Sinä jota työ lähinnä ahdistaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdisti kun olin Verohallinnossa töissä...

Mikä siellä ahdisti?

Toisten pienet veroprosentit.

Lähihoitaja vanhuspuolella. Ahdistavaa on työn fyysinen raskaus ja likaisuus. Eipä siinä vielä mitään, mutta fyysinen väkivalta hoidettavien taholta on arkipäivää, joka on alkanut vaivata itseäni todella. Vielä pahempaa on kollegoilta tuleva henkinen väkivalta (haukkuminen, moitteet, panettelu, kyttääminen, virheiden etsiminen ym.) eli työpaikkakiusaaminen.

Olen rohkaistunut sen verran, että olen sanonut kiusaajille vastaan ja aion sanoa jatkossakin. Työpaikan vaihto on käynyt mielessä, mutta tuota samaa se olisi muuallakin. Alan ilmapiiri on todella sairas.

Itse työpäivät ahdistaa/v*tuttaa, sen nyt koen kohtuu normaaliksi mutta kun en osaa olla vapaa ajallanikaan ajattelematta että kohta taas töihin. Vaikka olisi useampi päivä vapaata niin alusta lähtien tunnen jo ahdistusta siitä että parin päivän päästä taas töihin. Kaupan alalla töissä ja myös ihmisten kuvitelmat siitä kuinka "helppoa" on vaan istuskella kassalla ja lapata tavaraa tai olla hyllyttämässä ja sinne vaan nostella tavarat. Lopulta tämäkin työ sisältää hyvin paljon muutakin (riippuen paljon työpaikasta) ja itseä ahdistaa myös kuinka surkeaksi vaan itseni alan aina tuntemaan ihmisten kommenteista tätä alaa kohtaan. Mutta kyllä tämä itse työ/ainakin nykyinen työpaikka ahdistaa. Bussilla kulkea 30-60min/suunta töihin, osa aika työssä 5pv/vk lyhyitä päiviä, kaikki sunnuntai vuorot on yleensä muille, muutama alistava/hemmetin ärsyttävä työkaveri ja mitä vielä... 

Ei stressaa enää. Tein siivoustyötä.

Oli liian kiire kun siivousalueet tehtiin liian isoksi ja mulla on työperäinen sairaus.

Sosiaalialalla päivätoiminnan ohjaajana. Huono työilmapiiri ja juntit työkaverit ahdistaa. Vihaan työtäni.

Lähihoitaja

Kirjanpitäjä. Ahdistaa olla vastuussa asiakkaiden raha-asioista ja taloustietojen oikeellisuudesta. Palkkakin on pieni.

Perusopetuksen aineenopettaja. Kaikki ahdistaa. Tolkuttoman aikaiset herätykset, koulumaailman täyteen ammuttu minuuttiaikataulu, aistiylikuormitus, liian isot ryhmäkoot, alimitoitetut väistötilat, joiden olematon ilmanvaihto aiheuttaa migreenin, opetusmateriaalien panttaaminen, perehdytyksen puute... Siinä vasta muutamia.

Asiakaspalvelija isossa korporaatiossa.

Ahdistaa, kun kaikki etenemismahdollisuudet valuvat kohti heitä, joiden naama miellyttää. Jostain syystä, en kai ole sopiva muuhun kuin rivityöntekijäksi. Muut työkaverit ovat ilkeitä ja pelleilevät minkä ehtivät sekä kilpaillaan, minkä keritään, kuka on paras asiakaspalvelija. Yhteishengestä ei ole tietoakaan. Se ei ole ollut koskaan hyvä, mutta kaikki jaksavat sietää sitä. Pomo osasi luoda ison epävarmuuden ilmapiirin, kun laittoi pihalle henkilön, joka teki hyvää työtä, mutta ei muka ollut sopinut tiimiin. Ahdistaa, kun ei ole enää voimia kuunnella asiakkaiden huonoja kokemuksia firmasta ja syyttävät minua milloin mistäkin. 

En tiedä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Toisaalta tiedän, mutta en tiedä kelpaanko sinne.

Vierailija kirjoitti:

Olin kymmenisen vuotta kaupassa töissä ja alkoi ahdistamaan, joten lähdin työnvaihtokierteeseen. Luulin, että haluaisin paremman ja haastavamman työn. Olen opiskellut uuden ammatin, tein sitä työtä vuoden määräaikaisena ja nyt olen syksyyn asti työvoimakoulutuksessa taas eri alaa oppimassa. Huvittavinta on, että tämän jälkeen suunnitelmissa on yrittää takaisin kaupan töihin, koska se työ ahdisti vähiten 😆 Olen tästä kaikesta sekoilusta oppinut sen, että luultavasti tämä "ahdistuksen" tunne ei johtunut alun perinkään töistä, vaan oli ihan oman mielen tuotoksia, joille etsin syytä ihan väärästä paikasta. Eli siis pa*** reissu, mutta tulipa tehtyä!

Jep, ihan sama juttu itsellä!

Ahdisti kun olin toimistotöissä. Monessa paikassa olin ja kaikki oli yhtä yhdentekevää ja tylsistyttävää. Aivoilleni tapahtui jotain pahaa noiden vuosien aikana, enkä ole enää se sama skarppi ihminen kuin olin lapsena, nuorena ja opiskeluaikoinani. 

