"Täytyy kattoa"-kaverit

Voi ei tajusin just et itse oon just tollanen täytyy kattoo kaveri :D mutta se ei tarkoita etten haluaisi tavata, mulla vaan on välillä aika kiireistä ja yleensä tykkään sopia tapaamiset sillee et "nähdäänkö tänään illalla?" -tyyliin

Mä olen ite tommonen ihminen.
Mulla on masennusta ja se todellakin menee mun kohdalla niin, et täytyy kahtella jaksanko sinä tiettynä päivänä liikahtaa mihinkää himasta vai makaanko vaan kotona jaksamatta mitään.
En pysty juurikaan elämääni pitkälle suunnittelemaan tuon asian takia. Joskus on päiviä kun jaksan kauppaan lähteä ja siinä samalla mielelläni kavereitakin tapaisin. Ja joskus taas on päiviä, et hyvä jos sängystä jaksan nousta sohvalle siirtyä.
En tarkoita vastauksellani sitä, etten haluaisi tavata vaan se on puhtaasti sitä etten tiedä jaksanko silloin tehdä mitään.
Tiedän sen ärsyttävän yhtä kaveriani ja hän siitä onkin monesti kuittaillu "Sun nää 'katteellaan' tarkottaa aina ei". Ymmärrän kuittailun, koska hyvin usein se on sitten se ei.
Mut en mä sille mitään voi. Olen tämmöinen nykyisin ja jos sitä ei hyväksytä niin se on sitten voi voi.
Mutta jos jotain lupaan niin se myös sitten pitää. Perun tapaamisia ainoastaan silloin jos tulee jokin oikea este eteen enkä voikaan tavata. Silloin pyrin ilmoittamaan asiasta hyvissäajoin joko viestillä tai soittamalla suoraan.

Itse käytän tota kanssa, mutta tarkoitan sitä, että en ole varma huvittaako mua silloin nähdä. Ei ole ehdoton ei.

Jos olet 'täytyy katella' -ihminen, ole rehellinen äläkä etenkään jätä toista odottelemaan!

Jos et ole varma esim. seuraavan tiistain lastenhoidosta/rahatilanteesta/työvuorosta, sano kaverillesi näin: "En osaa vielä sanoa tarkkaan pystynkö näkemään, voin vaikka soitella sitten maanantaina mikä on tilanne, mutta älä toki mun takiani vartoa, eli jos sulle tulee muuta niin sitten tulee." se on ärsyttävintä, että tehdään alustavia suunnitelmia, ja sitten toinen joutuu odottelemaan vastinetta.

[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 13:44"]

Mä oon just tällanen tyyppi ite. Oon täs lähivuosina kyllä patantanu tapojani. Joskus vanhat toimintatavat kyllä nostaa vieläkin päätään. Mulla tää käytös johtuu masennuksesta ja kai jonkinlaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Myös pahimpina kausina ajattelin et en voi sopia suoraan mitään vaan vasta tiedän sinä päivänä koska en oo varma että näytänkö lihavalta silloin, että en tiedä kerkeenkö laihduttaa vähän ennen sitä vai en. Sairaus kyllä, nyt sen hyväksyn ja sitä työstän. Koko aikuisikäni olen ollut 164cm ja 50-56kg että lihava en oikeasti ole.

[/quote]Mulla ihan sama syy. Tosin hankkiuduin kaikista kavereista eroon jo vuosia sitten tämän takia eikä enää ole ketään jonka kanssa tarttis "katella". Samalla pääsin eroon ulkonäköpaineista ja laihduttamisesta. Aina kun olen yrittänyt aloittaa jonkinlaista ihmissuhdetta, alkaa sama stressaaminen... Mieluummin olen yksin ja läski mutta jotakuinkin harmoninen kuin päästän ihmisiä lähelleni ja sekoan ahdistuksesta. 

[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 15:09"]

Jos olet 'täytyy katella' -ihminen, ole rehellinen äläkä etenkään jätä toista odottelemaan!

Jos et ole varma esim. seuraavan tiistain lastenhoidosta/rahatilanteesta/työvuorosta, sano kaverillesi näin: "En osaa vielä sanoa tarkkaan pystynkö näkemään, voin vaikka soitella sitten maanantaina mikä on tilanne, mutta älä toki mun takiani vartoa, eli jos sulle tulee muuta niin sitten tulee." se on ärsyttävintä, että tehdään alustavia suunnitelmia, ja sitten toinen joutuu odottelemaan vastinetta.

