Lue keskustelun säännöt.
Vammaton - voisitko seurustella vammaisen kanssa?
20.05.2015 |
Ystävälläni on ihana poika, toinen jalka amputoitu. Muutoin pyyhkii hyvin, mutta tyttökavereita ei tahdo löytyä. Kun mietin itse itseäni 18-vuotiaana, niin valitettavasti en olisi seurustellut liikuntarajoitteisen pojan kanssa. Siihen aikaan tuttavapiiriini kuului lyhytkasvuinen, huonokuuloinen tyttö, enkä pitänyt lainkaan ihmeellisenä, että hän ei seurustellut tai saanut muutenkaan poikien huomiota. Jotenkin ehkä oletin, että lyhytkasvuiset etsivät toisia lyhytkasvuisia. Taisin olla aika ääliö? Kuinka moni vammaton olisi valmis seurustelemaan vammaisen kanssa? Laita peukkuja ylös tai alas!
Kommentit (84)
Amputoitu raaja ei olisi ongelma, kasvuhäiriöt saattaisivat häiritä (esim. toinen käsi normaali ja toinen jäänyt vauvan kädeksi). Näitä olen töissä nähnyt muutamia ja ihailtavasti he kyllä pärjäävät arkielämässä, muuan kädetön nainenkin hörppi kahvia kyynärpäidensä avulla ja siinä kohtaa vain hävetti kuinka kömpelö olen itse käsien kanssa :)
.
Down ja muut henkiset kehitysvammat olisivat ehdoton este, aiemmin mainittua lyhytkasvuisuutta jäin nyt pohtimaan.. todennäköisesti ainakin vaikeuttaisi suhteen syntymistä, lyhytkasvuisiin en ole henkilökohtaisesti vielä törmännyt joten vaikea sanoa olisiko tunne ihailua vai sääliä (ts. pystynkö näkemään ihmisen vamman takaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:08"]
Eikö muka kukaan ole koskaan menettänyt kiinnostusta, jos käy ilmi, että toisella on melkoisesti elämää rajoittava sairaus tai vamma? Mulle riitti aikoinaan syyksi ontuminen, jalan laahaaminen ja hidas kävely, vaikka kundilla oli makea auto ja vanhemmillaan hulppea kesähuvila. Netissä deittisivustolla tavattiin, enkä edes paljon valehdellut, kun väitin olevani hoikka ja isotissinen ( todellinen kuppikoko B 80 ja olen 165 cm, paino 66 kg ). Kundi ei ollut maininnut vammastaan, ja hyvä niin, koska edelleen pidetään yhteyttä, ollaan kavereita. Jos ei olisi miestä ja lapsia, niin nyt kun tunnen tuon tyypin paremmin, voisin harkita seurusteluakin.
[/quote]
Sulla on jokin vakava henkinen vamma, sori!
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:05"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:50"]
No minä en kyllä voisi ja taidan olla ainoa rehellinen täällä
[/quote] Voi olla, että sinulla on vielä pitkä taival edessä, kunnes tajuat muutamia elämän realiteetteja. Kovin ehdoton ei yleensä kannata olla, eikä koskaan tiedä, mitä omalle kohdalle sattuu. N35
[/quote]
No tässä asiassa olen. Sinuna en muuten noista elämän realiteeteista kirjoittaisi tuntemattomalle ihmiselle yhtään mitään. Tiedän paremmin kuin hyvin, ettei koskaan voi tietää mitä omalle kohdalle sattuu. Ja kun tarpeeksi sattuu, sillä ei ole enää mitään merkitystä. Ja jos esim aviomiehelleni sattuisi jotakin joka hänet vammauttaisi niin se tietenkin olisi aivan eri asia. Mutta tässähän ei sitä kysytty. N30 (niin kuin sillä iällä nyt tässä kohtaa olisi mitään merkitystä)
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:55"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:47"]
Onpa tosi jalomielistä väkeä! Sitten kun teitä nuoria naisia pyytää treffeille lyhytkasvuinen mies, seuraa vaivaantunut hiljaisuus ja selittely, on jotain menoa tai on melkein varattu tai haluaa pitää vähän taukoa seurustelusta ja milloin mitäkin. Netin kautta on helppo tutustua, mutta ensimmäinen tapaaminen jää yleensä viimeiseksi.
