Ei ole helppoa olla ystäväpiirin ainut sinkku

Ymmärrän hyvin tunteesi. Juuri tuoltahan se tuntuu ja juuri noinhan seurustelevat ystävät usein käyttäytyvät. Se on tosi rankkaa jos sattuu olemaan se ainut kellä ei ole parisuhdetta, kun kaikki ystävät viettävät aikansa muualla ja on yhtäkkiä itse jäänyt täysin yksin elämässään. Onhan ystävien käytös sinällään ymmärrettävää, alkuhuumassa varsinkin sitä helposti haluaa viettää kaiken yhdessä. Mutta tuon ymmärtäminen ei sen yksinäisen lohduttomuutta auta.

Tuttu tilanne. Valitettavasti minulle kävi niin, etten ikinä sitä omaa parisuhdetta löytänyt. Ystävät alkoivat pikkuhiljaa perheitä perustaa ja se ainoa sinkku jäi yhä enemmän ulkopuolelle. Välit noihin entisiin ystäviin katkesi itsestään kun mitään yhteistä ei enää ollut, ja nyt olen ollut jo vuosikausia aivan omissa oloissani ja ainoa puheseura kaupan kassa. Masentava elämä.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 09:18"]

Tuttu tilanne. Valitettavasti minulle kävi niin, etten ikinä sitä omaa parisuhdetta löytänyt. Ystävät alkoivat pikkuhiljaa perheitä perustaa ja se ainoa sinkku jäi yhä enemmän ulkopuolelle. Välit noihin entisiin ystäviin katkesi itsestään kun mitään yhteistä ei enää ollut, ja nyt olen ollut jo vuosikausia aivan omissa oloissani ja ainoa puheseura kaupan kassa. Masentava elämä.

[/quote]

Sama.

Sinkun elämä ei ole helppoa! :(

Kokemukseni mukaan tuo ei välttämättä liity edes parisuhteeseen. Kun ikää tulee, alkavat vanhat kaverisuhteet jäädä ja jokainen alkaa nyhjätä itsekseen tai sen kumppanin kanssa, välillä käydään jossain kylässä puoliväkinäisesti. Niin se vaan menee, vanha porukka hajoaa aina jossain vaiheessa kun aikuistutaan. Ihmisllä on yleensä kuitenkin ainakin yksi erityisen läheinen ystävä, jonka kanssa yhteys pysyy yllä enemmän tai vähemmän.

Ystäväsi eivät ole sosiaalisesti taitavia. Itselleni on tärkeää huomioida sinkut ystäväni ihan samalla tavalla kuin parisuhteessa olevatkin.  Kaikenlaisesta "pariskuntatekemisestä" tulee usein inhottava olo, kun tietää, että ne ovat syrjiviä sosiaalisen kanssakäymisen muotoja.

3: Minä olen osoittanut kiinnostusta ystävieni perhe-elämään, talonrakennuspuuhiin ja lapsiin. Eivät ole jättäneet minua yksin, vaikka todennäköistä on, että tapailevatkin pariskuntina silloin tällöin ilman minua. Jos sinä keskityt vain ajatukseen "ei ole enää yhteistä, kun ei olla kaikki sinkkuja ja aina vapaita", niin aika vaikeaa ystävyyttä on ylläpitää.

Luulin, että tuollainen liittyisi enemmänkin lapsiin? Että lapsettomat jäävät yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vielä vuosi-puolitoista sitten olimme pitkään kaikki sinkkuja,tapasimme lapsinemme aktiivisesti ja kahvittelimme arki-iltoinakin aktiivisesti ja vaivattomasti. Viikonloppuina seikkailimme ties missä (en tarkoita humala sekoilua) ja koin olevani ihmisten ympäröimä,rakastettu, kaukana yksinäisestä. Nyt tilanne on toinen. Itse olen edelleen sinkku,en ole vielä ollut innostunut "miehen metsästyksestä", lähinnä en anna ajatustakaan uuden ihmisen tapaamiselle,koska en koe vielä olevani valmis. Viihdyn yksin mutta kaipaan ystäviäni ympärilleni. Nimittäin kaikki ovat alkaneet seurustella viimeisen vuoden aikana..enää ei soitella ensimmäisenä minulle kun jotain tapahtuu tai suunnitellaan, enää ei viesteihin vastailla,saattaa vastaus tulla viikonkin viiveellä..tapaamisia ei ehdi järjestää, viimeeksi kun näin parasta ystävääni,olimme tavanneet 7 viikkoa sitten,mikä oli hänestäkin pitkä aika,mietti mistä mahtaa johtua kun ennen tapasimme niin usein..mietin vaan että niin,mistäköhän. Yksinäisyys on outo tunne,uusi tunne minulle. Kun lapsi on kanssani,olo on ok,mutta kun lapsi on isällään, esim pitkät pyhät tuntuvat tuskaiselta, mikään paikka ei ole auki,on hiljaista ja yksinäisyys valtaa...olen tästä puhunut kaikille ystävilleni,että koen että minut on unohdettu,ovat ymmärtäneet,pyytäneet anteeksi ja luvanneet olla parempia ystäviä,siis aivan aidosti ja kyyneliäkin on vuodatettu yhdessä. Mutta silti..tilanne on tämä. ymmärrän toki kun parisuhde alkaa,se vie aikaa ja halua upota vain siihen..silti oma yksinäisyyteni nostaa kateutta ja vihaakin pintaan,kun näen että esim ystäväni eivät vastaa watsappi viesteihin vaikka ovat käyneet siellä monesti päivien aikana,,eli ei kiinnosta vastat.

Näin se on. Mutta aivan normaalia. Ystävät on tärkeitä mutta niiden rooli muuttuu elämässä. Parisuhde ja perhe tulee tärkeimmäksi ja niin pitääkin tulla. Ystäviä tavataan, mutta pari kertaa vuodessa tavataan  ja vaihdetaan kuulumisia hyvä jos kerran kuussa. Näin se vain on. Nyt olet tullu siihen pisteeseen elämässä, että jos haluat elää sinkkuna niin sitten sinun täytyy tutustua uusiin sinkkuihin. Tai sitten etsiä se kumppani jonka kanssa sitten jatkat elämääsi.  Jotta jaksaa pitää päivittäin yhteyttä johonkin ihmiseen niin täytyy olla jotain yhteistä elämässä. Muutakin kuin yhteinen menneisyys. Harrastus ym.vastaavaa.  Itselläni on rakkaita ystäviä mutta emme ole yhteydessä joka päivä. Olemme olleet ystäviä jo monta kymmentä vuotta. Mutta heilläkin on perhe ja oma elämä. Soitellaan ja viestitellään noin kerran kuuakudessa ja tavataan (jos saadaan yhteistä aikaa järjestettyä) pari kertaa kuukaudessa.

Ei ystävillä voi korvata tyhjää tilaa elämässä se täytyy täyttää jollakin muulla. Oikealla elämällä. Hanki itsellesi harrastus josta löydät uusia tuttavuuksia. Silloin saat elämään uutta sisältöä ja ihmisä joiden kanssa sinulla on jotain yhteistä joka yhdistää teidät.