Itkettää, kun kukaan ei auta vauva kanssa - miten tätä jaksaa?

Etsi samalla paikkakunnalla asuvia pienten lasten äitejä, ystävysty, verkostoidu. Etsi kontakteja muihin vastaavassa tilanteessa oleviin äiteihin. Itse olin pienen vauvan kanssa yksin ulkomailla, ei ollut sukulaisia, mummoja tai ystäviä auttamassa, oli vain pakko pärjätä. Vaikka parisuhteessa olisikin, jokainen on kuitenkin oman onnensä seppä. Tee tästä hetkestä ja tilanteesta itsellesi paras mahdollinen.

Minä olen vapaa. Missä olette.

Vierailija kirjoitti:

monissa seurakunnissa on nyt korona-aikana vauvan vaunuttelupalvelu eli hoitaja veisi vauvan vaunulenkille. löytyykö teillä tällaista? saisit hetken levätä

Kirkollisverollako me kustannamme maksuttoman lastenhoidon?

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin nyt vaan tuota lääkäriasiaa. Meillä raskausaikana jotenkin sama tilanne kun mulla meni huonosti eräistä perhettämme koskenutta ongelmista johtuen. Olin esittänyt miehelle pyynnön olla enemmän tukenani koska hänen työnsä takia koin oloni tosi yksinäiseksi kun emme tavanneet juuri yhtään, ja usein iltaisin itkeskelin ym. Stressaantunut että raskausaika mennyt ahdistuneena ja yksin. Emme olleet mitään ehtineet suunnitella yhdessä vauvaa varten, ei mitään nimeä tai hankintoja mietitty yhdessä. Haimme apua. Mies sai sairauslomaa mutta myös omalta lääkäriltään ohjeen ottaa enemmän omaa aikaa ja että vauvaan liittyvät asiat saavat nyt odottaa ja että täytyy kotona vaimolle kertoa että hänen täytyy keskittyä itseensä. Mulle tuli niin petetty olo 🙄 aivan kuin minun hyvinvoinnillani ei olisi väliä ja odotin sentään yhteistä lastamme.

Ja vielä ihmetellään, miksi ihmiset eroavat raskausaikana, vauvavuotena tai vähintään sen jälkeen. Isä saa aina jäädä yksin ja hoitaa itseään, kun taas äidin oletetaan hoitavan myös vauvan. Epäreilua.

Kuinka voitte olla noin ilkeitä aloittajalle! Itsellänikin on vauva, ja aika helppohoitoinen tapaus on ollut. Kyllä häntä haluan hoitaa itse, mutta en kyllä osannut varautua miten henkisesti raskasta on olla 24/7 vastuussa pienestä ihmisestä. Eihän se edes ole luonnollista että äiti hoitaa kaiken ihan yksin, ennen oli sukua apuna. Siinä ei ole mitään väärää että lapsen äiti haluaa välillä hetken vain itselleen, se on vain tervettä. Ap kysy neuvolasta mitä apua on saatavilla?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mikä tuossa nyt on niin raskasta? Olen itse juuri vauvan kanssa pääasiassa yksin kotona, korona jyllää ja mies vaativissa reissuhommissa. Sukulaiset tuhansien kilometrien päässä. 

Olen nauttinut valtavasti tästä ajasta vauvan kanssa. Okei, nukutaan lyhyempiä pätkiä ja voisihan sitä jaksavampikin olla, mutta ei minua nyt kotityöt rassaa tai mikään. 

Loppujen lopuksi lyhyt aika kun vauva on vauva. Pidän itseäni etuoikeutettuna, että saan näinkin intensiivisesti viettää rauhassa aikaa kaksin.

En ymmärrä näitä uupuneita äitejä, kuulostaa, että henkistä sorttia koko uupuminen ja se johtuu, ettei se vauva nyt sitten olekaan se prioriteetti nr. 1. 

