40 vuotta sitten jokaisessa kylässä ja kaupungissa oli terveyskeskus
Kommentit (17)
Miksi ennen oli varaa terveyskeskuksiin muttei nykyään?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ennen oli varaa terveyskeskuksiin muttei nykyään?
Kustannustaso on noussut räjähdysmäisesti noista ajoista, ja huoltosuhde heikentynyt merkittävästi. Samalla väestön ikärakenne on muuttunut joka paisuttaa sotekuluja ja lisäksi kaupungistuminen on keskittänyt palveluiden tarpeen ja käytön kasvukeskuksiin.
Tuohon aikaan oli vaikka sun mitä muutakin pienissäkin kylissä mistä ei tänä päivänä edes osaisi uneksiakaan.
Poliisiasemakin oli joka kylällä ennen, ja pankin konttori jossa käytiin asioimassa tiskillä.
Taloudellisesti vaikea yhtälö, kun kylissä ja pikkukaupungeissa ei kohta muuta ole jäljellä kuin hoidettavia.
Kaikki kävivät tuolloin terveyskeskuksessa. Nykyään suuri osa käy joko yksityisessä työterveydessä tai itsemaksavana/vakuutusyhtiön korvaamana yksityisellä. Harvempikin palveluverkko riittää.
Perusterveydenhoidon rahoitusosuus on toisaalta pienempi kuin ennen, jos verrataan erikoissairaanhoitoon. Potilaat tk:ssa ovat entistä sairaampia ja tarvitsevat entistä parempia hoitoja, mutta rahaa on suhteessa vähemmän. Seinistä on järkevintä säästää ja keskittää toimintoja.
On kyllä ikävä sitä aikaa kun tälläkin kylällä oli posti, verotoimisto, pankki(josta sai rahaa) ja monia muita palveluita ja erikoisliikkeitä.
Silloin pikkukylissäkin pystyi elämään helposti ilman autoa, kun löytyi kaikki peruspalvelut ja bussit kulki jatkuvasti.
Ennen parinsadan asukkaan kylässä saattoi olla 2 ruokakauppaa, Posti, pankki, terveysasema…
Vierailija kirjoitti:
40 vuotta sitten oli varaa koska 60-70 vuotta sitten naiset olivat naimisissa ja tekivät lapsia riittävästi. Kansan ikärakenne oli normaali. Nyt naiset ovat Helsingissä sinkkuina, lapsia aletaan tehdä 30-vuotiaana jos sittenkään. No onneksi on koiria.
Ootsä tosissas? 🤦🏼♀️
Vierailija kirjoitti:
Taloudellisesti vaikea yhtälö, kun kylissä ja pikkukaupungeissa ei kohta muuta ole jäljellä kuin hoidettavia.
Niin, just näin.
Pienissä kunnissa ei enää asu riittävästi työssäkäyvää väestöä, joiden verorahoilla voitaisiin ylläpitää terveyskeskukset.
Siksihän niitä kuntaliitoksiakin on tehty. Ja just tähän rakoon tuota Sotea:kin on yritetty rakentaa.
Että on suuremmat alueet, suuri väestöpohja, joilla palveluja voidaan rahoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ennen oli varaa terveyskeskuksiin muttei nykyään?
Siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomi oli ennen suhteellisesti vauraampi kuin nykyään.
Vielä vuonna 1989 Suomen kansantuote päätä kohden oli korkeampi kuin esim. Norjalla tai Tanskalla. Ruotsikin oli vain muutaman satasen edellä.
Maammehan oli "täynnä" tehtaita. Jos nyt mietit paljonko esim. paperitehtaita on lakkautettu jo 20 vuotta, niin aika pirusti niitä on pitänyt olla, kun yhä edelleen riittää lakkautettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen parinsadan asukkaan kylässä saattoi olla 2 ruokakauppaa, Posti, pankki, terveysasema…
Väärin. Ja totaalisesti.
Missään kylissä ei terveyskeskuksia ja pankkeja ollut.
Ne olivat kuntien keskustoissa. Ja ennen kunnat olivat väestämäärältään suurempia ja työpaikkoja oli tarjolla kunnissa, ja lähistöillä ja läheisissä kaupungeissa.
Teollisuutta oli paljon kaupunkien laitamailla, josta kuntalaiset saivat toimeentulosa.
Esim. vaateteollisuus voi erittäin hyvin, samoin metalli-ja paperiteollisuus.
Ei ollut digitalisuutta, eikä muita apuvälineitä toimistoissa, kaikki tehtiin käsin ja sähkökirjoituskoneilla tai tekstinkäsittelylaitteilla.
Fyysistä työtä oli paljon tarjolla ja raha kiersi taloudessa hyvin vielä 1980-luvulla.
40 vuotta sitten elettiin 1980-lukua.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ennen oli varaa terveyskeskuksiin muttei nykyään?
Suomi oli silloin kehitysmaa, jossa matalat kustannukset.
Ennen oli myös varaa keskiluokkaisessa perheessä, että vain mies oli töissä. Vaikka lapsia oli perheessä keskimäärin paljon enemmän kuin nykyään.
Rahan todellisen arvon jatkuva heikkeneminen on tässä syynä. Varallisuus keskittyy koko ajan enemmän ja enemmistö joutuu koko ajan säästämään ja tehostamaan lisää, että olisi varaa samaan kuin aiemmin.
Nykyisenlainen talousjärjestelmä aiheuttaa tämän, mutta juuri kukaan ei tajua kyseenalaistaa sitä. Ja ne ketkä hyötyvät, ovat ihan hiljaa.
Merkittävin muutos on että UKK piti huolen että Kokoomus ei ollut hallituksessa ja sitä voi jokainen miettiä hetken.
Ennen tehtiin töitä mihin rahkeet riitti eikä loisoittu kotona toisten rahoilla runkkaamassa sukkaan, kuten nykyajan yhteiskunnasta syrjäytyneet "isäm maalliset" tyhjäntoimittajat.
Vierailija kirjoitti:
Ennen tehtiin töitä mihin rahkeet riitti eikä loisoittu kotona toisten rahoilla runkkaamassa sukkaan, kuten nykyajan yhteiskunnasta syrjäytyneet "isäm maalliset" tyhjäntoimittajat.
Ennen olikin paljon töitä joita pystyi tekemään ilman koulutusta ja paikallista erilaisia kortteja. Ja sillä palkalla eli vielä ihan hyvinkin. Anna duuni, niin tulen kyllä tekemään jos palkalla pärjää ilman tukia.
Millähän ihmeen rahalla ne maksettaisi ja mistä niihin löytyisi henkilökuntaa?