Lue keskustelun säännöt.
Äidit käsi sydämellä - ottaako tänään päähän?
30.05.2015 |
Tätä mietin tänään suvivirren kaikuessa. Eli sali täynnä äitejä, mutta vain noin 10 % lapsista sai jonkin erikoismaininnan, jollekulle osui sekä hymypoika että stipendi.
Eli jos lapsesi on koulussa ihan ok, keskiverto pärjääjä, mutta ei koskaan niitä mitään erikoistunnustusta, ottaako se sinua aivoon suoraan sanoen?
Jaksatko aina toivoa, että jospa tänä vuonna, vai viisveisaatko koko touhusta, kunhan lapsella kaikki ok...?
Kommentit (50)
Mua vähän jurppii se, että on saanut isänsä geenit tässä asiassa.
Itse luin ja olin ihan hyväkin koulussa, miestä ei voinut koulu vähempää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 16:01"]Haloo ne äidit, joiden lapset eivät koskaan näitä saa? Miltä se tuntuu?
t. ap
[/quote]
Miltä sen pitäisi tuntua? Sydäntämurskaavalta vai? Kaikki eivät ole ajatusmaailmaltaan samanlaisia kun sinä.
Suoraan sanoen otti tänään päähän. Tuttu poika, joka on erittäin julma kiusaaja pienempiään kohtaan mutta aikuisille mairea, sai jonkun ihme tsemppari-stipendin. Ihmettelen open päätöstä, eipä järin hyvin tunne tätä jätkää vaikka on häntä vuosikaudet opettanut.
Näitä stipendikeskusteuja lukiessa tulee kuva, että niitä jaeltaisiin ja ehkä jopa arvokkaita sellaisia, ihan pilvin pimein. Kuinka iso juttu nämä siis oikeasti ovat? Onko isoissa kaupungeissa enempikin vai miten? Oman tyttöni koulussa jaettiin vanhempainyhdistyksen tsempparistipendit yhdelle tytölle ja yhdelle pojalle, jotka ovat petranneet viime vuoden aikana. Omalla työpaikallani jaetaan perinteiset hymypatsaat (oppilaat valitsevat omalta luokalta), reilun kaverin palkinto (oppillaat äänestävät koko koulun oppilaiden joukosta) ja stipendi eniten keskiarvoa viimeisen vuoden aikana nostaneelle kuudesluokkalaiselle. Ei päästä lähellekään 10% oppilaista eikä minulla ainakaan ole olo, etteikö kuka vaan (myös se minun pikku pilttini) voisi saada palkintoa koulu-uransa aikana.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 16:05"]
Suoraan sanoen otti tänään päähän. Tuttu poika, joka on erittäin julma kiusaaja pienempiään kohtaan mutta aikuisille mairea, sai jonkun ihme tsemppari-stipendin. Ihmettelen open päätöstä, eipä järin hyvin tunne tätä jätkää vaikka on häntä vuosikaudet opettanut.
[/quote]
Tuskin sitä on käytöksestä annettukaan vaan pärjäämisestä jossakin oppiaineesa, jossa on kyennyt nostamaan numeroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 16:01"]Haloo ne äidit, joiden lapset eivät koskaan näitä saa? Miltä se tuntuu?
t. ap
[/quote]
Siis ihan realistiselta tuntuu. Eihän niitä voi kaikki saada. Sitä pidän kyllä typeränä, että sama oppilas saa samalla kertaa useamman, mutta en väitä, että mun lapsen pitäisi saada.
En koskaan saanut stipendiä, en patsaita tai mitaleja. Olin täydellisen keskiverto-oppilas. Nyt olen tohtori ja annan lasteni olla juuri sellaisia kuin ovat. On täyttä sattumaa, kuka kulloinkin saa erikoismaininnan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua vähän kyrsii, kun oma lapsi on koulunsa parhaimpia ellei jopa paras mutta ei voi koskaan saada stipendiä. Kun on valmiiksi erinomainen, ei voi enää parantaa ja kun ei paranna, ei saa myöskään tsempparistipendiä. Muita stipendejä ei jaeta.
