Lidlin myynti kasvaa liikaa, päivän myynti ei mahdu hyllyihin
duopoli kärsii poteroissaan... kiitos vuosikymmenistä kun olette syöneet suomalaisten ruokapöydässä.
Lidlin Lauri Sipponen: "On vaikeuksia saada päivän myynti mahtumaan hyllyihin"
Harvalla kauppayrityksen johtajalla on niin myönteisiä pulmia kuin Lidl Suomen toimitusjohtajalla Lauri Sipposella.
Seuraavaksi Lidlin pitää löytää uudelle jakelukeskukselle sopiva paikka lähellä pääkaupunkiseutua. Kauppojen myynti kasvaa niin rajusti, etteivät nykyiset kaksi jakelukeskusta riitä. Lisäksi pitää perustaa kymmenittäin uusia myymälöitä.
"Meillä on monin paikoin riepova asiakaspaine. Myymälät ovat täynnä, parkkipaikat ovat täynnä ja henkilöstön sosiaalitilat ovat täynnä. On vaikeuksia saada päivän myynti mahtumaan hyllyihin", Sipponen kertoo Talouselämä-lehden haastattelussa.
Lidl oli viime vuonna päivittäistavarakaupan ainoa suuri kasvaja. Sen kasvu on pakottanut muut kaupan ketjut ulos poteroistaan. Kesko hioo uutta strategiaansa, S-ryhmä ryhtyi halpuuttamaan.
Kun kuluttajat pihistävät jo seitsemättä vuotta peräkkäin arjen menoistaan, halpaketjut ovat luontevia kasvajia. Lidlin kasvua selittävät kuitenkin muutkin tekijät. Se tekee asioita toisin kuin perinteiset kaupan ketjut.
"Suomi ja suomalaiset ovat kansainvälistyneet, ja Lidl on Suomen kansainvälisin ruokakauppa. Olemme kiinni oikeassa aallossa", Lauri Sipponen tiivistää Lidlin menestyksen.
Lidl valitsi oikeat paikat
Saksalaisen kauppaketjun ensimmäiset myymälät avautuivat elokuussa 2002. Kauppaketjun panivat Suomessa pystyyn silloinen toimitusjohtaja Antti Tiitola ja kiinteistöistä vastannut johtaja Peter Ahlström. Miehet osasivat tulkita häkellyttävän hyvin ostokäyttäytymisen kehitystä.
"Meillä ei ole yhtään kauppapaikkaa tai myymälää, josta nyt haluaisimme pois. Yhtään lopetettavaa myymälää ei ole ollut eikä ole näköpiirissä", Lauri Sipponen sanoo.
Ketjulla on nyt Euroopassa lähes 10 000 myymälää, Suomessa yli 140. Kasvua hidastaa kuntien kaavoitus.
"Suomeen mahtuu kymmeniä myymälöitä lisää – jo pelkästään pääkaupunkiseudulle. Realismia voisi olla 10–15 uutta myymälää vuodessa seuraavien viiden tai kymmenen vuoden ajan", Sipponen sanoo.
Syrjäkylille ei Lidlejä juurikaan nouse. Eniten kiinnostavat Helsinki, Espoo ja Vantaa ja muut isot kasvukeskukset kuten Tampere, Turku, Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Joensuu ja Vaasa. Myös Hyvinkään, Riihimäen ja Seinäjoen kaltaiset pienemmät kasvavat kaupungit sopivat ketjulle.
"Väki pakkautuu kaupunkeihin, joten katsomme tarkasti muuttoliikettä. Jos väki vähenee, se on meille huono merkki. Sellaisilla paikkakunnille emme mene", Sipponen jatkaa.
Asiakas kertoo totuuden
Joka aamu Lauri Sipponen tarkistaa aivan ensiksi edellisen päivän asiakasmäärän. Se on konkreettisin mittari onnistumisesta ja sen pohjalle voi rakentaa tulevaisuutta.
"Eurot vanhenevat sillä hetkellä, kun ne ovat pankkitilillä. Niillä ei ole liiketoiminnan kehittämisen kannalta arvoa", Lauri Sipponen kärjistää.
Asiakasmäärä sen sijaan on näppärä mittari. Vähintään tälle asiakasmäärälle ketjun pitää tarjota parasta mahdollista asiakaskokemusta. Yhtenäkään aamuna Sipponen ei ole nähnyt miinusmerkkiä lempimittarinsa edessä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/lidlin+lauri+sipponen+on+vaikeuksia+saada+paivan+myynti+mahtumaan+hyllyihin/a2306099
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 11:57"]
Mummoja harvemmin näkyy lidlissä onneksi. Palvelutalot on yleensä keskellä kylää jossa prismalla ja sittarilla on kaupat.