Ilmeisesti saat riittävästi unta. Vauvoja on kovin monenlaisia, meillä mies tuli siinä vaiheessa apuun, kun en enää saanut unta kun tiesin että kahden tunnin päästä pitää taas herätä. Vauva heräili pitkään kahden tunnin välein koko yön. Kokonaisen yön nukkui joskus 2-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

so you've ruined your life kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tehty ,itse hoidettava

Kertoisitko tämän ap:n miehelle. Lapsella on kaksi "tekijää" ja vastuu on jaettu.

Harvemmin näin on. Miehet joutuvat usein  "hupsista"-vauvan vanhemmaksi tahtomattaan, ja kun luhistuvat sen asian edessä, tulee synnyttäjäihminen vaatimaan vastuunkantoa. 

Kantaa itse vaan, kun on hankkinutkin.

Ai että oikein "hupsista"? Onko herra kondomista kuullut ikinä? Soittaako vasektomia-sana kelloja? Jollei halua isäksi, vastuu ehkäisystä on otettava itse, niin tylsää ja vaivalloista kuin se onkin. Niin minäkin, lapsia haluamaton nainen, olen tehnyt koko sen ajan, kun olen s*ksiä harrastanut.

Kukaan ei nyky-Suomessa tule vanhemmaksi vahingossa, ei nainen, eikä mies. Joka muuta väittää, on joko tyhmä tai vastuuton laiskuri, joka yrittää vierittää omat mokansa toisen niskoille. Lakkaa marisemasta, kasvata pallit ja kipaise ärrältä paketti kumeja. Jos nolottaa, et ole kypsä harrastamaan s*ksiä ollenkaan, mikä on se kaikkein varmin ehkäisykeino ja kohdallasi myös suositeltavin.

Tuo on henkisesti köyhää epärehellisyyttä, jokainen tietää varmasti ainakin yhden naisen, joka on käyttänyt raskaaksitulemista miehen satimeen saattamiseksi.

Mitä se kertoo näiden naisten kypsyydestä? 

Vasektomiaa suosittelen kaikille, koska naisiin ei todellakaan voi luottaa. 

On hienoa, että osataan myöntää avun tarve ja hakea sitä, mutta silti ihmetyttää tämä ettei kaksi aikuista pärjää vauvan kanssa. Ettei mitään asennetta, että tästä selvitään ja tämä on vain pieni hetki elämää. Ja aina sama ettei isovanhemmat auta... Voisikohan johtua siitä, että he ajattelevat tuon normaalina elämän vaiheena josta nyt pitäisi selviytyä ilman suurempia hankaluuksia ja se avun pyyntö tulee olemaan pohjaton kaivo, jos tuolle tielle lähdetään. Elämä kasvattaa ja se ei aina ole ruusuilla tanssimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin nyt vaan tuota lääkäriasiaa. Meillä raskausaikana jotenkin sama tilanne kun mulla meni huonosti eräistä perhettämme koskenutta ongelmista johtuen. Olin esittänyt miehelle pyynnön olla enemmän tukenani koska hänen työnsä takia koin oloni tosi yksinäiseksi kun emme tavanneet juuri yhtään, ja usein iltaisin itkeskelin ym. Stressaantunut että raskausaika mennyt ahdistuneena ja yksin. Emme olleet mitään ehtineet suunnitella yhdessä vauvaa varten, ei mitään nimeä tai hankintoja mietitty yhdessä. Haimme apua. Mies sai sairauslomaa mutta myös omalta lääkäriltään ohjeen ottaa enemmän omaa aikaa ja että vauvaan liittyvät asiat saavat nyt odottaa ja että täytyy kotona vaimolle kertoa että hänen täytyy keskittyä itseensä. Mulle tuli niin petetty olo 🙄 aivan kuin minun hyvinvoinnillani ei olisi väliä ja odotin sentään yhteistä lastamme.

