Postin kotiinkuljetus, näinkö se menee?
Postista soitetaan. Puhelu mennyt minulta ohi. Posti käy ovella. Ketään ei juuri sillä hetkellä ollut kotona. Paketit menee noutopisteeseen.
Eikö ne yritä tavoitella toista kertaa? Meinaa jos olis yrittänyt soittaa 5 min päästä uudestaan olisin vastannut ja joku olisi tullut paikalle vastaanottamaan paketit.
Kommentit (49)
Meillä on toiminut hyvin, yleensä yksi ja sama kuski liikkeellä. Soittaa aina siinä klo 11.30 ja sanoo olevansa ovella puoli tuntia myöhemmin. Ja aina on. Helppoa, kun tietää etukäteen mihin aikaan kannattaa päivystää ovella.
Aloituksessa: "puhelu mennyt ohi", näitä aina kuulee, juuri niiltä henkilöiltä, jotka ovat aina nenä kiinni luurissa ja luuri mukana vessassakin ja joka paikassa, kömpelöt ovat selitykset, oksettavaa idiotismia.
Itse tilaan lemmikkitarvikkeet paikasta, josta voi valita postin jättävän paketin vain oven taakse ilman kuittauksia ym. Toivottavasti säilyttävät vaihtoehdon korona-ajan poistuttuakin.
Viimeksi Postin kotiinkuljetus toimi erinomaisesti. Itse sai valita toimitusajan ja jätetäänkö ovelle. Toimituspäivänä tuli vielä viesti, että kohta siellä. Todella sujuvaa. Ei kyllä ole aiemminkaan ollut Postin kanssa ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Ei ne välttämättä edes käy tai soita vaikka niin väittävät. Viime syksynä haravoin pihaani ja odotin pakettia niin sain vaan viestin että en ollut kotona ja paketti on noudettavissa ja minua syytettiin valehtelijaksi kun puhelussa sanoin että olen ollut haravoimassa pihassani koko päivän eikä kukaan ole edes yrittänyt tuoda pakettia
Eli olit siis sillä puolella taloa koko ajan, mistä tullaan sisään? Ettei vahingossa käynyt niin, että olit talon takana haravoimassa, etkä kuullut tai nähnyt etuovella jalan käväissyttä kuskia, joka oli esim. jättänyt autonsa johonkin vähän eteemmälle, kun oli monta pakettia samalle alueelle vietävänä, eikä viitsinyt koko ajan autoa siirtää?
Kuljetus aamuisin paras. Kun sattuu saamaan tämän ajan.
Yritn juuri muistella parhaani mukaan, mutten ole kyllä viimeisen parin vuoden aikana ainakaan onnistunut tilamaan mitään sellaisesta nettikaupasta, josta kotiintoimituksen yhteydessä ei pystyisi valitsemaan toimitusaikaikkunaa sekä sitä, saako paketin jättää vain ovelle vai ei. Aina tulee myös postilta tekstari tai sähköpostiin ilmoitus, kun on paketti matkalla, ja tarkempi aikatauluarvio, sekä vähän ennen toimitusta vielä karttaseurantalinkki. Muutamalta yhden hengen lafkalta tilatessa ei sitten ole edes kotiintoimitusvaihtoehtoa, mutta muuten tosiaan homma on pelannut ihan todella hienosti Postin kanssa. Enemmän on ollut ongelmia esim. budbeen kanssa, jonka takia jäi mm. yksi todella hyvissä ajoin tilattu joululahja joulun jälkeen annettavaksi (ensin paketti jumitti heillä yli viikon ja sitten kun oli toimitusaika ilmoitettu, jätettiin vain toimittamatta, kun kuski olikin kipeä. Toisella kertaan toimitus oli 5 tuntia myöhässä ilmoitetusta, kun kuskilla oli kuulemma GPS rikki).
Vierailija kirjoitti:
Hämmentäävähän tässä tarinassa oli se, että posti oli oikeasti yrittänyt toteuttaa kotiinkuljetuksen, eikä vain suoraan väittänyt ettei asiakas ollut kotona.
