Jatkuvat ylityöt ilman korvausta, palaverit työajan ulkopuolella
Kun työtunnit on loppumassa, lähes aina on tulee viime hetkellä jotain muka niin tärkeää, mikä pitää jäädä tekemään. Yleensä homma kestää vajaan tunnin, joskus parikin tuntia. Koululainen odottaa kotona, että äiti tulisi kotiin. Esimies tietää kyllä, että pieni lapsi odottaa ja toinen päiväkodissa odottamassa. Yleensä hommat ei ole edes kovinkaan kiireellisiä. Neljä vuotta jatkunut sama juttu, kun palasin äitiyslomalta ja hoitovapaalta. Ylitöistä ei edes makseta palkkaa, eikä saa vapaata. Esimiehellä ja suurimmalla osalla muita työntekijöitä ei ole työaikaa, ns. hoitavat tehtävää ja saavat suurta palkkaa, minä olen toimistotyöntekijänä, on työaika ja huomattavasti pienempi palkka kuin ns. tehtävää hoitavilla. Olen useasti sanonut, että lapset odottaa ja myös kysynyt ylityökorvauksia, niin niitä ei saa, mutta hommat pitää kuulemma vaan tehdä ja sujua. Alkaa vähitellen mennä hermo tuohon touhuun. Pelkään että noustessani vastarintaan, saan potkut tai muuten olostani töissä tehdään helvettiä. Parit potkut siellä on jo jaettu, syytä niille en tiedä. Kyseessä iso kansainvälinen yritys, tämä meno vain minun osastollani.
Kommentit (70)
Ja kun seuraavat yt:t on, ap:n positiota häipyy organisaatiomuutoksessa
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 10:00"] Haluaako AP olla työllisenä ja saada palkkaa, vai olla oikeassa?
Ym. kysymykseen pitää osata ensin vastata, vasta sen jälkeen alkaa hankalaksi. Työttömiä on tässä maassa noin 500.000, ehkä siinä on se vastaus.
[/quote]
Eli työnantaja voi teetättää ilmaista työtä ja se on ihan ok kunhan töitä vaan on? En minäkään irtisanoutuisi, en missään nimessä koska uutta työtä ei välttämättä saa. Se ei tarkoita sitä etten tekisi tällaisen työnantajan elämästä yhtä helvettiä. Luottamusmiehet, liitot ja avi mukaan jos ei auta. Jos työnantaja sinut näiden toimenpiteiden jälkeen irtisanoo niin rahantuloa ei voi estää, saat varmasti takaisin nekin rahat mitkä jäi maksamatta.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 10:52"]Mitäs mieltä olette tällaisista liukumista? Aamulla 06.00 - 09.00, illalla 15.00 - 23.59.
Näin meillä korvaamattomilla työn sankareilla, joilla aika monella työ on yhtäkuin harrastus ja muuta elämää ei ole.
[/quote]
Ei tuo taida olla oikeasti liukuma, vaan työaika muuten vaan. Liukuman eka osa tarkoittaa sitä, milloin työpäivä pitää aloittaa ja loppuosa sitä, milloin se pitää lopettaa. Ei voi olla niin, että jos tulee klo 6, pääsee lähtemään aikaisintaan klo 15. Toiseksi jos liukuma menee noin myöhälle, maksetaanko siitä korvaukset? Eri asia, jos itse yrittäjä ja oma työnantajansa, mutta liukuva työaika on ihan työehtosopimukseen pohjautuva.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 10:03"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 10:00"]
Haluaako AP olla työllisenä ja saada palkkaa, vai olla oikeassa?
Ym. kysymykseen pitää osata ensin vastata, vasta sen jälkeen alkaa hankalaksi. Työttömiä on tässä maassa noin 500.000, ehkä siinä on se vastaus.
[/quote]
Sieltä vaan sitten valikoimaan joku sopiva työtön tilalle. Ilmaiseksi ei kannata töitä tehdä.
[/quote]
Ajatteletko, että työttömät ovat kyllin typeriä tehdäkseen palkatonta ylityötä? Ei hyvä ystävä vaan päin vastoin, aika moni on työttömänä juuri siksi, että ei välittäisi tehdä työtä ollenkaan.
Onko aloittaja palannut lukemaan näitä? Huomaa, että kun menet vaatimaan työnantajalta ylityötunneista palkkaa henkilökohtaisesti, pidä huolta että paikalla on myös talon luottamusmies tai ammattiliittosi toimihenkilö.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:42"]
Palkattomien ylitöiden teettäminen toimihenkilöillä on laitonta. Vain esimiestasolla saa olla sopimuksia, joissa ylityöt kuuluvat työaikaan. Sellaista työsopimusta ei edes saa toimihenkilötasolla tehdä.
[/quote]
Mistä tälläinen tieto? Ennen se on ollut TOIMITUSJOHTAJA tasolla, jossa katsotaan ettei hlö kuulu työaikalain piiriin. Kaikki muut ovat kyllä kuuluneet. Riviesimies on yleensä ihan samanlainen toimihenkilö kuin alaisensa.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:37"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:42"]
Palkattomien ylitöiden teettäminen toimihenkilöillä on laitonta. Vain esimiestasolla saa olla sopimuksia, joissa ylityöt kuuluvat työaikaan. Sellaista työsopimusta ei edes saa toimihenkilötasolla tehdä.