Ja vielä ihmetellään, miksi ihmiset eroavat raskausaikana, vauvavuotena tai vähintään sen jälkeen. Isä saa aina jäädä yksin ja hoitaa itseään, kun taas äidin oletetaan hoitavan myös vauvan. Epäreilua.

Sekä meillä että tuttavaperheissä ovat myös isät kantaneet vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vapaaehtoistahan tuo on, lasten hankkiminen, mitä sitä omia valintojaan itkemään?! :D 

Itkisit enemmän sen takia, että olet tuonut vasten suostumustaan ihan oikean ihmisen tänne pallolle sairastumaan, hautaamaan rakkaitaan ja kuolemaan, vaikka sinulle se onkin vain rasittava vauva.

Mikä tee-se-itse- terapia-alusta tämä palsta muka on? Mikä teitä ihmisiä vaivaa kun tuutte omia lapsuustraumojanne purkamaan uunituoreeseen äitiin? Hävetkää ja menkää jonnekin kasvamaan.

Kerrotko vielä mikä tuossa ei ole totta???

Häpeä itse kun et näe itsekkyyttäsi.

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin nyt vaan tuota lääkäriasiaa. Meillä raskausaikana jotenkin sama tilanne kun mulla meni huonosti eräistä perhettämme koskenutta ongelmista johtuen. Olin esittänyt miehelle pyynnön olla enemmän tukenani koska hänen työnsä takia koin oloni tosi yksinäiseksi kun emme tavanneet juuri yhtään, ja usein iltaisin itkeskelin ym. Stressaantunut että raskausaika mennyt ahdistuneena ja yksin. Emme olleet mitään ehtineet suunnitella yhdessä vauvaa varten, ei mitään nimeä tai hankintoja mietitty yhdessä. Haimme apua. Mies sai sairauslomaa mutta myös omalta lääkäriltään ohjeen ottaa enemmän omaa aikaa ja että vauvaan liittyvät asiat saavat nyt odottaa ja että täytyy kotona vaimolle kertoa että hänen täytyy keskittyä itseensä. Mulle tuli niin petetty olo 🙄 aivan kuin minun hyvinvoinnillani ei olisi väliä ja odotin sentään yhteistä lastamme.

Onks tosiaan 9 kuukautta liian lyhyt aika minkäännäköiseen suunnitteluun?

Jos vauva oli suunniteltu, niin mitä te sitten teitte ellette suunnitelleet elämänmuutoksianne yhtään?

Jos vauva oli vahinko, niin se on voi voi - ehkäisypillereitä ja kondomeja kai sentään kaikki seksiä harrastavat osaavat käyttää. Vai?

Vierailija kirjoitti:

On hienoa, että osataan myöntää avun tarve ja hakea sitä, mutta silti ihmetyttää tämä ettei kaksi aikuista pärjää vauvan kanssa. Ettei mitään asennetta, että tästä selvitään ja tämä on vain pieni hetki elämää. Ja aina sama ettei isovanhemmat auta... Voisikohan johtua siitä, että he ajattelevat tuon normaalina elämän vaiheena josta nyt pitäisi selviytyä ilman suurempia hankaluuksia ja se avun pyyntö tulee olemaan pohjaton kaivo, jos tuolle tielle lähdetään. Elämä kasvattaa ja se ei aina ole ruusuilla tanssimista.

Mun mielestä isovanhempien kannattaisi auttaa lastenlasten kanssa ihan vaan jo tutustuakseen heihin ja pitääkseen läheisiä välejä. Moni tosin kokee perheen rasitteena ja työleirinä, niin ei haluta auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Rakas ap, älä välitä noista huutelijoista. Heillä on ainoa motivaatio piristää surkeaa elämäänsä kuvittelemalla, että heillä inhonsa ja katkeruutensa keskellä menee ainakin minuutin ajan paremmin kuin jollakin toisella.