En tilaa enää postin kautta kotiinkuljetuksella mitään, koska viime vuonna joka ikinen paketti meni suoraan noutopaikkaan. Olin kyllä kotona aina odottamassa ja oli lupa jättää ovelle ilman kuittaistakin. Edes ovikello ei pirahtanut. Seurasin vielä aina omapostista kun "kuljetetaan vastaanottajalle" vaihtui "kuljetusta ei voitu toimittaa" ja "toimitetaan noutopaikkaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne välttämättä edes käy tai soita vaikka niin väittävät. Viime syksynä haravoin pihaani ja odotin pakettia niin sain vaan viestin että en ollut kotona ja paketti on noudettavissa ja minua syytettiin valehtelijaksi kun puhelussa sanoin että olen ollut haravoimassa pihassani koko päivän eikä kukaan ole edes yrittänyt tuoda pakettia
Eli olit siis sillä puolella taloa koko ajan, mistä tullaan sisään? Ettei vahingossa käynyt niin, että olit talon takana haravoimassa, etkä kuullut tai nähnyt etuovella jalan käväissyttä kuskia, joka oli esim. jättänyt autonsa johonkin vähän eteemmälle, kun oli monta pakettia samalle alueelle vietävänä, eikä viitsinyt koko ajan autoa siirtää?
Tuo on ihan arkipäivää. Se halvin kotiinkuljetus on ihan huijausta. Hyvin tässä korona-aikana huomannut kun 100% etätöissä ollut. Ei niitä edes yritetä toimittaa, tulee vain ilmoitus että muka yritettiin ja käsketään hakemaan itse satunnaisesta toimipisteestä.
Vierailija kirjoitti:
Itse tilaan lemmikkitarvikkeet paikasta, josta voi valita postin jättävän paketin vain oven taakse ilman kuittauksia ym. Toivottavasti säilyttävät vaihtoehdon korona-ajan poistuttuakin.
Ainakin Zooplussalla nyt se vaihtoehto että voi valita ajan ja maksaa 2 euroa.
Otan sen koska ruokia ei voi jättää pakkaseen talvella. Asutaan rivitalossa.
Ilmainen on se missä aikaa ei voi valita.
Odottelen Postin kotiinkuljetusta. Vaihtoehtoina oli vaan tuo kotiinkuljetus tai yksityiset pakettiautomaatit. Minä en ymmärrä niitä. Lähimmän väitetään olevan ihan kotini vieressä, mutta siinä on tavallisia rivitaloja.
Mitään toimitusaikavaihtoehtoja ei ole tullut. Klo 7 tänä aamuna on päivittynyt seurantatieto, että pakettia toimitetaan vastaanottajalle. Postin logistiikkakeskus on kivenheiton päässä, joten kuvittelin että aika pian paketti tulisi. Vaan ei näy, ei kuulu.
Tilasin Etsystä tavaraa saksalaiselta myyjältä. Siinä ei voi mitenkään valita kuljetustapaa tai palvelua.
Paketti lähti Saksasta Deutsche Post:n kyydillä. Vain Etsyltä saamani seurantalinkin avulla sain tietää, että paketti on Suomessa siirtynyt Postin haltuun.
Postilta ei ole tullut pakettiin liittyen MITÄÄN ilmoitusta missään muodossa. Olen tietysti seurannut pakettia itse, kun sentään se mahdollisuus on (kiitos Etsyn).
Tänä aamuna statukseksi vaihtui "toimitetaan vastaanottajalle" eli *** ihan kotiin olisivat tulossa. Olen kyllä kotona, mutta millähän tiedoilla kuski meinaa päästä rappuun?
Jlauta, kai se on tästedes pakko kirjoittaa ovikoodi väkisin osoitteen perään Suomen Postia varten, vaikka mistä Timbuktusta tilaisi. Ulkomailla on kai sellainen oletus, että kotijakelu on normi ja toimii. Mitään koodeja ei edes kysytä.
Osa tekee kilautuspuhelun ja katkaisee heti, näkyy vaan että soitettu ja jakaja saa jättää paketin konttorille ja pääsee vähemmälle.
Tavallaan tämän ymmärtää, en itsekään noilla ehdoilla ja palkoilla suostuisi mihinkään järkevään ja hyvään työskentelyy.
Samoin tehdään lappujen kanssa, laitaan vain se "pakettia yritetty toimittaa "lappu, heti ensimmäisellä kerralla, eli ei ole oikeasti toimittaa, näin käynyt monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla se menee aina näin: Kun paketti on lähetetty, saan seurantakoodin sähköpostiin. Kun se on postissa rekisteröity, posti laittaa tekstarilla ja sähköpostilla kyselyn toimtusajasta. Ilmoitan halutun ajankohdan, mahd. ovikoodin, haluanko, että soitetaan ovikelloa/koputetaan oveen. Posti kuittaa ja toimittaa paketin haluttuna ajankohtana.