[/quote]
Onko joku sanonut voivansa seurustella lyhytkasvuisen kanssa? Ei kai... en minä ainakaan, enkä ole mikään nuori, kaunotar jolla valinnanvaraa olisi loputtomiin.
Lyhytkasvuisuus on jotenkin säälittävää ihan eri tavalla kuin vaikka jokin onnettomuudessa syntynyt pahakin vamma. Nyt puhun tietysti aidosti lyhytkasvuisista (ennen vanhaan sanottiin kääpiö). En lyhyistä miehistä, joita vastaan minulla ei ole mitään.
[/quote]
No kiitti paljon! Tulipa sieltäkin taas yhden sortin mielipide. Se että ihminen syntyy lyhyeksi, on täysin itsestä riippumatonta, eikä vaikuta aivotoimintaan tai minkään muunkaan elimen toimintaan yleensä. Jos sinulla vaikka on jumalattoman iso nenä, voit leikkauttaa sen, mutta se, että geenit määrää, miten ja minkä pituiseksi kasvat, sille ei voi tehdä mitään. Anteeksi vaan, jos aiheuttaa sääliä.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:20"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:55"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:47"]
Onpa tosi jalomielistä väkeä! Sitten kun teitä nuoria naisia pyytää treffeille lyhytkasvuinen mies, seuraa vaivaantunut hiljaisuus ja selittely, on jotain menoa tai on melkein varattu tai haluaa pitää vähän taukoa seurustelusta ja milloin mitäkin. Netin kautta on helppo tutustua, mutta ensimmäinen tapaaminen jää yleensä viimeiseksi.
[/quote]
Onko joku sanonut voivansa seurustella lyhytkasvuisen kanssa? Ei kai... en minä ainakaan, enkä ole mikään nuori, kaunotar jolla valinnanvaraa olisi loputtomiin.
Lyhytkasvuisuus on jotenkin säälittävää ihan eri tavalla kuin vaikka jokin onnettomuudessa syntynyt pahakin vamma. Nyt puhun tietysti aidosti lyhytkasvuisista (ennen vanhaan sanottiin kääpiö). En lyhyistä miehistä, joita vastaan minulla ei ole mitään.
[/quote]
No kiitti paljon! Tulipa sieltäkin taas yhden sortin mielipide. Se että ihminen syntyy lyhyeksi, on täysin itsestä riippumatonta, eikä vaikuta aivotoimintaan tai minkään muunkaan elimen toimintaan yleensä. Jos sinulla vaikka on jumalattoman iso nenä, voit leikkauttaa sen, mutta se, että geenit määrää, miten ja minkä pituiseksi kasvat, sille ei voi tehdä mitään. Anteeksi vaan, jos aiheuttaa sääliä.
[/quote]
Ja kääpiöitä on vain saduissa! Tuon tietääkseen ei tarvitse olla lyhytkasvuinen. Nimittelyä en ole ymmärtänyt nuorenakaan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lyhytkasvuisuus olisi todellakin aivan poissuljettu. Lyhytkasvuinen on lapsen asemassa. Vielä, kun lyhytkasvuisilla on kaikki mittasuhteet niin kummalliset, vielä lyhyemmät raajat suhteessa kuin lapsilla ja kerta kaikkiaan on sanottava, etten missään tilanteessa voisi tuntea vetoa lyhytkasvuiseen.
Sen sijaan erinäiset onnettomuuksien aiheuttamat vammat voivat viime kädessä olla jopa seksikkäitä, jos ne eivät toimintakykyä rajoita kohtuuttomasti. Esim. ensimmäiseksi mainitun jalan puutteen en katsoisi häiritsevän juuri ollenkaan syvempää tutustumista.