Minun kouluaikoinani stipendit menivät monesti paljon minua heikkotasoisemmille opiskelijoille. Esim. pankkien myöntämät stipendit menivät usein pankissa töissä olleiden lapsille. Opettajien lapset olivat yliedustettuina. Keskiarvoni oli 9:n tasoa ylä-asteella - ei ainuttakaan stipendiä. Lukion viimeisellä sain erään paikallislehden stipendin - yllätys, että perheemme oli lehden kestotilaaja. No mitäpä minäkään stipendillä, olin muutenkin motivoitunut ja jatko-opintoihin siirryin yliopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tuollaisen pitäisi ottaa päähän. Ei se mitään todista. Olin koko ala-asteen ajan koulun paras, joka vuonna tunki jotain stipendiä. Nykyän olen työtön, syrjäytynyt ja masentunut.
Ihan rehellisesti, ei ota kyllä yhtään. Keskiverto on hyvä ja riittävä. Lapseni ovat hyviä ihan sellaisenaan, ei tarvi olla paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät ne stipendit tee lapsesta mitään ihmeellistä tai täydellistä. Äiti jos kuka näkee sen epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden.
t. stipendin saaneen lapsen äiti
En ole äiti, mutta kerronpa, että hymytyttö- ja hymypoikapalkinnot tuntuivat minusta ala-asteella todella ikäviltä. Ne annettiin oppilaiden omalla äänestyspäätöksellä yhdelle luokan tytölle ja yhdelle pojalle. Yksi kaverini piti omaa patsastaan kotona näkyvällä paikalla, oman isänsä hymypoikapatsaan vieressä. Siinä se patsas koko ajan muistutti, että hän on koko luokan suosituin tyttö. Oli sitä kuuden vuoden ajan, mutta minusta se ei tarkoita, etteikö luokallamme todella monet muutkin tytöt ja pojat olisi olleet superkivoja ja reiluja kavereita.
Stipendein palkitsemisen ymmärrän hyvin. Ala-asteella jokaisen luokan korkeimmasta keskiarvosta annettiin keväällä stipendi. Lisäksi palkittiin jokaisen luokan paras kirijä. Olin itse sellainen perusvarma 8,2:n ja 8,3:n oppilas. Puolet luokan oppilaista oli minua parempia, jos keskiarvolla mitataan. Noin puolet oli heikompia. 8,3:lla ei koskaan tullut myöskään kiristipendiä. Siihen olisi vaadittu jonain vuonna jopa 1,1:n korotus keskiarvoon. Lisäksi koulussamme annettiin ainestipendejä. 5. ja 6. luokalla odotin musiikkistipendiä. Tiesin, että olen niiden harvojen (2-3) oppilaiden joukossa, joiden musiikinnumero oli pysytellyt vuodesta toiseen kympissä. Minua ei palkittu.
Yläasteella sain 9. luokalla stipendin sekä ruotsin että ranskan opinnoista. Ruotsista osasin jopa vähän odottaa sitä, mutta yllätti silti. Ranskan menestyksestä tulleesta stipendistä olin aivan ihmeissäni. En tänäkään päivänä ymmärrä, millä perusteella se annettiin minulle. Ranskannumeroni oli 9, mutta ryhmässämme oli paljon motivoituneempia ja taitavampiakin ranskanopiskelijoita. Nöyränä otin molemmat stipendit vastaan. Tiesin, että joku stipendittä jäänyt saattaa pitää minun palkitsemistani epäreiluna. Kun lähdettiin koululta kotiin kohti kesälomaa, yksi rinnakkaisluokkalainen tyttö huusi perääni: "V***n hikari." Kotona odotti kateellinen sisko, jonka keskiarvo oli sattunut samana vuonna laskemaan 0,6:lla. En voinut täysillä iloita kotonakaan.
