Pelkään rikkovani (ja haluan rikkoa) työkaverini parisuhteen
Olen aivan totaalisen loppu tilanteeseen ja töihin meno huomenna ahdistaa jo valmiiksi.
Tilanne alkoi jo oikeastaan työpaikan saadessani 2 vuotta sitten. Iskin silmäni välittömästi aivan mielettömän hyvännäköiseen mieheen ja perus työkaveri-meiningillä moikkailin aina nähdessä ja juttelin niitä näitä. Kuulin kuitenkin muilta työkavereilta melko nopeasti miehen seurustelevan ja otin sen verran takapakkia että saisin kiinnostuksentasoni laskemaan ja jättäydyin esim kahdenkeskeisistä kahvitauoista. Näin kiinnostukseni osittain katosikin.
Mies ei kuitenkaan perääntymistäni ymmärtänyt vaan tuli jatkuvasti hengailemaan työpisteelleni (isun talon ainoana henkilönä omassa huoneessa, joten mitenkään sattumalta ei siihen saapunut - yhteisiä työprojekteja meillä ei ole emmekä muutenkaan työasioissa ole juurikaan tekemisissä) ja aina kun sattui näkemään niin hakeutui välittömästi juttelemaan ja kyselemään kuulumisia ymsyms.
Tilanne pysyi kuitenkin ihan ok:na, minä välttelin ja mies hakeutui seuraani, mutta muistuttelin itselleni jatkuvasti, että kyse ei ole mistään muusta kuin työkaveruudesta, jotten vahingossakaan kiinnostuisi enempää. Tällaisena tilanne pysyikin varmaan 1,5 vuotta, jonka aikana mies ei kertaakaan lopettanut sinnikkäästi seuraan hakeutumista, päivittäisiä rupattelutuokioita tai yhtään mitään muutakaan.
Nyt tässä jokin aika sitten kyllästyin kummalliseen tilanteeseen ja aloin aivan tosissani vältellä miestä. Suoraan sanottuna pakoilin häntä, mutta hän tuntui seuraavan maailman ääriin (no ei ihan, mutta kummallisissa paikoissa ja tilanteissa hän aina ilmestyi jostain juttelemaan). Koska olin aivan varma, että mies ihan tosissaan hakeutuu jatkuvasti seuraani, päätin kokeilla mitä tapahtuisi jos tulisin häntä "vastaan" (en ollut kuullut ikinä enää ensimmäisten viikkojen jälkeen - puoleentoista vuoteen siis - kenenkään mainitsevankaan hänen naisystäväänsä, vähiten hänen itsensä, joten ajattelin heidän ehkä eronneen) ja aloin aluksi huomaamatta hoitaa vähän useammin työasioita hänen työpisteensä läheisyydessä. Joka ikinen kerta hän tuli juttelemaan niitä näitä. Lopulta aloin suoranaisesti hakeutua hänen seuraansa, jolloin meistä tuli välittömästi aivan mielettömän läheiset. Aloimme käymään jatkuvasti yhdessä lounaalla, kahvitauolla, joskus töiden jälkeen istuskelemassa ja mitä milloinkin. Mitään fyysistä kontaktia ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, jolloin hyväksyin mielessäni sen, että sain miehestä ihanan ystävän, mutta mitään sen enempää välillemme ei koskaan tulisi.
Kunnes. Olimme työporukalla ulkona viettämässä iltaa ja jotenkin päädyimme jatkuvasti toistemme seuraan. Pöydän alla mies nosti jalkani syliinsä, halailimme, mies kietoi kätensä ympärilleni ja olimme jo sopimassa yhteistä jatkopaikkaa. Sitä ei kuitenkaan onneksi kaikeksi tullut, mutta tuon illan aikana ihastuin aivan ääriäni myöten. Tulemme loistavasti toimeen, rakastan miehen tapaa keskustella ja suoraan sanottuna hän on komein mies jonka kanssa olen eläissäni jutellut kasvotusten - siis kaikkea mitä ikinä mieheltä toivoisin.