[/quote]
Ai että Prismat ja Sittarit ovat keskustoissa :D Nehän just ovat niitä automarketteja, joita rakennetaan keskustojen ulkopuolelle.
Tää on nyt vähän epäonnistunutta markkinointia. Ensin hehkutetaan, miten hyvä juttu on se, kun Lidlissä on hyllyt tyhjinä ("kun se on niin suosittu"). Sitten kun joku hoksaa, että he, ehkä se hyllyjen tyhjyys ei olekaan hyvä juttu, aletaan keksiä, että hei, ei täällä mitkään mummot hamstraa, koska mummot käyvät keskustojen automarketeissa.
Kerro ap lisää, oot vitsikäs!
[/quote]
Iso-omena, molemmat kaupat keskellä ostaria. Sello, molemmat kaupat keskellä ostaria, Jumbo molemmat kaupat keskellä ostaria, Kannel, prisma keskellä ostaria, Ruoholahti, sittari keskellä ostaria.
[/quote]
Ai nyt ne olivatkin keskellä ostaria, eivät enää keskellä kylää, palvelutalojen lähellä. No, hyvä että tuli tämäkin selväksi. Ja onneksi koko Suomi asuu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, ainakin mummot palvelutaloissa, niin on helppo mennä keskellä OSTARIA sijaitseiviin Prismoihin ostoksille. Bra där.
Mikä ihmeen mummokammo täällä esiintyy. Antakaa mummojen kuluttaa jos niillä kerran on rahaa. Ahneet vaan köyhäilkööt.
Lidl ei siis osaa laajentaa vai miksi päivn myynti ei mahdu hyllyihin. Vai pitäisikö asiakasmäärää rajoittaa :D
Itse en ymmärrä koko konseptia ollenkaan, mennään jollain lähikauppa kokoisilla kaupoilla ja sitten itketään kun myydään liikaa ja hyllyt on tyhjät, millaiset "ammattilaiset" ovat päättämässä ko. liikkeen johdossa?
Mun yks tuttu, joka sattuu olemaan K-kauppiaan puoliso, myönsi että käy täällä mollaamassa Lidliä :D
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:14"]
Lidl ei siis osaa laajentaa vai miksi päivn myynti ei mahdu hyllyihin. Vai pitäisikö asiakasmäärää rajoittaa :D
Itse en ymmärrä koko konseptia ollenkaan, mennään jollain lähikauppa kokoisilla kaupoilla ja sitten itketään kun myydään liikaa ja hyllyt on tyhjät, millaiset "ammattilaiset" ovat päättämässä ko. liikkeen johdossa?
[/quote]
Ehkä samanlaiset ammattilaiset, jotka käyvät tätä markkinointikampanjaa AV:lla!
Eihän tuo nyt tarkoita että hyllyt olisi tyhjinä vaan sitä että niitä pitää täytellä päivän mittaan,
Ja sekö nyt on hyvä asia sitten jos jossain s-marketissa tai k-kaupassa on samat tuotteet viikkotolkulla hyllyissä?Onpa tuoretta...
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:19"]
Eihän tuo nyt tarkoita että hyllyt olisi tyhjinä vaan sitä että niitä pitää täytellä päivän mittaan,
Ja sekö nyt on hyvä asia sitten jos jossain s-marketissa tai k-kaupassa on samat tuotteet viikkotolkulla hyllyissä?Onpa tuoretta...
[/quote]
Onko siinä mielestäsi joku oleellinen, tuoreuteen vaikuttava ero, onko tuote hyllyllä varastossa vai kaupassa?
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 11:57"]
Mummoja harvemmin näkyy lidlissä onneksi. Palvelutalot on yleensä keskellä kylää jossa prismalla ja sittarilla on kaupat.
[/quote]
Ai että Prismat ja Sittarit ovat keskustoissa :D Nehän just ovat niitä automarketteja, joita rakennetaan keskustojen ulkopuolelle.
Tää on nyt vähän epäonnistunutta markkinointia. Ensin hehkutetaan, miten hyvä juttu on se, kun Lidlissä on hyllyt tyhjinä ("kun se on niin suosittu"). Sitten kun joku hoksaa, että he, ehkä se hyllyjen tyhjyys ei olekaan hyvä juttu, aletaan keksiä, että hei, ei täällä mitkään mummot hamstraa, koska mummot käyvät keskustojen automarketeissa.
Kerro ap lisää, oot vitsikäs!
[/quote]
Iso-omena, molemmat kaupat keskellä ostaria. Sello, molemmat kaupat keskellä ostaria, Jumbo molemmat kaupat keskellä ostaria, Kannel, prisma keskellä ostaria, Ruoholahti, sittari keskellä ostaria.
