Meidän koiravanhus viedään piikille ylihuomenna, sattuu :(

Otan osaa. Ihan hirveää. Minun koira lähti huhtikuun alussa ja muhun sattuu vieläkin. Se oli niin rakas, antaisin mitä vain jos saisin sen takaisin. Ihan mitä vain. Tänään töissä kun laitoin koiran pantoja ja leluja hyllyyn mä aloin oikeasti itkeä siinä keskellä käytävää. Se oli mun kanssa yli puolet mun elämästä. Olin 6 kun se tuli ja nyt 20 kun se kuoli. Se oli mulle rakkainta maailmassa ja nukkui joka yö mun sängyssä 14 vuotta.

44 lisää, että jää pois koulusta, jos siltä tuntuu. Kyllä opet ymmärtää. Ei tuossa tilanteessa ole kykenevä mihinkään järkevään toimintaan. Se suru on musertava. Koiran ottaessa tietää, että se päivä on edessä, mutta ei siihen voi valmistautua. Mäkin tiesin, että meidän koira on jo vanha, mutta se hetki kun mun vanhemmat kysyi multa että yritetäänkö me vielä hoitaa vai päästetäänkö pois... Se oli mun elämäni raskain päätös. Selväähän se oli, etten mä enää pientäni kiusaa, ei sillä ole enää hyvä olla. Tavallaan mä olen ylpeä itsestöni kun pystyin sen päätöksen tekemään ja työntämään oman ikäväni ja suruni taka-alalle ja tekemään päätöksen joka oli koirani kannalta paras. Mutta edelleen mä odotan joka kerta kun tulen kotiin, että ikkunasta näkyy karvainen pää joka tulee ovelle vastaan kun tulen sisään ja paino sängyn jalkopäästä puuttuu. Kukaan ei enää tassuta mun perässä aamulla aamupalalle ja laita päätä polvelle, kun leipä alkaa pienentyä. Mä oon ihan hukassa. Sillä oli tapana tulla ja painee pää mun syliin jos olin surullinen. Nyt on suurin suru koskaan ja mun lohduttaja puuttuu.

Itken vain, kun mietin sitäkin, että kesäloma alkaa 2,5vk päästä ja tämä tulee olemaan ensimmäinen kesä yksin, ilman koiraa :( Torstai on ensimmäinen aamu, milloin herään ilman koiraa :( Onneksi mun synttärit on vasta syksyllä, mutta ne tulevat olemaan ensimmäiset synttärit ilman koiraa :(

Puhuin koko talven koiralle, että miten kohta on kesä ja vien sen sitten uimaan. Mun koira todellakin rakastaa uimista. Olisipa edes keskiviikkona lämmin ja aurinkoinen päivä, koska mun koira rakastaa kesää paljon, haluaisin hänen tuntevan edes viimeisen kerran auringon lämmittämässä turkkiaan :'(

ap

Olen käynyt saman läpi lähes tasan vuosi sitten. Edelleen nousee kyyneleet silmiin sitä päivää muistellessa, mutta suru on silti muuttanut muotoaan eikä tunnu enää yhtä lohduttomalta. Kaipaus on varmasti ikuinen, mutta pystyn muistelemaan rakasta koiraystävääni nykyään myös hymyillen. Toivon sinulle paljon voimia. Suurinta rakkautta on osata päästää irti <3

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:00"]

Olen sama, joka aloitti tämän ketjun http://m.vauva.fi/mobiilikeskustelut/index.html#!/kategoria/2/ketju/4466688/En ole syönyt kolmeen päivään mitään, koska... Olen vain itkenyt ja itkenyt, tämä vain pahenee :'( Oikeasti tuntuu, että kuolen tähän kipuun, tähän suruun, onko mitään, mikä auttaisi tähän oloon? :( Olen jo ottanut unilääkkeeni, mutta en saa unta, sattuu liikaa :(