Ajattelin aiemmin, että en voisi seurustella vammaisen kanssa. Työpaikallani kuitenkin on käynyt nyt useamman kerran todella hottis pyörätuolia käyttävä mies. Hyvä että osaan puhua järkeviä hänelle, kun on niin järjettömän hyvännäköinen ja mukava. Voisin ehdottomasti kuvitella seurustelevani hänen kanssaan, mutta ikävä kyllä hän on jo varattu. Eli mielipide nähtävästi voi muuttua, kun sopiva ihminen tulee kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:23"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:20"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:55"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:47"] Onpa tosi jalomielistä väkeä! Sitten kun teitä nuoria naisia pyytää treffeille lyhytkasvuinen mies, seuraa vaivaantunut hiljaisuus ja selittely, on jotain menoa tai on melkein varattu tai haluaa pitää vähän taukoa seurustelusta ja milloin mitäkin. Netin kautta on helppo tutustua, mutta ensimmäinen tapaaminen jää yleensä viimeiseksi. [/quote] Onko joku sanonut voivansa seurustella lyhytkasvuisen kanssa? Ei kai... en minä ainakaan, enkä ole mikään nuori, kaunotar jolla valinnanvaraa olisi loputtomiin. Lyhytkasvuisuus on jotenkin säälittävää ihan eri tavalla kuin vaikka jokin onnettomuudessa syntynyt pahakin vamma. Nyt puhun tietysti aidosti lyhytkasvuisista (ennen vanhaan sanottiin kääpiö). En lyhyistä miehistä, joita vastaan minulla ei ole mitään. [/quote] No kiitti paljon! Tulipa sieltäkin taas yhden sortin mielipide. Se että ihminen syntyy lyhyeksi, on täysin itsestä riippumatonta, eikä vaikuta aivotoimintaan tai minkään muunkaan elimen toimintaan yleensä. Jos sinulla vaikka on jumalattoman iso nenä, voit leikkauttaa sen, mutta se, että geenit määrää, miten ja minkä pituiseksi kasvat, sille ei voi tehdä mitään. Anteeksi vaan, jos aiheuttaa sääliä. [/quote] Ja kääpiöitä on vain saduissa! Tuon tietääkseen ei tarvitse olla lyhytkasvuinen. Nimittelyä en ole ymmärtänyt nuorenakaan. -ap
[/quote]
Sanoin, että ENNEN ihan virallinen termi oli kääpiö! Keskity lukemaasi. En nimittele yhtään ketään. Se, mikä termi on tällä syndroomalla on yhdentekevää. En voisi seurustella seksuaalisessa mielessä lyhytkasvuisen miehen kanssa ja piste.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:20"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:55"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:47"] Onpa tosi jalomielistä väkeä! Sitten kun teitä nuoria naisia pyytää treffeille lyhytkasvuinen mies, seuraa vaivaantunut hiljaisuus ja selittely, on jotain menoa tai on melkein varattu tai haluaa pitää vähän taukoa seurustelusta ja milloin mitäkin. Netin kautta on helppo tutustua, mutta ensimmäinen tapaaminen jää yleensä viimeiseksi. [/quote] Onko joku sanonut voivansa seurustella lyhytkasvuisen kanssa? Ei kai... en minä ainakaan, enkä ole mikään nuori, kaunotar jolla valinnanvaraa olisi loputtomiin. Lyhytkasvuisuus on jotenkin säälittävää ihan eri tavalla kuin vaikka jokin onnettomuudessa syntynyt pahakin vamma. Nyt puhun tietysti aidosti lyhytkasvuisista (ennen vanhaan sanottiin kääpiö). En lyhyistä miehistä, joita vastaan minulla ei ole mitään. [/quote] No kiitti paljon! Tulipa sieltäkin taas yhden sortin mielipide. Se että ihminen syntyy lyhyeksi, on täysin itsestä riippumatonta, eikä vaikuta aivotoimintaan tai minkään muunkaan elimen toimintaan yleensä. Jos sinulla vaikka on jumalattoman iso nenä, voit leikkauttaa sen, mutta se, että geenit määrää, miten ja minkä pituiseksi kasvat, sille ei voi tehdä mitään. Anteeksi vaan, jos aiheuttaa sääliä.
