Lue keskustelun säännöt.
Muita epäsosiaalisia äitejä?
06.06.2015 |
Mulla on ainoastaan yksi hyvä ystävä mutta häntäkin tapaan todella harvoin. Sen lisäksi mulla on "hyvänpäivän tuttuja" mutta ei niitä voi kutsua ystäviksi. Lapsen kautta on lapsen kaverien äitejä tuttuina ja sit on miehen ystäviä, joita joskus tapaan. Välillä havahdun, miten vähän mulla on ystäviä mutta suurimmaksi osaksi päivät vain kuluvat asiaa sen enemmän miettimättä. Ihmiset saavat kyllä musta sosiaalisen ja puheliaan kuvan mutta en sittenkään päästä ketään lähelleni. Tämä yksi ystävä tietääkin musta aivan kaiken. Harmi vaan että molemmilla on niin tiukasti omat elämät ja kiireet että nähdään harvoin. Onko muita, joilla on vastaava tilanne? Tuntuuko muista jotenkin pelottavalta päästää ihmisiä ystäväksi asti?
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole yhtäkään ystävää, koska en vain päästä ketään niin lähelle, että voisin kutsua häntä ystäväksi. Jos näin meinaa tapahtua, otan etäisyyttä tarpeeksi pitkäksi aikaa, että ystävyyttä ei pääse syntymään. Tulisin kuitenkin jätetyksi ennemmin tai myöhemmin.
No, mulla ei oo ystäviä ollenkaan. Ei ketään. Lasten kavereiden vanhempien kanssa moikkaus-väleissä ei muuta. Työni on semmoinen, että siinä ei paljon muita tapaa tai ole mahdollista seurustella. Sukulaisia on vähän ja kaukana, lapsuudenystävät jäi pohjoiseen, opiskelukaverit samoin, PK-seudulta tunnen kourallisen ihmisiä vaikka olen asunut jo 10 vuotta täällä, tosin monessa paikassa. Olen lihava ja ruma, en edes kehtaa pyytää ketään ihmistä "kahville" tai harrastukseen kun en harrasta mitään.
[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 21:54"]Mulla ei ole yhtäkään ystävää, koska en vain päästä ketään niin lähelle, että voisin kutsua häntä ystäväksi. Jos näin meinaa tapahtua, otan etäisyyttä tarpeeksi pitkäksi aikaa, että ystävyyttä ei pääse syntymään. Tulisin kuitenkin jätetyksi ennemmin tai myöhemmin.
[/quote]
Juuri näin myös minulla. -ap
Sama tilanne mulla. Tai mulla vielä pahempi tilanne: atkan varrella olen monta ystävyyttä "tarkoituksella" pilannut eli järjestänyt jonkun draaman, jotta ystävyys lopahtaa. Olen psyykkisesti ihan vammainen, vaikka musta saa kyllä itsevarman kuvan. Mut se on vain pintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Lisäksi olen aika laiska hoitamaan vanhoja ystävyyssuhteita ja ne vähän niinkuin vaan hiipuu pois. Ei se ole itsekkyyttä vaan en jotenkin yh:na jaksa jakaa energiaa moneen suuntaan , vaikka ystävät ovat myös voimavara.
Minä olen ihan samanlainen. En pelkää jätetyksi tulemista, mutta olen laiska ihmissuhteissa. En ole vielä löytänyt täysin samanhenkistä ystävää, jonka arvot olisivat samanlaisia. Ahdistun, kun lähenen jotain ja alkaa aina se sama jappasu lähdetään baariin tai sitten valitetaan miehistä jne.
Itse viihdyn kotona, en viihdy baareissa enkä koskaan valita miehestäni tai parisuhteestani. Usein myös täysin erilaiset ajatusmaailmat lapsista ja kasvatuksesta hiertävät mieltä.
Minulla on paljon hyvän päivän tuttuja, mutta en kaipaa mitään sydänystävää, mieheni kanssa voin puhua mieltäni askarruttavista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 22:07"]Minä olen ihan samanlainen. En pelkää jätetyksi tulemista, mutta olen laiska ihmissuhteissa. En ole vielä löytänyt täysin samanhenkistä ystävää, jonka arvot olisivat samanlaisia. Ahdistun, kun lähenen jotain ja alkaa aina se sama jappasu lähdetään baariin tai sitten valitetaan miehistä jne.
Itse viihdyn kotona, en viihdy baareissa enkä koskaan valita miehestäni tai parisuhteestani. Usein myös täysin erilaiset ajatusmaailmat lapsista ja kasvatuksesta hiertävät mieltä.
Minulla on paljon hyvän päivän tuttuja, mutta en kaipaa mitään sydänystävää, mieheni kanssa voin puhua mieltäni askarruttavista asioista.
