Isovanhempi halusi auttaa lapsenlapsen kanssa – lapsen synnyttyä ei enää halunnutkaan, muita?
Isovanhempi oli raskausaikana todella innoissaan tulevasta lapsenlapsesta. Oli puhunut lastenlasten saamisesta jo pitkään ennen kuin olinkaan raskaana ja ajatus mummona olemisesta oli hänelle todella tärkeä. Etukäteen suunnitteli, mitä kaikkea aikoo tehdä vauvan kanssa ja kuinka sitten tulee usein auttamaan. Lapsen synnyttyä jaksoi hetken olla tosi tohkeissaan, mutta innostus meni muutamassa viikossa ohi. Isovanhempi ei ole auttanut lapsenlapsen kanssa, ei pyydettäessä eikä oma-aloitteisesti. Käymään tullessaan tulee taloon kuin vieraaksi, lepertelee vauvalle mutta ei auta minkään asian kanssa. Mummo ei soittele kysyäkseen lapsenlapsen kuulumisia eikä muutenkaan ota yhteyttä, vaan odottaa minun aina ottavan yhteyttä.
Olen hämmentynyt, mitä sille auttamisesta puhuneelle isovanhemmalle on oikein tapahtunut? Onko muilla käynyt niin, että isovanhempi ei olekaan innostunut lapsenlapsesta, vaikka aluksi on ollut innostunut? Tietenkään kenelläkään isovanhemmalla ei ole velvollisuutta auttaa ja me vanhemmat olemme vastuussa lapsesta, mutta ihmetyttää tuo äkillinen muutos isovanhemmassa. Isovanhempi on terve +65 v, joka palasi lapsen synnyttyä eläkkeeltä töihinkin, kun on niin virkeä ja energiaa riittää. Mietin, mikä tuollaisen muutoksen saa aikaan ja onko alunperinkään ollut kiinnostunut lapsenlapsesta?
Kommentit (40)
Ehkä ei ole etukäteen tajunnut ettei olekaan "mummotyyppiä"? Vähän sama, kun osa hoksaa ettei vaikka vanhemmuus/omakotitaloasuminen tai esimieheksi ryhtyminen olekaan oma juttu, vaikka etukäteen niin ajatteli.
itsellä sama kokemus.
jos nyt olisin raskaana ja odottaisin esikoista, niin en luottaisi kenenkään lupaamaan apuun. onneksi apua saa ostamallakin, jos vain on varaa.
Ymmärtäisin jos jaksamista ei mummoiässä enää riitä arkisiin asioihin muutenkaan, että ei jaksaisi auttaa lapsen kanssa. Mutta jos kerta töihinkin on palannut eläkkeeltä niin ei varmaan ihan huonossa kunnossa ole? Kurjalta tuo silti kuulostaa, jos olet kuvitellut saavasi apua lapsen kanssa eikä niin sitten käykään. Voisitko palkata lastenhoitajan joskus, vaikka pari kertaa vuodessa?
Vierailija kirjoitti:
onko näitä isovanhempia, jotka esittelevät ystävilleen ja sukulaisille valokuvia lapsesta ja kertovat, kuinka läheisiä isovanhempia ovatkaan?
Tätä olen itsekin miettinyt. Alkuun laitoin mummolle usein kuvia ja videoita lapsesta, mutta enää en. Mummo on ainakin aiemmin näyttänyt kuvia työkavereilleen, vaikka ei minulle niitä erityisemmin kommentoi tai kiitä niistä.
Ap
Itsellä vähän samansuuntainen tilanne vauvan ja anopin kanssa. Ystävällinen, avulias ja mukava anoppi muuttui vauvan syntymän jälkeen piikitteleväksi, etäiseksi ja kaikki avuliaisuus loppui. Anoppi juurikaan enää puhunut, kertoi korkeintaan omia kuulumisiaan. Muutuin hyvin näkymättömäksi vauvan synnyttyä eikä vauvakaan kiinnostanut siinä määrin, mitä oli etukäteen vauvaa hehkuttanut. Onneksi omat vanhempani ovat tosi kiinnostuneita vauvasta, soittelevat päivittäin, pyytävät kuvia ja tulevat toiselta puolen Suomea auttamaan lähes joka kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko näitä isovanhempia, jotka esittelevät ystävilleen ja sukulaisille valokuvia lapsesta ja kertovat, kuinka läheisiä isovanhempia ovatkaan?
Tätä olen itsekin miettinyt. Alkuun laitoin mummolle usein kuvia ja videoita lapsesta, mutta enää en. Mummo on ainakin aiemmin näyttänyt kuvia työkavereilleen, vaikka ei minulle niitä erityisemmin kommentoi tai kiitä niistä.
Ap
Mä en mahdollistais tuollaista rusinoiden nyppimistä pullasta. Jos ei huvita olla lapsenlapsen elämässä oikeasti läsnä ja arkisena apuna edes joskus, niin lapsenikaan ei ole mikään näyttelyesine. Tästä syystä olen kieltänyt miestä lähettämästä äidilleen mm. lapsesta mitään kylpykuvia tms. En halua niiden päätyvän anopin työpaikan kahvipöytään katsottavaksi.
Onko isovanhempi kommentoinut lasta jotenkin? Kokeeko lapsen persoonan vaikeana? Tms?
Ihan perinteiset.
Meillä molemmat isovanhemmar kinusi vuosia lapsenlapsia, vihjaillen ja vaatien. Niin maalailtiin miten autetaan ja osallistutaan ja miten he haluaa olla mukana.
Paskat.
