Isovanhempi halusi auttaa lapsenlapsen kanssa – lapsen synnyttyä ei enää halunnutkaan, muita?

Mulla sama juttu. Äitini ei koskaan ole ollut mitenkään äidillinen. Kun olin lapsi, niin antoi mun pitkälti pärjätä omissa oloissaan ja laiminlöi monia asioita. Ei ollut empaattinen. Ei ole koskaan osannut puhua syvällisiä, kiistää kaikki vaikeat asiat. Höpöttää vaan jotain pintapuolista ja paljon, joten pitää itseään hyvänä ihmisten kanssa.

Raskausaikana hoki olevansa sitten niin osallistuva mummi ja tekevänsä kaikkea lapsen kanssa. Toki jotkut muuttuvat iän myötä, mutta hän ei. Vauva kärsi koliikista, eikä silloin suostunut edes näkemään huutavaa vauvaa. Myöhemminkään lapsi ei ole kiinnostanut. Muille ihmisille varmaan kehuu olevansa hyvä mummi, vaikka ei tiedä lapsesta oikeastaan mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo isoäiti sinun vai miehesi äiti?

Mitä väliä sillä on? Mummo ku mummo.

On sillä väliä. Meillä kumpikin vanhemmista hoitaa yhteydenpidon omiin vanhempiensa kanssa eli mies lähettää kuvia äidilleen.

En koe olevani anopin tytär tai ystävä, vaikka tulemme ihan ok toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vastaus on tupssa sun aloitusviestissä. Se isovanhempi meni töihin lapsen synnyttyä. Hän on väsynyt. Ei etukäteen ymmärtänyt, että tuolla iällä vaan riitä sitä energiaa enää joka paikkaan, töihin ja vauvan hoitoon. Eli siis haukkasi liian ison palan. Nyt se on varmaan vaikea tunnustaa, että näin kävi. Tai on vielä ihan denial-tilassa, ettei sitä työtä oikeasti jaksakaan.

Tyyppihän oli jo jäänyt eläkkeelle ja palasi uudestaan töihin. Ei kukaan pakota eläkkeeltä töihin, jos ei jaksamista riitä. Ihan oma valinta tuo töihin palaaminen.

Rahallinen tilanne voi pakottaa, eläke on paljon sitä totuttua palkkaa pienempi. Tai elämä ilman työtä ei maistukaan, joillekin työ tuo sen identiteetin.

Voi olla että aika on kullannut ne vauva-ajan muistot ja todellisuus iski, ettei se olekaan niin mukavaa hoidella vauvaa.

Ehkä tajusi vasta lapsen synnyttyä, miten paljon hoitoa ja huolenpitoa pieni lapsi tarvitsee. Oman lapsen vauva-ajasta jo niin kauan, että aika kullannut muistot. Uskon, että tilanne paranee kun lapsi vähän kasvaa.

Häkellyttävät osaamattomuus.

Ei tiedä haluatko sinä.

Ehkä sitten joutaa, kun on isompi lapsi. Kaikki ei osaa olla vauvan kanssa. Ja monet haluaa antaa äidille sen vauva-ajan hoitamisen vastuun. Olet se tärkein vauvallesi nyt.

Ehkä voisitte jutell, missä kohtaa on luontevaa hoitaa.

Tarvitsetko tai haluatko sinä hänen apuaan?

Veikkaan, että vauva ei näyttänyt mummilta ja hän pettyi vauvan ulkonäköön. Ei saa hyviä instakuvia tai näytettyä työpaikan marttakerhossa. Onko väärää sukupuoltakin, nämä vanhat arvostavat poikia tyttöjä enemmän?

Täytyypä muistaa, ettei lupaile mitään kun on se hetki, että on tulossa isovanhemmaksi.

Ihan vaan kysymyksenä, oletteko itse millaisia? Esimerkiksi oma äitini väsyi aika nopeasti siskon lasten kanssa olemiseen, koska se hoitaminen oli kilometrin pituinen vaatimuslista ja lopulta kaikki oli kuitenkin väärin. Toki vauvan kanssa on tarkempaa, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Jos on päsmääviä isovanhempia, joille ei kelpaa mikään, niin sitä samaa löytyy vanhemmistakin ja se tekee normaalista vuorovaikutuksesta raskasta. En siis syytä mistään, ja tottahan aikuisten pitäisi osata myös toisilleen kertoa, jos tällaisia fiiliksiä on. Riippuu vaan paljolti siitä lapsuudenperheen dynamiikasta, miten toimii sitten tilanne, jossa ollaankin kolmessa polvessa.

Hän oli iloinen teidän puolestanne, että saatte toivomanne lapsen. Lupasiko hän tosiaan osallistua lapsenne hoitoon? Kuinka monta päivää ja tuntia viikossa oli luvassa apua ja hoitoa, vai kuvittelitteko vaan itse että voitte ulkoistaa mummolle osan vastuustanne lapsesta?

