Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä harmittaa toisen perinnössä
25.01.2022 |
Täällä jos joku kysyy mahdollisesti saatavasta perinnöstä, niin aina löytyy ihmisiä jotka kommentoi aloittajaa ahneeksi eli onko se kateutta, kun joku anonyymi saa jotain vai mitä?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa maissa puoliso perii eikä lapset. Vasta kun puolisokin kuolee, lapset perivät. Mielestäni niin olisi parempi.
Me olemme tehneet keskinäisen testamentin, eli lapsille jää toisen vanhemman kuollessa vain lakiosa - jos vaativat sitä.Kaunis ajatus, jos olisi vain ydinperheitä.
Se toimii ihan kyllä muissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea niille perinnönjakajille joiden vanhemmat on tehneet lapsia sinne sun tänne ja ovat jo eläessään koko suku riidoissa.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Yleensä pariskunta tekee keskinäisen testamentin toisilleen, jotta pesää ei tarvitse alkaa jakamaan ennen aikojaan. Kyllähän se niin on, että pariskunta on yhdessä sen omaisuuden kerännyt ja heille se kuuluu. Lapsille kuuluu ilman muuta kaikki kun molemmat ovat kuolleet. Näin meillä on suvussa tehty ja näin omat vanhempanikin tekevät ja se on minusta oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.
Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.
No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.
Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.
Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.
Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.
Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.
Tämä on just tätä, että iloita ei saisi ja mitään ei saisi näyttää, kun pitäisi vaan nöyristellä ja kieltäytyä kaikesta avusta. Täysin sairas mentaliteetti. Minulle on kunnia-asia, että lapset tietää mitä saavat perinnöksi ja näistä on sovittu heidän kanssaan ja keskusteltu. Kaikki on sovittu valmiiksi, ei tarvitse riidellä, eikä kukaan jää ilman ja voivat sen turvin suunnitella elämää. Ennakkoa saavat myös tietysti, koska tyhmäähän se on antaa mielummin verottajalle kuin omille lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
Minusta on ahneutta yrittää omia puolison omaisuutta. Nyt kun leskeneläke päättyy 10 vuoden jälkeen, millä takuueläkeläinen maksaa kaikki omakotitalon ja mökin kulut? Aivan, siinä vaiheessa huudetaan lapsia maksumiehiksi. Leskien on tulevaisuudessa tyydyttävä vaatimattomampaan elintasoon, ellei ole itse saanut hankittua hyvää eläkettä.
Leskeneläke on määräaikainen vain vuonna 1975 ja myöhemmin syntyneillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä millaisesta tilanteesta tässä puhutaan, mutta kai se nyt on ihan normaalia kokea harmitusta siitä, että joku saa perinnön ja sen avulla pääsee elämässä hurjasti eteenpäin tai elämä helpottuu, kun itse tietää ettei mitään tällaista ole tulossa. Onhan se nyt epäreilua, että joidenkin vanhemmat ovat eläneet kädestä suuhun tai käyttäneet rahaa huonosti niin ettei mitään jää, kun taas sitten toisissa perheissä suunnitellaan, säästetään ja tehdään fiksuja valintoja.
Ei siinä ole mitään epäreilua. Viimeistään aikuisena kannattaa oppia se, että kaikki nyt vain ei saa saman verran, mutta itse sitä onnea voi takoa. Ainakin jos ei muuta, niin vapautua kateudesta ja katkeruudesta, koska se on ihan hukkaan heitettyä energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Onnea niille perinnönjakajille joiden vanhemmat on tehneet lapsia sinne sun tänne ja ovat jo eläessään koko suku riidoissa.
On yksilökohtaista miten kukin toimii. Vaikka ois lapsia kymmenelle eri isälle, fiksu osaa käyttäytyä. On kuitenkin oikeus palkata lakimies jos epäilee petosta. Minunkin perintöni perässä oli erittäin läheinen henkilö. Pistin välit loppuiäksi poikki. En itsekään vaani kenenkään omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
Minusta on ahneutta yrittää omia puolison omaisuutta. Nyt kun leskeneläke päättyy 10 vuoden jälkeen, millä takuueläkeläinen maksaa kaikki omakotitalon ja mökin kulut? Aivan, siinä vaiheessa huudetaan lapsia maksumiehiksi. Leskien on tulevaisuudessa tyydyttävä vaatimattomampaan elintasoon, ellei ole itse saanut hankittua hyvää eläkettä.
