Lue keskustelun säännöt.
Anoppi mustasukkainen, koska vanhempani ovat läheisempiä kuin hän – vertaistukea?
16.01.2022 |
Perheessämme on yli puolivuotias vauva. Olen raskausajasta asti halunnut huomioida kaikkia isovanhempia tasapuolisesti ja halusin, että jokainen isovanhempi saisi muodostaa hyvät välit vauvan kanssa alusta asti. Kaikki isovanhemmat olivat odotusaikana vauvasta todella innoissaan (suvuissamme ei ole muita pieniä lapsia). Kaikki isovanhemmat saivat samat kuvat vauvasta, tiedot vauvan voinnista ja vauvan synnyttyä molemmat isovanhemmat kutsuttiin pian katsomaan vauvaa. Anoppi kävi ensin, omat vanhempani sen jälkeen. Minä sain synnytyksen yhteydessä vaikeita komplikaatioita ja vauvavuosi on ollut raskas, kun olen toipunut vaikeista vaurioista hitaasti.
Varsinkin ensikuukausina pyysimme molempia isovanhempia avuksi, koska mies oli töissä ja synnytysvauriot rajoittivat omaa toimintakykyäni paljon. Omat vanhempani kävivät mielellään auttamassa pitkän matkan takaa. Auttoivat vauvan hoidossa, kävivät vaunulenkeillä, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Anoppi kieltäytyi tulemasta avuksi monta kertaa, kun poikansa pyysi häntä avuksi. On joskus käydessään vaihtanut vaipan tai yksittäisen kerran syöttänyt lasta – osaa kyllä nuo asiat hyvin, eli ei ole siitä kyse. Anoppi on terve, virkeä ja asuu melko lähellä. Ajan kuluessa kävi selväksi, että anoppi ei halunnut auttaa – ei kodin eikä vauvan kanssa, vaikka olisimme apua tarvinneet. Kylään hän voi tulla, mutta on silloin kuin kuka tahansa vieras ja odottaa meidän seurustelevan hänen kanssaan ja laittavan ruoat ja muut valmiiksi hänelle. Eräällä kerralla olimme pyytäneet anopilta apuna, että hän olisi tuonut ruokaa mukanaan, niin puhelimessa anoppi sanoi tuovansa, mutta ovella ilmoitti, ettei hän ala kylään tullessaan mitään ruokaa tuomaan, tuntuisi oudolta tulla vieraaksi eväiden kanssa ja talonväki kyllä huolehtii hänelle syömistä. Lakkasimme pyytämästä apua anopilta, kun tajusimme riittävän monen ein jälkeen, että minkäänlaista apua ei hänen suunnaltaan ole tulossa ja hän on itsekin sanonut tulevansa vieraaksi. On täytynyt hyväksyä, että anopin kyläilyt ovat kuin kuka tahansa kaukaisempi vieras tulisi kylään – kaiken saa laittaa valmiiksi. Siksi en ole kovin usein noita vierailuita jaksanut, vaan anoppi käy kylässä kerran kuussa. En ole jaksanut ”kestittää” muitakaan vieraita kuin harvakseltaan, kun jaksaminen on ollut vähissä.
(jatkuu seuraavassa viestissä)
Kommentit (90)
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on työkaverina eräs tuore mummu. Aina on valittanut, kuinka miniä sitä ja miniä tätä ja poikansa on ihan etääntynyt... Ollaan kuulemma niin kiittämättömiä ja silloin, kun hän oli nuori, niin hän ei ainakaan sitä ja tätä jne. Kun raskaus tuli ilmi, kertoi töissä, että hän ei ainakaan ala lapsenvahdiksi, että jokainen hoitakoot oman jälkikasvunsa. Nykyään n. 2 vuotta myöhemmin valittaa siitä, kun miniän vanhemmat hoitaa lasta ja kelpaa avuksi, mutta hän ei. Muutenkin on kyllä ihmisenä töissäkin todella ilkeä ja täysin "minäminä"-tyyppi. On sellainen tyypillinen suorasanainen törkyturpa, joka mieltää itsensä vain rehelliseksi ja sanoo mielipiteensä. En ihmettele, että on ongelmia kaikissa ihmissuhteissa niin töissä, kuin vapaa-ajallakin.
