Kiitos open, karmea päätös ekaluokkalaisen kouluvuodelle :(
Eka kouluvuosi menny hyvin, lapsi tykänny koulunkäynnistä ja erityisesti opettajastaan. Hyvä todistuskin tuli. Eilen oli päättäjäiset, ja lapsi ihan innoissaan halusi itse viedä opelle lahjaksi (omalta seinältään) parhaan piirroksensa ikinä, koska ope on kehunut hänen piirrustustaitojaan. Hommattiin siihen sitten hienot kehyksetkin (eikä ihan halvat).
Eilen tuli itkua tuhrustaen kotiin eikä meinannut edes kertoa syytä ekaksi - enkä minä meinannut uskoa kun sen kuulin. Tyttö jäi todistusten jaon jälkeen koulun pihalle leikkimään ja juttelemaan kavereiden kanssa, ja kun oli vienyt toisten maahan heittelemiä jätskipapereita roskiin (tarkka luonnonystävä kun on..), roskalaatikossa oli ollut mikäs muu kuin hänen juuri pari tuntia sitten opelle ojentama taulunsa. Oli sitten ottanut sen sieltä ja putsattiin ja nyt se on meidän seinällä.
Täällläkin eilen (?) avautui joku ope ja kehuskeli heittäneensä suoraan lahjat roskiin - teille arvon opet nyt lapsen puolesta sydän verta itkevältä äidiltä kaino pyyntö ja toivomus, että jatkossa viitsisitte viedä ne edes vähän kauemmas kuin siihen lähimpään koulun roskikseen. Tyttö on tosi järkyttynyt ja niin pahoilla mielin etten tiedä "toipuuko" tuosta ikinä, herkkä kun on. Kurja kun on sama ope vielä ens vuonnakin ;(
Ja kyllä, oli eka ja vika kerta kun annettiin opettajalle yhtään mitään lahjoja.
Kommentit (116)
Törkeysaste on sitä luokkaa että sun pitäis ehdottomasti mainita tuosta sille opettajalle! !
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:48"]
Kyllä on opelta erittäin huonoa käytöstä. Itse olisin laittanut sen luokan seinälle, siellä se ei takuulla olisi haitannut open esteettistä makua. Itse säilytin nuorena opena kaiken, kunnes kaapit alkoivat pursuilla ja nykyään jätän työpaikalle mahdollisimman paljon (esim. kupit kahvimukeina, kynätelineinä, maalaustarvikkeita varten jne) ja kaikki kortit ja muut lahjat vien kotiin ja otan niistä kuvan ja vasta sitten heitän roskiin, jos tarvetta ei ole eikä mahdollisuutta laittaa kiertoon. Ikinä en ole heittänyt mitään työpaikkani roskikseen, se osoittaa erittäin huonoa arviointikykyä, arveluttavaa tilannetajua ja käytöstapojen puutetta.
[/quote]Jos laittaa yhden oppilaan piirroksen hienoissa kehyksissä luokan seinälle, niin loukkaa räikeästi oppilaiden tasa-arvoa. Kyllä se olisi kotiin pitänyt viedä.
Arvasin tämän "asumme koulun lähellä" -vastauksen. Opet ei ehdi tuossa ajassa roskia kiikuttelemaan (taitaa laitoshuoltajat niitä tyhjennellä). Varsinkin kun on vielä omia oppilaita lähistöllä.
Mitähän seuraavaksi...?
Jos tämä totta nyt on, niin mä pistäisin opelle viestin asiasta. En siis haukkuisi, mutta kunhan kertoisin tapauksesta. Normaalin sosiaalisen älyn omaava opettaja osaisi ainakin hävetä, ja koittaisi varmaan jotenkin selittää asian lapselle.
Kuinka tyhmäksi luulette opettajia?! Kannattaa penkoa lisää roskista, jos sieltä löytyisi vaikka opettajan päiväkirja. "Rakas päiväkirja, tänä keväänä sain vain paskoja lahjoja, joten taidanpa viedä ne kaikki mielenosoituksellisesti lähimpään roskikseen, ehkä jopa laitan kuvan tästä wilman kautta vanhemmille."
H U O N O provo.
Aloitus on kirjoitettu provomaisesti. Siksi haluaisin sanoa, että monella provolla tehdään asennetyötä, ehkä tietämättään. Jotkut jäävät elämään ja niitä kerrotaan totena. Varsinkin silloin kun halutaan kääntää mielipide jotain vastaan.
