Vammaton - voisitko seurustella vammaisen kanssa?

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 16:14"]Monella on joku sielun vamma mikä tekee heistä yhtä äreitä ja vaikeita. Ilkeä äiti, liian menestynyt sisko, kiusaamista, huono itsetunto - voi olla että jalkansa menettäneellä on vaikeaa mutta ainakin on helpompi ymmärtää minkä asian kanssa painitaan. Ja jos sen kanssa pääsee sinuiksi, siinä olisi kumppani joka selviää vähän pienemmästäkin vastoinkäymisestä?

Sen sijaan miehet joissa ei näennäisesti ole mitään vikaa, mutta vuosien myötä paljastuu että ei ole äidin voittanutta, tai kotona on pakko saada aina määrätä kaapin paikka, tai ottaa koville että vaimo tienaa enemmän... sellaisen arven kanssa on vaikeampi päästä sinuiksi kun mies ei edes näe tai myönnä että jossain on vikaa.
[/quote]

Olet niin oikeassa! Kun ei se päälle päin näy, että kaverilla humalassa nyrkki heilahtaa tai sanansäilä. Itsekin aikoinaan kuuntelin huorittelua ja väistelin iskuja, juoksin talvipakkaseen sukkasillaan karkuun. Pääsin eroon vain muuttamalla salaa vanhempieni luo, ja siitä huolimatta piinasi ihmissaasta vuosia puhelimitse. Siihen nähden olisin tuhat kertaa mieluummin ottanut jonkun kiltin, vammaisen tai vammattoman miehen, joka antaa jonkinlaisen ihmisarvon kumppanilleen. Ei se puuttuva jalka tai heikko näkö tai lyhytkasvuisuus todellakaan ole yhtä paha vamma kuin musta sielu.

Katselin kyllä Leo-Pekka Tähteä vähän sillä silmällä, mutta hänellä oli niin kaunis vaimo, että myönsim tappioni ja ryhdyin nimmariin. Leo-Pekka on kovempi kuin muut suomalaiset urheilijat, ihana.

Puolisoksi vai omaishoitajaksi?

Kummallinen kysymys, tottakai seurustelisin jos kaikki natsaa. Ei siihen raajojen puute tai toiminta vaikuta millään tavalla. Korvien väli ratkaisee.

Ei toi pitäs vaikuttaa kellekkään. Eihän tuo estä elämästä normaalia elämää, ellei kaveri muuten ole katkeroitunu elämään. Jotkut katkeroituvat kun vammautuvat onnettomuudessa. Vaikka ei olisi aihettakaan.

 Mutta en kyllä alkaisi vaikeasti kehitysvammasen kanssa seurustelemaan. En haluaisi olla lähihoitaja.

Minulle liikuntavamma ei olisi este seurustelulle. Nuorilla tosin voi käydä niin, että liikuntavamma estää osallistumisen sellaisiin tilanteisiin, joissa nuoret pörrää ja joista ne seurustelut alkavat, jolloin tilaisuuksia aloittaa tapailu on ehkä vähemmän kuin muilla.

Ikävämpi tilanne on tuttavamiehelläni, joka on hyvin lievästi kehitysvammainen. Hän asuu yksin tavallisessa asunnossa ja suoriutuu kyllä arjen perusjutuista. Kehitysvammaisten seurassa hän on todella osaava ja kykenevä eikä oikein miellä kuuluvansa siihen joukkoon. Terveiden seurassa hän kuitenkin on lievästi kehitysvammainen ja ei kaikissa asioissa ole ihan samalla tasolla kuin muut. Hän haluaisi terveen tyttöystävän eikä kelpuuta kehitysvammaisia, mutta terveet naiset ei oikein noteeraa häntä. Ja tämän kyllä ymmärrän, parisuhteessa haluaa olla tasavertainen kumppaninsa kanssa ja valitettavasti terve nainen ei sitä hänen kanssaan ole.

Komppaan edellistä, mikään hoitaja en haluaisi olla. Mikäli pystyy omillaan liikkumaan ja ei tarvitse ylimääräistä hyysäystä, niin sitten voisin harkita asiaa. Olen sen verran väsynyt etten jaksa alkaa vaikkapa auttamaan liikuntarajoitteista kokoajan joka paikkaan.

Vammoja kun on niin monenlaisia. On ihan eri asia olla lyhytkasvuinen tai toisen jalkansa menettänyt kuin vaikka down.
Jos nykyiseltä puolisoltani puuttuisi raaja tai pari tai jos hän olisi vaikka sokea tai kuuro niin rakastaisin häntä ihan yhtä paljon kuin nytkin, koska kyseessä on kaikin tavoin täydellinen vastakappale mulle.

Downin kanssa tuskin seurustelisin. Ystäviä ollaan kuitenkin oltu yhden downin kanssa ja ovat useimmiten tosi ihania persoonia. Seurustelukumppaninsi kuitenkin haluan ihmisen, jonka kanssa ollaan henkisesti "samalla tasolla".

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 09:46"]Puolisoksi vai omaishoitajaksi?
[/quote]

Ei noista kumpikaan oikein sovi, kun nuori mies etsii seurustelukumppania. Silloinhan vasta tutustutaan ja ihastutaan.

Ap

No jalan puuttuminen ei olisi kyllä este, jos muuten natsaisi :) Ehkä poika itse estää itseään saamasta tyttöjä jalkansa takia?(häpeä tms) - 22 nainen

Kehitysvammaisen kanssa en voisi ikinä seurustella.
Mutta kolarissa vammautuneen kanssa olenkin seurustellut. Eihän se aivovammaisen kanssa elämä aina helppoa ja ruusuilla tanssia ollu, mut en mä silti päivääkään pois vaihtais.