Lopputulos se että into kesti ristiäisiin ja sen jälkeen KERTAAKAAN ei ole autettu koskaan, muutaman kerran jaksoivat käydä kylässä, sitten se hiipui ja lopulta yhteys loppui kokonaan. Sama jatkui vaikka tuli lapsia lisää, ei enää mielenkiintoa.
Nykyään enää ainoa yhteys on että soittavat kerta vuoteen ja laittavat synttärikortin lapsille. Ei kyläilyä, tapamisia, ei yhteisiä jouluja, ei mitään vierailuita. Heitä ei kiinnosta.
Et ole ainoa jolle on noin käynyt, meitä on kuule pljon!
Lapsi on ikävä. Ehkä väärää sukupuolta.
Tosi moni pettyy isovanhempien rooliin lapsen syntymän jälkeen. Voisin kuvitella, että siitä pikkulapsiajasta onkin sitten käytännössä jo niin kauan, että se saattaa jännittää. Varsinkin, jos vauva on itkuinen ja vierastaa. On kuitenkin ihan eri asia hoitaa sitä omaa vauvaa. Ja sitten, kun lapsi kasvaa, asia onkin hankala korjata ja suhteet ovat jääneet jotenkin etäisiksi.
Lapsi on melko rauhallinen ja iloinen. Ei ole mitenkään erityisen vaikea lapsi.
Ap
Vanhemmille oma vauva on aina keskipiste, jonka jokaista ilmettä ja elettä ihastellaan loputtomiin. Samoin hoitamisessa on omat tavat ja tottumukset, jotka eivät välttämättä ole samat kuin ennen on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei ole etukäteen tajunnut ettei olekaan "mummotyyppiä"? Vähän sama, kun osa hoksaa ettei vaikka vanhemmuus/omakotitaloasuminen tai esimieheksi ryhtyminen olekaan oma juttu, vaikka etukäteen niin ajatteli.
Samaa mieltä!!
Ap: älä luota ihmisten puheisiin, suunnitelmiin, haaveisiin! Menee nyt itsekehun puolelle, mutta sanon kuitenkin: olen mummi jolta ei odotettu mitään koska olin töissä vielä kun vauva syntyi poikani perheeseen. Toinen mummi hehkutti tyttärensä lasta kuukausia ennen pikkuisen syntymää, kuvaillen kaikille mitä tekisi… Mitään ei ole tehnyt. Odottaa että lapsi on isompi ja seurana eläintarhaan ja lastenmuseoon ja ulkomaanmatkoille. Minä olin perjantai-iltaisin alusta asti babysitterinä, nukuin patjalla lapsen huoneen lattialla - mielelläni - ja nyt kun olen eläkkeellä, vietän sekä tiistain että perjantain lapsenlapsen kanssa. Olen heille suuri apu (heidän sanansa) ja nautin siitä.
Me olemme kaikki erilaisia.
Onko tuo isoäiti sinun vai miehesi äiti?
Se vastaus on tupssa sun aloitusviestissä. Se isovanhempi meni töihin lapsen synnyttyä. Hän on väsynyt. Ei etukäteen ymmärtänyt, että tuolla iällä vaan riitä sitä energiaa enää joka paikkaan, töihin ja vauvan hoitoon. Eli siis haukkasi liian ison palan. Nyt se on varmaan vaikea tunnustaa, että näin kävi. Tai on vielä ihan denial-tilassa, ettei sitä työtä oikeasti jaksakaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo isoäiti sinun vai miehesi äiti?
Mitä väliä sillä on? Mummo ku mummo.
Vierailija kirjoitti:
Se vastaus on tupssa sun aloitusviestissä. Se isovanhempi meni töihin lapsen synnyttyä. Hän on väsynyt. Ei etukäteen ymmärtänyt, että tuolla iällä vaan riitä sitä energiaa enää joka paikkaan, töihin ja vauvan hoitoon. Eli siis haukkasi liian ison palan. Nyt se on varmaan vaikea tunnustaa, että näin kävi. Tai on vielä ihan denial-tilassa, ettei sitä työtä oikeasti jaksakaan.
Tyyppihän oli jo jäänyt eläkkeelle ja palasi uudestaan töihin. Ei kukaan pakota eläkkeeltä töihin, jos ei jaksamista riitä. Ihan oma valinta tuo töihin palaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vastaus on tupssa sun aloitusviestissä. Se isovanhempi meni töihin lapsen synnyttyä. Hän on väsynyt. Ei etukäteen ymmärtänyt, että tuolla iällä vaan riitä sitä energiaa enää joka paikkaan, töihin ja vauvan hoitoon. Eli siis haukkasi liian ison palan. Nyt se on varmaan vaikea tunnustaa, että näin kävi. Tai on vielä ihan denial-tilassa, ettei sitä työtä oikeasti jaksakaan.
Tyyppihän oli jo jäänyt eläkkeelle ja palasi uudestaan töihin. Ei kukaan pakota eläkkeeltä töihin, jos ei jaksamista riitä. Ihan oma valinta tuo töihin palaaminen.
On on. Tottakai se on oma valinta. Mutta ei tajunnut sitä apn raskausaikana kun hehkutti lapsenlasta. Nyt on vaikea perääntyä, jos on vielä edes kunnolla tajunnut mitä tuli luvattua.
Arki lapsen kanssa on loppuviimein aina aika samankaltaisena toistuvaa. Ehkä oli unohtanut, mitä se on ja muisti palasi parissa viikossa.
Itse en lupaile mitään, kun tiedän kyllästyväni nopeasti lapsiarkeen.
onko näitä isovanhempia, jotka esittelevät ystävilleen ja sukulaisille valokuvia lapsesta ja kertovat, kuinka läheisiä isovanhempia ovatkaan?