Lue keskustelun säännöt.
Miehen raivokohtaukset
11.05.2015 |
Pakko kirjoittaa ja kysyä mielipidettänne, kun viimeksi eilen illalla kävi näin.
Meillä on aika pitkä parisuhde meneillään, isoja yhtesiä suunnitelmia ja asioita edessäpäin. 95% ajasta kaikki tosi hyvin, meillä on harrastuksia, läheisyyttä, me juttelemme ja nauramme. Mieheni haluaa viettää aikaa kanssani ja toteuttaa toiveitani.
MUTTA nyt, ehkä viimeisen reilun vuoden aikana, mieheni on alkanut saada aivan mielettömiä raivokohtauksia aivan olemattomista asioista. Kun esimerkiksi hänen lyijykynänsä on "hukassa", alkaa aivan mieletön raivoaminen, tavaroiden paiskominen ja kiroilu. Kaikki edellä mainittu kohdistuu minuun, koska MINÄ olen taas hukannut hänen tavaroitaan. Kertaakaan tavarat eivät ole olleet minun jäljiltäni hukassa, vaan ne löytyvät viimein suurin piirtein miehen nenän edestä, raivotessaan hän ei vain yksinkertaisesti enää näe asioita vaikka ne olisivat ihan lähellä. Joka kerta hän kuitenkin muistaa huutaa, että taas MINÄ olen jotain hukannut. Ja sitten kun tavara löytyykin hänen omilta jäljiltään, viha kyllä loppuu kuin seinään ja hän tulee pyytämään anteeksi ja on pahoillaan. Tosin eilen illalla hän ei niin tehnyt.
Aluksi menin auttamaankin etsimiseen, mutta se raivoaminen, huutaminen ja syyttely on oikeasti aika pelottavaa, vaikkei hän minuun koskekaan. Hän on vain niin järjettömässä raivossa silloin, että tavallaan pelkään hänen vielä joskus lyövän. Jos silloin yritän rauhoitella häntä, kaikki vastaukset tulevat kyllä erittäin isoilla kirjaimilla ja todella pelottavasti. Ja siis aina nämä kateissa olevat asiat ovat yhtä pikku juttuja, ei siis mitään elintärkeää, josta ymmärtäisinkin moisen reaktion.
Yleensä alan kiukusta itkemään, viime yön nukuin olohuoneessa. Olen hänelle hänen käytöksestään vihainen, mutta en osaa osoittaa vihaani, vaan ennemmin vetäydyn, itken, olen mykkäkoulua, en anna hänen koskea itseäni, kirjoitan päiväkirjaan... Olemme rauhallisina hetkinä puhuneet tästä. Olen sanonut, että hänen käytöksensä pelottaa minua ja koen sen kohtuuttomaksi, koska kertaakaan syy ei oikeasti ole ollut minun. Hän aina lupaa yrittää hillitä itseään, mutta sama kaava toistuu silti kerta toisensa jälkeen.
Alan olla väsynyt olemaan syyllinen kaikkeen. En enää tiedä, mitä voin tehdä, kun puhuminenkaan ei ollenkaan auta. Eroaminen käy aina mielessä, kun uusi raivokohtausetsintäprojekti alkaa. Mutta meillä on nyt sellaisia yhteisiä suunnitelmia (mm. iso asuntolaina juuri tulossa), että se ei nyt vain tule kysymykseen. Meillä ei ole lapsia, välillä mietin, osaisiko hän hillitä itseään edes lastensa nähden. Ja osaisinko minä suojella lapsiani niin, että veisin heidät sellaisen ihmisen luota turvaan...
Kommentit (71)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos milloinkaan kumppani saa sinut oikeasti pelkäämään, se pitäisi ottaa äärettömän vakavasti. Jos kumppani ei osoita ottavansa asiaa vakavasti (esim. hakemalla ammattiapua ymmärtääkseen ja muuttaakseen käytöstään), miten voisit odottaa käytöksen muuttuvan? Jos vielä suunta tuntuu olevan pahenevaan päin, en jäisi kyllä odottelemaan milloin se raivostuu tarpeeksi tehdäksene jotain pahempaa, esim. tilanteessa jossa olet oikeasti tehnyt jotain tuollaista väärin (sillä sekään ei tietenkään oikeuttaisi raivoamiseen).
Kärsiikö miehesi puutteesta? Onko teillä seksiä riittävän usein molempien mielestä?
On ihan tavallista, että miehet puutteessa ovat äkäisiä, hermostuneita ja suuttuvat arvaamattomasti.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 09:36"]
Kysehän ei ole edes siitä, kenen syystä tavarat ovat kadoksissa. Vaikka sä olisit ne hävittänyt, ei se oikeuta silti tuollaisiin raivokohtauksiin. Sä olet nyt jo alistettu ja selität syyttömyyttäsi. Pahaa pelkään, että tilanne vain pahenee ajan mittaaan, jos mies ei itse aktiivisesti ala hakea apua tilanteeseensa. Nyt ei pyytänyt enää edes anteeksi, eli pitää raivoamistaan oikeutettuna. Älä vaan sitoudu nyt mihinkään lainoihin yms., vaan lähde pois, jos mies ei hae apua ja halua itse tehdä ongelmalle jotain.
Niin. Tämä on niin outoa, koska aina muulloin koen, että olemme tasavertaisia. Mieheni "tottelee" minua ja tekee, kuten pyydän. Rauhallisina aikoina koen olevani vahvoilla, mieheni kysyy mielipidettäni tärkeisiin asioihin ja kunnioittaa sitä. Vain raivokohtauksen ollessa päällä, hän menettää kaiken malttinsa ja hetken tuntuu, että hän lakkaa rakastamasta minua ja olen silloin hänelle vain taakka ja rasite, joka ei osaa tehdä mitään oikein.