Leskeneläke on määräaikainen vain vuonna 1975 ja myöhemmin syntyneillä.
tietysti, koska boom boom boomien pitää taas vetää omaan taskuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateuttahan se on.
Ei aina ole kateutta, on vain niin inhottavaa kun mietitään perintöä vaikka henkilö on vielä elossa.
Mikä siinä on inhottavaa. Tämä perustelu nimenomaan nostattaa ajatuksen, että kyse on kateudesta. Tiesitkö, että perimistä ei tapahdu vain tiettyjen kuolemien kohdalla, vaan AINA kuoleman tapahduttua?
Joten voit jättää linkin henkilön kuoleman ja siihen liittyvistä asioista puhumisen väliltä kokonaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.
Tarkkaan ottaen, leski ei peri. Ellei ole erityistestamentinsaaja (nimeltä ja tietyn omaisuuden osan saajaksi testamentissa mainittu) ja siten myös perintöverovelvollinen.
Leski ei peri, jos pariskunnalla on lapsia. Asian voi hoitaa omistusoikeustestamentilla, jolloin leski perii ja tietenkin maksaa myös perintöveron. Lapset voivat tietenkin vaatia lakiosuuttaan, mutta se pitää tehdä 6 kuukauden sisällä testamentin tiedoksi saatuaan.
Omistusoikeustestamentti = erityistestamentinsaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.
Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.
No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.
Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.
Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.
Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.
Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.
Tämä on just tätä, että iloita ei saisi ja mitään ei saisi näyttää, kun pitäisi vaan nöyristellä ja kieltäytyä kaikesta avusta. Täysin sairas mentaliteetti. Minulle on kunnia-asia, että lapset tietää mitä saavat perinnöksi ja näistä on sovittu heidän kanssaan ja keskusteltu. Kaikki on sovittu valmiiksi, ei tarvitse riidellä, eikä kukaan jää ilman ja voivat sen turvin suunnitella elämää. Ennakkoa saavat myös tietysti, koska tyhmäähän se on antaa mielummin verottajalle kuin omille lapsilleen.
Juuri näin. Täyttä realismia, kuten kuuluu ollakin, kuten myös avoimuus omia lapsia kohtaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on vähän huonotapaista puhua perinnöstä jos perinnön jättävä henkilö on vielä elossa.
Saari sitten jos koetetaan vältellä ulosottoa, mikä on palstalla yllättävän suosittua.
No tuo ulosotto on kyllä vastuutonta eli ymmärrän kyllä, että herättää tunteita jos ketkuillaan niistä.
Perintöasioista minusta kyllä on hyvä puhua, jopa heidän kanssaan joilta sitä perintöä saamassa.
Itse olen testamentin yksi edunsaajista yksinäiseltä vanhukselta ja hänen kanssaan on puhuttu mistä kyse.
Olen myös edunvalvoja tarvittaessa ja luvannut huolehtia hänen asioistaan tarvittaessa.
Nykyään onneksi jo ihmiset osaa suhtautua rahaan ja kuolemaan avoimemmin ja niitä suunnitellaan eikä kaikki tule yllätyksenä.Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.
Minullakin OMA ÄITINI aina sanoi, etten mä mitään tule saamaan, kun kitupiikki isäni, josta äiti oli eronnut aikoja sitten kertoi minulle, millaisen perinnön mä oikein aikanaan saan, eli ison. Äiti väitti, että isällä tulee menemään NIIN paljon rahaa hänen vanhuuden aikaiseen hoitoonsa. No, ei mennyt, isä ei halunnut mihinkään palvelutaloon ja kun sellaiseen joutui, sai kunnan palvelusetelin. Minä sain yli miljoona euroa perinnöksi.
Siitäkin äitini kehtasi väittää, että ”osa kuuluu hänelle”. Siis vailla täysin mitään perusteita. Heidän eronsa ositus oli jo aika päiviä sitten tehty jne.
Eli kyllä se isoin kadehtija voi löytyä aivan lähipiiristäkin.
Inhottaa tuollainen, kun joku kadehtija väittää, ettet sä saa mitään. Se on sama, kuin sanoisi, ettet sä ansaitse mitään. Miten niin en muka ansaitsisi? Miksi juuri minun kohdallani pitäisi käydä jotenkin huonosti? Sitäkö se toinen toivoo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
”Lasten mielestä heidän”... Mitä meidän lasten olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Kyse ei nyt todellakaan ollut siitä että käsiä hieroskellen odotimme perintöä mitä ei siis ollut paljoa. Äidin elämä ei ole muuttunut mitenkään.