[/quote]
Mistä tälläinen tieto? Ennen se on ollut TOIMITUSJOHTAJA tasolla, jossa katsotaan ettei hlö kuulu työaikalain piiriin. Kaikki muut ovat kyllä kuuluneet. Riviesimies on yleensä ihan samanlainen toimihenkilö kuin alaisensa.
[/quote]
Toimitusjohtaja ja tämän lähimmät alaiset kuten varatoimitusjohtaja, talousjohtaja, operatiivinen johtaja jne. Mutta katsos kun ihmiset ovat niin turhamaisia että tittelillä ja tällaisilla "etuuksilla" saa ihmiset tekemään vaikka mitä ja luopumaan kaikista perusoikeuksista. Tämä on ennenkin nähty että palkankorotuksia ei tipu mutta komean tittelin saa kyllä, se kun ei maksa mitään. "Sinä kun olet niin tärkeä meille niin vapautamme sinut työaikalaista ja olet tästä lähin Vice President of Some Thing:ksi"
Onko ap missään vaiheessa palannut kertomaan onko hänellä todisteet tehdyistä tunneista? Tai ylitöistä? ( eli siis esimiehen pyyntö jäädä ylitöihin ja oma suostumus ylitöihin jäämiseen) Jos ei ole kumpaakaan, niin tuosta ei työsuojelupiiri eikä liitto tee mitään olankohautusta ja voivottelua enempää.
Ota ap yhteyttä ammattiliittoon ja työsuojelupiiriin ja ryhdy selvittämään tilannetta!
Nyt heti tarkka kirjanpito tunneista! Merkkaat joka päivä monelta tulit ja monelta lähdit. Jos tulee ylitunteja niin myös syy miksi (esim. pomo pyysi jäämään tunniksi keittämään kahvia). Lue vielä työsopimuksesi, sinne pitäisi olla kirjattu työajasta jotain. Jos kuulut liittoon niin kannattaa soittaa liiton lakimiehelle.
Minä olen kyllä vaan sanonut että joduun ikävä kyllä lähtemään neljältä mutta hoidan tän homman huomenna heti aamusta. Ja lähtenyt.
Sinuna laittaisin kovat piippuun. Työsuojelupiiri mukaan kuvioon jne. Et sä kumminkaan voi tommoiseen paskafirmaan jäädä joten ihan sama vaikka saisitkin potkut. Ryhdy nyt ainakin pitämään kirjaa noista ylityksistä ja kohtelusta.
Tulisin aina seuraavana aamuna sen verran myöhässä mitä pidempään edellisenä päivänä meni.
Siis. Minä kirjoitan jokaisen kokouksen ja kurssin ylitöiksi, voisin myös ottaa ne rahana mutta pidän kaikki vapaina kun sopii ja on tarve. Ei tulisi mieleenkään olla töissä pitkää päivää ilmaiseksi.
Vaadit korvauksen ylitöistä. Muuten lähdet kun vuoro päättyy etkä suostu ilmaiseen työhön.
Mahtavatko nuo pomot tietää että sinulla ei ole samanlaista sopimusta kuin heillä?
Ihme touhua kyllä on, meillä on itsestään selvää että lapset pitää hakea hoidosta tms. ja tästä syystä voi kieltäytyä palavereista.
Kukaan ei voi pakottaa sinua olemaan ylitöissä. Teillä on siellä joku luottamusmies varmasti jos on kerta iso yritys ja liittoonkin kannattaa heti näissä asioissa olla yhteydessä. Ylityöt MAKSETAAN, tai annetaan vapaana, muita vaihtoehtoja ei ole. Minun pomoni vähän kuittaili kun lähdin kesken palaverin kotiin mutta totesin vaan että eikös meillä ole ylityökielto ja lähdin. En tee yhtään ylimääräistä työtä varsinkaan alalla joka pilaa terveyteni ilman ylitöitäkin.
Oletko AP vähän tyhmä? Eikun oho, olet nainen. No juuri siksihän teidän euronne onkin 80 senttiä, kun teette aina sen 20 senttiä ilmaista työtä, joka "pitää vain tehdä, että homma sujuu". Sua kustaan silmään ja kovaa.
t. liittoon kuuluva raksamies
Onko sulla tarkka tuntikirjanpito joka ikisestä työtunnista? Jos ei ole, niin aloita välittömästi sen pitäminen. Ja vaadi joka kerta kun pyydetään jäämään pidempään asia kirjallisena ( vaikka mailinä) Voi vaikka väittää että lapsen päiväkoti vaatii että on esimiehen vaatimus lisä/ylityöstä.
Jos kerran iso firma niin onnistuisiko vaihto toiselle osastolle?
Kuinkahan paljon vähemmän työttömiä olisi Suomessa, jos ei olisi harmaata työtä?
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 10:00"]
Haluaako AP olla työllisenä ja saada palkkaa, vai olla oikeassa?
Ym. kysymykseen pitää osata ensin vastata, vasta sen jälkeen alkaa hankalaksi. Työttömiä on tässä maassa noin 500.000, ehkä siinä on se vastaus.
[/quote]
Sinun mielestäsi siis omista oikeuksista kiinni pitäminen on hankalaksi ryhtymistä ja oikeutus irtisanomiseen? Miten pitkälle työntekijän pitää joustaa, jos työnantajalle ei mikään riitä? Jos töitä ei ehdi tehdä normaalin työajan puitteissa tarkoittaa se, että töitä on liikaa työaikaan nähden.