Tuttava hankki juuri tällaisista syistä asunnon Espanjasta ja asuu siellä 9 kuukautta vuodesta. Jos hän olisi Suomessa tytär vaatisi hänt jatkuvasti osallistumaan neljän lapsensa hoitoon ja rahoittamaan heidän menojaan. Toisella hänen lapsellaan on vain yksi lapsi, eikä ole vielä esitetty vaatimuksia.

No, rehellisyyden nimissä, pienet vauvat eivät ole erityisen mielenkiintoisia. Toki vanhemmilleen rakkaita ja ihmeellisiä, mutta noin hieman ulkopuolelta ajatellen se on vain sitä perushoitoa ja että yritetään jotenkin pitää se vauva tyytyväisenä. Jos ei luontaisesti ole todellakin vauvarakas, se on raskasta.

Ehkä isoäidille tämä on tullut vähän yllätyksenä, odotukset ovat olleet totuutta suurempia. Taustalla voi olla myös omien lasten vauva-ajasta tulleita takautumia. Kaikki me äidit/isät tiedämme millaista vauvan kanssa on, se voi olla syvää onnea mutta pohjatonta väsymystä, synkkiä ajatuksia ja yksinäisyyttä myös.

Toivottavasti isovanhempi löytää uudelleen innostuksen ja rakkauden pieneen ihmiseen, kun tämä vähän alkaa kommunikoida enemmän ja suhde voi olla edes hieman vastavuoroinen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan kysymyksenä, oletteko itse millaisia? Esimerkiksi oma äitini väsyi aika nopeasti siskon lasten kanssa olemiseen, koska se hoitaminen oli kilometrin pituinen vaatimuslista ja lopulta kaikki oli kuitenkin väärin. Toki vauvan kanssa on tarkempaa, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Jos on päsmääviä isovanhempia, joille ei kelpaa mikään, niin sitä samaa löytyy vanhemmistakin ja se tekee normaalista vuorovaikutuksesta raskasta. En siis syytä mistään, ja tottahan aikuisten pitäisi osata myös toisilleen kertoa, jos tällaisia fiiliksiä on. Riippuu vaan paljolti siitä lapsuudenperheen dynamiikasta, miten toimii sitten tilanne, jossa ollaankin kolmessa polvessa.

Tämä on se syy, miksi lopetin sisareni lasten hoitamisen. Olen lapseton ja ajattelin, että voisin olla osallistuva täti. Nyt sisaren lapset on jo teini-ikäisiä eikä meille tullut läheistä suhdetta. Kahden ystäväni lapset on mulle läheisiä, heitä olen hoitanut paljon.

Vierailija kirjoitti:

onko näitä isovanhempia, jotka esittelevät ystävilleen ja sukulaisille valokuvia lapsesta ja kertovat, kuinka läheisiä isovanhempia ovatkaan?

Sama tuli heti mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Onko isovanhempi kommentoinut lasta jotenkin? Kokeeko lapsen persoonan vaikeana? Tms?

Vauvan vaikea persoonallisuus? Eiköhän se vaikeus löydy ihan sieltä isoäidistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

onko näitä isovanhempia, jotka esittelevät ystävilleen ja sukulaisille valokuvia lapsesta ja kertovat, kuinka läheisiä isovanhempia ovatkaan?

Tätä olen itsekin miettinyt. Alkuun laitoin mummolle usein kuvia ja videoita lapsesta, mutta enää en. Mummo on ainakin aiemmin näyttänyt kuvia työkavereilleen, vaikka ei minulle niitä erityisemmin kommentoi tai kiitä niistä.

Ap

Mä en mahdollistais tuollaista rusinoiden nyppimistä pullasta. Jos ei huvita olla lapsenlapsen elämässä oikeasti läsnä ja arkisena apuna edes joskus, niin lapsenikaan ei ole mikään näyttelyesine. Tästä syystä olen kieltänyt miestä lähettämästä äidilleen mm. lapsesta mitään kylpykuvia tms. En halua niiden päätyvän anopin työpaikan kahvipöytään katsottavaksi.

Miehesi saa omasta lapsestaan lähettää kuvia kenelle haluaa. Toivottavasti miehesi tajuaa erota hirviöakastaan. En lainkaan ihmettele että anopin kiinnostus loppua kun on ääliön miniäkseen saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

onko näitä isovanhempia, jotka esittelevät ystävilleen ja sukulaisille valokuvia lapsesta ja kertovat, kuinka läheisiä isovanhempia ovatkaan?

Tätä olen itsekin miettinyt. Alkuun laitoin mummolle usein kuvia ja videoita lapsesta, mutta enää en. Mummo on ainakin aiemmin näyttänyt kuvia työkavereilleen, vaikka ei minulle niitä erityisemmin kommentoi tai kiitä niistä.