Mutta hän tosiaan seurustelee. Olen sen verran googlaillut miestä, että olen vakuuttunut hänen seurustelevan vieläkin (naisystävänsä on jonkin asteinen julkkis, joten tieto löytyi melko helposti ja on melko luotettavaa), vaikkei hän olekaan ikinä sitä minulle itse kertonut. Minua on itseäni petetty aiemmin suhteessa ja voin sanoa vihaavani pettäviä miehiä ja salarakkaita ja vielä 2 kuukautta sitten olisin vannonut, etten ikinä itse ryhtyisi rikkomaan kenenkään suhdetta. Nyt en enää tiedä. Mies on niin täydellinen kuin kukaan vaan voi olla ja antanut kohta 2 vuotta kiinnostuksen signaaleja suuntaanI. Olen aivan totaalisen ihastunut ja mielestäni kohdannut sen "elämäni miehen". En vain tiedä mitä tehdä. En haluaisi rikkoa hänen parisuhdettaan, mutta haluan hänet omakseni. Toisaalta, ystävyyskin on parempi kuin ei mitään, joten en uskalla ottaa asiaa puheeksi saati vaatia miestä jättämään naisystäväänsä. Tällä hetkellä töissäolo tuntuu kidutukselta viettäessämme kaiken taukoajan yhdessä, mutta en halua enää perääntyäkään, jos mies nyt sitten vaikka olisikin kiinnostunut.
Jos nyt jollain on ollut vastaavaa tilannetta, miten ratkaisitte sen? Tai ihan muutenkin vaan saa sanoa neuvoja - mielellään hyvin suoriin :D Oma pääni lyö tyhjää ja tunteet poat jatkuvasti raastamassa fiilistä työpaikalla (ja melkeinpä jo muutenkin). Jospa tämä kirjoittaminen vähän selkeyttäisi...
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 02:27"]Ap jaksoi kirittää tätä ja Cittari-provoaan kahteen asti yöllä molempia, sitten tuli uni. Voi kun tulis mullekin.
[/quote] Uni tuli kyllä, mutta lähinnä pakottamalla kun alkoi olla aikaa nukkumiseen enää 3 tuntia. Cittari-jutusta en tiedä mitään :(
Muuten kyllä haluan ehdottomasti kiittää teitä kaikkia kommenteista ja näkemyksistä. Jotenkin, noh, ehkä en osannut pukea ajatuksiani sanoiksi tarpeeksi hyvin tai sitten olen vaan itse harvinaisen sinisilmäinen, mutta jollain tapaa en ole osannut nähdä tilannetta ollenkaan noin selvänä pelkkään sänkyyn pääsyä tavoittelemisena. Mutta ehkä asia sitten tosiaa ulkopuolisten silmin on selvä.
Itse nyt jään lähinnä hämmästelemään miehen viitsimistä ja sinnikkyytä. Ovatko miehet todellakin valmiita käyttämään noin paljon aikaansa ja vaivaasa ihan vain yhteen kaatoon? En vain itse ole aiemmin moiseen ilmiöön törmännyt... -ap
Minä kyllä näkisin, että välillänne on jotain. Sitä en osaa sanoa, kannattaako sitä ryhtyä tarkemmin selvittelemään, että mitä se jokin on, mutta ei tuo silkkaa kaveeraamista ole, eikä kyllä pelkkää pillunvonkaamistakaan. Mies olisi jo luovuttanut ja siirtynyt kokeilemaan helpompaa, jos ei sinulta ole kahteen vuoteen saanut.
Eli siis, olette todella läheisiä mut mies ei ole itse ikinä avautunut tyttö-ystävästään..?
Mun mielestä on vähän säälittävää että joku kuvittelee että toisen parisuhteen voi rikkoa. Mun mielestä siinä parisuhteessa on jotain vikaa jos mies lähtee toisen mukaan. vähintään se että että se jätkä on mulkku.
Eli suomeksi: älä stressaa muiden suhteen pilaamista. Stressaa sitä haluatko tuollaisen draama miehen kanssa vaihtaa vispilöitä. Ei kuulosta unelma mieheltä.
Kuulostaa niin tutulta. Mies jahtaa sua tasan niin kauan että annat sille, sitten saat olla rauhassa. Luultavasti työpaikan muut miehet ovat mukana hommassa, mies on luvannut kaataa sut ja saa siitä esim. viskipullon jokaiselta. Itsekin joutunut sellaisen ostamaan kun yks hyväkäs tosiaan keikautti neidon.
Kai tiedät että tämä "unelmiesi mies" tekisi saman sinulle..? Eli jos hän on valmis pettämään tai jättämään naisystävänsä vuoksesi, hän on valmis tekemään saman sinunkin kohdallasi. Vai oikeastiko uskot että juuri te olette sielunkumppaneita jne ja hänen pitkä parisuhteensa ei ole sitä mitä sinulla ja miehellä on... Pakene tai satutat itseäsi ja muitakin.