Mielestäni hyvistä suorituksista ja hyvästä tsempistä pitääkin palkita, mutta valitettavasti opettajilla ei yleensä ole kykyä tehdä päätöksiä tasa-arvoisesti.
Lukiossa olin taas hyvä keskitason oppilas. Jostain syystä en kokenut enää stipendejä tärkeiksi. Liekö yläasteen stipendeillä tullut tunnustusta riittävästi ja toisaalta ikäkin ehkä oli ehtinyt tehdä tehtäväänsä. Kun kavereitani palkittiin, ajattelin, että ei se ole minulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ota päähän. En ole itse koskaan saanut stipendejä tai hymypatsaita, eikä miehenikään. Mutta hyvin menee ja lapsemme ovat ihania ja fiksuja. Mulla kaksi tutkintoa VTM ja FM, mieheni on lääkäri.
Tsempataan muksuja ihan muuten. Onhan noi "palkinnot" jotenkin mennyttä aikaa. Me ja meidän muksut ei juurikaan noista perusta. Tärkein on omilta vanhemmilta tuleva arvostus ja tuki! Kannustakaa lapsianne oppimaan ja varsinkin elämään.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:14"]
En ole äiti, mutta kerronpa, että hymytyttö- ja hymypoikapalkinnot tuntuivat minusta ala-asteella todella ikäviltä. Ne annettiin oppilaiden omalla äänestyspäätöksellä yhdelle luokan tytölle ja yhdelle pojalle. Yksi kaverini piti omaa patsastaan kotona näkyvällä paikalla, oman isänsä hymypoikapatsaan vieressä. Siinä se patsas koko ajan muistutti, että hän on koko luokan suosituin tyttö. Oli sitä kuuden vuoden ajan, mutta minusta se ei tarkoita, etteikö luokallamme todella monet muutkin tytöt ja pojat olisi olleet superkivoja ja reiluja kavereita.
Stipendein palkitsemisen ymmärrän hyvin. Ala-asteella jokaisen luokan korkeimmasta keskiarvosta annettiin keväällä stipendi. Lisäksi palkittiin jokaisen luokan paras kirijä. Olin itse sellainen perusvarma 8,2:n ja 8,3:n oppilas. Puolet luokan oppilaista oli minua parempia, jos keskiarvolla mitataan. Noin puolet oli heikompia. 8,3:lla ei koskaan tullut myöskään kiristipendiä. Siihen olisi vaadittu jonain vuonna jopa 1,1:n korotus keskiarvoon. Lisäksi koulussamme annettiin ainestipendejä. 5. ja 6. luokalla odotin musiikkistipendiä. Tiesin, että olen niiden harvojen (2-3) oppilaiden joukossa, joiden musiikinnumero oli pysytellyt vuodesta toiseen kympissä. Minua ei palkittu.
Yläasteella sain 9. luokalla stipendin sekä ruotsin että ranskan opinnoista. Ruotsista osasin jopa vähän odottaa sitä, mutta yllätti silti. Ranskan menestyksestä tulleesta stipendistä olin aivan ihmeissäni. En tänäkään päivänä ymmärrä, millä perusteella se annettiin minulle. Ranskannumeroni oli 9, mutta ryhmässämme oli paljon motivoituneempia ja taitavampiakin ranskanopiskelijoita. Nöyränä otin molemmat stipendit vastaan. Tiesin, että joku stipendittä jäänyt saattaa pitää minun palkitsemistani epäreiluna. Kun lähdettiin koululta kotiin kohti kesälomaa, yksi rinnakkaisluokkalainen tyttö huusi perääni: "V***n hikari." Kotona odotti kateellinen sisko, jonka keskiarvo oli sattunut samana vuonna laskemaan 0,6:lla. En voinut täysillä iloita kotonakaan.