[/quote]
Mitä sitten, jos jokin asia on itsestä riippumatonta? Kysyttiin, voisiko seurustella ihmisen kanssa, jolla on jalka amputoitu.
Vastasin, että voin. Ihan sama onko "itseaiheutettua" esim. rattijuopumuksen seurauksena tai sitten "ei-itseaiheutettua" esim. jonkin sairauden seurauksena.
Oli lyhytkasvuisuus kuinka geneettistä tahansa, se ei vaikuta asiaan. En voisi seurustella lyhytkasvuisen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikuntavamma ei olisi este seurustelulle, mutta kehitysvammaisuus olisi.
Minä menin naimisiinkin jalattoman kanssa, mutta ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole kuin jotkut näyttävät luulevan. Mieheni liikuntavamma rajoittaa elämää enemmän kuin voisi optimisti kuvitella. Toisen jalan reisiamputaatio aiheuttaa myös kroonista haamusärkyä, mikä taas aiheuttaa pahantuulisuutta. Eli puheet kiukkuisista invalideista eivät ole mitään urbaanilegendaa. Jaksaako sitä kiukuttelua katsella vuosikausia on sitten jokaisen oma valinta. Lisäksi itseäni usein harmittaa se, ettei mies voi esim. kävellä pitempiä matkoja (itse rakastan pitkiä kävelyretkiä juuri hankalammissa maastoissa kuten metsäpoluilla, kaupungissa, jne.). Pyörällä ei joka paikkaan pääse kovin hyvin, varsinkaan kun käytössä on vain toinen jalka.
Jalan puuttuminen tekee ihmisestä invalidin, eikä sitä mikään muuta. Ottajia löytyy toki vaikka minkälaisille juopoille, mt-potilaille, kukkakepeille, pornorunkkareille, pomottajille, peliaddikteille yms., joten noihin vikoihin verrattuna liikuntarajoite ei ole kovin paha, jos mies muuten on kunnollinen. Mutta se on aika iso jos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei jalan tai käden puuttuminen minua haittaisi, mutta down/CP-vammaisen kanssa en voisi seurustella. Itseasissa kädetön/jalaton mies joka on sinut vammansa kanssa ja pärjää hyvin on aika hot koska arvostan ihmisissä periksiantamattomuutta ja rohkeutta.
Kuuron kanssa joo mutta muiden en. Kuka helvetti edes ihastuu johonkin kuolaavaan kehariin? Miksi tällaisia pitää edes kysyä? Kuuronkin kanssa olisi paskaa se, että ei voisi keskustella musiikista eikä kommunikoida täysin mutkattomasti, mutta toisaalta olen kiinnostunut kuuroudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:26"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:23"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:20"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:55"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:47"] Onpa tosi jalomielistä väkeä! Sitten kun teitä nuoria naisia pyytää treffeille lyhytkasvuinen mies, seuraa vaivaantunut hiljaisuus ja selittely, on jotain menoa tai on melkein varattu tai haluaa pitää vähän taukoa seurustelusta ja milloin mitäkin. Netin kautta on helppo tutustua, mutta ensimmäinen tapaaminen jää yleensä viimeiseksi. [/quote] Onko joku sanonut voivansa seurustella lyhytkasvuisen kanssa? Ei kai... en minä ainakaan, enkä ole mikään nuori, kaunotar jolla valinnanvaraa olisi loputtomiin. Lyhytkasvuisuus on jotenkin säälittävää ihan eri tavalla kuin vaikka jokin onnettomuudessa syntynyt pahakin vamma. Nyt puhun tietysti aidosti lyhytkasvuisista (ennen vanhaan sanottiin kääpiö). En lyhyistä miehistä, joita vastaan minulla ei ole mitään. [/quote] No kiitti paljon! Tulipa sieltäkin taas yhden sortin mielipide. Se että ihminen syntyy lyhyeksi, on täysin itsestä riippumatonta, eikä vaikuta aivotoimintaan tai minkään muunkaan elimen toimintaan yleensä. Jos sinulla vaikka on jumalattoman iso nenä, voit leikkauttaa sen, mutta se, että geenit määrää, miten ja minkä pituiseksi kasvat, sille ei voi tehdä mitään. Anteeksi vaan, jos aiheuttaa sääliä. [/quote] Ja kääpiöitä on vain saduissa! Tuon tietääkseen ei tarvitse olla lyhytkasvuinen. Nimittelyä en ole ymmärtänyt nuorenakaan. -ap
[/quote]
Sanoin, että ENNEN ihan virallinen termi oli kääpiö! Keskity lukemaasi. En nimittele yhtään ketään. Se, mikä termi on tällä syndroomalla on yhdentekevää. En voisi seurustella seksuaalisessa mielessä lyhytkasvuisen miehen kanssa ja piste.