Aika monella 18-vuotiaalla pojalla on se ongelma, että ei ole tyttöystävää, vaikka haluaisi. Ihan riippumatta siitä, onko jokin vamma tai onko liikuntarajoitteinen tai puuttuuko jalka. Eiköhän aika auta tähän.

Liikuntavammaisen kanssa voisin seurustella. Siis jos seksi onnistuisi. Kehitysvammaisen kanssa en missään nimessä. Se tuntuisi hyvin moraalittomalta.

Jalan puute ei haittaisi. Olen kyllä itse urheilullinen, joten seuraa en kaikkiin harrastuksiin tietysti saisi. Mutta yhdellä jalalla voi esim. hyvin uida ja proteesin kanssa kävelläkin. Eikä pariskunnilla tarvitse olla kaikki harrastukset yhteisiä muutenkaan. 

Pääasia on henkinen yhteys ja jalan puute ei seksissä ole relevanttia. Mikäli mies olisi täysin autettava, esim. halvaantunut täysin alaraajoistaan, niin sitten minusta ei ehkä sellaiseen olisi. Toisaalta en tiedä. Olen rakastunut epäkonventionaalisesti useinkin. 

Henkisesti vajaan kanssa en voisi, en edes heikkolahjaisen puhumattakaan kehitysvammaisista. 

Ei normiterveen kanssa väliä - mutta sillä on väliä, että miten seksielämä onnistuu tai lapsien saaminen tai periytyykö vamma (kuten lyhytkasvuisuus) ja kehitysvammainen oli täysi ei-ei. Yksi 30 % invalidi minulla on ollutkin seurustelukumppanina (käsiproteesi, erosimme ihan muista syistä kuin sen vamman takia, lähinnä erilaisen elämänkatsomuksen vuoksi (mies raivoateisti eikä suostunut kirkkoonkaan menemään edes sukujuhliin, minä ortodoksiksi kääntynyt. ym. ym.).

Joku jalan puuttuminen onnettomuuden seurauksena ei minua haittaisi. Enkä tiedä minkä takia tuo teksi meni kursiiville...

Mulla on diagnoosina, jota ei lueta vammaksi, adhd ja keskivaikea lukihäiriö. Nämä ei kuitenkaan vaikuta mun älyyn vaikka haasteet tuo edellä mainittu sairaus. Tällä hetkellä oon miehen kanssa jolla ei ole diagnooseja. Molemmat olemme työssä käyviä ihmisiä ja meillä on yksi yhteinen lapsi.

Kehitysvammaisen kanssa en ikinä pystyisi olemaan koska ei sellaisen kanssa voi käydä keskusteluja syvällisemmistä asioista. Miten minä, 29-vuotias voisin olla samanikäisen, joka onkin henkisesti 9-vuotias,kanssa. Tuohan on verrattavissa lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Liikuntavammaisen tai kuulovammaisen kanssa voin olla edellyttäen että vamma on kohtuullisen lievä. Varsinkin liikuntavammaiselta toivoisin että kykenisi itse menemään sänkyyn ja pukemaan vaatteet. Tämän tapaisen miehen tiedän, asuu ok-talossa missä on sauna, jonka lämmittää itse, on oma auto ja itse kykenee nousemaan pyörätuolista sängylle ja vessanpöntölle. Rakentelee käsin kaikenlaisia juttuja kotonaansa.

Mä en käsitä, mikä teitä vaivaa... Lyhyet ja muut "erikoiset" ihmiset ovat normaaleita, siinä missä muutkin.. Mä en ymmärrä sitä, miks ihmisillä on niin saamaristi ennakkoluulojen toisista, musta toi on säälittävää käytöstä, et sanotaa ettei pysty olee lyhytkasvuisten tms kanssa, koska jotkut voi loukkaantua siitä.. Ja sit se, et mä en ymmärrä, miks ihmiset sanoo just et sä et voi olla sotella, koska oot lyhyt tms niinku ei koon tai minkään muunkaan pitäs olla ongrlma!

Kun aloin seurustelemaan nykyisen vaimoni janssa, kumppanini arkaili kertoa epilepsiastaan.

Ei ollut este minulle.

Tottakai voisin, tosin siihen asti ettei minun tarvitse olla omaishoitaja.

Nykyajan nuoret ovat aika pinnallisia. Kun ikää tulee, niin kyllä niitä ehdokkaita alkaa löytymään kun aletaan kypsymään.

Vierailija kirjoitti:

Jalan puute ei haittaisi. Olen kyllä itse urheilullinen, joten seuraa en kaikkiin harrastuksiin tietysti saisi. Mutta yhdellä jalalla voi esim. hyvin uida ja proteesin kanssa kävelläkin. Eikä pariskunnilla tarvitse olla kaikki harrastukset yhteisiä muutenkaan.

Pääasia on henkinen yhteys ja jalan puute ei seksissä ole relevanttia. Mikäli mies olisi täysin autettava, esim. halvaantunut täysin alaraajoistaan, niin sitten minusta ei ehkä sellaiseen olisi. Toisaalta en tiedä. Olen rakastunut epäkonventionaalisesti useinkin.

Henkisesti vajaan kanssa en voisi, en edes heikkolahjaisen puhumattakaan kehitysvammaisista. 

Alaraajoistaan halvaantunut ihminen ei ole täysin autettava...