Menepä itseesi!
Nyt se työkaveri löysi tämän ketjun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä anoppi laski tunteja ja pahoitti mielensä, kun minun vanhempani näkivät vauvaa kauemmin kuin hän ja miehensä.
Onko ihme, jos omat vanhempani tulivat käymään 700 km päästä ja jäivät pariksi yöksi vs. miehen vanhemmat, jotka kävivät päiväseltään? Ja anoppi siis laski vanhempieni näkemisajaksi sen, kun nukuimme öisin...
Jaahas,että sellainen satu tänään.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä, ap.
Minullakin on kädet täynnä niin en ehdi kirjoitella enempää, mutta on ollut hyvinkin paljon vastaavaa. Omat vanhempani ovat normaaleja ja empaattisia ja kunnioittavat meidän nuoren perheen tarpeita, kun taas anoppi on kilpailuhenkinen, katkera ja huomionkipeä. Meille on aiheutunut valtavasti ylimääräistä tuskaa siitä, että minkä tahansa joulun, kesäloman tai pääsiäisen aikana on joku anoppiin liittyvä marttyyri-mustasukkaisuusskandaali.
Vauvan syntymäviikollakin anoppi oli vihainen siitä, että minun vanhempani näkivät vauvan ennen häntä, olisi pitänyt odottaa että hän on paikalla ennen kuin minun vanhempani olisivat saaneet tulla meitä katsomaan. Samaan aikaan vaatii palvelua, ovelta ovelle kuljetuksia eikä "osaa" tehdä mitään sellaista mistä on apua, mutta silti vaatii tasapuolisuuden nimissä samaa huomiota ja kiitosta kuin ne, jotka meitä auttavat. Appea, joka otti jo kauna sitten eron anopista, tämä tasapuolisuuden vaatimus ei hänen mielestään kuitenkaan koske.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että isovanhempia ei todellakaan ole mikään pakko kohdella sataprosenttisen tasapuolisesti. He eivät ole sinun lapsiasi. He ovat kuitenkin perheen ulkopuolisia, joille jaetaan aikaa ja huomiota omien voimavarojen mukaan. Jos joku tuo lisää energiaa ja hyvinvointia elämääsi, häntä on aivan ok nähdä useammin kuin sitä, joka satuttaa sinua. Älä lähde alkuunkaan siihen, että suostut tekemään jollekulle ulkopuoliselle tiliä siitä, kuka teillä käy. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mikä voi tuntua uskomattomalta jos ei ole joutunut olemaan tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä.
Tämä! Anoppini "auttaa" tuomalla meille kirpputoreilta käytettyjä lastenvaatteita, jotka ovat tosi kuluneita. Ollaan sanottu, että ei saa tuoda eikä tarvita noita, meillä on jo vaatteita. Tuo silti. Nykyään kylmästi lyön roskiin nuo kuluneet kirppislöydöt, onneksi tämä on miehelle ok. Anoppi on loukkaantunut, kun kokee että häntä kielletään auttamasta. On niitä auttamistapoja muitakin, mutta ei ota kuuleviin korviinsa jos pyytää apua arkiaskareissa.
Itse tein sen virheen, että ihan vauva-aikana jotenkin hyväksyin että pitää olla tasapuolinen. Jos en jaksanut kestitä anoppia, kuunnella hänen loputtomia itsekehumonologejaan, meidän perheen arvostelua ja antaa hänen pidellä itkevää vauvaa sylissä (kehuen miten vauva näyttää AIVAN häneltä itseltään pienenä, kylläpä onkin kaunis vauva), en saanut kutsua omaa äitiäni tai kavereitani auttamaan siivoamisessa, tiskaamisessa ja juttuseuraksi. Siispä tehtiin kaikki yksin ja väsyttiin pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän ei tarvitse hyppiä anopin tai kenenkään muunkaan mielialojen mukaan. Näette ihmisiä sen verran kuin jaksatte.