Epäuskottava tarina; kuka mies tai nainen jaksaa pyöriä ihastuksensa ympärillä 2 vuotta, ilman että MITÄÄN tapahtuisi?? Ystävyyttähän tuo on, ei mitään muuta. Ja mies pönkittää omaa egoaan ap:ta liehittelemällä, ei se ooikeasti kiinnostunut ole.
Tee niin kuin minä aikoinani samassa tilanteessa tein: mene sänkyyn sen tyypin kanssa, oli varattu tai ei, sama se, sinähän olet vapaa. Voi olla että kiinnostuksesi lopahtaa siihen, kun tuo jännittävä yksityiskohta on saatu pois alta. Itse taisin harrastaa seksiä tyypin kanssa tilaisuuden tullen useamminkin, mutta jo ekan kerran jälkeen oli selvää, että kipinä ei ollut kuitenkaan tarpeeksi voimakas. Joten ei tarvinnut enää miettiä, tulisiko siitä jotain enempää...
Kysypä siltä mieheltä, et mikä meno ja missä mennään. Mulla kun ei sitä kristallipalloa oo just tähän hätään kiillotettuna.
Minustakin outo yhtälö, kuinka hyvä keskustelukumppani ja kaikin puolin hyvä puhuja mies on, mutta ei ole sanallakaan sivunnut mahdollista parisuhdettaan? Joko sitä ei ole tai mies olettaa/toivoo, ettei ap tietäisi siitä, joka taas vesittää miehen kaikki hyvät tarkoitusperät. Mutta jos suhdetta ei ole, niin aattelepa ap miten riutuvaa... Kysy, ei asiat välttämättä ole niin kuin google/luotettavat tietolähteet tietävät.
Musta oli erityisen virkistävä seikka tässä verrattuna kaikkiin muihin "olen ihastunut työkaveriini"-tarinoihin, että olet niin selkeästi ihastunut miehen luonteeseen, etkä vain kiihottunut hänestä. Mä sanoisin että ota tilanteesta selvää ja toimi sitten sen mukaan, tai tule uudelleen kysymään, niin annetaan tarkempia neuvoja. =)
Asian ytimeen osuit. Läheisiä ollaan vasta kun puhutaan kipeistä ja henk.asioista muuten se on pelkkää hengailua paremman puutteessa.
Jos jätetään pois se moraalinen dilemma, että rikkoisit tai menisit väliin toisten parisuhteeseen, tarkastellaan pelkästään tuota miestä. Minusta hän vaikuttaa tosi tyypilliseltä pelimieheltä. Mistä sitä tietää, ettei hänellä olisi menossa vastaavia "ystävyyksiä" vähän siellä sun täällä. Oma tyttöystävä kotona, monenlaista ystävää joita katsoo syvälle silmiin, suhteen ukopuolella. Sehän tuo sopivasti vipinää ja säpinää elämään.
Ap, jos teistä tulisi pari, voisi alussa olla tosi upeeta, mutta kun suhde vähän tasoittuisi, hän alkaisi luultavasti jonkun ystävyyden jonkun/joidenkin muiden naisten kanssa, koska hän tarvitsee sitä. Komea, naisten mieleen oleva keskustelemaan pystyvä ja ilmeisen romanttinen, lämminhenkinen mies. Hän tietää, miten vaikuttaa naisiin ja nauttii siitä.
Tämä on niin klassikko. Nainen joka kuvittelee miehen olevan kiinnostunut ja näkee milloin mitäkin merkkejä tästä... hän myös kuvittelee olevansa miehelle jotenkin erityinen ja että juuri heidän juttunsa toimisi. Ap, sinua on jo kerran petetty. Miksi haluat itsellesi uuden pettäjämiehen? Ei tuo mikään unelmien mies ole.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 09:00"]
Epäuskottava tarina; kuka mies tai nainen jaksaa pyöriä ihastuksensa ympärillä 2 vuotta, ilman että MITÄÄN tapahtuisi?? Ystävyyttähän tuo on, ei mitään muuta. Ja mies pönkittää omaa egoaan ap:ta liehittelemällä, ei se ooikeasti kiinnostunut ole.
[/quote]
Kyseessä ei ole ihastus eikä ystävyys vaan ap on vedonlyönnin kohde. Eikä se tarkoita että olisit kaunis hemaiseva palkinto, vaan korkeimmat kertoimet on aina olleet hissukoilla, tiukkapipoilla yms. Panokset luonnollisesti kasvaa mitä kauemmin joutuu piirittämään. Pelimies ei luovuta.
