Tori.fi ohi myynti alkaa ärsyttämään
Mikseivät ihmiset hoida kauppojaan loppuun sen kanssa, kuka ensimmäisenä olisi jotakin ostamassa? :/ Alkaa ottamaan päähän, kun autottomana ihmisenä ei valitettavasti heti pääse hakemaan jotakin mitä on vaikka juuri etsimässä, niin sitten vain kesken viestittelyn tavara poistuukin myynnistä ja myyjä ei enää vastaa viesteihin. :( Tai sitten tulee viesti, että toinen pääsi hakemaan heti kotoa?! Miksi siellä kohdellaan näin? Huuto.nettiä ikävä, kun palautteista heti näki, millainen myyjä kyseessä ja tällaisilta välttyy. Ottakaa ihmiset Tori kaupat tosissanne, älkää lisätkö toisten stressiä!
Kommentit (63)
Mä olen myös odottanut räntäsateessa puoli tuntia R-Kioskin edessä myyjää joka lupasi tulla. No ei tullut. Kun pääsin kotiin oli hän laittanut viestiä ettei pääse, noin 15 min ennen sovittua treffiaikaa. Ja tästä on vuosia aikaa, siis silloin kun älypuhelin oli vielä harvinainen.
Ei sovittu uusia treffejä ja saman tuotteen sain myöhemmin muualta, halvemmalla.
Suurin osa mun torimyynneistä tai -ostoista ovat olleet kyllä ihan onnistuneita, välillä olen tavannut oikein mukaviakin ihmisiä.
Huutonetin maksullisuudesta: 50 myyntiä vuodessa voi yksityishenkilö tehdä maksutta, sen jälkeen alkavat vetää provikkaa välistä. Kai tuon tarkoitus on ollut (ahneuden lisäksi) suitsia ammattimaisia kirpparijobbareita eli harmaata taloutta.
Minulle kävi myös niin, että tulin ovelle täsmälleen sovittuna aikana hakemaan tavaraa, ja myyjä ilmoitti myyneensä sen jo edellispäivänä toiselle. Kysyin että mitä ihmettä, tämähän oli sovittu päivä ja kellonaika, mikset edes ilmoittanut että tavara meni jo ettei tarvitse ajaa toiselle puolelle kaupunkia turhaan, ja myyjä vain sanoi "ei minulla ole aikaa eri ihmisten kanssa viestitellä" ja löi oven kiinni :D