Aikuisen olisi pitänyt olla vähän fiksumpi ja tehdä lapsen kanssa kuvasta vaikka iso kortti. Kyllä kuvatun kaltaisessa tapahtumassa saisi syyttää vain lapsen vanhempaa.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:48"]
Kyllä on opelta erittäin huonoa käytöstä. Itse olisin laittanut sen luokan seinälle, siellä se ei takuulla olisi haitannut open esteettistä makua. Itse säilytin nuorena opena kaiken, kunnes kaapit alkoivat pursuilla ja nykyään jätän työpaikalle mahdollisimman paljon (esim. kupit kahvimukeina, kynätelineinä, maalaustarvikkeita varten jne) ja kaikki kortit ja muut lahjat vien kotiin ja otan niistä kuvan ja vasta sitten heitän roskiin, jos tarvetta ei ole eikä mahdollisuutta laittaa kiertoon. Ikinä en ole heittänyt mitään työpaikkani roskikseen, se osoittaa erittäin huonoa arviointikykyä, arveluttavaa tilannetajua ja käytöstapojen puutetta.
[/quote]
Ei olisi ollut kyllä oikein laittaa luokan seinälle, siinä olisi AP:n lapsi kyllä nostettu eri tasolle kuin muut. Vaikka olisikin tosi hyvä piirustus, mutta ei reilua muille lapsille. Jos vaikka Matti on hyvä laulamaan, niin miten hän saa taidolleen kunniapaikan luokassa? Tai jos Pinja on hyvä laskemaan, niin miten hänen taitonsa tuodaan esiin? Jonkun piirtämä kuva luokan seinällä kehystettynä antaa kuvan, että opettaja arvostaa erityisesti hyvää piirustustaitoa tai ehkä jopa pitää sitä tärkeinpänä taitona.
Olisi kannattanut hävittää lahja niin, että on varmaa, ettei sitä kukaan asianosainen löydä hylättynä jälkikäteen. Typerää myös opettajalta heittää hyvää tavaraa (kehykset) roskikseen.
Kyllä täytyy olla tavallisen tollo, jos AP:n juttuihin uskoo!
Tietenkin joku joka tuntee opettajakuntaa kohtaan kaunaa ja haluaa mollata joka käänteessä, niinkuin se tarina lahjoihinsa kyllästyneestä opesta! Aivan sepitettä sekin surkea stoori!
Piirustus kirjoitetaan sitten vain yhdellä ärrällä, ap. Toivottavasti edes lapsesi sen koulussa oppii, vaikka nyt mielensä pahoittikin, kun se sinulta jäi oppimatta. Tosin uskon tämä olevan aika huono provo.
Tämä vuodenaika on niin vaikea monelle ihmiselle. Opettajien lomat, palkat ja lahjat ärsyttää, ja sen takia onkon kiva mustamaalata täällä nimettömänä opettajia. Koska joku pöljä toimittaja siihen taas tarttuu, ja tekee "kohujutun". Mä en usko hetkeäkään, että tää olisi totta.
En usko, että on totta. Lähinnä siksi, että ap olisi aivan älyyttömän naiivi väkertäessään tuollaisen lahjan ja toiseksi ei kukaan alaluokkien ope ole noin törkeä.
Soita IS/IL? Saa opettja näpäytyksen.
Jouduin viimeisinä päivinä tyhjentämään kaksi luokkahuonetta. Kaikki oppilaiden työt piti heittää pois, olivat ne sitten hienoja tai eivät. Kouluilla ei ole säilytysmahdollisuuksia kaikelle tavaralle.
Kyllä minäkin aikoinaan löysin luokkamme tyttöjen opettajalle antamat kortit koulun roskiksesta, että tapahtuuhan näitä. Vastauksena noihin provoheittoihin
Soita sille opelle ja kerro mikä on tilanne. Itse myös haukkuisin sen maanrakoon ja ottaisin vielä esimieheen yhteyttä. Hyvä keino on myös kirjoittaa paikallislehden yleisönosastoon.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 07:33"]
Soita sille opelle ja kerro mikä on tilanne. Itse myös haukkuisin sen maanrakoon ja ottaisin vielä esimieheen yhteyttä. Hyvä keino on myös kirjoittaa paikallislehden yleisönosastoon.