Mitä erikoista tuollaisessa ystävyydessä on, jos ei olla edes toisten suhdestatuksista tullut puhetta? 2 vuotta juteltu niitä näitä? Unohda se mies. Eihän tossa ole yhtään mitään, miksi voisi ajatella että välillänne olisi jotain. En myöskään ymmärrä millainen nainen istuskelee vuosikausia kahvilla, lounaalla jne miehen kanssa, josta on kiinnostunut eikä saa sanaa suustaan kysyä miehen seurustelusuhteesta. Yleensä ystävän kanssa voi puhua mistä vaa. Te olette vaan hyväpäiväntuttuja. Sori.
Paska jätkä, josta ei seuraa muuta kuin sydänsuruja ja suklaan syöntiä.
Sanoisin, että koska teillä ei ole ollut seksiä koko aikana (jos oikein ymmärsin), niin nimenomaan ei sitä halua, vaan tykkää vaan sinun seurastasi, eikä halua muuta. Kuten sanoit, hän on erittäin komea ja varmasti tottunut siihen, että saa yleensä halutessaan.
Kysy suoraan häneltä, onko hänellä joku tyttöystävä ja kerro, että olet kuullut niin olevan. Onko hän kihloissa (moni ei pidä sormuksia vaikka olisikin!)? Kysy, kuinka kauan tuo suhde on jatkunut ja mitä he ovat keskenään suunnitelleet. Perheen perustamista? Avioitumista? Lapsia? Jututa miestä HÄNEN parisuhteestaan ja kysele niin kauan, että saat selville, millainen parisuhde hänellä on. Äläkä usko, jos mies vakuttelee, että heidän parisuhteensa on huono, ei toimi ja on päättänyt erota! Tuollainen oman parisuhteen mitätöinti on aina merkki siitä, että mies valehtelee saadakseen toisesta naisesta itselleen läheisen seksikumppanin, vaikka se sen naisen tavoittelu veisi vähän kauemminkin. Se jännitys ylläpitää tavoitteeseen pyrkimistä. Yleensä se tyttöystävä/vaimo ei tiedä miehen salatouhuista mitään ja heidän parisuhteensa toimii varsin hyvin ja suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta, mutta komea mies ja muitakin kiinnostava, niin käyttää häikäilemättä tilannetta hyväkseen! Sellaisia varo! Älä anna pettää itseäsi enää! Äläkä antaudu petoskumppaniksi! Et tahtoisi niin käyvän itsellesikään! Anna jäädä omaa suhdettaan hoitamaan ja jos pettää puolisonsa, et ainakaan SINÄ ole se petoskumppani!!! Pelimiehen kanssa ei kukaan nainen ole kauaa onnellinen ja ero on edessä silloin, kun luuli, että kaikki on hyvin, mutta mies paljastuukin petturiksi. Komeilla miehillä on usein monta naista yhtä aikaa, koska monilla näistä miehistä on myös narsistisia piirteitä oman komeutensa ja naismarkkinoilla menestyksensä takia. Ennenkuin menet yhtään pitemmälle, kysele, jututa, tutki ja tarkkaile tilannetta. Jos mies tekee selvän eron entisen naisensa kanssa ja siten osoittaa, että haluaa valita sinut, niin siltikin anna ajan kulua ja katso sitten. Älä riko kenenkään jo olevaa parisuhdetta, et sellaista toivo koskaan itsellesikään!
.
JS sä haluat suhteeseen vapaan kehen kanssa, nin sen miehen pitäö ensin vapautua.
puhu sille.
sano, ettet rupea varanaiseksi. Sellainen sä sit olet. Mieluummin selkeä peli. Eka ero ja sit uusi. Selkeät kuviot. Jos sut haluaa...niin sitä eka ero. Tunne arvoasi...jos ei toimi, niin sittenhän olsit vain varanainen ja pano.
ei tarvi rikkoa mitään. Voi elää omaa elämää ja kertoa miten asiat on. Mitään järkeä ei ole rikkoa ihmisten luottamusta, kun asian voi hoitaa reilustikin.
mö en hirveesti arvostaisi, jos varattu mies roikkuisi. Enkä mä hirveesti arvostaisi, jos joku rupesi salarakkaaksi.
mut jokaisella on omat kuviot.
miks ei voi se ukko erota ja jatkaa puhtaalta pöydältä? En oikein ymmärrä, miksi pitäis pistää kaikki jutut solmuun? Onks teillä mitään selkärankaa?
Yeah, right...ei jatkoon