Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen hieman ahdistunut tästä tilanteesta: lapsi ei juuri puhu minulle.
17.01.2022 |
Minulla ja ex-miehelläni on 13-vuotias poika. Erosimme vuosi sitten ja lapsi on minulla vuoroviikoin. Ennen avioeroamme hän oli iloinen ja nauravainen, erittäin sosiaalinen nuori miehenalku. Nykyään hän on todella hiljainen ja vakavakin. Poika hoitaa kyllä oman osuutensa kotitöistä ja pitää huoneensa siistinä, mutta hän on vähentänyt selkeästi harrastustensa määrää ja keskittyy nyt lähinnä koulunkäyntiin (ja siihen, että hän ei puhu minun kanssani juuri mistään asioista). Keskiarvo on noussut 8,0:sta 9,2:een. Pelkään, että hän lähtee kotoa heti, kun se on mahdollista. Minulla on ollut eromme jälkeen muutamia miestuttavia, mutta en ole tuonut heitä yhtä lukuunottamatta näytille kotiin. En seurustele tällä hetkellä. Isänsä luona poika käyttäytyy kuten ennenkin. Tämä puhumattomuus on minulle aivan kauheaa. Ihan kuin hän olisi jotenkin pettynyt minuun. Ei vihainen, mutta pettynyt. Muilla vastaavia kokemuksia.
Kommentit (41)
Taitaa jo tajuta että tulevaisuudessa häntä vihataan koska on mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikein sinulle. Inhoan avioeroja. En ymmärrä enkä hyväksy niitä muuta kuin siinä tapauksessa, että siihen päädytään joko päihteiden liikakäytön tai väkivaltaisuuden takia.
Toimisin samoin, jos olisin ap:n lapsi. Panostaisin koulunkäyntiin täysillä.
Fiksut ihmiset ajattelevat nämä asiat jo ennakolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista. Yleensä koulumenestys kärsii erosta, tässä tapauksessa se nousee. Never heard before.
Ei tämäkään ole niin outoa. Eron jälkeen asennoitunut niin, että ap on kämppis, jolla on valta-asema. Haluaa hoitaa asiansa mahdollisimman hyvin, jotta pääsee eroon tuosta valta-asemasta eli odottaa poismuuttoa.
16-vuotiaana jo toiselle paikkakunnalle lukioon. Enää siis 3 vuotta ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein sinulle. Inhoan avioeroja. En ymmärrä enkä hyväksy niitä muuta kuin siinä tapauksessa, että siihen päädytään joko päihteiden liikakäytön tai väkivaltaisuuden takia.
Näinä mielensäpahoittamisen aikoina erotaankin niin helposti, melkeinpä Apua, multa katkesi rakennekynsi! -tyyliin.
Ap: jos teillä ei ole muita lapsia, älä odota pääseväsi mummoksi. Sitä päivää tuskin tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lieneekö tämäkin ceissi sellainen jossa nainen aloitti eron? Sitten teini näkee miten nopeasti uuden miehen saa tilalle ja koko maailma romahtaa. Tosin hyvä että hän keskittyy opintoihin eikä päihteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän aloittajaa hulluna. Eihän kenenkään normaalin ihmisen normaali lapsi nosta keskellä avioeroa keskiarvoaan kahdeksasta yli yhdekään. Päinvastoinhan siinä käy. Siis joko lapsi on nero, ja niinä isä-viikkoina todella saa viimeinkin olla oma itsensä. Jolloin äidin luona oli on siis pelkästään kauheaa. Tai sitten äiti valehtelee täällä eikä ansaitse yhtään vastausta!
Kyllä tuo keskiarvon nouseminen on mahdollista.
Poika suuntaa kaiken energiansa koulunkäyntiin, haluua joten korvata itselleen sen eron.
Eivät kaikki lapset reagoi ja suhtaudu eroon samalla tavalla. Joillakin vain sisu kasvaa ja näyttää, että minä pärjäään tms.
Ja poika on todennäköisesti läheisempi isänsä kanssa kuin äitinsä kanssa, juttelee on välitön ja rento isän kanssa.
Ja poikahan on murrosiässä, eivät sen ikäiset pojat muutoinkaan mitä suuresti ädin kanssa juttele. mitä nyt pakolliset asiat.
En kylläkään usko ap:n tekstiin yhtään, kunhan huvikseen kirjoittelee palstalle maanantai-iltana, tuskin hänelle edes mitään miestä ja poikaa on koskaa edes ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidänkin tyttö on muuttunut täysin. Koronajutut vaikutti paljon, mutta nyt kasilla ei oikein mitään entisestä mukavasta ole enää jäljellä. Ei eroa, eikä kotona ole pelätty koronaa, mutta itse arvelen, että se vei jonkin luottamuksen elämään, siis etäkoulut sun muut ja teini-ikä päälle. Meiltä on jo 2 lasta lähtenyt opiskelemaan, että kyllä ne lapset tosiaan kotoa lähtee ja voi olla, ettei niitä sen jälkeen kovin usein näe. Niin lyhyt aika se lapsuus on.
Vierailija kirjoitti:
Kotinne on rikki ja seuraukset ovat sen mukaiset.