Minusta Posti on petrannut pakettien toimittamisessa. Ennen niitä ei edes yritetty toimittaa kotiin, vaikka olisi maksettu kotiinkuljetus. Nykyään Postin paketit ovat kulkeneet ihan hyvin.
Postin ja muita pakettaja kuljettavien kuriiripalvelujen kanssa kannattaa aina antaa lähettäjälle tarpeelliset yhteystiedot eli sähköposti ja puhelinnumero. Lähes kaikki firmat lähettävät hyvissä ajoin viestin, että lähetys on tulossa ja linkin, jonka avulla voi seurata toimitusta ja usein myös sopia tarkan toimitusajan tai vaihtaa toimituspaikan kotoa noutopisteeseen.
Omien kokemusten mukaan nykyään ihan hyvin toimivat Posti, DHL, PostNord ja Budbee. Kaikki ovat tuoneet viimeisimmät lähetykset kotiin asti ja soittaneet ovikelloa. Osa on jopa soittanut muutamaa minuuttia ennen toimitusta.
UPS on ollut ongelma, koska sen kautta kulkevista lähetyksistä vain noin 30% on tuotu ovelle, kuten on sovittu ja 70% on viety suoraan noutopisteen edes yrittämättä toimitusta, vaikka väittävätkin, että on yritetty toimittaa. Ennen UPS:llä oli noutopiste 800 metrin päässä, mutta nykyään lähin noutopiste on joko Vuosaaressa tai Herttoniemessä, joihin kumpaankin bussimatka kestää odotuksineen ainakin 25 minuuttia. On todella outoa, että isolla firmalla ei ole noutopistettä Itäkeskuksessa tai Myllypurossa lähellä metroasemaa tai Roihuvuoressa tai Eastonissa, joissa on kaikkien muiden firmojen noutopisteet.

Jatketaanpa UPS:stä vielä sen verran, että yhteydenotto UPS:lle on todellinen riesa. Yhdessä vaiheessa puhelimessa ei saanut suomenkielistä palvelua kuin sattumalta, koska asiakaspalvelu on jossain ulkomailla ja töissä oli kai vain yksi suomenkielinen. Nyt siellä on ehkä taas oikeasti suomenkielinen asiakaspalvelu. Lisäksi UPS:lle ei voi lähettää edes sähköpostia kirjautumatta palveluun. En todellakaan ala kirjautua palveluun vain voidakseni antaa palautetta siitä, että heillä ei ole toimipistettä järkevässä paikassa ja että palautetta ei voi antaa sähköpostilla kirjautumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyhyempi versio tästä: ei soiteta, käydään laittamassa postilaatikosta lappu, että ei saatu kiinni paketin toimittamista varten, vaikka olit koko ajan kotona ja ovikelloa ei edes soitettu.
Bonuksena lapun huomattuasi juokset perään, eikä postihemmolla ole edes sitä pakettia mukana.
Tämän takia käytän Matkahuollon kotiintoimitusta. Etukäteen laittavat viestin, millä aikavälillä toimittavat ja joskus jopa vielä soittavat, oletko kotona ennen kuin tulevat. Ei sekään ihanteellinen, koska jos ainoat vapaat toimitusvälit on klo 9-13 ja satut olemaan silloin töissä, niin milloinkas saat sitten paketin? Muiden kuriirifirmojen toimitukset paljon parempia, kun soittavat että milloinkas saa tuoda ja saa tietää tunnin rajauksella ajan - ja onnistuu myös työpäivän ulkopuolella. Kerran tyyppi toi koiraa ulkoiluttaessaan (työajan ulkopuolella) paketin ovelle, kun asui siinä lähellä.
Mitä tulee Postin kotiinkuljetukseen, on nekin viime aikoina kotiin asti tulleet, mutta niin huonot kokemukset on entuudestaan, että jos ei ole pakko valita Postia, niin en kyllä valitse. Yleensä on vielä Matkahuoltoa kalliimpikin.
Kuriirifirmoilla ei yleensä jakelijoille ole kännyköitä, eli eivät soita koskaan. Posti yllättäen soittaakin oikeasti.
Suurin osa kuriirifirmoista jättää postilaatikkoon lapun, että oli käyty. Tästä on poikkeuksena UPS, josta ei tiedä mitenkään että on yritetty jakaa pakettia (eivät jätä oikeasti täällä infonotice:ja). UPS paketista pitää olla seurantakoodi, ja kun sitä on kerran yritetty jakaa onnistumatta, voi soittaa ja kertoa hakevansa UPS noutopisteestä paketin (40km suuntaansa).
