90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Jätetään nyt Shaeedan ja Bilal rauhaan😊
Te jotka olette sarjaa pitkään seuranneet, ketkä mielestänne ihanimmat parit?
Mulla
-Loren Alexei
-Yara Jovi
-Annie David
-Julia Brandon
Kirlyam ja Alan
Russ ja Paola
Anna ja Mursel
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo Evelyn halunnut erota monta kertaa ? Mies oli jo myynnyt kotinsa ym.Muija käytti niin törkeästi miestä hyväkseen.
Juu Corey petti.
Eikä pettänyt. Ne oli eronneet silloin ja asuivat erillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Darcey&Stacey taas kerran uusintana mukavasti aamun piristeeksi. Jos naisen lokkeilu näyttää pahalta, miesten lokkeilu kyllä mun mielestä pahemmalta. Tasa-arvo tässä on toteutunut hienosti, näillä rattopojilla on jossain syvällä ylpeyttä, väliin meinaavat kilahtaa. Ovat toki hankkineet sixbackin ja nauttivat nyt sen tuloksista. Täytyy olla rankkaa kulkea näiden kaksosten vanavedessä, kaksosten joita isänsä elättää. Millä rahoilla tämä isukki muuten elättää koko suvun, sitä ei ole kerrottu. Elättääkö tämä sarja koko suvun, mummokin pyörii täysillä lasten kera mukavasti mukana.
Tosiaan harhapallot Darcey ja Stacey lokkeilee isänsä lompakolla ja taloissa, minkä jälkeen antavat nuorten itäblokkimiesten lokkeilla omilla lompakoilla joissa isän rahat ja kortit, ja sitten kehtaavat nalkuttaa harhaisina että nuo miehet tuhlaa heidän rahojaan. Voisivat katsoa peiliin ja miettiä että tuliko ne rahat tuhlattua omiin turhiin kirurgioihin kun näyttävät suoraan sanottuna irstailta tänä päivänä, ihan kuin kirurgit olisivat tehneet heille huonolla huumorilla uudet ulkonäöt.
Isä on ostanut noille kaksosille sen vaatebrändin, ilmeisesti kertaalleen maksanut kulut kun tyttäret vetäneet bisneksen nurin, koska olivat kiireisiä juoksemaan miesten perässä, avioerojensa jälkeen.
Isästä kerrotaan että on ollut: Chairman at Maison Worley Parsons. Worley Parsons is the largest international Engineering, Procurement, and Construction Management service provider in China, eli varmaan hyvät tulot ja provikat ollut miehellä kun on ollut vetämässä jättikonsernin toimintaa teollistunesti kasvaneessa Kiinassa. Isänsä tuli pois Kiinasta covidin räjähtäessä siellä.
Darceyn tyttäret on avioeron jälkeen asuneet pysyvästi vaarin luona, kun Darceyllä on ollut kiire bongailla miehiä Miamista ja Euroopasta.
Staceyn pojat asuvat ex-miehen luona jossain muualla, he eivät halua tuohon noloon sarjaan.
Kaksosilla on myös omaa rahaa
the sisters have already successful careers as reality TV stars and social media influencers with an estimated combined net worth of $6 million. Besides being a chairman of Maison Worley Parsons, Mike is also a co-founder of a production company Eleventh Entertainment with his daughters Darcey and Stacey. The firm produced the 2013 comedy flick, White T, which was based on twin brothers with dreams of becoming the biggest rappers in the industry. He also produced Soul Ties, a drama based on the novel with the same name by Tee Ashira, in 2015.
https://www.thethings.com/what-does-darcey-and-staceys-dad-do/
Mohamed oli oikein vitkistävän rehellinen sanoessaan niille Yven rintapuskurinaisystäville juuri sen mitä itsekin heistä ajattelin.
Toiset olivat kehitelleet jonkin wiccatyyliin tehtävän "tulijuhlan", jota kuppari Yve mukamas teki aina joskus täyden kuun aikaan.
Se grilli tms oli kuitenkin käyttämätön ja koko seremonia uskomatonta soopaa hollywood tyyliin 😆.
Eivät nyt kyselleet Mohamedilta henkilökohtaisia seksiasioitaan ja ryypänneet tissit esillä.