[/quote]Älä ota uutta koiraa.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:28"]Olen käynyt saman läpi lähes tasan vuosi sitten. Edelleen nousee kyyneleet silmiin sitä päivää muistellessa, mutta suru on silti muuttanut muotoaan eikä tunnu enää yhtä lohduttomalta. Kaipaus on varmasti ikuinen, mutta pystyn muistelemaan rakasta koiraystävääni nykyään myös hymyillen. Toivon sinulle paljon voimia. Suurinta rakkautta on osata päästää irti <3
[/quote]

Mm pystyisimpä minäkin joskus, nyt vain itken ja itken :( Ensimmäiset pari tuntia meni jotenkin ok, kun kuulin, että koiralle on varattu lopetusaika, mutta sen jälkeen olen vain itkenyt. Koulussakin. En edes tiedä miksi lähdin kouluun. Mm sattuu :(

ap

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:19"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:13"]Voi, minulla oli tuo edessä pieni hetki sitten. En halua kertoa tarkkoja tietoja, mutta asia on tuore. Tosin oman päätökseni tein täysin spontaanisti mutta siltikin siinä oli piinaavat tunnit kulutettavana. Se oli maailman hirvein päivä.
Minulla se meni näin: pitkän aikaa tiedostin, että loppu lähenee. Yritin kuitenkin kaikkeni, että se olisi saanut lisäaikaa. Mutta mikään ei auttanut. Luovutin ja sanoin: nyt riittää. Itkien, tietysti.
Alku meni huutoitkiessä niin, että naamani näytti murjotulta enkä voinut lähteä kotoa. Söin päivässä yhden sämpylän ja vähän suklaata. Katsoin telkkaria sumussa ja yritin pitää pään kasassa.
Valvoin paljon.
Koko tämän ajan olen yrittänyt järkeillä itselleni, että KAIKKI kuolevat joskus, kaikki. enkä minä ole mikään taikaukko, joka olisi voinut estää tämän asian lemmikin kohdalla. ja kun tajuaa, että rakas on saanut kaiken ja paljon enemmän ja pääsee kivuistaan lempeästi, ei esim. auton alle jäämällä, se lievittää tuskaa hieman.
Mutta en yritä väittää, että voisin hyvin. Nyt olen erittäin masentunut, eristäytynyt ja syön edelleen huonosti. Ja kaikki johtuu suuresta surusta. Kunpa tästä pääsisi vielä ylös. Minun neuvoni on, että anna surun tulla juuri sellaisena kuin se tulee. Itse laitoin rakkaan kuvat piiloon, korjasin vähän leluja näköpiiristä ja laitoin lääkkeet ja loput ruuat kaappiin "piiloon", etten näe niitä koko ajan. Ehkä muutaman kuukauden päästä pystyn taas ottaa kuvat esille ja katselemaan niitä. Nyt en pysty.
Se on parasta mitä voit tehdä rakkaalle koirallesi, etkä voisi mitenkään estää sitä. Muista se. Teet oikein.<3

[/quote]

Mm kiitos ja voimia sinnekkin! :( Tuntuu vain niin pahalta just nyt, tekisin mitä vain, jos saisin jotenkin lisää aikaa meille. Jos saisin koiran takaisin terveeksi. Haluaisin kaiken takaisin ennalleen :(

ap
[/quote]

Tiedän. Ja niin tekisin minäkin, vieläkin :( Ihan mitä tahansa. Mutta toisinaan ajattelen rakkaani katsetta viimeisinä hetkinä. Se näytti anelevan, että anna mun jo mennä, en jaksa enää. Sanoin sille aina, että lupaan, ettet kärsi enää kauan, lupaan sen sulle rakas, vaikka se tuottaa tuskaa itselleni.
Mutta se on vanha ja se on saanut varmasti onnellisen elämän. Ei se muuten olisi elänyt vanhaksi. Ja se pääsee pois tuskistaan rauhallisesti ja kauniisti.