Ap

Mä en mahdollistais tuollaista rusinoiden nyppimistä pullasta. Jos ei huvita olla lapsenlapsen elämässä oikeasti läsnä ja arkisena apuna edes joskus, niin lapsenikaan ei ole mikään näyttelyesine. Tästä syystä olen kieltänyt miestä lähettämästä äidilleen mm. lapsesta mitään kylpykuvia tms. En halua niiden päätyvän anopin työpaikan kahvipöytään katsottavaksi.

Miehesi saa omasta lapsestaan lähettää kuvia kenelle haluaa. Toivottavasti miehesi tajuaa erota hirviöakastaan. En lainkaan ihmettele että anopin kiinnostus loppua kun on ääliön miniäkseen saanut.

Ei saa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko isovanhempi kommentoinut lasta jotenkin? Kokeeko lapsen persoonan vaikeana? Tms?

Vauvan vaikea persoonallisuus? Eiköhän se vaikeus löydy ihan sieltä isoäidistä.

Miniän vaikea persoonallisus yleensä on syynä. Monesta naisesta tulee ääliö kun saa lapsen, jalat irtautuu lattiasta täysin, silkkaa vouhotusta koko homma. Neuvolassa näitä näkyy, säälittää kun tuommouset saa kapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

onko näitä isovanhempia, jotka esittelevät ystävilleen ja sukulaisille valokuvia lapsesta ja kertovat, kuinka läheisiä isovanhempia ovatkaan?

Tätä olen itsekin miettinyt. Alkuun laitoin mummolle usein kuvia ja videoita lapsesta, mutta enää en. Mummo on ainakin aiemmin näyttänyt kuvia työkavereilleen, vaikka ei minulle niitä erityisemmin kommentoi tai kiitä niistä.

Ap

Mä en mahdollistais tuollaista rusinoiden nyppimistä pullasta. Jos ei huvita olla lapsenlapsen elämässä oikeasti läsnä ja arkisena apuna edes joskus, niin lapsenikaan ei ole mikään näyttelyesine. Tästä syystä olen kieltänyt miestä lähettämästä äidilleen mm. lapsesta mitään kylpykuvia tms. En halua niiden päätyvän anopin työpaikan kahvipöytään katsottavaksi.

Miehesi saa omasta lapsestaan lähettää kuvia kenelle haluaa. Toivottavasti miehesi tajuaa erota hirviöakastaan. En lainkaan ihmettele että anopin kiinnostus loppua kun on ääliön miniäkseen saanut.

Ei saa.

Eri

Kyllä saa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan kysymyksenä, oletteko itse millaisia? Esimerkiksi oma äitini väsyi aika nopeasti siskon lasten kanssa olemiseen, koska se hoitaminen oli kilometrin pituinen vaatimuslista ja lopulta kaikki oli kuitenkin väärin. Toki vauvan kanssa on tarkempaa, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Jos on päsmääviä isovanhempia, joille ei kelpaa mikään, niin sitä samaa löytyy vanhemmistakin ja se tekee normaalista vuorovaikutuksesta raskasta. En siis syytä mistään, ja tottahan aikuisten pitäisi osata myös toisilleen kertoa, jos tällaisia fiiliksiä on. Riippuu vaan paljolti siitä lapsuudenperheen dynamiikasta, miten toimii sitten tilanne, jossa ollaankin kolmessa polvessa.

Tämä.

On kurjaa kun miniä vaatii hoitamaan, minä uupuneena ja väsyneenä yritän auttaa mutta saan moitteet palkakseni. Kun oma anoppini auttoi minua lasteni kanssa ei tullut mieleenikään moittia ja arvostella jos teki jotkut asiat hiukan eri tavalla kuin me teimme. Apu oli tärkein.

Todennäköisesti ei koskaan ajatellutkaan hoitavansa lasta, vaan halusi vain mummin statuksen, että suku jatkuu. Nuoria on helppo huijata, kun ei ole elämänkokemusta. Saattoi pelätä jäävänsä ilman lapsenlapsia ja otti kaikki keinot käyttöön. Jos oli miehen äiti niin yksinkertaisesti halusi poikansa pysyvän naimisissa, ennen hankittiin lapsia pitämään liitto kasassa, kun ero ei ollut ihan niin helppoa kuin nykyään.

Tuskinpa kerran lapsia hoitanut yhtäkkiä jotenkin yllättyy työmäärästä, ellei silloin jättänyt lapsia äitinsä hoitoon.

Oma äiti painostaa ka kinuaa lapsenlapsia, mutta se on ihan tasan tarkkaan vaan siksi että niin muka "kuuluu tehdä" ja hän haluaa vaan esitellä lapsenlapsia saaneille siskoilleen että lälläslää, minäki olen mummo. Aito kiinnostus puuttuu täysin ja tiedän sen.