Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aika järkyttävää, oletteko todella näin epäluuloisia ja varautuneita?

Vierailija
02.06.2015 |

Olin viikonloppuna baarissa ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Oli ystäväni yo-juhlat (valmistui aikuislukiosta). Tylsistyin vähän kun lössimme istuskeli vain pöydän ääressä ja höpötteli joten lähdi yksin tupakalle. Löysin ulkoterassin ainoan yksin seisoskelevan henkilön ja menin häneltä pyytämään tulta (koska itsekkin oli yksin ja ajattelin samalla saavani juttuseuraa). Mies oli musta, jostain päin Afrikkaa kotoisin (en muista mistä tarkalleen). Hän hymyili ja kohteliaana tarjosi tulta mutta oli vähän hämillään kun jäin seisoskelemaan hänen viereensä ja juttelemaan. Puhuimme englanniksi muutaman lauseen (hän ei puhunut suomea kovin hyvin) jonka jälkeen hän katsoi minua hölmistyneenä ja sanoi ettei ole suomesta kotoisin. Minua vähän nauratti se koska olihan se ihon väristä ja kielestä päätellen ilmiselvää. Vastasin vain naurahtaen että "joo, tiedän". Hän katsoi minua edelleen hyvin epäluuloisesti ja kysyi "miksi sitten juttelen minun kanssani". Olin ihan ihmeissäni joten vastasin vain että "miksi en?". Tämän jälkeen hän näytti leveän hymyn ja ihasteli kuinka avoin mieli minulla on....

Polttelimme siinä tupakat loppuun tyhjänpäiväisyyksiä lämpimiksemme höristen jonka jälkeen lähdimme yhdessä sisään. Hän kysyi saisiko tarjota minulle juoman, jonka tietysti oletin viittaavan iskemiseen. Kerroin hänelle että olen minulla on monimutkainen tilanne erään miehen kanssa (mikä on siis totta) joten ei kiitos. Tästä aiheesta vaihdoimme muutaman sanasen jo ulkona. Hän lupasi että kyse on vain juomasta ja että hän haluaa jutella vielä kanssani, hän oli tullut yksin ja oli kiva kun joku tuli juttelemaan. Suostuin siis siihen lasilliseen ja hörpittiin ne siinä rauhassa, vaikkakin musiikin takia juttelemisesta ei tullut mitään :D Sen jälkeen lähdin etsimään kavereitani. 

Mua jäi oikein ihmetyttämään hänen reaktionsa kun jäin juttelemaan. Hän oli oikein mukavan ja helposti lähestyttävän näköinen, hymyileväinen, hyvin pukeutunut.. Olinko minä tosiaan ensimmäinen/yksi harvoista suomalaisista jotka hänen kanssaan on puhunut? Miksi? Kertokaahan.

Kommentit (26)

Vierailija
21/26 |
02.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajatelkaa jotain ghanalaista insinööriopiskelijaa jonka vanhemmat on taistellu tiensä sellaseen taloudelliseen tilanteeseen että voi lähettää poikansa kauas Suomeen opiskelemaan ja poika parka ei tunne ketään ja yrittää pitää ittensä jossain kontaktissa maailmaan käymällä sitten vaikka yksin baareissa, eikä kukaan halua edes röökiä polttaa sen seurassa! Tuli oikeen paha mieli :(

Vierailija
22/26 |
02.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kutsuimme kerran japanilaisen (mies) jatko-opiskelijan bileisiimme. Oli kuulemma eka kerta kun kävi kenenkään suomalaisen kotona vaikka oli tuolloin asunut Suomessa melkein vuoden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/26 |
02.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 01:19"]

[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 01:15"]

Raiskattiinko sut?

[/quote]

No mitäs aloitus mielestäsi sanoo? Menin etsimään kaverinin ja vietin loppuillan heidän kanssaan kunnes lähdimme ystävien kanssa yhteisellä taksilla kotiin. Siis ei.

-ap

[/quote]Hyvä että pääsit pakoon.

Vierailija
24/26 |
02.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 01:21"]

Ajatelkaa jotain ghanalaista insinööriopiskelijaa jonka vanhemmat on taistellu tiensä sellaseen taloudelliseen tilanteeseen että voi lähettää poikansa kauas Suomeen opiskelemaan ja poika parka ei tunne ketään ja yrittää pitää ittensä jossain kontaktissa maailmaan käymällä sitten vaikka yksin baareissa, eikä kukaan halua edes röökiä polttaa sen seurassa! Tuli oikeen paha mieli :(

[/quote]

No luulisi, että jostain yliopistolta saisi kontakteja, ettei tarvitsisi baariin lähteä. Tai ihan mistä opistosta vain, ei kaikki opiskelijat ole mitään epäsosiaalisia lukuhiiriä, jotka piiloutuvat solukämpässä omaan huoneeseensa tietokoneen taakse.

Vierailija
25/26 |
02.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

huh, mä en uskaltaisi katsoa edes silmiin. :( Erehdyppä katsomaan sekunniksi arabimiestä niin saat siitä erittäin aggressiivisen seuraajan

Vierailija
26/26 |
02.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 01:21"]

Ajatelkaa jotain ghanalaista insinööriopiskelijaa jonka vanhemmat on taistellu tiensä sellaseen taloudelliseen tilanteeseen että voi lähettää poikansa kauas Suomeen opiskelemaan ja poika parka ei tunne ketään ja yrittää pitää ittensä jossain kontaktissa maailmaan käymällä sitten vaikka yksin baareissa, eikä kukaan halua edes röökiä polttaa sen seurassa! Tuli oikeen paha mieli :(

[/quote]Nämä kone-insinöörit todellakin tekevät töitä, jos siis kokaiinin kauppaaminen työksi lasketaan. Helsingin kokaiini markkinat ovat muiden pohjoismaiden pääkaupunkien tavoin Ghanalaisten hallussa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi kaksi