Uskon että ryyppäsivät kun kamerat eivät käyneet, ei kai kukaan tuollaista tekisi selvinpäin😂 .
(Myötähäpeä)
Kyllä nää Mohamed ja Yve ovat NIIN epäsopivat toisilleen!
Ja jos saan sanoa mielipiteeni Shaeedasta ja Bilalista niin molemmissa on ihan yhtä paljon vikaa, en lähde niitä erittelemään kun ne on täällä jo moneen kertaan käyty läpi. Onneksi ei kumpikaan kuulu mun tuttaviin, en kestäisi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätetään nyt Shaeedan ja Bilal rauhaan😊
Te jotka olette sarjaa pitkään seuranneet, ketkä mielestänne ihanimmat parit?
Mulla
-Loren Alexei
-Yara Jovi
-Annie David
-Julia BrandonMistä te piditte Juliassa ja Brandonissa? En voinut itse sietää sitä paria, ja oli vaikea katsoa niitä osioita, joissa Juliaa ja Brandonia kuvattiin. Oma suosikkiparini on Lorenin ja Aleksein lisäksi ollut varmaan Kenny ja Armando.
Mä en voi sietää Lorenia, Aleksei menee vielä. Loren oikea kiusaaja ja passiivis-agressiivinen, on nähty jälleennäkemisissä sen luonne. Kuvittelee olevansa parempi kuin kaikki muut. Ei sillä pahemmin ole omia kavereitakaan, yritti mennä johonkin paikalliseen äitiryhmään saadakseen tuttuja, mutta katseli niitä muita äitejä kuin halpaa makkaraa heti kun tuli ovesta sisään, suoraan sanottuna siihen tyyliin että kun hän sentään paremman juutalaisperheen kasvatti ja ne muut pelkkää valkoista roskaa, mutta piti teeskennellä että "joo kiva tulla tänne, ja kun olen sentään tositeeveetähti".
Brandonin kommentit nasevia, sen vanhemmat on olleet hauskoja ja rentoja siinä sohvaperunoissa, ilmeisesti näyttelivät tiukempia sarjassa. Julian älytön mustasukkaisuus ärsytti, ja käytöksensä monen asian suhteen, tuli kuin prinsessa maatilalle.
Niin samaa mieltä, Lorenia jaksoi katsoa aiemmin mutta nykyään se on jotenkin ihan kamala mielipiteineen ja silmänpyörityksineen. Käytöksestä paistaa läpi omahyväisyys ja suurin osa pillow talkin kommenteista käännetään koskemaan itseä ja omaa perhettä vaikka tuossahan on aiheena kommentoida sarjan käänteitä
Vierailija kirjoitti:
Sattupas taas somasti että Kobellekin löytyi keskeltä ei mitään sielun kumppani, veli joka on kotoisin samalta Afrikan keskeltä ei mitään seudulta.
Ärsyttävää tuo joidenkin köyhästä maasta olevien ylikompensointi omasta erinomaisuudestaan. Kobe muka kuningas, hah. Kuvitteleeko se Lämpötila että joku uskoo?
Onko tämä joku afrikkalaiseen kulttuuriin tms. liittyvä juttu, tuo "kuninkuus"?
Muistaakseni Sojaboykin puhui itsestään kuninkaana ( ja että Kiiimbaaly on hänen kuningattarensa...).
Nyt huomasin vanhasta uusinnasta, kun se Lowo- lempinimeltään oleva mies puhui samalla tavalla.
Sanoi, että hän on oman sukunsa/ klaaninsa tms. kuningas.
Meinaisko jotain päämiestä, jota sitten kutsutaan jopa kuninkaaksi?
Patrickin veli John kutsunut Jibriä "Sparkles":ksi Tell All:ssa ja kotiyleisöjenkit on nauraneet kippurassa! Hahahaha, siinä ainakin rehellinen mies, Jibrihän kuvittelee olevansa niin sparkly eli loistokas ja hohdokas!
