Kuinka tärkeänä pidätte avioliittoa?

Leskeneläke on todellakin varteenotettava asia. Jos ette ole naimisissa, lastesi isä saa kuolla etkä saa mitään, mutta jos tuo taikapaperi on allekirjoitettu, elät mukavasti loppuikäsi. Koko leskeneläke on nykyaikana aivan sairas tukimuoto.

Minulle avioliitto merkitsee nimenomaan näitä juridisia sitoumuksia mutta tietyllä tapaa myös lupausta siitä, että todella olemme yhdessä loppuun saakka. Minulle se on suhdetta vahvistava instituutio. Olen tässä hyvinkin vanhanaikainen, joka johtaa juurensa ehkä siitä, että suvussamme monet ovat olleet naimisissa 30,40,50 vuotta, mukaanlukien omat vanhempani.

Miehelleni taas avioliitto ei merkitse mitään, hän ei näe sitä samalla tavalla.

Täydennän vielä, että en kaipaa hääjuhlia tai päivää prinsessana - riittäisi, että voisimme mennä kahdestaan maistraatissa naimisiin (todistajien läsnäollessa). Vaikka avioliitto on itselleni tärkeä, en kuitenkaan katso pahalla heitä, jotka haluavat elää avoliitossa. 

Ei ole mitenkään tärkeä! Mentiin naimisiin vähän ennen toisen lapsen syntymää, yhteisiä vuosia takana monta. Mies halusi naimisiin, ettei tarvitse mennä lastenvalvojalle isyyttä tunnustamaan ja tentattavaksi. Suomalainen mies koki sen loukkaavaksi, kun ekalla kerralla kysyttiin seksielämästä ja onko varmaa, ettei ole muita isäehdokkaita.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 13:59"]

Kaikkien miehet eivät pelkää kyseistä "ahdistavaa" prosessia.

[/quote]

Eikä se sitten ilmeisesti naisestakaan tunnu ikävältä? Mikäs siinä sitten. En usko että oma miehenikään isyydentunnustamista pelkää, mutta minusta koko ajatus on nöyryyttävä enkä suostuisi tuollaiseen kun voisin olla naimisissakin.

Takaisin varsinaiseen aiheeseen.

[/quote]

En kokenut ahdistavana, nöyryyttävänä tai minään muunakaan. No nauratti kyllä kun lastenvalvoja kysyi onko samaan aikaan miehen kanssa joku muu mies harrastanut seksiä mun kanssani. Spontaani naurunremakka ajatuksesta että harrastaisin kolmen kimppaa.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:23"]

Leskeneläke on todellakin varteenotettava asia. Jos ette ole naimisissa, lastesi isä saa kuolla etkä saa mitään, mutta jos tuo taikapaperi on allekirjoitettu, elät mukavasti loppuikäsi. Koko leskeneläke on nykyaikana aivan sairas tukimuoto.

[/quote]

Monella on harhaiset kuvitelmat leskeneläkkeestä ja sen määrästä. Lukaisepas tämä http://www.etlehti.fi/artikkeli/elake/oma_talous/9_kysymysta_mika_on_leskenelake_ja_kuka_sita_saa

Ja niille, jotka eivät jaksa linkkiä avata, kopsaan lyhyen pätkän:

"Alkueläkkeen määrä on noin 320 euroa kuukaudessa (maksetaan 6kk).
Alkueläkkeen jälkeen voi saada jatkoeläkettä, joka koostuu perusmäärästä (noin 100 euroa kuukaudessa) ja tulosidonnaisesta täydennysmäärästä. Jatkoeläkettä saa vähintään perusmäärän, jos lesken ja edunjättäjän yhteinen tai häneen lain mukaan rinnastuva lapsi on alle 18-vuotias.
Jatkoeläkkeen täydennysmäärä voi olla enimmillään noin 530 euroa kuukaudessa. Täydennysmäärää vähentävät lähes kaikki lesken muut tulot. Työtuloista ja työttömyysturvasta otetaan leskeneläkettä vähentävinä tuloina huomioon 60 prosenttia eikä eräitä sosiaaliturvaetuuksia huomioida lainkaan.
Tuloraja, jolla leskeneläkkeen täydennysmäärää ei enää makseta, on lesken perhesuhteista riippuen 970–1120 euroa kuukaudessa."

Ts. Jos lesken tulot ovat yli tonnin, tämä saa alkueläkettä puolen vuoden ajan 320e ja sen jälkeen jatkoeläkettä 100e kuussa. Elä sillä herroiksi :)

Ja leskeneläkkeen maksuhan päättyy, kun leski täyttää 65 vuotta.

Lapsen tunnustaminen oli minusta ihan normi virastokäynti eikä siinä mitään kiusaantuneisuutta kukaan kokenut. Minä, mies ja vauva kopassaan menimme ystävällisen virkailijan työhuoneeseen ja siinä täyteltiin paperit, hieman hymyiltiin tietyille kysymyksille, ja siinä se. Näin ainakin 19 vuotta sitten Lahdessa. Ihan hauska muisto.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:27"]

Suomalainen mies koki sen loukkaavaksi, kun ekalla kerralla kysyttiin seksielämästä ja onko varmaa, ettei ole muita isäehdokkaita.

[/quote]

No niin kokisin varmasti minäkin, jos tuollaiseen joutuisin, ja olen nainen. Yksi syy siihen, miksi halusin naimisiin on juuri tuon nöyryyttävän isyydentunnustamisen välttäminen. Mieheni on ainoa jonka kanssa olen koskaan ollut ja siinä vaiheessa kun meillä on yhteinen lapsi en kaipaa mitään urkkimista että olenko ihan varma etten ole vaikka pettänyt.

Pidän avioliittoa tärkeänä juridisena sopimuksena, joka hoitaa kerralla monta asiaa kuntoon ja tekee suhteesta virallisen yhteiskunnan silmissä. Avioitumisen romanttisesta ja symbolisesta puolesta en oikein osaa välittää, kun suvussa on avioeroja kolmessa polvessa.

Naiselle avioliitto on tärkeä jo siksi, että eron tullessa pääsee ryöstämään mieheltä tämän ansaitsemat rahat ja muun omaisuuden.

Hääjuhlat ovat yleisesti ainoa sosiaalisesti hyväksytty tapa juhlia kahden ihmisen rakkautta ja yhteistä elämää. Siksi menemme naimisiin.

Yhdessä 12 vuotta. 3 lasta. Avoliitossa. Emme ole keksineet yhtään syytä mennä naimisiin.

Mua ei niinkään hääjuhla napannut, mutta naimisiin halusin.

Vihaan koko tätä oravanpyörä-elämää: seurustellaan,mennään naimisiin, tehdään lapsia, kärsitään huonossa suhteessa, erotaan.

Ja ei, en keksi mitään hyvää syitä naimisiinmenolle.
-19v.

Lapset syntyy avioliittoon, jos käy toiselle jotain ni toinen on aina se lähin omainen, jos tulee ero kaikki jaetaan puoliks ettei toinen vaikka jää rahattomaksi autottomaksi ja kodittomaksi ja toinen saa kaiken...meille avioliitto on tärkeä ja suuri askel loppuelämää ajatellen.
23 v

Löysimme vihdoinkin sen oikean. Etenkin minulla oli jo elämää takana, ja se tuntui tärkeältä askeleelta uuteen elämään.

Yhdessä 17 v ja naimisissa pian 16, onnellisia ollaan.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 20:49"]

Vihaan koko tätä oravanpyörä-elämää: seurustellaan,mennään naimisiin, tehdään lapsia, kärsitään huonossa suhteessa, erotaan. Ja ei, en keksi mitään hyvää syitä naimisiinmenolle. -19v.

[/quote]Negatiivinen ja suppea käsitys.

Eipä se mulle oikeasti merkitse mitään muuta kuin asteen helpompaa menoa puolison kuollessa. Kaiken tuon voisi toki hoitaa testamentillakin, ja olishan se järkevää ollut laatia muutenkin.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 20:46"]

Mua ei niinkään hääjuhla napannut, mutta naimisiin halusin.

[/quote]Samoin. Miehen toiveesta meillä oli pappi eikä siihen aikaan ollut maistraatti lauantaisin edes auki. Minun painostuksestani häät ei olleet kirkossa ( josta seuraavaksi erosin )vaan juhlapaikalla, myös vaivan säästämiseksi.

Jos olisin voinut päättää, bileet olisi olleet vaikka naamiaishenkiset, mutta kivat ne oli norminakin-meillä ei ollut sen ajan pakkopullaleikkejäkään.

Joillekin avioliitto sopii ja toisille ei. Vähän kuin makukysymys melkeinpä. Minulle ja avopuolisolleni ajatus tuntuu vieraalta, joten ollaan vain tehty testamentit ja laitettu vakuutuksiin toisemme edunsaajiksi ym. Juridiset paperit jos toiselle jotain käy (toivottavasti ei). Hyvin on mennyt tähän asti näin. Tunnen muutamia vanhoja pareja jotka ovat olleet useita vuosia yhdessä mutta vain avoliitossa. Eräs pari oli yli 20v. Avoliitossa ja menivät vasta sen jälkeen naimisiin kun lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa. Toivon samanlaista itselleni.

Jos olisin halunnut lapsia, olisin mennyt naimisiin. En halunnut, joten en ole mennyt naimisiin. Parisuhde riittää.

Helpompaa pyörittää yhteistä taloutta ja perhettä. Ei tarvitse miettiä kaikenlaisia papereita ja soppareita, kun avioliitto- ja avioehtosopimus tehty. Romantiikan takia en avioliittoa kaivannut, vaan käytännön seikojen vuoksi.