Ai niin, piti sanomani, että (en tietenkään tiedä sinun tilannettasi, mutta jos joku toinen voi hoitaa viemisen eikä sinun ole pakko olla mukana, niin älä mene, ellet halua. Tiedät itse, mikä on sinulle parhaaksi. Minä en ollut mukana enkä kadu ollenkaan. Tiedän, etten olisi pystynyt siihen. Kaikki ne mielikuvat olisivat jääneet kummittelemaan jatkuvasti mieleeni. En tiedä, missä jamassa olisin jos minun olisi ollut pakko olla mukana.
Tietenkään kukaan ei voi pakottaa katsomaan itse tilannetta, mutta itselleni oli tärkeää, ettei minun tarvinnut olla lähelläkään sitä tilannetta.

Olen oppinut sen, että ei ikinä pidä tehdä jotain siksi, että "kun kaikki." Se pahentaa surua ja tuskaa.

Eli tee kaikki juuri niin kuin parhaalta tuntuu, ettei sinun tarvitse ikinä katua mitään<3 se on hieno tunne, kun sen osuu kohdalle.

*kun se

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:32"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:00"]

Olen sama, joka aloitti tämän ketjun http://m.vauva.fi/mobiilikeskustelut/index.html#!/kategoria/2/ketju/4466688/En ole syönyt kolmeen päivään mitään, koska... Olen vain itkenyt ja itkenyt, tämä vain pahenee :'( Oikeasti tuntuu, että kuolen tähän kipuun, tähän suruun, onko mitään, mikä auttaisi tähän oloon? :( Olen jo ottanut unilääkkeeni, mutta en saa unta, sattuu liikaa :(

[/quote]Älä ota uutta koiraa.
[/quote]

En pysty ottamaan. Yksi kerkesi jo ehdottamaan tuota minulle, mutta jos en olisi ollut niin lopussa kaiken itmemisen takia, niin olisin raivonnut tälle naama punaisena, että miten joku voi edes ehdottaa tuollaista. Joillekkin se ehkä olisi ok, mutta minusta tuntuu, etten enää ikinä pysty ottamaan uutta koiraa. Luopuminen sattuu liikaa.

ap

Saman kokenut, ei ollu helppoo. Mee ite sinne sitten mukaan kun on hetki ja ota joku tukihenkilö mukaan, lupaan että se on sen arvosta pitää toista sylissä. Ja anna kaikki rakkautes sille näinä viimeisinä päivinä. Sun rakkaas pääsee mun koirulin kanssa nuuhkimaan vehreempiä metsiä. <3

Voi otan osaa, mä menetin kaksi rakasta koiraani kummatkin vuoden sisällä, tästä on nyt jo 10 vuotta ja ikävä on valtava.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:04"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:02"]Mieti niin että vaikka sinua sattuu niin koiran olo helpottaa. Sen ei ole hyvä olla ja hyvä ihminen päästää sen tuskistaan. Kyllä se aikanaan helpottaa sinullakin ♡
[/quote]

Mietin jo vakavasti, että karkaan koiran kanssa pois kotoa, ettei sitä viedä piikille, mutta näen itsekkin miten väsynyt ja kivuissaan koira on :( Urheana jaksaa vielä vähän heiluttaa häntää, mutta kyllä siitä näkee, että sitä sattuu :/

ap
[/quote]