Giullermon Kara taitaa olla tuossa oikealla puolella, siellä studion takahuoneessa.
https://i.redd.it/nfzmrdk5bnh91.jpg
Kuulemma Jibri yrittää vetää väkisin draamaa nyt että saisivat Mionan kanssa toisen kauden, kuulemma niin läpinäkyvää tuo sen touhu. Mutta joo, hauskaa että jenkit tykkää tosi paljon tuosta Johnista ja inhoavat kaikkia sarjassa mukana olevia FEIKKEJÄ ihmisiä :) Minä sanoin täällä jo viikkoja sitten että John on hauska ja niitä harvoja aitoja ihmisiä enää tässä sarjassa, vaikka onkin vain "sivuhahmo", mutta silti.
Guillermo on ihana, pomotteleva valittaja-Kara ei ansaitse noin hyvää nuorta, viatonta, hyväsydämistä miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sattupas taas somasti että Kobellekin löytyi keskeltä ei mitään sielun kumppani, veli joka on kotoisin samalta Afrikan keskeltä ei mitään seudulta.
Ärsyttävää tuo joidenkin köyhästä maasta olevien ylikompensointi omasta erinomaisuudestaan. Kobe muka kuningas, hah. Kuvitteleeko se Lämpötila että joku uskoo?Onko tämä joku afrikkalaiseen kulttuuriin tms. liittyvä juttu, tuo "kuninkuus"?
Muistaakseni Sojaboykin puhui itsestään kuninkaana ( ja että Kiiimbaaly on hänen kuningattarensa...).
Nyt huomasin vanhasta uusinnasta, kun se Lowo- lempinimeltään oleva mies puhui samalla tavalla.
Sanoi, että hän on oman sukunsa/ klaaninsa tms. kuningas.
Meinaisko jotain päämiestä, jota sitten kutsutaan jopa kuninkaaksi?
Kobe sanoi että heidän maassaan on 200 heimoa, minkä täytyy tarkoittaa että siellä on myös 200 heimopäällikköä eli "kingiä" :D
Vierailija kirjoitti:
Mohamed oli oikein vitkistävän rehellinen sanoessaan niille Yven rintapuskurinaisystäville juuri sen mitä itsekin heistä ajattelin.
Toiset olivat kehitelleet jonkin wiccatyyliin tehtävän "tulijuhlan", jota kuppari Yve mukamas teki aina joskus täyden kuun aikaan.
Se grilli tms oli kuitenkin käyttämätön ja koko seremonia uskomatonta soopaa hollywood tyyliin 😆.
Eivät nyt kyselleet Mohamedilta henkilökohtaisia seksiasioitaan ja ryypänneet tissit esillä.
Yleensä tuo kuujuhla eli puhdistautumisjuhla tehdään aavikolla, metsässä, meren rannalla tai jossain rauhaisassa paikassa ja siinä ei tehdä numeroa asioista eikä väännetä mitään väkisin. Siellä hiljennytään ja ajatellaan positiivisia asioita seuraavalle kaudelle tai vuodelle. : ))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Darcey&Stacey taas kerran uusintana mukavasti aamun piristeeksi. Jos naisen lokkeilu näyttää pahalta, miesten lokkeilu kyllä mun mielestä pahemmalta. Tasa-arvo tässä on toteutunut hienosti, näillä rattopojilla on jossain syvällä ylpeyttä, väliin meinaavat kilahtaa. Ovat toki hankkineet sixbackin ja nauttivat nyt sen tuloksista. Täytyy olla rankkaa kulkea näiden kaksosten vanavedessä, kaksosten joita isänsä elättää. Millä rahoilla tämä isukki muuten elättää koko suvun, sitä ei ole kerrottu. Elättääkö tämä sarja koko suvun, mummokin pyörii täysillä lasten kera mukavasti mukana.
Tosiaan harhapallot Darcey ja Stacey lokkeilee isänsä lompakolla ja taloissa, minkä jälkeen antavat nuorten itäblokkimiesten lokkeilla omilla lompakoilla joissa isän rahat ja kortit, ja sitten kehtaavat nalkuttaa harhaisina että nuo miehet tuhlaa heidän rahojaan. Voisivat katsoa peiliin ja miettiä että tuliko ne rahat tuhlattua omiin turhiin kirurgioihin kun näyttävät suoraan sanottuna irstailta tänä päivänä, ihan kuin kirurgit olisivat tehneet heille huonolla huumorilla uudet ulkonäöt.