Tietenkin olisitte voineet olla ottamatta perintöä vastaan, sen olisitte voineet tehdä. Äitinne on teidän synnyttänyt ja kasvattanut. Mistä hän sitten on katkera jos hänen elämä ei ole muuttunut mitenkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Näitä ahneita leskiä riittää. Monesti leski kuvittelee perivänsä puolisonsa yksin ja onkin järkytys kun perintö meneekin lapsille.
Tässä on yksi hyvä syy, miksi olisi parempi puhua näistä ajoissa kuinka perintö jakautuu.
ApNo olihan se aika hurjaa, kun isä oli omin käsin rakentanut sekä talon, että mökin ja äidin kuoleman jälkeen joutui antamaan mökin meille lapsille, koska ne oli molempien vanhempien nimissä.
Eihän sitä omaa osuuttaan tarvitse antaa eläessään eli oletus olisi, että isä hallitsee mökkiä jatkossa lastensa kanssa yhdessä
Nyt tarkkana: Edesmenneen äidin osuuden joutui antamaan. Hallintaoikeus mökkiin pitää olla erikseen testamentissa määrätty, muuten sitäkään ei automaattisesti ole.
Juuri näin, ilman testamenttia joutuu luovuttamaan lapsille itse rakentamansa mökin ja rahaa päälle, koska erossa ja kuollessa pannaan omaisuus puoliksi, vaikka eloon jäänyt olisi rahoittanut kaiken.
Mieheni on kuulunut jakamattomaan kuolinpesään jo melkein 30 vuotta. Kaikki käyttää mökkiä sulassa sovussa ja kukaan ei yksin omista mökkiä, vaan sen omistaa kuolinpesä.
Kunnostaako mökkiä myös kaikki sulassa sovussa ja tasapuolisesti? Maksaa kustannukset ja päättävät yhdessä mitä remontoidaan ja miten?
Vai onko mökki ollut 30 vuotta rapistumassa paikoilleen?
Kyllä, kaikki osallistuvat samalla prosentilla kuluihin ja kunnostuksiin.
Kyllähän perinnöstä voi puhua ennen perinnönjättäjän kuolemaakin jos hän itse sitä haluaa ja ottaa asian puheeksi. Kyllä tuollaisia asioita voi hoitaa asiallisestikin ja asiasta keskustella. Ompahan asiat selvät jos perinnönjättäjä vaikka kuolee yllättäen.
Toinen asia on sitten ahneus ja toisen kuoleman odottaminen "kieli poskella". Lisäksi ärsyttää läheiset jotka eivät ole rikkaa ristiin laittaneet kuolevan eteen mutta ovat ensimmäisinä vaatimassa omaa osuuttaan ja työntämässä toista hautaan ennen aikojaan. Olen nähnyt tällaista ahneutta pariinkin otteeseen omassa suvussani. Tottakai jokaisella on oikeus perintöosuuteen mutta sellainen ahneus siellä taustalla kyllä ilmenee hyvin äkkiä ihmisten käytöksestä ja sanoista.
Mitä tulee perintööön ja katellisuuteen niin tottakai olisi mukavaa periä nyt jotakin. Itselläni on vähän velkaa joten maksaisin ne pois koska muuten velkojen maksu on hidasta koska en ole työelämässä. Mutta en ole laskenut tuollaisten varaan mitään enkä odota mistään mitään. Muiden perintöjä en niin kadehdi muuten ja tiedän tapauksen jossa perintö tulee olemaan sukukiinteistö. Koska se kulkee suvussa niin sitä ei voi myydä vaan se pitää ottaa kontolleen tai vuokrata. Se voi olla rasitekkin. Tosin kiinteistöä vastaan saa kyllä reilusti lainaa jos tarvitsee.
Asioilla on aina puolensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
Minusta on ahneutta yrittää omia puolison omaisuutta. Nyt kun leskeneläke päättyy 10 vuoden jälkeen, millä takuueläkeläinen maksaa kaikki omakotitalon ja mökin kulut? Aivan, siinä vaiheessa huudetaan lapsia maksumiehiksi. Leskien on tulevaisuudessa tyydyttävä vaatimattomampaan elintasoon, ellei ole itse saanut hankittua hyvää eläkettä.
Leskeneläke on määräaikainen vain vuonna 1975 ja myöhemmin syntyneillä.
