Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen tajunnut, että minusta ei välitetty lapsena. Kukaan ei rakastanut eikä
18.01.2022 |
kukaan ilahtunut olemassaolostani. Kukaan ei kehunut. Siis vanhempiani tarkoitan.
Isä ei koskaan ollut kotona. Muistan kolme kertaa lapsuudestani, että isä kävi kotona. Minulla ei kai ollut mitään väliä. Kyr*iintyneen oloisena ja pitkin hampain isä vei minut pari kertaa vuodessa harrastukseen. Hiljaisuuden vallitessa istuin takapenkillä. Isä ei jutellut mitään eikä ollut kiinnostunut. Ei koskaan ollut koulun juhlissa tai muissa paikalla. Muistikuvani hänestä ovat lähes olemattomat. Isältä ei voinut pyytää eikä toivoa yhtään mitään. No, erosivat äitini kanssa, kun aloitin koulun.
Äiti taas vaan makasi masentuneena kotona eikä jaksanut mitään. Hirveän vaikea ihminen, kaikki elämässä oli kielteistä. Aamupalan ja ruoan laittoi, mutta ei koskaan halannut eikä sanonut, että rakastaa minua. Tapaili jotain huumeveikkoja tai baareissa viihtyviä miehiä. Jos kaipasin kosketusta, teeskentelin nukahtaneeni äidin sänkyyn, että hän kantaisi minut omaani.
Miten minun pitäisi pystyä tuntemaan itseni tärkeäksi? Voin sanoa itselleni olevani tärkeä, mutta en syvällä tunne sitä. Minusta näkee tämän päällepäin. Olen käynyt vuosien terapiat ja silti vasta kaikkien niiden jälkeen tajuan vasta nyt, että meillä ei ihan oikeasti tainnut olla kotona mitään sellaista rakkautta tai välittämistä.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Aika monen sodanjälkeisen sukupolven kohtalo. Eipä ketään kiinnosta minun asiat aikuisenakaan.
Minkä ikäinen olet? Minä vasta 35 ja tiedän, että monilla ikäisilläni on ollut välittävät vanhemmat. Sama täällä, minunkaan asiat ei kiinnosta ketään nyt aikuisenakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitettiinko sinutkin vaipoissa ulos pakkasella?
Vierailija kirjoitti:
Laitettiinko sinutkin vaipoissa ulos pakkasella?
Viittaatko tämä johonkin täällä olleeseen ketjuun? Ei laitettu. Joskus tuli selkäsauna tai luunappi, mutta muuta fyysistä väkivaltaa en kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla omia lapsia?
Ei ole. Haluaisin kovasti ja tämä asia on myös koko ajan mielessäni, että ehdinkö enää. Minulla on ollut useita ihmissuhteita, mutta nyt olen ollut muutaman vuoden jo yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä suuremmalla syyllä nyt on Sinun vuorosi opetella rakastamaan itseäsi. Se ei ole helppoa itsellekään, mutta myös terapian kautta olen saanut kosketusta siihen kuka olen ja että olen arvokas ihminen ja nainen. Olen iloinen että käyt siellä terapiassa, koita vaan jaksaa tehdä sitä tulokset tulee viiveellä mutta uskallan sanoa että aina niitä tulee <3
Olet jo pitkällä, kun osaat ja uskallat avoimesti pohtia lapsuuttasi, joka on ollut varmaan aika vaikea.
oikein iso voimahali sulle ja koita jaksaa, kevät on tulossa. Kaikki me opettelemme rakkautta ja kukaan ei ole seppä syntyessään. opetellaan yhdessä
Tutulta kuulostaa. Minäkään en ole minkään arvoinen isälleni eikä kontrolloiva äitini ole koskaan halunnut tuntea oikeaa minääni, kun "ei hänkään saanut olla oma itsensä!" Vaikeita ja ikäviä asioita. Mulla on kyllä terapia auttanut, ja muistijälki siitä, kun mulla oli lapsena rakastavat kummit. Myös paremmat ihmissuhteet nykyhetkessä korjaavat osan vahingosta. Oleellista on ollut ymmärtää, ettei vanhempieni käytös johtunut musta, vaan heidän omasta rajoittuneisuudestaan. Tiedän, että heillä on vielä vaikeammat taustat kuin mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tein tuota samaa, että teeskentelin nukahtaneeni sohvalle jotta isän oli kannettava minut sänkyyni. Kummatkin vanhempani oli hyvin poissaolevia ja minun oli vielä kuusivuotiaanakin hyvin vaikea hahmottaa kuuluinko perheeseeni.
Ikävä kuulla :(
Oletko varma että kukaan opettaja tai hoitaja, kaverin vanhempi ei ollenkaan välittänyt? Itse ainakin välitän vieraistakin lapsista, vaikkei se sama olekaan lähellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se itsensä tärkeänä pitäminen alkaa pienin askelin, tekee itselle hyviä ja mieleisiä juttuja, kehuu itseään mielessään kun huomaa onnistuneensa ja keskittyy omiin positiivisiin piirteisiin. Vanhempasi ovat todennäköisesti omien vanhempiensa kautta traumatisoituneita, joten heidän syyttäminenkään ei hyödytä.