Tarvitset apua ja olet sitä ansainnut. Olen pahoillani, jos et voi saada sitä ihmisiltä joihin luulit voivasi tukeutua. Oletko jo kysynyt neuvolasta, saako teillä kotiapua? Monessa kunnassa tarjotaan maksuttakin perhetyöntekijän käyntejä vauvaperheisiin, juuri sillä tarkoituksella että vauvan kanssa kotona oleva vanhempi saa 2-3 tuntia taukoa.

Jos ei, voisitko kirjoittaa alueesi fb-ryhmään ja kysyä, haluaisiko joku tulla avuksesi ihan seurapalkalla? Moni eläkeläinen on vailla järkevää tekemistä ja ihmiskontakteja, ja kyllä itsekin voisin tarjota apua naapurille jos tietäisin sillä auttavani toista jaksamaan. Yllättävän moni meistä on ollut siellä missä sinä nyt, me tiedämme mitä se on. Ei se mielettömän kauan kestä vuosissa mitattuna, mutta on älyttömän rankkaa ja julmaa sillä hetkellä.

Olen muuten ihan pirun kyllästynyt tähän nykyajan pintaliitokulttuuriin, jossa elämän jatkuminen katsotaan samanlaiseksi henkikökohtaiseksi kulutuspäätökseksi kuin joku cappuccinon ostaminen. Mitäs läksit, olisit vain maannut sohvalla niin kuin kaikki mekin, älä valita! Sittenhän sitä voitaisiinkin kokea kaikki itsemme älyttömän fiksuiksi ja menestyviksi kun kukaan ei saisi eikä hoivaisi vauvoja, jokainen vain tekisi sitä mikä on juuri tässä hetkessä helpointa. Huomaa, että joidenkin ajatus ei oikeasti kanna edes sitä 10-20 vuotta eteenpäin, saati sitten 100 vuotta.

ihan loistava kommentti. Lisäisin siihen vielä usein vastaantulevan kommentin, että vauva on tehty ”muiden riesaksi” ja häirsee siten ns normaalien ihmisten elämää, kun taas äiti ei enää kuulu siihen ihmisryhmään vaan on nyt ”äiti”, erilainen, ei ”meitä”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin nyt vaan tuota lääkäriasiaa. Meillä raskausaikana jotenkin sama tilanne kun mulla meni huonosti eräistä perhettämme koskenutta ongelmista johtuen. Olin esittänyt miehelle pyynnön olla enemmän tukenani koska hänen työnsä takia koin oloni tosi yksinäiseksi kun emme tavanneet juuri yhtään, ja usein iltaisin itkeskelin ym. Stressaantunut että raskausaika mennyt ahdistuneena ja yksin. Emme olleet mitään ehtineet suunnitella yhdessä vauvaa varten, ei mitään nimeä tai hankintoja mietitty yhdessä. Haimme apua. Mies sai sairauslomaa mutta myös omalta lääkäriltään ohjeen ottaa enemmän omaa aikaa ja että vauvaan liittyvät asiat saavat nyt odottaa ja että täytyy kotona vaimolle kertoa että hänen täytyy keskittyä itseensä. Mulle tuli niin petetty olo 🙄 aivan kuin minun hyvinvoinnillani ei olisi väliä ja odotin sentään yhteistä lastamme.

Ja vielä ihmetellään, miksi ihmiset eroavat raskausaikana, vauvavuotena tai vähintään sen jälkeen. Isä saa aina jäädä yksin ja hoitaa itseään, kun taas äidin oletetaan hoitavan myös vauvan. Epäreilua.

Kuka ihmettelee??? Jo tilastoja lukemalla tämä selviää. Lapsi nyt on huonoin mahdollinen laastari jolla sitä miestä yritetään saada jäämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole miehen jaksamisessa vaan siinä, että alkuhuuma menee ohi ja kiinnostus lakkaa. Tapahtui omallekin miehelle, joka ekat 6 viikkoa jaksoi tehdä vaikka ja mitä, mutta siitä lähtien menty alamäkeen. Toinen piti saada aluille ja nyt kun minulle on raskaana ollessa aiempaa vaikeampi raskaus jo ihan fyysisestikin ja sen lisäksi esikoinen on reilu 1v hulisija ja apua tarvitsisi entistä enemmän, niin ei saa sitä vähääkään apua. Neuvolassa otin puheeksi, pyysivät miehen tuomaan mukaan (siis äitiysneuvolakäynnille), että joku ulkopuolinen voisi vähän valaista asiaa minun näkökulmastani.