Isä on ostanut noille kaksosille sen vaatebrändin, ilmeisesti kertaalleen maksanut kulut kun tyttäret vetäneet bisneksen nurin, koska olivat kiireisiä juoksemaan miesten perässä, avioerojensa jälkeen.
Isästä kerrotaan että on ollut: Chairman at Maison Worley Parsons. Worley Parsons is the largest international Engineering, Procurement, and Construction Management service provider in China, eli varmaan hyvät tulot ja provikat ollut miehellä kun on ollut vetämässä jättikonsernin toimintaa teollistunesti kasvaneessa Kiinassa. Isänsä tuli pois Kiinasta covidin räjähtäessä siellä.
Darceyn tyttäret on avioeron jälkeen asuneet pysyvästi vaarin luona, kun Darceyllä on ollut kiire bongailla miehiä Miamista ja Euroopasta.
Staceyn pojat asuvat ex-miehen luona jossain muualla, he eivät halua tuohon noloon sarjaan.
Kaksosilla on myös omaa rahaa
the sisters have already successful careers as reality TV stars and social media influencers with an estimated combined net worth of $6 million. Besides being a chairman of Maison Worley Parsons, Mike is also a co-founder of a production company Eleventh Entertainment with his daughters Darcey and Stacey. The firm produced the 2013 comedy flick, White T, which was based on twin brothers with dreams of becoming the biggest rappers in the industry. He also produced Soul Ties, a drama based on the novel with the same name by Tee Ashira, in 2015.https://www.thethings.com/what-does-darcey-and-staceys-dad-do/
Ei ole, p-ssskapuhetta, kun se isähän sanoi D&S eka kaudella että tällä kertaa jos haluatte taas uudelleenlanseerata vaatemallistonne, niin teette sen omilla rahoillanne ettei hän enää sekaannu. Isänsä ei halunnut enää maksella noiden kaksosten nurin menneitä bisnesmokia ja konkurssieriä kun oli ottanut vastuut. Tämä uikkarimallisto mikä "esiteltiin" D&S tokalla kaudella jossa tiukkamahaiset itäblokkipoikkikset käveli mukana, taisi vaan olla TLC-kanavan tyhmää teatteria koska tuo näytös oli yhtä kaukana Miami Fashion Weekin varsinaisesta lokaatiosta kuin Helsinki on Joensuusta. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mohamed oli oikein vitkistävän rehellinen sanoessaan niille Yven rintapuskurinaisystäville juuri sen mitä itsekin heistä ajattelin.
Toiset olivat kehitelleet jonkin wiccatyyliin tehtävän "tulijuhlan", jota kuppari Yve mukamas teki aina joskus täyden kuun aikaan.
Se grilli tms oli kuitenkin käyttämätön ja koko seremonia uskomatonta soopaa hollywood tyyliin 😆.
Eivät nyt kyselleet Mohamedilta henkilökohtaisia seksiasioitaan ja ryypänneet tissit esillä.Uskon että ryyppäsivät kun kamerat eivät käyneet, ei kai kukaan tuollaista tekisi selvinpäin😂 .
(Myötähäpeä)
Kyllä nää Mohamed ja Yve ovat NIIN epäsopivat toisilleen!
Ja jos saan sanoa mielipiteeni Shaeedasta ja Bilalista niin molemmissa on ihan yhtä paljon vikaa, en lähde niitä erittelemään kun ne on täällä jo moneen kertaan käyty läpi. Onneksi ei kumpikaan kuulu mun tuttaviin, en kestäisi!
Mitä se tuommonenkin leikkikuppaus oli kun verta ei edes näkyny? Mikä tarkoitus se tollasella mukamas on? Vai eikö haluttu järkyttää katsojia?
Vierailija kirjoitti:
Eihän nyt vaan mene sulla pikkusen liikaa tunteisiin? Luultavimmin vikaa on molemmissa, kumpaakin kiinnostaa raha ja telkkarin tekeminen enemmän kuin aito, rakastava parisuhde. Minä olen se, joka ei voi sietää Bilalia, mutta en minä silti ajattele, että Shaeeda on joku pyhimys. Tämä on telkkaria ja on ihan varmaa, ettei katsojille kaikkea kerrota. Voi olla, että jotkut asiat on täysin keksittyjä tai vähintään liioiteltuja, että saadaan vähän jännempää katsottavaa. Kun suljen telkkarin, unohdan sekä Bilalin että Shaeedan. Suosittelen samaa sinulle.