Mulla on hieman samanlaisia kokemuksia. Ne tietysti heijastuvat parisuhteisiin. Tapaan hakea rakkautta naisista, jotka eivät sitten lopulta rakasta minua tai panosta suhteeseen yhtä paljon kuin minä. Mun isä oli poissa oleva eikä juuri koskaan kertonut mulle mitään positiivista. Siksi yllätyin kovasti, kun näin reilusti yli 30-vuotiaana isän kaverin baarissa ja hän kertoi minulle, kuinka paljon isäni oli aina kehunut minua. Eipä ollut vaan sanonut sitä sille ainoalle ihmiselle, jonka olisi tarvinnut saada kuulla se. Lisäksi isän ja äidin välinen suhde oli riitaisa ja seksitön, mikä usein oli riitojen aihe. Äiti huolehti mun kasvatuksesta, mutta tuskin hänkään liikoja minua kehui. Ainakin, muistan melkein lentäneen selälleni, kun tässä kuukauden sisällä äitini totesi yhden keskustelun yhteydessä "että sinähän hoidat tuollaiset asiat aina niin hyvin".
No, tämä kuitenkin pysähtyy minuun. Olen monesti sanonut omalle lapselleni, kuinka ylpeä hänestä olen ja että rakastan häntä. Koitan kannustaa ja olla läsnä. Täydellinen vanhempi en varmasti ole, mutta koitan pitää huolen, että lapsen ei ikinä tarvitse miettiä onko hän arvostettu, toivottu tai tärkeä.
M44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli väkivaltainen isäpuoli ja äitini antoi niin tapahtua, ei puolustanut minua. Luulin pitkälle aikuisikään että äiti rakastaisi, mutta miten rakastava äiti antaisi uuden rakkaansa pahoinpidellä alakouluikäistä tytärtään? On tässä muutaman vuoden sisään sanonut niinkin että vaikeita aikojakin on ollut, mutta niistäkin on (isäpuolen kanssa) yli selvitty yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhottavinta on ehkä, jos välitetään mutta ei rakasteta.
Eli materiaalisesti tarjotaan kaikki hyvä, mutta henkisesti ollaan kylmiä ja etäisiä ja viestitään että en tykkää sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla :(
Oletko varma että kukaan opettaja tai hoitaja, kaverin vanhempi ei ollenkaan välittänyt? Itse ainakin välitän vieraistakin lapsista, vaikkei se sama olekaan lähellekään.
No ala-asteen opettaja välitti. Halusin kirjoittaa hänelle kiitoskirjeen nyt aikuisena, mutta hän oli kuollut vuotta aiemmin, enkä saanut koskaan kerrottua, miten tärkeää minulle oli ollut, että hän oli ollut opettajani. Opettaja suhtautui minuun tavalla, josta tiesin, että hän tiesi minulla olevan vaikeaa. Kerran kannustikin minua, että pärjään kyllä elämässä, ja muistan sen tilanteen ja sanat vieläkin tarkalleen. Millaista olisi ollut, jos omalta vanhemmalta olisi saanut tuollaista päivittäin tai säännöllisesti... niin surullista, että muistan tuon yhden kerran, koska se oli niin erityistä.
Kas, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tässä ketjussa on lähimmäisenrakkautta. Se on osoitettu meille kaikille, mutta erityisesti Sinulle, Ap.! Kyllä maailmassa on hyvyyttä.
Tämä on nyt ihan keittiöpsykologiaa. Olisiko vain sanottava ääneen , ettei ollut toivottu lapsi, vanhemmat olivat kyvyttömiä vanhemmiksi ja lapsuus oli tosi kurja. Se on fakta ja sitä ei terapioilla eikä pillereillä voi muuttaa. Ja sinä olit kaikkeen syytön. Ja se on historiaa. Nyt on sinulla kaikki valta päättää omasta olemisestasi ja kehittymisestäsi, ihmissuhteistasi ja tehdä kaikki toisin, paremmin. Tulevaisuuteen voi vaikuttaa, menneeseen ei voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla :(
Oletko varma että kukaan opettaja tai hoitaja, kaverin vanhempi ei ollenkaan välittänyt? Itse ainakin välitän vieraistakin lapsista, vaikkei se sama olekaan lähellekään.No ala-asteen opettaja välitti. Halusin kirjoittaa hänelle kiitoskirjeen nyt aikuisena, mutta hän oli kuollut vuotta aiemmin, enkä saanut koskaan kerrottua, miten tärkeää minulle oli ollut, että hän oli ollut opettajani. Opettaja suhtautui minuun tavalla, josta tiesin, että hän tiesi minulla olevan vaikeaa. Kerran kannustikin minua, että pärjään kyllä elämässä, ja muistan sen tilanteen ja sanat vieläkin tarkalleen. Millaista olisi ollut, jos omalta vanhemmalta olisi saanut tuollaista päivittäin tai säännöllisesti... niin surullista, että muistan tuon yhden kerran, koska se oli niin erityistä.
Ihana opettaja, hän varmasti välitti Sinusta paljon. Olet arvokas ja tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Jaksaisitko kuitenkin käydä köyttä ostamassa?
Voi sinua raukkaa kun et ymmärrä kuinka tuon vihasi sylkeminen muiden niskaan ei sinua auta.
Alue: Aihe vapaa
Aika monen sodanjälkeisen sukupolven kohtalo. Eipä ketään kiinnosta minun asiat aikuisenakaan.