Millai se koti nyt rikki on, tyhmä? Koteja on nyt kaksi, siinä kaikki. Olet varmaan joku jeesusihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein sinulle. Inhoan avioeroja. En ymmärrä enkä hyväksy niitä muuta kuin siinä tapauksessa, että siihen päädytään joko päihteiden liikakäytön tai väkivaltaisuuden takia.
Näinä mielensäpahoittamisen aikoina erotaankin niin helposti, melkeinpä Apua, multa katkesi rakennekynsi! -tyyliin.
No jos se on jonkun mielestä riittävä syy eroon niin se on. Ei kuulu sulle ollenkaan miksi ihmiset eroavat. Hyvä vaan etteivät roiku onnettomissa liitoissa, siinä ei ole mitään hienoa.
Onpa äkäisiä kommentteja, taitaa monessa soitella sisäisiä kieliä tämä aihe. Minä mietin tuota perfektionismia myös. Onko ap tietoinen miehensä näkemyksistä eroon tai hänen voinnistaan? Vaikuttaa siltä että poika syyttää äitiään ja toisaalta kokee itse ehkä olevansa osasyyllinen eroon ja yrittää nyt todistaa kelpaavuuttaan pätemällä, samalla kun kokee jääneensä turvattomaksi ja yrittää taata itselleen hyvän tulevaisuuden. Mitä kaverisuhteisiin kuuluu?
Veikkaan että jos puheyhteys löytyy niin se ottaa aikaa. Onko pojalla muita ihmisiä isän ohella, joiden kanssa jutella?
Itse keskittyisin huolehtimaan siitä, että jotain yhteistä tekemistä löytyy edes vähän. Kertoisin kertaalleen että olen huomannut hänen vetäytyvän ja että se mietityttää minua ja toivon, että poika pystyy jonkun kanssa puhumaan vaikka olisi minuun liian pettynyt tai vain yleisesti järkyttynyt puhuakseen minulle. Ja että toivon ja uskon, että aika auttaa, mutta sitä odotellessa jonkinlaista keskinäistä tekemistä pitäisi löytää, vaikkei välttämättä joka päivä. Ja että jos poika ei pysty tekemään kanssani yhtään mitään edes mietittyään asiaa muutaman viikon, sitten tarvitaan ulkopuolista apua. Suomalaisilla on omituinen tapa hoitaa asioita ai no ei sitte ei voi mitään -tyylillä.
Eli en hyväksyisi pojalta täydellistä vetäytymistä, ja keskustelisin hänen kanssaan siitä, minkäverran kanssakäymistä pitäisi pystyä sietämään.
Oma poika oli onneksi kuusivuotias erotessa, mutta kyllä minun piti olla aktiivinen ja myös vaatia joitain asioita, jotta poika oppi itsekin ymmärtämään, ettei kanssakäymisestä vaan voi ihan täysin vetäytyä tai tilanne on vieläkin surkeampi. Ja että se vanhemman vastuu vaatii, ettei eletä ihan kuin muukalaiset sitten sentään. Arjen vihamielisyys syö ihmistä ja pientä ihmistä aivan erityisesti, ja me pidämme sitä liian usein normaalina. Tuon ikäisen pitäisi kuitenkin jo ymmärtää, että sitä voi olla vaikka miten vihainen ja pettynyt eikä se silti ole syy jättää kommunikoimista kokonaan. Kausittain voi sietää jännityksen nousua, mutta ei sille pidä täysin antautua ja jotain liennytystuokioitakin pitäisi löytyä. Muuten syntyy vain noidankehä, jossa pojan huono mielipide saa koko ajan enemmän vahvistusta kun äidin hyvinvointi heikkenee päivä päivältä ikuisessa mykkäkoulussa.
Vanhempi helposti jättää hoitamatta näitä asioita koska syyllisyys ja suru kietoutuvat kurkun ympärille ja estävät hengittämästäkään kunnolla. Välillä senkin voi hyväksyä ettei itse jaksa rimpuilla, ja voihan elämässä olla muuta mikä vie voimia siinä lisäksi. Mutta en usko ollenkaan sellaiseen hienotunteisuuteen, jossa oikeasti hylätään toinen keskenkasvuisen surkeuteen ja leikitään, ettei huomata mitään edes. Ja sitten välillä heittäydytään tekopirteyteen, eikä koskaan kohdata lasta tunnetasolla.
Minun avioliittoni on päättyvä aikanaan meistä toisen kuolemaan. Minulla on niin hyvä aviomies, että toista hänen tasoistaan miestään ei löydy päältä maan.
Ap lienee käynyt vieraissa, siksi tuli ero, eikä poika voi sitä sietää.
Alue: Aihe vapaa
Minä pidän aloittajaa hulluna. Eihän kenenkään normaalin ihmisen normaali lapsi nosta keskellä avioeroa keskiarvoaan kahdeksasta yli yhdekään. Päinvastoinhan siinä käy. Siis joko lapsi on nero, ja niinä isä-viikkoina todella saa viimeinkin olla oma itsensä. Jolloin äidin luona oli on siis pelkästään kauheaa. Tai sitten äiti valehtelee täällä eikä ansaitse yhtään vastausta!