Turha sitä miestä on siis yksinään minnekään laittaa, vaan oikea osoite olisi perheneuvoja tai neuvola, niin että joku muu kuin kiukkuinen ja väsynyt äiti voisi yrittää saada ukon kalloon uppoamaan, että äitikin tarvitsee lepoa ja omaa aikaa. Ei vain mies, oli kuinka väsynyt hyvänsä. Minulle ihan neuvolassa sanoivat, että miehillä on tapana heittäytyä tuollaisiksi sen takia, kun käyvät töissä, ettei kotona sitten tarvitse mitään tehdä. Samaan aikaan äidillä ei ole ensimmäistäkään vapaapäivää tai edes ylipäänsä vapaata vaikka muutamaa tuntia, jos ei tukiverkkojakaan ole.

Mikä ihmeen alkuhuuma? Lapsi ei ole mikään lelu.

Aikuinen ihminen tekee oman osansa ja kantaa vastuun.

Ei olekaan, mutta tuo on kaikista kuvaavin termi siihen, että mies tottuu siihen että lapsen kanssa ei tarvitse tehdä paljon mitään, kun se vain syö ja nukkuu ja loput ajasta seurailee tyytyväisenä vanhempien touhuja. Meillä kävi noin, että mies tottui helppoon lapseen, eikä ole osannut sopeutua siihen, että liikkuvaista 1-vuotiasta pitäisi koko ajan vahtia ja aika paljon viihdyttääkin ja että lapsi hakee huomiota eikä viihdy sylissä vs. aiemmin pystyi tekemään omia juttuja lapsi sylissä. Tämän takia kaikki se vahtiminen, huomiointi, leikkiminen kaatuu minun niskoilleni.

Samoin käy valitettavasti monien lemmikkien kanssa, että niitä hoidetaan ekat kuukaudet hirveällä innolla ja sitten alkaa omat jutut kiinnostaa enemmän ja se lemmikki jää enimmäkseen sen vastuuntuntoisemman henkilön niskoille ja se vähemmän vastuuntuntoinen hoitaa vain silloin, kun se kiinnostaa. Ja ei, näin ei pitäisi olla lasten eikä lemmikkien, eikä parisuhteenkaan kanssa, mutta silti näitä ihmisiä vain löytyy ja pahinta on se, ettei voi etukäteen ennakoida, että vaikka 3kk jälkeen kääntyy yhtäkkiä kelkka ja se aiemmin osallistunut kumppani/vanhempi menettääkin kiinnostuksensa. Eikä edes koe sitä itse niin, vaan ajattelee ansaitsevansa enemmän omaa aikaa.

Meillä taas lapsenhoito helpottui lapsen iän kasvaessa.

Ota ja muuta takaisin sinne mistä lähdit. Ilman miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palkkaa hoitaja

Ulkopuolinen hoitaja on noin 10 € tunti. Äitiyspäiväraha on pieni, saatikka kotihoidontuki. Ei niillä palkata hoitoapua.

Isä toki maksaa sen palkastaan.

Ja äiti tekee sillä aikaa mitä? Miksi isän pitää maksaa siitä, että joku toinen tekee niitä töitä, joista Kela jo maksaa äidille.

En nyt oikein ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa?

Mitä apua tarviit ja mihin?

Nyt ei ole muskareita, vauvauinteja tai muutakaan, mutta mene hyvä ihminen edes ulos vaunulenkille. Hyödynnä somea verkostoitumiseen jos kaipaat seuraa.