[/quote]

Noin mä nykyisin teenkin eli en lupaa mitään ennenkuin olen varma, että voin lupaukseni pitää. Juuri siksi olenkin "täytyy kattella" -kaveri, jotta en lupaisi mitään, mitä en voi pitää. 

Itse sanon noin, jos tiedän, että ei kannata luvata, koska todennäköisesti ei tapaaminen onnistu. Yleensä sellaiset ihmiset jotka ovat kyllä mukavia, mutta ei mitenkään aika tai energia riitä. Jos olen tiedän varmasti, ettei onnistu, niin sitten tietysti sanon suorempaan. Ne jotka ovat mulle tärkeämpiä, etsin kyllä sopivan ajan, vaikka joskus silloinkin joudun hiukan pitkittämään, esim sanomalla, että tavataanko ensi kuussa, tai palataan asiaan silloin ja silloin ja sovitaan kunnolla... Mulle sopis kans paremmin se, että vois sopia samana päivänä sillä periaatteella, että käy jos käy, mutta suurin osa ihmisistä näyttää kokevan sen stressaavana. Itse taas koen täyden kalenterin stressaavana, mutta yllätysjutut ei ole niin stressaavia, kun ei tarvitse valmistella ja sumplia aikatauluja, vaan yksinkertaisesti vain katsoa käykö vaiko ei ilman paineita. Mutta mielestäni hyviä ystäviä ei voi jättää sellaseen täyteen pimentoon, kuten ap kuvasi. Eli minä tulkitsisin sellasen käytöksen jos se on jatkuvaa eikä siihen ole selvää selitystä luonteen tai kiireen takia, että en ole niin tärkeä tavattava, että toinen viitsisi ottaa siihen aikaa just nyt. Ei siitä tarte loukkaantua, paremminkin voi ajatella, että itsekin voi valita kenen kanssa haluaa aikansa viettää. Itseäni ei ärsyta muu kuin selllaiset kaverit, jotka sanovat tulevansa tiettyyn aikaan ja ovat jatkuvasti myöhässä tai viime tingassa vaihtavat suunnitelmaa sillä periaatteella, että tulee jotakin kivempaa väliin. Se on musta ihan vihoviimeistä, kun siitä niin loistaa läpi se, että joku muu asia tai ihminen on kivempaa seuraa ja mâ oon vaan joku hätävarakaveri. Se on musta loukkaavaa. Eli siis jos sopii jotakin oli se lhyellä tai pitkällä välillä niin olis kiva jos sen pitäisi... eri juttu jos oikeesti sairastuu tms. mutta kovin montaa kertaa ei tee mieli odotella kaveria, joka keksii aina jotakin kivempaa tai peruu ilman mitään kunnollista syytä sovitun jutun.

Mullakin on tuollaisia "kavereita". Mut joskus oon itse samanlainen koska mulla on työ jossa työajat ennalta-arvaamattomia, en oikeesti voi tietää asioita kauan etukäteen

Jep, löytyy yksi pitkäaikainen "kaveri". Jos sopiva vkl kahville/syömässä käymiselle löytyy, niin hän jättää kuitenkin päivän auki " katotaan sitten lähempänä" (eikä siis välttämättä katota, jos parempaa puuhaa on). Tai sitten voi tulla viime hetken oharit. Sama tyyppi saattaa heitellä " lähde kaupungille kaljalle" -kutsuja parin tunnin varoajalla. Enkä siis asu keskustassa.

On tässä varmaan mieltymyserojakin. Myönnän kyllä olevani pedantti suunnittelija, mutta tekemistä nyt vaan tuppaa ilmaantumaan, ellei lyö aikaa lukkoon.

MInusta "täytyy kattoa" on sama kuin ei, en ajattele asiaa sen enempää. Ei sitten.

Minä en halua luvata mitään mitä en voi pitää. Siksi sanon mieluiten että katellaan / palaillaan lähempänä.

On mullakin ollut näitä jotka eivät saa omaa aikaansa hallittua tai edes halua tehdä sitä. Heidän kanssaan olen tehnyt niin, että ilmoitan: aion mennä illalla paikkaan x, ilmaannu sinne jos pääset.

Jos tällainen henkilö alkaa multa tivaamaan milloin nähtäis, pyydän häntä ehdottamaan aikaa.

Selittelyihin suhtaudun ymmärtävästi: nähdään joku toinen kerta. Mutta itse en siis panosta enää ollenkaan noihin näkemisiin. Yleensä ne suhteet kuivuvatkin itsestään kasaan. 