[/quote]
Ai millä vuosisadalla?!!! Ei ainakaan parikymmentä vuotta sitten ollut enää käytössä, tuskin 30 vuottakaan sitten. Tuttavapiirissä ollut vain yksi lyhytkasvuinen, mutta en koskaan kuullut kenenkään haukkuvat häntä kääpiöksi koulussa tai sen ulkopuolella.
-ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:30"]Minä menin naimisiinkin jalattoman kanssa, mutta ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole kuin jotkut näyttävät luulevan. Mieheni liikuntavamma rajoittaa elämää enemmän kuin voisi optimisti kuvitella. Toisen jalan reisiamputaatio aiheuttaa myös kroonista haamusärkyä, mikä taas aiheuttaa pahantuulisuutta. Eli puheet kiukkuisista invalideista eivät ole mitään urbaanilegendaa. Jaksaako sitä kiukuttelua katsella vuosikausia on sitten jokaisen oma valinta. Lisäksi itseäni usein harmittaa se, ettei mies voi esim. kävellä pitempiä matkoja (itse rakastan pitkiä kävelyretkiä juuri hankalammissa maastoissa kuten metsäpoluilla, kaupungissa, jne.). Pyörällä ei joka paikkaan pääse kovin hyvin, varsinkaan kun käytössä on vain toinen jalka.
Jalan puuttuminen tekee ihmisestä invalidin, eikä sitä mikään muuta. Ottajia löytyy toki vaikka minkälaisille juopoille, mt-potilaille, kukkakepeille, pornorunkkareille, pomottajille, peliaddikteille yms., joten noihin vikoihin verrattuna liikuntarajoite ei ole kovin paha, jos mies muuten on kunnollinen. Mutta se on aika iso jos.
[/quote]
Tuo mt-juttu on sellainen, mitä en tajua yhtään. Miksi mt-potilaat leimataan aina sellaisiksi, joiden kanssa ei siis tod. voisi seurustella? Itselläni on jotain masennus-ahdistus-neuroosijuttuja, kaikkiin ei ole diagnoosia mutta minulla on aivot joilla osaan ajatella ja tajuta, että minua vaivaa joku. Niin ja paniikkihäiriö myös. Mutta en ikinä leimaa itseäni "mt-potilaaksi" enkä näe minkäänlaista velvoitetta ilmoittaa deittimiehille, että mulla on muuten jotain ongelmii, kierrä mut kaukaa. Koska minä en ole ajatusmaailmaltani millään tapaa sairas sanan varsinaisessa merkityksessä. En ole vaaraksi kenellekään enkä ole sekaisin. Minulla on vain oman elämäni ongelmat, jotka kyllä rajoittavat toisinaan, mutta eivät tee minusta pimeää sekopäätä missään tapauksessa. Ja luonteeltani olen aina ollut optimisti ja huumorintajuinen.
Sehän se vasta karkoittaakin ihmiset, kun kertomalla kertoo yksityiskohtaisesti ongelmistaan ja näin ollen saa ne vaikuttamaan jotenkin uhkaavilta. Kun tuntee toisen ihmisen täydellisesti niin ymmärtää, että vaikeudet ovat vaikeuksia mutta eivät ne muuta ihmistä pelottavaksi sekopääksi.
Voisin. Ellei vamma olisi niin suuri, että se vaatii jatkuvaa hoitoa kellon ympäri tai estää normaalin elämän (vakava kehitysvamma).