Itse olin yksin 12 tuntia vuorokaudessa koliikka huutavan lapsen kanssa melkein koko hänen ensimmäisen vuoden. Kaverit ja molempien vanhemmat töissä tuolloin. Äitikavereita oli yksi jonka kanssa tavattiin harvakseltaan koska lapsemme rytmit oli niin eri. Ehkä kerran kuukaudessa.

Mies teki kahta työtä. Lähti aamulla klo 6 ja kävi kotona syömässä noin klo 16 ja lähti taas toiseen duuniin ja kotiutui noin klo 02 yöllä.

Minä huolehdin päässiassa lapsesta ja kodista. Ei ois tullut mieleenkään vaatia miestä hyssyttelemään koliiikkivauvaa ne muutamat tunnit kun oli kotona. Toki oli itselläni univelkaa mutta jotenkin sitä jaksoi. Kotitöistä hoidin pakollisimmat (ruoka, pyykit,keittiö). Ei sen kämpän tarvii olla tiptop kunnossa. Standardeja madallettava.

Ei tullut pieneen mieleenkään että olisin apuja pyytänyt. En edes rehellisesti sanottuna tiedä tänä päivänäkään mihin olisin apua tarvinnut.

Vierailija kirjoitti:

En nyt oikein ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa?

Mitä apua tarviit ja mihin?

Nyt ei ole muskareita, vauvauinteja tai muutakaan, mutta mene hyvä ihminen edes ulos vaunulenkille. Hyödynnä somea verkostoitumiseen jos kaipaat seuraa.

Itse olin yksin 12 tuntia vuorokaudessa koliikka huutavan lapsen kanssa melkein koko hänen ensimmäisen vuoden. Kaverit ja molempien vanhemmat töissä tuolloin. Äitikavereita oli yksi jonka kanssa tavattiin harvakseltaan koska lapsemme rytmit oli niin eri. Ehkä kerran kuukaudessa.

Mies teki kahta työtä. Lähti aamulla klo 6 ja kävi kotona syömässä noin klo 16 ja lähti taas toiseen duuniin ja kotiutui noin klo 02 yöllä.

Minä huolehdin päässiassa lapsesta ja kodista. Ei ois tullut mieleenkään vaatia miestä hyssyttelemään koliiikkivauvaa ne muutamat tunnit kun oli kotona. Toki oli itselläni univelkaa mutta jotenkin sitä jaksoi. Kotitöistä hoidin pakollisimmat (ruoka, pyykit,keittiö). Ei sen kämpän tarvii olla tiptop kunnossa. Standardeja madallettava.

Ei tullut pieneen mieleenkään että olisin apuja pyytänyt. En edes rehellisesti sanottuna tiedä tänä päivänäkään mihin olisin apua tarvinnut.

Oletpas erinomainen. Tapu Tapu.

Ap:n tilanne on syy siihen miksen halunnut lapsia. Elämä on opettanut, että ihminen on aina loppujen lopuksi itsestään ja jälkeläisistään vastuussa, eikä luotto omaan jaksamiseen ole kovinkaan korkealla. Voimia kuitenkin ap:lle :(

Mulla on kaksi kaveria, jotka ovat lähes olemattomilla tukiverkoilla tehneet rakkaushuumassa lapsen ja ero tullut reilusti ennen 1v ikää. Siinä on sitten kaverisuhteetkin koetuksella, kieltäydypä kaverisi lapsenhoitopyynnöistä kun tiedät mikä toisen tilanne on.. Mutta kun valitettavasti sitä itsekin joskus haluaisi olla vapaalla arkivapaillaan, eikä nakitettuna vahtimaan toisten lapsia. Ymmärrän ja tiedän, että nämä vapaat ovat näille äideille todella tärkeitä, mutta on ollut melko ärsyttävää seurata vierestä kun kaverit ovat ihan itse tehneet valintoja, jotka tähän johtivat.