme" tms.

Eihän siinä muuten olisi mitään, mutta haukut tulevat työntekijälle, jos työ ei tulekaan vastoin odotuksia.valmiiksi silmänräpäyksessä. Mitään ylimääräisiä resursseja poikkeuksellisen ripeisiin työsuorituksiin ei ole varattu käyttöön.

Lähinnä on masentavaa aloittaa jotakin, kun tietää ettei ilmoitetussa aikataulussa pysyminen ole mahdollista, kun kaikkia työhön kuuluvia vaiheita ei ole huomioitu.

Vierailija kirjoitti:

Esihenkilö tosiaan saattaa lupailla ulkopuolisille tahoille jonkun olevan hetkessä valmista. Ja jos yrität korjata aikatauluarviota realistisempaan suuntaan, korjaa esihenkilö äkkiä "nopea aikataulu on tässä tavoitteemme" tms.

Eihän siinä muuten olisi mitään, mutta haukut tulevat työntekijälle, jos työ ei tulekaan vastoin odotuksia.valmiiksi silmänräpäyksessä. Mitään ylimääräisiä resursseja poikkeuksellisen ripeisiin työsuorituksiin ei ole varattu käyttöön.

Lähinnä on masentavaa aloittaa jotakin, kun tietää ettei ilmoitetussa aikataulussa pysyminen ole mahdollista, kun kaikkia työhön kuuluvia vaiheita ei ole huomioitu.

Ei tietysti pitäisi antaa esihenkilön toiminnan kuormittaa, mutta kyllä se silti vaikuttaa omaan työmotivaatioon. En tiedä millainen ihminen pitäisi olla osatakseen jättää ulkopuolelta tulevan paineen omaan arvoonsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esihenkilö tosiaan saattaa lupailla ulkopuolisille tahoille jonkun olevan hetkessä valmista. Ja jos yrität korjata aikatauluarviota realistisempaan suuntaan, korjaa esihenkilö äkkiä "nopea aikataulu on tässä tavoitteemme" tms.

Eihän siinä muuten olisi mitään, mutta haukut tulevat työntekijälle, jos työ ei tulekaan vastoin odotuksia.valmiiksi silmänräpäyksessä. Mitään ylimääräisiä resursseja poikkeuksellisen ripeisiin työsuorituksiin ei ole varattu käyttöön.

Lähinnä on masentavaa aloittaa jotakin, kun tietää ettei ilmoitetussa aikataulussa pysyminen ole mahdollista, kun kaikkia työhön kuuluvia vaiheita ei ole huomioitu.

Ei tietysti pitäisi antaa esihenkilön toiminnan kuormittaa, mutta kyllä se silti vaikuttaa omaan työmotivaatioon. En tiedä millainen ihminen pitäisi olla osatakseen jättää ulkopuolelta tulevan paineen omaan arvoonsa.

Onko sellaisia ihmisiä olemassa? Pitkään täällä työskennelleet ihmiset vaikuttavat tosi kuormittuneilta jatkuvan resurssipulan takia.

Kiitos kommentoijille. Toivottavasti työpaikan vaihtaminen tulevaisuudessa parantaa jaksamistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet etsimässä uutta työtä.

Olisiko mahdollista vaihtaa asennetta nykyistä työnantajaa kohtaan? Koska työnantaja ei välitä sinun hyvin voinnista pätkääkään, et sinäkään välitä pätkääkään töistäsi. Teet vaan yhtä asiaa kerrallaan, sitä mitä esihenkilösi pyytää tai itse valitsemaasi.