Tämä strategia pitää kuitenkin mieleni tyynempänä kun en enää elättele toiveita ja jos joku tapaaminen tuleekin se on vain iloinen yllätys.

Ja jotkut vaan ovat sellaisia, lupailevat sinne ja tänne enemmän kuin on realistista toteuttaa. 

Vakavasti masentuneena en osannut sanoa muuta.

Vierailija kirjoitti:

Minä teen noin. En sovi mitään muutenkaan viikkoa etukäteen. En edes edellisenä päivänä voi vannoa, että kykenen aamulla nousemaan sängystä, saati poistumaan kotoa. Suurin osa tuntemistani ihmisistä tietää mm. paniikkihäiriöstäni, josta tuo johtuu. Inhoan luvata jotain, jota en sitten voikaan pitää, ja siitä se vasta meteli nousisikin. Siksi "pitää katella".

Sama, sairauden takia en väsymykseltä välttämättä jaksakaan nähdä, joten en uskalla luvata ja sitten perua. Monet ovat lakanneet kyselemästäkään ja parempi niin, kaikille. Mulle riittää muutama hyvä ystävä, jotka ymmärtävät.

Vierailija kirjoitti:

Lopeta näiden ihmisten painostaminen niin ei mitään ongelmia. Täytyy kattoa tarkoittaa useimmiten, että ei kannata ainakaan kovin pian asiaan palata, jos koskaan. Se on kohtelias tapa kieltäytyä, 

Minulla trarkoittaa usein, että en välttämättä pysty, mutta yritän järjestää asian - en uskalla luvata.

Monille pyytelijöille tuo "katsotaan" merkitsee lupausta, vaikkei sitä sellaiseksi ole tarkoitettu. 

Sitten ne on kiukkuisia kun olen katsonut ja sanon ei.

No olen kattonut, eikä se käynyt. Lopettaisivat kärttämisen jos on niin vaikeaa saada kieltävä vastaus.

Pitää katsella on kieltäytyminen. Yritä ap ymmärtää se. KIELTÄYTYMINEN!

Pitää katsella vastauksen jälkeen ei kuulu jäädä odottamaan ja inttämään asiaa. Se on puhdas EI ehdottamallesi tapaamiselle.

Toivottavasti tästä on apua sulle ap.

Yleensä sellaisille ihmisille sanotaan "katsellaan", jotka suunnittelevat menoja ja matkoja ilman, että kysyvät haluaako toinen edes lähteä mihinkään.  Kuvitellaan, että toinen voi järjestää aikaa näkemisille tuosta noin vaan.

Onko teillä tarjota jotain valmista hyvää fraasia tilalle? Sellaista, jolla voi selkeästi ilmaista että en halua enää ikinä tavata sinua ja joka tuottaa toiselle vähemmän tuskaa kuin ”täytyy kattella.”

Vierailija kirjoitti:

Pitää katsella on kieltäytyminen. Yritä ap ymmärtää se. KIELTÄYTYMINEN!

Pitää katsella vastauksen jälkeen ei kuulu jäädä odottamaan ja inttämään asiaa. Se on puhdas EI ehdottamallesi tapaamiselle.

Toivottavasti tästä on apua sulle ap.

No ei ainakaan mun "täytyy kattella" tarkoita kieltäytymistä!  Minä tarkoitan sillä sitä, että en tiedä pystynkö järjestämään sitä tapaamista juuri sinä päivänä juuri siihen aikaan , koska muuttujia on liikaa. Se tarkoittaa että teen kaikkeni järjestääkseni sen päivän vapaaksi, mutta en voi luvata täysin varmaksi että pääsen. 

Oma elämä on välillä niin kiireistä, etten meinaa jaksaa eikä varsinkaan ole mukavaa. Silloin ei tee mieli sopia yhtään mitään kenenkään kanssa, kun jokainen sovittu asia painaa ja rupeaa lähinnä ahdistamaan. Sanon yleensä suoraan, että nyt elän älyttömän hektistä vaihetta taas. Kerron, että en haluaisi sopia mitään, kun tuntuu olevan liikaa juoksemista ja hoitamista jo valmiiksikin. Jotkut ymmärtävät tai ainakin tuntuvat uskovan loukkaantumatta. Mutta niinkin on käynyt, että minulle on loukkaannuttu ja minut on jopa hylätty sen takia. Se tuntui ikävältä. Olin kertonut parhaani mukaan rehellisesti tilanteestani, mutta ilmeisesti minua ei uskottu vaan kuviteltiin, että minä haluakaan tavata.