Sitovuus. Mäkin vaihdoin alaa, luulin että ongelma oli ekassa ammatissani (suorittava perustyö). Opiskelin maisteritutkinnon vain huomatakseni, että tulen hulluksi päivätyössä ja päätteen vieressä, joten palasin sille ekalla alalleni, mutta keikkariksi. Vapaus oli se, mitä kaipasin, ja ahdistus jäi täyden työviikon ja vakityöpaikan myötä.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa sosiaaliset tilanteet. Ei siinä hetkessä, mutta jälkeenpäin mietin liikaa mitä sanoin ja miten typerältä kuulostin.

Olen ihan samanlainen. Tämä pätee myös yksityiselämässä. Esim. joidenkin juhlien jälkeen ( just oli ristiäiset) alan miettiä mit kenenkin kanssa puhin ja miksi sanoin niin ja mitäköhän ne nyt minusta ajattelevat. 

Koin välillä ahdistuneisuutta, vaikka tykkään kyllä toimistotyöstäni. Saa olla etänä suurimmaksi osaksi, se helpottaa introverttiä ja erityisherkkää persoonaa. Työelämässä pitäisi aina jaksaa ja olla virheetön. Introverttiyttä harvoin katsotaan etuna. 

Olen tällä hetkellä työtön opiskelija (lähes valmistunut.) Jos minua ahdistaisi työssä, eikä elämässäni olisi muuta ahdistavaa sillä hetkellä, vaihtaisin työpaikkaa mahdollisuuksien mukaan. Minulle ei tuota ongelmaa olla työtönkään, jos tilanne on kuitenkin muuttumiskelpoinen xdd. Toki jos olisi asuntolainaa maksettavana, olisi tilanne eri. Opintolainaahan minulla on. Kun opintojen jälkeen lähden etsimään työtä ennen jatko-opintoja, aion olla supertarkka siitä millaiseen paikkaan itseni jumiutan. Jos koeajalla on vähänkään epävarmuutta, että onko työ ja/tai työilmapiiri ok, lähden etsimään parempaa. En aio tuhota mielenterveyttäni menemällä vain johonkin töihin, viis siitä mitä se minulle aiheuttaa. Työn ei kuulu aiheuttaa suunnatonta ahdistusta. Kaikkein vähiten säännöllisesti. Normaali työ ei aiheuta ahdistusta ikinä. Ehkä korkeintaan hautaustoimiston työntekijä voi ahdistua työstä ilman, että itse työ on ongelma. Toisaalta, ehkä se työ juurikin ON ongelma siinä tapauksessa. Pitäisi siinäkin työssä pärjätä niin, ettei mielenterveys romahda ja yöt mene itkiessä. 

Minulle tärkeintä työssä on ehdottomasti hyvä työilmapiiri. Kakkosena tulee työtehtävät. En usko että yksikään työ on nautinnollista, joten hyväksyn sen, etten koskaan pidä työtehtävistä. Mutta jos työilmapiiri ei ole kunnossa... Se jos mikä on paha asia. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Rakastan eläimiä, mutten usko että edes eläinten parissa työskentely olisi nautinnollista, koska siihen sisältyy niin paljon muutakin kuin eläinten hoitamista. Ja silloinkin joku määräisi miten tehdään ja milloin. Inhoan olla määräilyn kohteena. Mutta oikeasti minusta ei tule koskaan eläintenhoitajaa surkean palkan takia. Muuten olisin varmasti edes kokeillut.

Ahdistaa kun palkkatyö vie ajan ja voimat, vaikka olisi halu ja mahdollisuus tehdä paljon järkevämpää ja hyödyllisempää työtä, mutta kun siitä ei makseta tässä vaiheessa, niin ei auta.

Henkilökohtainen avustaja.

Pahinta on se, ettei työnantaja osaa olla työnantaja. Ja että työhön liittyy usein myös omaisia.

Graafinen suunnittelija mainosalalla. Tehtäväni on keksiä valheellisia mutta houkuttelevia mainoslauseita epäeettisten firmojen paskoista tuotteista, tasapainotellen sen kanssa mitä saa valehdella (esim. ympäristö- tai ilmastoystävällisyys väitteet) ilman että joutuu lain kanssa ongelmiin. Asiakkaani eivät itsekään usko tuotteisiinsa, käskevät vain keksimään jotain kuin olisin joku Petteri Orpo.

Lisäksi kova työtahti, asiakkaiden älyttömät vaatimukset, ja siihen nähden huono palkka.

Sote-alalla ahdistaa äärimmäinen kiire, tulipalojen sammutus, jatkuvasti lisääntyvä järjetön työmäärä sekä heikko tietojärjestelmä, joka hidastaa valtavasti entisestään. Myös työn organisointi ja tukirakenteiden puuttuminen sekä joka puolelta hyökkäävät asiakkaat, heidän läheisensä, asianajajat, oikeuslaitos, sekä jopa oman alan kollegat ja muut verkostot, jotka kaikki olettavat yhden ihmisen ratkaisevan kaikki heidän ongelmansa. Lisäksi he olettavat, että taivut tähän kaikkeen, ja vieläpä helpolla sekä päivittelevät miten et ehdi vastaamaan vaateisiinsa välittömästi, vain koska he eivät itse ole ikinä tätä työtä tehneet. Jos saisi valita, en tekisi päivääkään tätä hullua työtä.