[/quote]
:"DDD
Älkääs nyt, ei tästä asiasta kannata isoa numeroa tehdä. Ope saa tehdä lahjallaan mitä tahtoo, vaikka heittää roskiin. Kohteliasta se ei ole, mutta ei tuohon sen enempää voi puuttua. T. mies.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:39"]
Ikävää että tyttö löysi piirroksensa roskiksesta, mutta olisit mielestäni aikuisena voinut miettiä sitä, että etenkin alaluokkien opettaja luultavasti kehuu ja kannustaa kaikkia lapsia, muttei silti välttämättä halua ekaluokkalaisen rävellystä seinällään. Koska todella harva ekaluokkalainen osaa oikeasti piirtää (eikä niin pienen tarvitsekkaan)...
[/quote]
Itselleni taidekouluja käyneenä vähän vieras ajatus, mutta en olekaan mikään ala-asteen ope. Lasten piirrokset on kyllä ihan törkeän kiehtovia ja omaperäisiä. Usein se omaperäisyys katoaa sitä mukaa kun opitaan lisää taitoja ja se "oikea tapa" piirtää. Picassokin sanoi että koko ikänsä yritti oppia piirtämään samalla tavalla kuin lapset. Välittömyys ja kuvallisen ajattelun omaperäisyys josta puuttuu kaikki ulkoa tulleet säännöt siitä millainen on oikea tapa piirtää tai ajatella kuvia.
[/quote]
Puhummeko nyt lasten yleisimmistä piirustuksista, jossa on pari tikku-ukkoa, paperin reunaan sutattu puoliaurinko, vähän nurmikkoa ja omenapuu?
Kiasma kutsuu.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:42"]
Jäi päättäjäisten jälkeen koulun pihalle leikkimään kavereitten kanssa? Kummallista, kyllä ekaluokkalaiset menee kotiin vanhempiensa kanssa, eikä jää koulun pihalle leikkimään parin- tunnin ajaksi! Ja tonkimaan roskiksia pyhäpuvussaan? Missä välissä ope sen teoksen ehti roskikseen nakata?"
Teinit ulvottaa mopoja ja kurvailee mautoilla kaljanjuonnin ihella. Ainakin meidän lähikoulun pihalla.
Ja alakoulun juhlassa tytöt olivat puettu aivan ykkösasuihin, eikä tavallisiin pyhämekkoihin. Voi toki olla muualla eri meininki.
Samoin ekaluokkalaiset kipittivät kiltisti vanhempiensa mukana kotiin juhlien jälkeen. Niin pienien kuuluukin olla vielä vanhempien valvonnan alaisia kuin silmäterät.
Ei tulisi kuuloonkaan päästää heitä yksinään "koulun" pihalle leikkimään!
Koulun pihat ovat julkisia paikkoja, joita kunnat ylläpitävät ja turvallinen paikka lapsille. Ihan suositeltavia leikkipaikkoja lapsen vapaa-ajalla, kun lapset muutenkin ulkoilevat ja liikkuvat vähän. Ja eilen oli lähes koko Suomessa kesäinen ja lämmin päivä. Lasten "pyhäpuvut" kyllä pitäisi kestää lasten leikkiä ja ulkoilua, muuten ollaan hakoteillä.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 01:35"]Mitä järkyttävää opettajien mustamaalausta täällä kokoajan harrastetaan?? Jos ei omien lasten kohdalle ole osunut ikävä opettaja, niin täällä se negatiivisuus opettajia kohtaan viimeistään aivopeseytyy, kun näitä juttuja lukee ilman kriittistä silmää!
Kysynpä vaan, että mitä kukaan meistä olisi tehnyt lapsena ilman kouluja ja opettajia, kun vanhemmat olivat töissä? Tai miten olisitte oppineet itsestäänselvyytenä pidetyn kirjoitus- ja lukutaidon? (Tosin jotkut olisivat voineet jättää näiden taitojen oppimisen välistä, kun näitä juttuja lukee..) Jaksan epäillä, ettei tällä palstalla _ihan_ kaikki kuitenkaan ole näitä luonnonlahjakkuuksia, jotka kirjoitti kirjoja 3-vuotiaana..
[/quote]. Itse arvostan opettajien työtä ja se on näkynyt lapsen todistuksessa