Aivan kuin minun ihana edesmennyt koiravanhus. Itkin viikon ennen piikille vientiä, mutta sen jälkeen helpotti jo vähän. Nyt siitä on kaksi vuotta. Ikävä on edelleen ♡ Koita ap jaksaa. Eipä taida olla mitään helpottavaa poppaskonstia.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:33"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:19"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:13"]Voi, minulla oli tuo edessä pieni hetki sitten. En halua kertoa tarkkoja tietoja, mutta asia on tuore. Tosin oman päätökseni tein täysin spontaanisti mutta siltikin siinä oli piinaavat tunnit kulutettavana. Se oli maailman hirvein päivä.
Minulla se meni näin: pitkän aikaa tiedostin, että loppu lähenee. Yritin kuitenkin kaikkeni, että se olisi saanut lisäaikaa. Mutta mikään ei auttanut. Luovutin ja sanoin: nyt riittää. Itkien, tietysti.
Alku meni huutoitkiessä niin, että naamani näytti murjotulta enkä voinut lähteä kotoa. Söin päivässä yhden sämpylän ja vähän suklaata. Katsoin telkkaria sumussa ja yritin pitää pään kasassa.
Valvoin paljon.
Koko tämän ajan olen yrittänyt järkeillä itselleni, että KAIKKI kuolevat joskus, kaikki. enkä minä ole mikään taikaukko, joka olisi voinut estää tämän asian lemmikin kohdalla. ja kun tajuaa, että rakas on saanut kaiken ja paljon enemmän ja pääsee kivuistaan lempeästi, ei esim. auton alle jäämällä, se lievittää tuskaa hieman.
Mutta en yritä väittää, että voisin hyvin. Nyt olen erittäin masentunut, eristäytynyt ja syön edelleen huonosti. Ja kaikki johtuu suuresta surusta. Kunpa tästä pääsisi vielä ylös. Minun neuvoni on, että anna surun tulla juuri sellaisena kuin se tulee. Itse laitoin rakkaan kuvat piiloon, korjasin vähän leluja näköpiiristä ja laitoin lääkkeet ja loput ruuat kaappiin "piiloon", etten näe niitä koko ajan. Ehkä muutaman kuukauden päästä pystyn taas ottaa kuvat esille ja katselemaan niitä. Nyt en pysty.
Se on parasta mitä voit tehdä rakkaalle koirallesi, etkä voisi mitenkään estää sitä. Muista se. Teet oikein.<3

[/quote]

Mm kiitos ja voimia sinnekkin! :( Tuntuu vain niin pahalta just nyt, tekisin mitä vain, jos saisin jotenkin lisää aikaa meille. Jos saisin koiran takaisin terveeksi. Haluaisin kaiken takaisin ennalleen :(

ap
[/quote]

Tiedän. Ja niin tekisin minäkin, vieläkin :( Ihan mitä tahansa. Mutta toisinaan ajattelen rakkaani katsetta viimeisinä hetkinä. Se näytti anelevan, että anna mun jo mennä, en jaksa enää. Sanoin sille aina, että lupaan, ettet kärsi enää kauan, lupaan sen sulle rakas, vaikka se tuottaa tuskaa itselleni.
Mutta se on vanha ja se on saanut varmasti onnellisen elämän. Ei se muuten olisi elänyt vanhaksi. Ja se pääsee pois tuskistaan rauhallisesti ja kauniisti.

Ai niin, piti sanomani, että (en tietenkään tiedä sinun tilannettasi, mutta jos joku toinen voi hoitaa viemisen eikä sinun ole pakko olla mukana, niin älä mene, ellet halua. Tiedät itse, mikä on sinulle parhaaksi. Minä en ollut mukana enkä kadu ollenkaan. Tiedän, etten olisi pystynyt siihen. Kaikki ne mielikuvat olisivat jääneet kummittelemaan jatkuvasti mieleeni. En tiedä, missä jamassa olisin jos minun olisi ollut pakko olla mukana.
Tietenkään kukaan ei voi pakottaa katsomaan itse tilannetta, mutta itselleni oli tärkeää, ettei minun tarvinnut olla lähelläkään sitä tilannetta.

Olen oppinut sen, että ei ikinä pidä tehdä jotain siksi, että "kun kaikki." Se pahentaa surua ja tuskaa.

Eli tee kaikki juuri niin kuin parhaalta tuntuu, ettei sinun tarvitse ikinä katua mitään<3 se on hieno tunne, kun sen osuu kohdalle.
[/quote]

Mm on sovittu, että menisin mukaan sinne eläinlääkärille, mutta onko se niin pahan näköistä, että olisi parempi jättää väliin? :/

ap

Minä taas olin edesmenneen koirani luona iha viimeiseen asti ja sen jälkeenkin. En kyllä edes miettinyt muuta vaihtoehtoa. Varmasti olisin katunut jos olisin tehnyt toisin. Kuolema oli kaunis jos siitä voi niin sanoa. Ehkä senkin takia, koska siinä oli kaunis ja niin rakas koirani. Kaikki häneen liittyvä on tavallaan kaunista.