Mielestäni hyvistä suorituksista ja hyvästä tsempistä pitääkin palkita, mutta valitettavasti opettajilla ei yleensä ole kykyä tehdä päätöksiä tasa-arvoisesti.
Lukiossa olin taas hyvä keskitason oppilas. Jostain syystä en kokenut enää stipendejä tärkeiksi. Liekö yläasteen stipendeillä tullut tunnustusta riittävästi ja toisaalta ikäkin ehkä oli ehtinyt tehdä tehtäväänsä. Kun kavereitani palkittiin, ajattelin, että ei se ole minulta pois.
[/quote]
Kenellä sitä kykyä sitten on? Kysehän on aina subjektiivisesta arviosta, olit sitten opettaja, vanhempi tai oppilas. Näistä kolmesta kuitenkin veikkaisin, että sillä opettajalla on parhaat resurssit arvioida tasapuolisesti.
Minua ottaa päähän vain se, että lapsella on hirvittävän vaikeaa koulussa mutta pinnistelee silti -palkkioksi saa paskoja numeroita ja opettajien vihat niskaansa. Tottakai arvosanojen pitää perustua todellisuuteen, en todellakaan tarkoita että kutosen oppilaalle pitäisi antaa kymppi ettei tule paha mieli, mutta jos edes joskus lapsi saisi jotain tunnustusta! Edes sanallisesti opettajalta. Tunnustusta siitä, että menee joka ikinen päivä kouluun vaikka tietää jo aamulla epäonnistuvansa kaikessa. Tunnustusta siitä, että yritti kirjoittaa vaikka tiesi jo etukäteen saavansa kritiikkiä käsialasta....että yritti laskea vaikka tiesi että ei osaa.
Surettaa kyllä.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:38"]Minua ottaa päähän vain se, että lapsella on hirvittävän vaikeaa koulussa mutta pinnistelee silti -palkkioksi saa paskoja numeroita ja opettajien vihat niskaansa. Tottakai arvosanojen pitää perustua todellisuuteen, en todellakaan tarkoita että kutosen oppilaalle pitäisi antaa kymppi ettei tule paha mieli, mutta jos edes joskus lapsi saisi jotain tunnustusta! Edes sanallisesti opettajalta. Tunnustusta siitä, että menee joka ikinen päivä kouluun vaikka tietää jo aamulla epäonnistuvansa kaikessa. Tunnustusta siitä, että yritti kirjoittaa vaikka tiesi jo etukäteen saavansa kritiikkiä käsialasta....että yritti laskea vaikka tiesi että ei osaa.
Surettaa kyllä.
[/quote]
Tämä olis voinut olla mun kirjoittama. Tsemppaa ja parantaa ja palkinnoksi saa haukkuja. Meillä motivaatio täys nolla.
Ei pahemmun auta kehut kotona.
Ja, kyllä vituttaa ja rankasti.
Mulla kaksi täydellisesti käyttäytyvää ysin tyttöä. Ei stipendin stipendiä ikinä.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 16:20"]
Mua vähän kyrsii, kun oma lapsi on koulunsa parhaimpia ellei jopa paras mutta ei voi koskaan saada stipendiä. Kun on valmiiksi erinomainen, ei voi enää parantaa ja kun ei paranna, ei saa myöskään tsempparistipendiä. Muita stipendejä ei jaeta.
[/quote]
Meillä sama juttu. Paras ei voinut saada stipendiä, koska todistus sinänsä oli se palkinto. Myöhemmin lukiossa tuo napsi erilaisia kansallisia palkintoja, joista myös rehtori ymmärsi iloita.
No eipä juuri. Toinen sai tänään hymy-pystin, ihan puskista, olis mieluummin ottanut rahaa. Jos jotain harmitusta. niin minun mielestä taide- ja taitoaineista ei tarttis tulla numeroa todistukseen ellei lapsi erikseen pyydä. Ne kasit laskevat niin paljon keskiarvoa.