[/quote]
Ai nyt ne olivatkin keskellä ostaria, eivät enää keskellä kylää, palvelutalojen lähellä. No, hyvä että tuli tämäkin selväksi. Ja onneksi koko Suomi asuu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, ainakin mummot palvelutaloissa, niin on helppo mennä keskellä OSTARIA sijaitseiviin Prismoihin ostoksille. Bra där.
[/quote]
Kyllä ne ostarit on keskellä kylää koska kerrostalot on rakennettu niitten ympärille sekä metrot, junat, bussit kulkee niihin. Palvelutalot sijoitetaan yleensä lähelle juuri näitä ostosparatiiseja. Eihan vanhukset halua korpeen josta pitkä matka palveluihin.
En minäkään ymmärrä Lidlin hehkutusta. Taas huomasin, että edullisena pitämäni juusto olikin K-ryhmän kaupassa vielä edullisempaa. Fiksu ei keskitä ostoksiaan.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:38"]
Ne mollaa jotka eniten pelkää!
[/quote]
Eli sinä pelkäät sitten K- ja S-ryhmiä, kun niitä mollaat. No, pelkonsa kullakin.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:36"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 11:57"]
Mummoja harvemmin näkyy lidlissä onneksi. Palvelutalot on yleensä keskellä kylää jossa prismalla ja sittarilla on kaupat.
[/quote]
Ai että Prismat ja Sittarit ovat keskustoissa :D Nehän just ovat niitä automarketteja, joita rakennetaan keskustojen ulkopuolelle.
Tää on nyt vähän epäonnistunutta markkinointia. Ensin hehkutetaan, miten hyvä juttu on se, kun Lidlissä on hyllyt tyhjinä ("kun se on niin suosittu"). Sitten kun joku hoksaa, että he, ehkä se hyllyjen tyhjyys ei olekaan hyvä juttu, aletaan keksiä, että hei, ei täällä mitkään mummot hamstraa, koska mummot käyvät keskustojen automarketeissa.
Kerro ap lisää, oot vitsikäs!
[/quote]
Iso-omena, molemmat kaupat keskellä ostaria. Sello, molemmat kaupat keskellä ostaria, Jumbo molemmat kaupat keskellä ostaria, Kannel, prisma keskellä ostaria, Ruoholahti, sittari keskellä ostaria.
[/quote]
Ai nyt ne olivatkin keskellä ostaria, eivät enää keskellä kylää, palvelutalojen lähellä. No, hyvä että tuli tämäkin selväksi. Ja onneksi koko Suomi asuu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, ainakin mummot palvelutaloissa, niin on helppo mennä keskellä OSTARIA sijaitseiviin Prismoihin ostoksille. Bra där.
[/quote]
Kyllä ne ostarit on keskellä kylää koska kerrostalot on rakennettu niitten ympärille sekä metrot, junat, bussit kulkee niihin. Palvelutalot sijoitetaan yleensä lähelle juuri näitä ostosparatiiseja. Eihan vanhukset halua korpeen josta pitkä matka palveluihin.
[/quote]
Ootko kuule käynyt ikinä PK-seudun ulkopuolella? Tai vaikka lukenut lehtiä? (Tosin on PK-seudullakin noita automarkettikeskittymiä, eikä sielläkään enää tosiaankaan rakenneta niin, että ostari tulee asutuksen lähelle.) Ehkä kannattais. Saattaisit nimittäin tietää, että nykyään on juuri se trendi, että keskustat autioituvat, kun isot marketit (myös ne sinun rakkaat Lidlisi) rakennetaan kauas asutuksesta.
Parhaimmat ostamani alushousut ja leggingsit ovat Lidlistä. Leggingsit kestävät yli viisi vuotta kulumatta puhki ja maksavat jotain 5 euroa. Vertailun vuoksi, ostin joku aika sitten Sloggin yli 20 euron leggingsit ja ne kuluivat kuukaudessa haaroista puhki.
Lidlin lenkkareilla juostaan myös maratoneja kuten jokainen juoksua harrastava ja foorumeita seuraava tietää.
Taas jonkun konkurssikypsän kaupan kauppiasta vttuttaa
Itse kävisin pelkästään Lidlissä ja etnisissä kaupoissa jos LIDL olisi tässä hieman lähempänä.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:58"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:57"]
Eikös jokin aika sitten ollut uutinen, jossa kerrottiin poliitikkojen saavan paremmat alennukset ruoista kuin mitä tavallinen kansa saa. Kyseessä oli samansuuruinen alennus kuin mitä kantahenkilökunta saa ostoksistaan.
[/quote]
Ja kyseessä siis s-ryhmän kaupat
[/quote] Niinpä, järkevä ihminen siis BOIKOTOI S-KAUPPOJA kunnes tuo poliitikko alennus poistuu!!!!!!!! Äänestäkää jaloillanne.
Eikö ole hyvä jos tavara saadaan myytyä ja hävikki on näin pieni.