Menetin myös itse vuosi sitten oman rakkaan koirani. Olin aina luullut että kuolen suruun / joudun mielisairaalaan kun joskus menetän koirani. Sitten kun se tapahtui, se olikin ihan hirveää, mutta kyllä siitä hengissä selvisi sittenkin. Ihmisellä voi olla outoja voimavaroja silloin kun niitä todella tarvitsee.

Voimia, voimia.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:41"]Minä taas olin edesmenneen koirani luona iha viimeiseen asti ja sen jälkeenkin. En kyllä edes miettinyt muuta vaihtoehtoa. Varmasti olisin katunut jos olisin tehnyt toisin. Kuolema oli kaunis jos siitä voi niin sanoa. Ehkä senkin takia, koska siinä oli kaunis ja niin rakas koirani. Kaikki häneen liittyvä on tavallaan kaunista.
[/quote]

Haluaisin olla koirani kanssa ihan viimeiseen asti, mutta toivon, ettei se ole kauhean pahan näköistä :/ Ainakin sen jälkeen koirallani ei ole enää kipuja.

ap

Minä koin saman ollessani 12 vuotias ja koira myös, tuli meille ollessani vauva, joten olin myös elänyt koko lapsuuteni kyseisen koiran kanssa. Koira täytyi lopettaa vanhuuden vaivojen vuoksi, takaraajat halvaantuivat.. oli se kyllä ihan hirveää aikaa, olin niin nuori itse ja koira oli niin lempeä kultainen noutaja<3 Tilannekkin tuli niin yllättäen :( Yritä ajatella että koirallesi on parhaaksi päästää hänet kärsimyksistään, ja anna itkun tulla jos siltä tuntuu<3 muistan kun itse en pystynyt kyseisenä päivänä menemään kouluun (alapeukuttakaa rauhassa), mutta ajan kanssa asia helpotti. Muistan myös sen kuinka murtuneita vanhempani asiasta olivat, puoli vuotta olimme ilman koiraa ja uusihan se oli hankittava, olimme niin tottuneet että perheeseen kuuluu myör koira. Usko minua että ajan kanssa tuo luopumisen tuska helpottaa!<3

Koitan nyt nukkumista, öitä kaikille. En kyllä tiedä saanko unta :/

ap

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:37"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:33"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:19"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:13"]Voi, minulla oli tuo edessä pieni hetki sitten. En halua kertoa tarkkoja tietoja, mutta asia on tuore. Tosin oman päätökseni tein täysin spontaanisti mutta siltikin siinä oli piinaavat tunnit kulutettavana. Se oli maailman hirvein päivä.
Minulla se meni näin: pitkän aikaa tiedostin, että loppu lähenee. Yritin kuitenkin kaikkeni, että se olisi saanut lisäaikaa. Mutta mikään ei auttanut. Luovutin ja sanoin: nyt riittää. Itkien, tietysti.
Alku meni huutoitkiessä niin, että naamani näytti murjotulta enkä voinut lähteä kotoa. Söin päivässä yhden sämpylän ja vähän suklaata. Katsoin telkkaria sumussa ja yritin pitää pään kasassa.
Valvoin paljon.
Koko tämän ajan olen yrittänyt järkeillä itselleni, että KAIKKI kuolevat joskus, kaikki. enkä minä ole mikään taikaukko, joka olisi voinut estää tämän asian lemmikin kohdalla. ja kun tajuaa, että rakas on saanut kaiken ja paljon enemmän ja pääsee kivuistaan lempeästi, ei esim. auton alle jäämällä, se lievittää tuskaa hieman.
Mutta en yritä väittää, että voisin hyvin. Nyt olen erittäin masentunut, eristäytynyt ja syön edelleen huonosti. Ja kaikki johtuu suuresta surusta. Kunpa tästä pääsisi vielä ylös. Minun neuvoni on, että anna surun tulla juuri sellaisena kuin se tulee. Itse laitoin rakkaan kuvat piiloon, korjasin vähän leluja näköpiiristä ja laitoin lääkkeet ja loput ruuat kaappiin "piiloon", etten näe niitä koko ajan. Ehkä muutaman kuukauden päästä pystyn taas ottaa kuvat esille ja katselemaan niitä. Nyt en pysty.
Se on parasta mitä voit tehdä rakkaalle koirallesi, etkä voisi mitenkään estää sitä. Muista se. Teet oikein.<3