Ei mun mielestä kehitysvammaisissa ole mitään vikaa, mutta haluaisin älyllisesti samantasoisen kumppanin. On minulla pari ystävää, jotka ovat jälkeenjääneitä. Aikuisia ihmisiä, jotka ovat kehityksessä lasten tasolla. Voin hyvin hengailla ja jutella heidän kanssaan, mutta jutut ja tekemiset pitää sitten valita sen mukaan. Haluan mahdollisimman samanhenkisen kumppanin.
Taas jos jollain olisi joku vakava sairaus/vamma, esimerkiksi sellainen joka rappeuttaa hermostoa ja johtaa kuolemaan, pelkään etten olisi tarpeeksi vahva sellaiseen. Helppo se on nyt sanoa, että jaksaisin kun en ole sellaista joutunut kokemaan, mutta en uskalla sanoa miten toimisin todellisuudessa. :(
Joku jalan puuttuminen tai vastaava ei haittaisi mitään. Jostain vammasta, joka ei vaikuta älyyn mutta liikkumiseen kokonaisvaltaisesti (esim. CP-vamma).. En osaa sanoa. Riippuu, miten vakavasta vammasta on kyse. Joillain ihmisillä on vaikeuksia vain tiettyjen lihasten kanssa ja lievästi, mutta jotkut eivät pysty pukemaan, syömään tai puhumaan kunnolla itse tai ovat jopa halvaantuneita. Edelleenkin, voisin tietenkin olla ystävä sellaisen ihmisen kanssa, mutta jatkuva huolenpito toisesta ihmisestä (jos kyseessä siis vakavampi CP-vamma) voisi olla tosi raskasta. Enkä mä tiedä riittäisivätkö mun omat voimat siihen.
Ihan mielenkiinnosta tulin katsomaan tämän keskustelun. Ja tiedän tietysti, että kaikki eivät esim. minun kanssani ( olen CP-vammainen) haluaisi seurustella, vaikka pärjään suurimmaksi osaksi itse. Mutta onneksi on joita tämä ei haittaa ja hei, ei minullekaan kuka tahansa mies kelpaa ;) Lisäksi olen sitä mieltä, että kumppani ei ole henkilökohtainen avustaja, vaan sellainen on palkattu minulle erikseen.
Eikö voi ihan asiallisesti käydä keskustelua, sanomatta ketään ällöttäväksi tai vastaavaa? Mikä teitä ihmisiä vaivaa? Jos ei voi olla vammattomana vammaisen kanssa, niin sitten ei. Jos tätä lukee vammainen ihminen (esim. lyhytkasvuinen, kuten itse epäilen...), niin kuka on niin sivistymätön, ettei tajua olla aiheuttamatta pahaa mieltä? Pelkkä kiitos, mutta ei kiitos, varmaan riittäisi...
Kyllä minä voisin pyörätuolipotilaan tai liikuntavammaisen kanssa seurustella, jos luonne on ihana.
Vedän rajan kehitysvammaisiin, esimerkiksi downin kanssa en voisi seurustella, koska siinä tuntuisi vain että olisi lapsen kanssa. Olen varmaan hirveä ihminen kun ajattelen näin.
Eikö muka kukaan ole koskaan menettänyt kiinnostusta, jos käy ilmi, että toisella on melkoisesti elämää rajoittava sairaus tai vamma? Mulle riitti aikoinaan syyksi ontuminen, jalan laahaaminen ja hidas kävely, vaikka kundilla oli makea auto ja vanhemmillaan hulppea kesähuvila. Netissä deittisivustolla tavattiin, enkä edes paljon valehdellut, kun väitin olevani hoikka ja isotissinen ( todellinen kuppikoko B 80 ja olen 165 cm, paino 66 kg ). Kundi ei ollut maininnut vammastaan, ja hyvä niin, koska edelleen pidetään yhteyttä, ollaan kavereita. Jos ei olisi miestä ja lapsia, niin nyt kun tunnen tuon tyypin paremmin, voisin harkita seurusteluakin.