Samaa mieltä, ja koska nuo kaksi on M U S L I M E J A, jotka kuvittelee olevansa parempia kuin me kristityt jne. ja paljon pinnallisempia kuin me joka suhteessa ja amerikkalaistuneita, niin jätän suosiolla heidät ja arvomaailmansa aivan omaan arvoonsa ja lokeroonsa. Ei ne ajattele samalla tavalla kuin me länsimaiset, eivätkä tule ajattelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mohamed oli oikein vitkistävän rehellinen sanoessaan niille Yven rintapuskurinaisystäville juuri sen mitä itsekin heistä ajattelin.
Toiset olivat kehitelleet jonkin wiccatyyliin tehtävän "tulijuhlan", jota kuppari Yve mukamas teki aina joskus täyden kuun aikaan.
Se grilli tms oli kuitenkin käyttämätön ja koko seremonia uskomatonta soopaa hollywood tyyliin 😆.
Eivät nyt kyselleet Mohamedilta henkilökohtaisia seksiasioitaan ja ryypänneet tissit esillä.Uskon että ryyppäsivät kun kamerat eivät käyneet, ei kai kukaan tuollaista tekisi selvinpäin😂 .
(Myötähäpeä)
Kyllä nää Mohamed ja Yve ovat NIIN epäsopivat toisilleen!
Ja jos saan sanoa mielipiteeni Shaeedasta ja Bilalista niin molemmissa on ihan yhtä paljon vikaa, en lähde niitä erittelemään kun ne on täällä jo moneen kertaan käyty läpi. Onneksi ei kumpikaan kuulu mun tuttaviin, en kestäisi!Mitä se tuommonenkin leikkikuppaus oli kun verta ei edes näkyny? Mikä tarkoitus se tollasella mukamas on? Vai eikö haluttu järkyttää katsojia?
Tais olla kuivakuppausta koska Yve ei ole oikea lääkäri eli ei ole lisenssiä siihen, vaikka kutsuu itseään doctoriksi.
Kattelen Chantalin perhettä 😂
Siis kumpi Chanille tärkeämpi oma suhde vai oma perhe?
Onko Chantallin kasvoille tapahtunut jotain? Vai hämääkö toi hattu ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän nyt vaan mene sulla pikkusen liikaa tunteisiin? Luultavimmin vikaa on molemmissa, kumpaakin kiinnostaa raha ja telkkarin tekeminen enemmän kuin aito, rakastava parisuhde. Minä olen se, joka ei voi sietää Bilalia, mutta en minä silti ajattele, että Shaeeda on joku pyhimys. Tämä on telkkaria ja on ihan varmaa, ettei katsojille kaikkea kerrota. Voi olla, että jotkut asiat on täysin keksittyjä tai vähintään liioiteltuja, että saadaan vähän jännempää katsottavaa. Kun suljen telkkarin, unohdan sekä Bilalin että Shaeedan. Suosittelen samaa sinulle.
Samaa mieltä, ja koska nuo kaksi on M U S L I M E J A, jotka kuvittelee olevansa parempia kuin me kristityt jne. ja paljon pinnallisempia kuin me joka suhteessa ja amerikkalaistuneita, niin jätän suosiolla heidät ja arvomaailmansa aivan omaan arvoonsa ja lokeroonsa. Ei ne ajattele samalla tavalla kuin me länsimaiset, eivätkä tule ajattelemaan.
Huh huh, mitä stereotypioita täällä levitellään. Ja ei, en ole muslimi.
Miksi tää kiva ketju on nyt pitänyt mennä pilaamaan jatkuvilla riitelyillä ?
Tais olla kuivakuppausta koska Yve ei ole oikea lääkäri eli ei ole lisenssiä siihen, vaikka kutsuu itseään doctoriksi.[/quote]
Tuli sama mieleen ja meinasin jo katsoa jostain, että muistanko oikein joskus lukeneeni/ kuulleeni tällaisesta ( eli se on ihan oikea termi).
Onko Yven ammattia tarkemmin mainittu nimeltä, lienee joku luontaishoitaja/ energihoitaja tms.?