Menet aamulla töihin, luet viestit ja valitset työkasasta yhden tehtävän. Laitat viestimet kiinni. Yhdeksältä käyt kahvilla, yhdeltätoista pidät puolen tunnin lounaan, kahdelta kahvin. Jos päivän aikana saat jonkun tehtävän tehtyä, luet taas viestit ja valitset kasasta toisen. 15:30 kirjoitat esihenkilölle raportin työtilanteesta (listattuna kaikki tehtävät ja niihin menevä aika arvio, arvio milloin valmis ja milloin on dead line. Jos johonkin meneekin enemmän aikaa kuin arvioit, lisää selvitys raporttiin miksi.). Se on hänen ongelmansa päättää mitä priorisoit, jos hän pyytää sinua ylitöihin, niin voit kieltäytyä ja jos suostut varmista, ettet tee niitä liikaa. 16:00 lopetat työt. Seuraavana aamuna toistat. Näin esihenkilösi ei voi väittää ettei tiedä tilannettasi.

Jos saat toimeksiantoja muilta kuin esihenkilöltä, vastaat niihin realistisella aikataululla, "voin tehdä asian, mutta saan sen tehtyä aikaisintaan 1.6.2022. Laitanko työlistalle? Ja esihenkilösi mukaan jakeluun". Jos taas esihenkilöltä, viittaa eiliseen työtilanneraporttiin ja kysy mitä jätät tekemättä.

Edeltäjä käsittääkseni sovelsi tuontapaista taktiikkaa. Esimies oli ilmeisesti usein raivon partaalla sen takia, kun koki ettei hänelle alaisen työn sisältö kuulu. Edeltäjä oli aika lyhyen jakson töissä.

Sisältö ei ehkä kuulu, mutta työajan käyttö varsin hyvin kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet etsimässä uutta työtä.

Olisiko mahdollista vaihtaa asennetta nykyistä työnantajaa kohtaan? Koska työnantaja ei välitä sinun hyvin voinnista pätkääkään, et sinäkään välitä pätkääkään töistäsi. Teet vaan yhtä asiaa kerrallaan, sitä mitä esihenkilösi pyytää tai itse valitsemaasi.

Menet aamulla töihin, luet viestit ja valitset työkasasta yhden tehtävän. Laitat viestimet kiinni. Yhdeksältä käyt kahvilla, yhdeltätoista pidät puolen tunnin lounaan, kahdelta kahvin. Jos päivän aikana saat jonkun tehtävän tehtyä, luet taas viestit ja valitset kasasta toisen. 15:30 kirjoitat esihenkilölle raportin työtilanteesta (listattuna kaikki tehtävät ja niihin menevä aika arvio, arvio milloin valmis ja milloin on dead line. Jos johonkin meneekin enemmän aikaa kuin arvioit, lisää selvitys raporttiin miksi.). Se on hänen ongelmansa päättää mitä priorisoit, jos hän pyytää sinua ylitöihin, niin voit kieltäytyä ja jos suostut varmista, ettet tee niitä liikaa. 16:00 lopetat työt. Seuraavana aamuna toistat. Näin esihenkilösi ei voi väittää ettei tiedä tilannettasi.

Jos saat toimeksiantoja muilta kuin esihenkilöltä, vastaat niihin realistisella aikataululla, "voin tehdä asian, mutta saan sen tehtyä aikaisintaan 1.6.2022. Laitanko työlistalle? Ja esihenkilösi mukaan jakeluun". Jos taas esihenkilöltä, viittaa eiliseen työtilanneraporttiin ja kysy mitä jätät tekemättä.

Edeltäjä käsittääkseni sovelsi tuontapaista taktiikkaa. Esimies oli ilmeisesti usein raivon partaalla sen takia, kun koki ettei hänelle alaisen työn sisältö kuulu. Edeltäjä oli aika lyhyen jakson töissä.

Sisältö ei ehkä kuulu, mutta työajan käyttö varsin hyvin kuuluu.

Siihen ei tule mitään ohjeistusta. Mennään kulloinkin esiin nouseva asia kerrallaan. Mikään ei siksi etene pitkäjänteisesti ja tulokset jäävät vähäisiksi verrattuna siihen, että hommat hoidettaisiin kerralla maaliin. Nyt kaikki on pelkkää pintaraapaisua eikä mitään saada valmiiksi.