Vaikka ei haluaisi auttaa, niin pitäisi ymmärtää, että synnytysvaurioista äitiä ei tarvitse mennä kuormittamaan. Jos aikuinen osaa kotonaan keittää kahvit, niin osaa varmasti tehdä sen kyläpaikassakin. Eri asia tajuaako tehdä niin.
Kysymys:
Miksi aikuisten ihmisten pitäisi pääasiassa sosiaalistella anopin tai oman äidin kanssa? Kyllä mua virkistää lapsiperheessä eniten omien ystävien vierailut tai ystävän luokse meneminen. Saa tasavertaisesti vaihtaa kuulumisia, jutut ja huumori osuu yksiin, virkistää mieltä jne. En mä koe samanlaista virkistymistä äitini tai anoppini kanssa, vaikka molemmat ihan mukavia onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
anoppi yrittää nyppiä rusinat pullasta: olla kuin vieras eli ei tarvitse ottaa vastuuta mistään, mutta samalla hänen pitäisi olla superläheinen.
anoppi voisi itse miettiä, mikä kuviossa mättää.
Tämä taitaa olla yksi ongelman ydin. Kuvitellaan, että asiat tapahtuvat ilman omaa vaivannäköä.
Oman anopin kans oli samanlaista. Hoki, miten hän ei ole mikään vieras vaan perhettä, mutta käyttäytyi kuin vieras. Istui alas kestittäväksi, appiukko puolestaan istahti sohvalle ja avasi telkkarin/paineli tietokoneelle. Nyppi niin paljon, kun olin todella väsynyt tuolloin vauva-aikana. Vaikutti pysyvästi väleihimme. Appivanhemmat näkevät lasta n. kerran kuussa, enkä jaksa useammin vaivautua noita vierailuja järjestämään. Ei kukaan kaverikaan käy noin usein meillä olettaen, että kestitän häntä pienen lapsen vahtimisen lomassa.
Lapsellista olla mustis, jos itse ei ole aktiivinen lapsenlapsen perheen suuntaan. Turha nurista, jos itse on laiska ja ajattelematon.
Oma anoppini oli kiinnostunut lapsen kuulumisista ja meille tullessaan kysyi, voiko auttaa. Äitini oli samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulostaa mun anopilta tuo ap:n, ollaankohan miehen puolelta sukua?
Anoppisi ei ole äitisi. Pistä asiat tärkeysjärjestykseen ja huomioi äitiäsi enemmän. Oikeastaan ihan järjetöntä, että joku nykyaikana edes miettii tällaisia asioita. Anoppisi ei vaan ole osannut irroittaa napanuoraa pojastaan eli miehestäsi, niin siksi se kuvittelee, että voisi sitä kautta hallita sinuakin. Jätä ihan omaan arvoon tuollaiset hirmut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On muuten varmasti totta, että vauvan syntymä tekee näkyviksi sellaiset piirteet suvun dynamiikassa, joita ei normaalissa väljemmässä aikuiselämässä niin huomaa, Anopille voi olla kipeä paikka huomata, että oma suhde omaan poikaan ei ole niin läheinen ja luottamuksellinen kuin miniän ja omien vanhempiensa suhde. Se, miten tuon havainnon ottaa, on sitten paljon ihmisestä kiinni.
Fiksu prosessoi suruaan itse ja omien tukiverkostojensa kanssa, kuormittamatta vauvaperhettä, ja pyrkii kehittämään itseään siihen suuntaan että suhde paranisi. Ja silloinhan suhde voikin parantua - jos ymmärtää että on aikaisemmin puuttunut liikaa toisten asioihin ja astunut varpaille, kaikki voi muuttua jos oppii antamaan nuorille tilaa ja kuuntelemaan.
Vähemmän fiksu sitten tosiaan peilaa negatiiviset tunteensa eteenpäin, syyllistää ja yrittää velvoittaa toiset parantamaan ikävää oloaan. Koska hänestä tuntuu pahalta, häntä on varmasti loukattu. Silloin on vain oikein, jos marttyrointi satuttaa ja kuormittaa sekä omaa lasta että tämän perhettä mahdollisimman paljon.