[/quote]
Mullakin on vaikea hyväksyä ihan eri ajatusmaailmaa kuin itsellä. Esim. kovin uskovainen tai tosi kovat arvot omaava ihminen ahdistaa. Angstaan myös ihmisistä jotka heti kättelyssä kun hädin tuskin tunnetaan, kertovat keskenmenonsa ja vaikeat sairautensa.
Itse en ole äiti, mutta samalla lailla epäsosiaalinen. Halusin kurkata keskustelua, koska minulle on sanottu, että kaltaiseni ihminen ei voisi olla hyvä äiti lapselleen. Se loukkasi. Itse en usko sen vaikuttavan niin kauan kuin vain on RIITTÄVÄ tukiverkosto ja hyvä puoliso. Minulla ei vain koskaan ole ollut sellaista suurta ystäväpiiriä tai tarvetta sellaiselle. Yksi tosiystävä riittää. Ilmeisen hyvin tekin olette vanhempina pärjänneet kuitenkin..? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 22:13"]Itse en ole äiti, mutta samalla lailla epäsosiaalinen. Halusin kurkata keskustelua, koska minulle on sanottu, että kaltaiseni ihminen ei voisi olla hyvä äiti lapselleen. Se loukkasi. Itse en usko sen vaikuttavan niin kauan kuin vain on RIITTÄVÄ tukiverkosto ja hyvä puoliso. Minulla ei vain koskaan ole ollut sellaista suurta ystäväpiiriä tai tarvetta sellaiselle. Yksi tosiystävä riittää. Ilmeisen hyvin tekin olette vanhempina pärjänneet kuitenkin..? :)
[/quote]
Tai vaikka ei olisi sitä puolisoakaan, en tahtonut tosiaan yksinhuoltajia väheksyä! Puhuin vain omasta tilanteestani. :)
[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 21:56"]No, mulla ei oo ystäviä ollenkaan. Ei ketään. Lasten kavereiden vanhempien kanssa moikkaus-väleissä ei muuta. Työni on semmoinen, että siinä ei paljon muita tapaa tai ole mahdollista seurustella. Sukulaisia on vähän ja kaukana, lapsuudenystävät jäi pohjoiseen, opiskelukaverit samoin, PK-seudulta tunnen kourallisen ihmisiä vaikka olen asunut jo 10 vuotta täällä, tosin monessa paikassa. Olen lihava ja ruma, en edes kehtaa pyytää ketään ihmistä "kahville" tai harrastukseen kun en harrasta mitään.
[/quote]
Ensinnäkin veikkaan, että et ole niin lihava ja ruma kuin luulet. Toiseksi, mulla ainakin on ihan eri kriteerit ystävyydelle kuin paino tai ulkonäkö. Yksi parhaimmista ja pitkäaikaisin ystäväni on ylipainoinen, ns. ruma ja hänellä on vino pino sairauksia (ja olemme alle 30v). Toisen kodin siisteys ei mua myöskään kiinnosta kun itse olen aika epäsiisti :D Kutsu ihmeessä kiinnostava ihminen kahville! :) Todellisessa ystävyydessä ei ole kyse ulkonäöstä tai statuksesta, vaan siitä miten kemiat kohtaa toisen ihmisen kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan samat ajatukset ja tilanne itselläni!
Mä olen epäsosiaalinen ja musta varmasti huomaakin sen... Tosin kavereita/ystäviä on, olen törmännyt tyyppeihin jotka ovat minua aktiivisempia sen tutustumisen suhteen ja pikkuhiljaa on syntynyt näitä ystävyyssuhteita. Jos tapaisin jonkun joka olisi yhtä huono tutustumaan uusiin ihmisiin kuin minäkin, niin tuskin mitään ystävyyttä pääsisi edes syntymään. Ja lapseni ei kyllä ole tullut äitiinsä, niin sosiaalinen hän on.
Hei, minusta sä kuulostat ihan sosiaaliselta mutta että sulla on vaikeaa luottaa muihin ihmisiin etkä siksi solmi monia läheisiä ystävyys-suhteita. Ihan hyvä että tiedostat tämän, siten sitä voi työstää ja siitä voi vapautua. Monet valittelevat yksinäisyyttään mutta asiasta puhuttaessa käykin ilmi, että he eivät haluakaan pohjimmiltaan ottaa askelta ystävyyden suuntaan, sillä sekin on "riski" aivan kuten mikä tahansa uusi ihmissuhde. Kaipaatko sinä enemmän ystäviä? Ehkä jostain näistä tutuistasi voisi tulla myös kaverisi ja ystäväsi?