Mikään kuriirifirma ei sovi aikaa, vaan jos haluaa paketin, on pakko päivystää pari päivää vastaanottamassa sitä, kun lähetys tulee. Sama kiitolinja yms. rekkarahdit. Tuo päivystys on pienyrittäjälle niin kallista, että haen paketit mieluummin itse noutopisteestä.
Postilla uusi juttu ovat ulkomaan paketit, jotka on lähetetty sähköisellä saapumisilmoituksella, mutta esimerkiksi Saksasta postin lappuun ei tule puhelinnumeroa eikä sähköpostia. Jos ei ole seurantanumeroa, paketti käy Suomessa, on viikon postissa, ja palaa takaisin. Näin kävi just yhdelle kirjapaketille. Kysyin vielä postista ja tuollaisissa tapauksissa eivät voi mitään, kun ei ole ostettu palvelua, että tulisi kirjeenä saapumisilmoitus, eli paketti tosiaan vaan lojuu heillä ja lähtee takaisin.
Argh. Argh. Argh.
Epäilen hiukan väitteitäsi. Sen tiedän, että UPSin kuskeilla ei ole puhelimia, mutta muilla mielestäni on. Kaikissa viimeisen vuoden aikana tekemissäni tilauksissa on ollut mahdollisuus valita kotiinkuljetus ja olen sen valinnut (usein pienellä lisämaksulla). Kaikissa on ollut seurantakoodi, jolla lähetyksen kulkua on voinut seurata kaupasta asti. Jokaisessa lähetyksessä on seurantasivulta nähnyt, milloin lähetys on Suomessa ja milloin sitä on lähdetty toimittamaan vastaanottajalle. Monet antavat tässä vaiheessa tarkan arvion toimitusajasta ja parhaimmillaan jopa reaaliaikaisen tiedon siitä, missä kuski on. Ainoa poikkeus on UPS, joka ei kerro mitään, eikä yleensä toimita pakettia kotiin.
Monissa lähetyksistä on lisäksi ollut mahdollisuus sopia tarkka toimituspäivä ja/tai aika, kun lähetys on saapunut Suomeen. Yhden lähetyksen kotiin toimitettavan lähetyksen olen tuolla tavalla vaihtanut toimitettavaksi noutopisteeseen, koska toimitus osui päivälle, jolloin olin itse matkoilla ja kotona olevilla oli muita menoja. Hain paketin seuraavana päivänä, kun olin kotiutunut matkalt.a
Vierailija kirjoitti:
Mulla se menee aina näin: Kun paketti on lähetetty, saan seurantakoodin sähköpostiin. Kun se on postissa rekisteröity, posti laittaa tekstarilla ja sähköpostilla kyselyn toimtusajasta. Ilmoitan halutun ajankohdan, mahd. ovikoodin, haluanko, että soitetaan ovikelloa/koputetaan oveen. Posti kuittaa ja toimittaa paketin haluttuna ajankohtana.
Joo paitsi että ne ilmoittaa toimitusajankohdaksi seuraavan viikon klo 9-16. No en voinut taata että olisin ollut joka päivä koko päivän kotona. Piti valita mihin paketin haluaa, ja valitsin ostarin pakettilokerikon (300 m päässä). Veivät K-kauppaan 1,5 kilsan päähän.
Mieluummin ottaisin vähän täsmällisemmän toimitusajankohdan kuin "viikolla joskus päivällä"!
Jos valitsee postin kotiinkuljetuksen, niin silloin ollaan kotona kun pakettia yritetään toimittaa. Seurannasta näet missä auto liikkuu, monessako paikassa se poikkeaa ennen kuin saapuu sinne ja arvioidun tuloajan. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä olla silloin kotona, mikä on jo tilatessaan noin päättänyt.
Suurempi ongelma onkin sitten nämä jakajat jotka päättävät jo autolla ohiajaessaan että vastaanottajaa ei tavoitettu, mutta ehkä heidän määränsä on paremman seurannan ansiosta vähentynyt.
Postin kanssa VAIN lähettäjä voi valittaa kuljetuksesta. Ei koskaan vastaanottaja.
Tuosta on tarinakin, kun vanhempien postit jaettiin tien muille naapureille, ja vastaavasti naapurien postia vanhemmilleni. Yrittivät valittaa postiin, ja vastaus oli että vastaanottaja ei voi valittaa. Aloin sitten lähettää kerran viikossa kirjeen vanhemmilleni, ja kun se oli jaettu naapureille, valitin lähettäjänä postiin. Asia alkoi selvitä.