Jos on tuollainen jälkimmäinen tilanne päällä oman anopin kanssa, otan osaa. Kannattaa yrittää muistaa, että vierailijat on oikeus valita ja vauvaperheen kuuluukin tehdä kaikki omien voimavarojensa ehdoilla. Tuollainen tilanne rasittaa ikävä kyllä usein vauvan vanhempien keskinäistä parisuhdetta. Hankalasti käyttäytyvän isovanhemman lapsen on usein ylivoimaista alkaa katkaista napanuoraa ja selvittää päätään terveiden rajojen suhteen juuri kun muutenkin on elämässä paljon meneillään, ja hän voi vastaavasti kokea että oma puoliso haluaa ajaa omaa vanhempaa pois.
Minun isosiskoni on ollut minulle aina yksiselitteisesti hirveä. Aina.
On lapseton ja sitten kun sain lapsia, hän yhtäkkiä alkoi tunkea elämäämme. Sekaantua ja säätää. Ja mittasi sitä, miten muut sukulaiset on lastemme kanssa ja vaati itselleen "osuuttaan". Emme me mitenkään edes kieltäneet häntä käymästä meillä, mutta sanoin etten pidä siitä ettei hän ilmoita tulostaan tai kunnioita perheemme sääntöjä.
Ei ole mitään "sukulaisten osuuksia". Toiset kokee luonnostaan läheisemmiksi ja niin se vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa yksi juttu:
Jos anoppi haluaisi olla läheisempi, niin miksi ei itse tee asian eteen jotakin? Tarjoa apua? Soittele ja kysy miten menee? Sano, että pyytäkää jos jotain tarvii tai haluatte minut käymään?
En saa tuosta kiinni, että vaaditaan läheisyyttä ilman, että sen eteen ollaan itse valmiita tekemään mitään.
Tajuaako muuten nämä anopit, jotka yrittävät "kostaa" miniälle, että heidän käytöksensä satuttaa ennen kaikkea välejä siihen lapseen?
Mun anoppi loukkaantui mulle pahasti, kun erään kerran kehotin lähtemään kotiin, kun koitti vauvan yöunien aika. On mököttänyt kuukausia eikä pidä mitään yhteyttä meidän perheeseen, edes omaan lapseensa. Omapa on asiansa, jos suuttuu meidän perheen rajoista. Ei tajua sitä, että hänhän tuossa häviää, kun ei näe lapsenlastaan, kun pitää mökötystä tärkeämpänä.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa yksi juttu:
Jos anoppi haluaisi olla läheisempi, niin miksi ei itse tee asian eteen jotakin? Tarjoa apua? Soittele ja kysy miten menee? Sano, että pyytäkää jos jotain tarvii tai haluatte minut käymään?
En saa tuosta kiinni, että vaaditaan läheisyyttä ilman, että sen eteen ollaan itse valmiita tekemään mitään.
En usko, että tässä apn tapauksessa mummo haluaisi olla läheisempi, hän vain haluaisi, että toiset isovanhemmat olisivat yhtä etäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa yksi juttu:
Jos anoppi haluaisi olla läheisempi, niin miksi ei itse tee asian eteen jotakin? Tarjoa apua? Soittele ja kysy miten menee? Sano, että pyytäkää jos jotain tarvii tai haluatte minut käymään?
En saa tuosta kiinni, että vaaditaan läheisyyttä ilman, että sen eteen ollaan itse valmiita tekemään mitään.
Ehkä häneltä on omassa lapsuudessa ja nuruudessa/aikuisuudessa vaadittu vastaavasti asioita, ja hän on vaatimuksiin mukautunut vaikka ei itse olisi halunnut. Siitä voi syntyä asetelma, jossa kokee että nuo vastaavat "edut" kuuluvat hänelle myös, koska on aikanaan sen toisen osapuolen roolin hoitanut. Ehkä hän on joutunut väsyneenä tuoreena äitinä passaamaan sukulaisia, eikä ole saanut apua ja nuo tunteet puskee tiedostamatta läpi.