Niin ja 1975-> alkaa olla viisikymppisiä ja senkin ikäisiä jo kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
Minusta on ahneutta yrittää omia puolison omaisuutta. Nyt kun leskeneläke päättyy 10 vuoden jälkeen, millä takuueläkeläinen maksaa kaikki omakotitalon ja mökin kulut? Aivan, siinä vaiheessa huudetaan lapsia maksumiehiksi. Leskien on tulevaisuudessa tyydyttävä vaatimattomampaan elintasoon, ellei ole itse saanut hankittua hyvää eläkettä.
Leskeneläke on määräaikainen vain vuonna 1975 ja myöhemmin syntyneillä.
tietysti, koska boom boom boomien pitää taas vetää omaan taskuun.
No kohta niistä boomereista päästään eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
Minusta on ahneutta yrittää omia puolison omaisuutta. Nyt kun leskeneläke päättyy 10 vuoden jälkeen, millä takuueläkeläinen maksaa kaikki omakotitalon ja mökin kulut? Aivan, siinä vaiheessa huudetaan lapsia maksumiehiksi. Leskien on tulevaisuudessa tyydyttävä vaatimattomampaan elintasoon, ellei ole itse saanut hankittua hyvää eläkettä.
Leskeneläke on määräaikainen vain vuonna 1975 ja myöhemmin syntyneillä.
tietysti, koska boom boom boomien pitää taas vetää omaan taskuun.
Avioliitto on oikeudellinen ja taloudellinen sopimus. Kun sopimus on solmittu, siihen on liittynyt tietyt velvollisuudet ja tietyt edut. Onhan se aika väärin, että muutetaan kesken kaiken sen ehtoja yhteiskunnan taholta juuri etujen osalta.
Vanhemmat ihmiset ei enää juuri ehdi vaikuttamaan omaan eläkkeeseensä ja vanhuusajan toimeentuloonsa, nuoremmat ehtii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti vaikuttaa katkeralta kun me lapset perittiin osuutemme kun isä kuoli. Hän ilmeisesti ajattelee asian jotenkin niin, että olemme perusteettomasti saaneet omaisuutta joka on hänen ja edesmenneen isämme keräämää.
Mutta mietipä hetki: pariskunnalla on ollut kaikki yhteistä, ei siis sinun ja minun rahoja, yhdessä tehty päätökset jne. Ja sitten toisen kuollessa siitä yhteisestä eli tavallaan omasta pitää antaa puolet pois, vaikka oma elintaso on kokonaan perustunut sille yhteisyydelle. Käytännössä elintaso laskee ja elämältä menee pohja, koska 50% omaisuudesta (tähän asti meidän yhteisenä käsitelty) onkin lasten mielestä heidän.
Minusta tuo on ihan järkeenkäyvää, kuka meistä haluaa luopua omastaan, vaikka se juridisesti olisi rintaperillisten?
Minusta on ahneutta yrittää omia puolison omaisuutta. Nyt kun leskeneläke päättyy 10 vuoden jälkeen, millä takuueläkeläinen maksaa kaikki omakotitalon ja mökin kulut? Aivan, siinä vaiheessa huudetaan lapsia maksumiehiksi. Leskien on tulevaisuudessa tyydyttävä vaatimattomampaan elintasoon, ellei ole itse saanut hankittua hyvää eläkettä.
Leskeneläke on määräaikainen vain vuonna 1975 ja myöhemmin syntyneillä.
Niin ja 1975-> alkaa olla viisikymppisiä ja senkin ikäisiä jo kuolee.
Kaiken ikäisiä kuolee.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä. Kuolemaa pidetään yhä jonain tabuna, eikä nyt "hyvänen aika" sellaisesta saa puhua, eikä etenkään mistään perinnöistä!! Sehän on ahneutta ja melkein jo kuin kavallus tai ryöstö?
On viisasta hoitaa omaisuutensa järjestelyt jo hyvissä ajoin, ja luotettavalle kohteelle voi testamentistaankin kertoa, ei kaikki murhaajia ole. Järjesteleväthän useat jo omat hautajaisensakin musiikkia myöten. Halutaan jopa juhlat joissa muistellaan vainajaa hyvillä tarinoilla ja ollaan positiivisia ilman körttiläistä synkistelyä.
Oman perintöni kohdalla ilmaantui nippu kateellisia ympärilleni. Olihan se nyt niin ikävää kun joku puhdasta rahaa saa. Yksi oli peräti sanonut mun tuttavalle, että "Ei se mitään rahaa tule saamaan". No näki ainakin, kun isompi asunto vaihdettiin, että aika hyvin kävi.