[/quote]

Mm kiitos ja voimia sinnekkin! :( Tuntuu vain niin pahalta just nyt, tekisin mitä vain, jos saisin jotenkin lisää aikaa meille. Jos saisin koiran takaisin terveeksi. Haluaisin kaiken takaisin ennalleen :(

ap
[/quote]

Tiedän. Ja niin tekisin minäkin, vieläkin :( Ihan mitä tahansa. Mutta toisinaan ajattelen rakkaani katsetta viimeisinä hetkinä. Se näytti anelevan, että anna mun jo mennä, en jaksa enää. Sanoin sille aina, että lupaan, ettet kärsi enää kauan, lupaan sen sulle rakas, vaikka se tuottaa tuskaa itselleni.
Mutta se on vanha ja se on saanut varmasti onnellisen elämän. Ei se muuten olisi elänyt vanhaksi. Ja se pääsee pois tuskistaan rauhallisesti ja kauniisti.

Ai niin, piti sanomani, että (en tietenkään tiedä sinun tilannettasi, mutta jos joku toinen voi hoitaa viemisen eikä sinun ole pakko olla mukana, niin älä mene, ellet halua. Tiedät itse, mikä on sinulle parhaaksi. Minä en ollut mukana enkä kadu ollenkaan. Tiedän, etten olisi pystynyt siihen. Kaikki ne mielikuvat olisivat jääneet kummittelemaan jatkuvasti mieleeni. En tiedä, missä jamassa olisin jos minun olisi ollut pakko olla mukana.
Tietenkään kukaan ei voi pakottaa katsomaan itse tilannetta, mutta itselleni oli tärkeää, ettei minun tarvinnut olla lähelläkään sitä tilannetta.

Olen oppinut sen, että ei ikinä pidä tehdä jotain siksi, että "kun kaikki." Se pahentaa surua ja tuskaa.

Eli tee kaikki juuri niin kuin parhaalta tuntuu, ettei sinun tarvitse ikinä katua mitään<3 se on hieno tunne, kun sen osuu kohdalle.
[/quote]

Mm on sovittu, että menisin mukaan sinne eläinlääkärille, mutta onko se niin pahan näköistä, että olisi parempi jättää väliin? :/

ap
[/quote]

Ei se ole ruman näköistä ollenkaan, päinvastoin se on rauhallinen tilanne. Itselleni se ei vain sopinut ja siksi jätin väliin. Jos sinusta tuntuu, että sinun kuuluu olla mukana, niin sitten sinun kuuluu. Se on oma asiasi <3

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:44"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 20:41"]Minä taas olin edesmenneen koirani luona iha viimeiseen asti ja sen jälkeenkin. En kyllä edes miettinyt muuta vaihtoehtoa. Varmasti olisin katunut jos olisin tehnyt toisin. Kuolema oli kaunis jos siitä voi niin sanoa. Ehkä senkin takia, koska siinä oli kaunis ja niin rakas koirani. Kaikki häneen liittyvä on tavallaan kaunista.
[/quote]

Haluaisin olla koirani kanssa ihan viimeiseen asti, mutta toivon, ettei se ole kauhean pahan näköistä :/ Ainakin sen jälkeen koirallani ei ole enää kipuja.

ap
[/quote]

Ei se ole kauheaa. Koiraa ei satu, sillä on hyvä olla ja sitten se vain nukutetaan ja lopulta henki hiipuu pois kuin hengitys vain loppuisi. Sellainen loppu millaisen jokainen ihminenkin itselleen haluaisi (tai minä ainakin).