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa kirjoittaa ja lukea tuollaisia jaarituksia!
En ihmettele jos anoppi väsyy, eihän hän ole tottunut noin pitkiin sepustuksiin mitä ap harrastaa. Mäkin väsyin heti.Hyvä jos edes vähän saa apua. Se ei ole itsestään selvää. Siitä kannattaa iloita ja olla kiitollinen.
Ei ole ihme, jos nykyaikana luku- ja kirjoitustaito on niin surkeat, kun ei voi lukea muutamaa riviä pidempää tekstiä valittamatta pitkäksi jaaritteluksi. Itse jaksoin ihan hyvin lukea, vaikka kotona on itselläkin vauva (tai oikeammin taapero), jota ei voi jättää vahtimatta hetkeksikään.
Ap:n pulmaan sanoisin, että jos anoppi ihmettelee, miksi on niin viileät välit, niin voisi sanoa suoraan, että mietipä sitä, oletko itse halunnut osallistua arkeen silloin kun sitä on tarvittu. Jos ei noin suorasukainen kehtaa olla, niin voi muotoilla asian niin, että ap:n vanhemmat on luonnollisesti enemmän vauvan kanssa tekemisissä, koska auttavat tarvittaessa toisin kuin eräät.
Meilläkin miehen vanhemmat näkee lasta harvemmin, koska mies ei lotkauta eväänsä siellä kyläilläkseen, joten olen sitten itse ehdottanut, että viedään lapsi hoitoon kauppareissun ajaksi, niin ei tarvitse appivanhempien aina tulla meille. Saavat kyllä tulla aina halutessaan lisäksi kylään, mutta että lapsi tottuu olemaan myös heillä hoidossa. Oma äitini on hoitanut lasta paljon (meillä) kun minulla on ollut omia terveydenhuollon menoja, ja käyn lisäksi muutaman kerran viikossa kylässä omilla vanhemmilla, koska asuvat lähellä ja minulla on tylsää. Appivanhemmatkin asuu lähellä, mutta ovat vielä työelämässä, joten ei siellä samalla tavalla voi huvikseen ravata.
Tsemppiä, ap.
Minullakin on kädet täynnä niin en ehdi kirjoitella enempää, mutta on ollut hyvinkin paljon vastaavaa. Omat vanhempani ovat normaaleja ja empaattisia ja kunnioittavat meidän nuoren perheen tarpeita, kun taas anoppi on kilpailuhenkinen, katkera ja huomionkipeä. Meille on aiheutunut valtavasti ylimääräistä tuskaa siitä, että minkä tahansa joulun, kesäloman tai pääsiäisen aikana on joku anoppiin liittyvä marttyyri-mustasukkaisuusskandaali.
Vauvan syntymäviikollakin anoppi oli vihainen siitä, että minun vanhempani näkivät vauvan ennen häntä, olisi pitänyt odottaa että hän on paikalla ennen kuin minun vanhempani olisivat saaneet tulla meitä katsomaan. Samaan aikaan vaatii palvelua, ovelta ovelle kuljetuksia eikä "osaa" tehdä mitään sellaista mistä on apua, mutta silti vaatii tasapuolisuuden nimissä samaa huomiota ja kiitosta kuin ne, jotka meitä auttavat. Appea, joka otti jo kauna sitten eron anopista, tämä tasapuolisuuden vaatimus ei hänen mielestään kuitenkaan koske.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että isovanhempia ei todellakaan ole mikään pakko kohdella sataprosenttisen tasapuolisesti. He eivät ole sinun lapsiasi. He ovat kuitenkin perheen ulkopuolisia, joille jaetaan aikaa ja huomiota omien voimavarojen mukaan. Jos joku tuo lisää energiaa ja hyvinvointia elämääsi, häntä on aivan ok nähdä useammin kuin sitä, joka satuttaa sinua. Älä lähde alkuunkaan siihen, että suostut tekemään jollekulle ulkopuoliselle tiliä siitä, kuka teillä käy. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mikä voi tuntua uskomattomalta jos ei ole joutunut olemaan tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä.