Lue keskustelun säännöt.
Lapsen hankkiminen yksin - miten?
16.05.2015 |
Olen 34-vuotias nainen, kolutettu, vakitöissä. Oma asunto, jokseenkin omaisuutta. Olen terve ja elämäni on kaikin puolin järjestyksessä. Biologinen kello tikittää kovin ja koen että lapsi (mielellään kaksi) olisi hankittava nyt kun se vielä on mahdollista ja en olisi ihan mummoiässä lapsen kasvaessa.
Luonnollisesti olen myös sinkku, ja koska ketään miestä ei ole ilmaantunut elämääni oikeastaan koko aikuisikäni aikana, en viitsi enää hukata aikaa odotteluun. Unelmoin kyllä aina ydinperheestä, avioliitosta ja perinteisestä omakotitalosta ja perhe-elämästä, mutta elämä kuitenkin siunasi minua erilaisilla asioilla joten elän hieman erilaista elämää, joskin olen onnellinen näinkin. En koe rakkauselämän puutetta varsinaiseksi tragediaksi elämässäni, mutta lapsettomuuden kokisin.
Koen voivani antaa lapselle hyvät lähtökohdat elämään ja olevani ihan hyvä äiti (olen ollut lasten kanssa tekemisissä ja minulla on useampi kummilapsi.) Ajatus lapsenhankkimisesta yksin on ollut mielessäni jo vuosikausia, mutta olen pitänyt sen eräänlaisena suunnitelma B:nä jos aviomiestä ei löydy. Ei löytynyt, ja nyt aion ottaa suunnitelmani käytäntöön. Mutta käytännössä miten? En halua huijata ketään isäksi ja toivoisin että lapsi tietää isästään edes henkilöllisyyden. En myöskään halua hankkia lasta täysin tuntemattoman kanssa, ja haluaisin pääasiallisen kasvatusvastuun itselleni, etenkin jos mies kuitenkin olisi tuntematon.
Mietin, että voisinko esimerkiksi Facebookin kautta kirjeen muutamalle vuosien takaiselle tuttavalle ja kysyn olisivatko he halukkaita luovuttamaan sukusoluja. juristin kanssa voitaisiin tehdä sopimus, joka vapauttaa miehen elatusvelvollisuudesta ts. isyyden tunnustamisesta. halutessaan mies saa olla tekemisissä lapsen kanssa, mutta en oleta niin tapahtuvan. Toivoisin noista miehistä biologista isää pääasiassa koska tunnen miehet ja tiedän heidän olevan älykkäitä ja muilta ominaisuuksiltaan oikein hyviä ehdokkaita.
Vai etsinkö itse spermanluovuttajan muilla keinoin, vai menenkö klinikalle? Olen siis valmis joustamaan siitä ettei lapsella ole biologista isää läsnä elämässään, mutta en siitä että huijaisin jonkun isäksi. Ja haluan tietenkin varmistua siitä, että sukusolujen luovuttaja on terve, fiksu ja muutenkin muodollisesti pätevä.
Miten asiasta tiedottaisi lähipiiriä? Mitä mieltä olette siitä että kertoisin avoimesti että hankin lapsen yksin luovuttajan avulla? Liikaa infoa kahvipöytään sukulaisten kesken? Toisaalta kyllähän he tietävät että olen yksin asuva sinkkunainen, joten laajempaa spekulaatioita aiheuttaisi jos en kertoisi asian oikeaa laitaa.
Mitä tahansa herääviä mielipiteitä tai naisia jotka ovat kasvattaneet lapset yksin?
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 21:41"]
Ainoa ajatus joka minulle tuli on se että arki lapsen kanssa on jumalattoman raskasta.
Jo synnytyssairaalassa tarvitsee apua, kun hormonit saavat tärisemään ja itkemään ja vauvan pesu tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Puhumattakaan ensimmäisistä viikoista kun vauvan itku ja unettomat yöt tekevät hulluksi. Unettomat yöt voivat jatkua vuosia. Kaikki apu on niin tarpeen.
Iskisin melkein minkä tahansa miehen mielummin kuin lähtisin yksin tuohon hommaan. Eikö nyt mitenkään löydy siedettävää kumppania. Sellaista joka tuoksuu siedettävältä ja jonka kanssa voi harrastaa jotain. Ehkä seksiäkin.
Sinänsä yksin kasvattaminen ei ole minusta kovin outoa. Suuri osa eronneistahan joutuu sitä koko ajan tekemään.
[/quote]
Ap:lla voi olla vanhemmat, jotka auttavat eikä pikkulapsiaika kaikille ole ylivoimaista. Niin vain on lukuisat naiset selvinneet, kun ukko on lähtenyt kälppimään raskauden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä adoptointi? Olet ajatellut sellasta tai mitä mieltä olet siitä? Kuitenkin maailma on täynä hylättyjä lapsia joille toinenkin hyvä vanhempi kelpaisi varmasti..
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 21:47"]
Entä adoptointi? Olet ajatellut sellasta tai mitä mieltä olet siitä? Kuitenkin maailma on täynä hylättyjä lapsia joille toinenkin hyvä vanhempi kelpaisi varmasti..
[/quote]
Adoptointi voi viedä 5 vuotta ja maksaa maltaita. Siinä ajassa ehtii jo hankkia pari biologistakin lasta. Biologinen lapsi on yksinkertaisesti halvempaa ja helpompaa hankkia.
Hei Ap. Olin tilanteessasi 29-vuotiaana. Voi, miten kaipasinkaan lasta, vaikka oikeaa miestä ei ollut kohdalle osunut. Minulla oli myös varallisuutta, asunto, korkeakoulutus, hyvä tukiverkko, paljon ystäviä jne. Sovimme ystäväni kanssa, että yritämme lasta, vaikka tiesimme, että parisuhde perinteisessä mielessä ei tule välillämme onnistumaan. Asumme eri maissa ja meillä molemmilla on hyvät työt, kodit, sukulaiset jne. kotimaissamme. Nopeasti tulinkin raskaaksi ja poikamme syntyi. Nyt poika on 7-vuotias. Olemme hänen isänsä kanssa tekemisissä ja välimme ovat hyvät. Tapaamme kerran pari vuodessa, soittelemme, lähettelemme sähköpostilla valokuvia jne. Pojalle isä on tärkeä, vaikka onkin etäinen. Selvästi tärkeämpiä ovat läheiset ihmiset kotimaassa. Hän ei siis ole isätön, vaikka isä ei arjessa olekaan mukana. Puhun isästä tietoisesti aika paljon. Otan isän esille monissa yhteyksissä ja puhun isästä aina positiiviseen sävyyn. Olen todella onnellinen, että teimme tämän ratkaisun aikoinaan. Olisin varmasti katkera ja onneton, jos en olisi saanut kokea äitiyden onnea. Poikani on tasapainoinen pikkukoululainen. Hänellä perhe-elämä on ollut harmonista, ei ole tarvinnut kokea eroa ja vanhempien riitoja, joita monissa alunperin ydinperheissä on meidänkin lähipiirissä ollut. Lapsen haluaminen on tavallaan aina itsekästä. Yhtään itsekkäämpää siitä ei mielestäni tee se, että yksi ihminen itsenäisesti haluaa lapsen.
Eikös lapsi saa 18 vuotta täytettyään isän henkilöllisyyden selville, jos haluaa? Jos hankkii lapsen yksin keinohedelmöityksellä klinikalla.
Ap ei baaripanoa edes harkinnut, mutta sellainen on aika riskiä. Miehellä voi olla vaikka joku isolla todennäköisyydellä periytyvä perinnöllinen sairaus ja jos on hypännyt hänen ylitsensä, niin on silti geeneissä. Muitakin huonoja puolia on liuta.