Miehelläni on ollut tällaista käytöstä jo silloin kun hän asui kotonaan. Hänen vanhempansa ovat siitä kertoneet, mutta heistä se on ollut lähinnä huvittavaa. Tottakai, eihän vanhemmilla ole mitään hätää, jos lapsi vähän raivoaa.
Tiedän itse, että en ole tehnyt mitään väärää eikä minun tarvitse sietää tällaista käytöstä. Otan varmaan asian taas puheeksi jossain vaiheessa.
Harmillista tuo vanhempien suhtautuminen, tuollaisesta käytöksestä kun nimenomaan pitäisi opettaa pois jo lapsena.
Varo myös tuota ajattelutapaa ("ja hetken tuntuu, että hän lakkaa rakastamasta minua ja olen silloin hänelle vain taakka ja rasite, joka ei osaa tehdä mitään oikein"). Vaikka kuinka rakastaa toista, ei pidä tulla toisesta niin riippuvaiseksi että alkaisi sietämään mitä tahansa vaikka tuntuisi olo pieneltä ja ei-rakastetulta.
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan kiinnitä huomiota niihin "kadoksissa" oleviin tavaroihin? Voisiko syy johtua miehen pääkopasta? Täällä arvuutellaan paljon henkisiä asioita, mitä jos raivokohtausten aiheuttaja onkon fyysinen syy? Onko mies käynyt lääkärissä, kyllähän tuollainen tavaroiden kadottaminen ja se, että tavarat "vaihtaa paikkaa" kuulostaa omituiselta, jos ikääkin ei ole vielä paljoa.
Iise asiassa yllättävän paljon kuulostaa dementiaa sairastavalta mummoltani, joka sättii vaaria koko ajan kun ei ole muistanut tehdä jotain/on mummon mielestä tehnyt jotain väärin, todellisuudessa mummo itse unohtelee koko ajan asioita. Siksikin siis kannattaisi saattaa mies ammattiavun pariin, jossa voitaisiin tutkia myös neurologiset sairaudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:06"]
Mulle tuli mieleen, että jos raivokohtaus nyt sammuu kun tavara löytyy sieltä mihin mies on sen itse jättänyt eikä ap ole koskaan ollut katoamisiin syyllinen, niin mitä tapahtuu jos joskus onkin? Mikä on miehen reaktio, kun pyyhekumi kerran löytyykin ap:n työpöydältä eikä hänen? Sammuuko raivo vai nouseeko nyrkki?
Joka ikinen kerta, kun raivoaminen ja etsiminen alkaa, pelkään ihan kamalasti (sydän hakkaa, kädet hikoaa, tekee mieli paeta, haluan laittaa korvat lukkoon ja mennä jonnekkin mihin en huutamista kuule, itkettää), että tällä kertaa se hukkaaja olenkin oikeasti ollut minä.
Voin käydä joka ikisen raivokohtauksen miehen kanssa läpi ja osoittaa, että joka kerta tavarat ovat olleet hänen jäljillään eivätkä minun. Ja silti joka kerta, kun taas jotain on hukassa, ajatusmalli on, että TAAS minä olen sen kadottanut. Miten se ajatusmalli voi mennä noin, kun en ole kertaakaan mitään hukannut!?!? En tajua.
Mutta eihän tässä nyt ole ongelma se, oletko sinä kadottanut jotain miehesi tavaraa vai et, vaan se miehen reaktio. Ei sinun pitäisi tarvita todistella jotain helkutin syyttömyyttä miehelle, voi jessus nyt kun oikein kirjoitan tätä lausetta iskee päin naamaa kuinka lapselliselta tuo vaikuttaa.
Tää korona-aika saa monet hermoileen. Lisäksi jos taustalla on joku ihan oikea ongelma niin tilanne räjähdysherkkä.
Voi olla että pelkää menettävänsä sut, ja sun toimet vaan pahentaa tilannetta. Liika analysointi pilaa ihan kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko viimeisen vuoden aikana seksuaalinen aktiivisuutenne vähentynyt?
Mikään ei saa ihmistä niin sekaisin kuin seksuaalinen frustraatio. Tämä olisi ensimmäinen kuvio jota epäilisin. Hän haluaisi enemmän, sinä vähemmän, mutta kuitenkaan ette pysty asioista keskustelemaan niin että löytäisitte siihen ratkaisun.
Vielä jatkokysymys. Kun harrastatte intiimiä kanssakäymistä, onko sanotaan, seuraavan kahden- kolmen päivän aikana raivokäyttäytymistä?
Huhuu... onko vai ei?
Vierailija kirjoitti:
Tää korona-aika saa monet hermoileen. Lisäksi jos taustalla on joku ihan oikea ongelma niin tilanne räjähdysherkkä.
Voi olla että pelkää menettävänsä sut, ja sun toimet vaan pahentaa tilannetta. Liika analysointi pilaa ihan kaiken.
Ei ollut koronaa vielä kun ap tämän ketjun aloitti 2015.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
reisilla onkin muuhun väestöön verrattuna 2-3 kertaa suurempi riski eroihin. ADHD:n ydinoireet voivat näkyä monin eri tavoin parisuhteessa:
Voimakas tunteidenilmaisu, harkitsematon rahankäyttö sekä runsaspuheisuus ovat esimerkkejä impulsiivisen käytöksen haitallisista puolista. Parisuhteeseen impulsiivisuus tuo ennakoimattomuutta, yllätyksiä ja pettymyksiä.
Pitkään jatkuneet kielteiset kokemukset kehittävät usein negatiivisia uskomuksia itsestään ja kyvyistään, jolloin itsetunto rakentuu heikoksi. Silloin ADHD-oireisen puolison asenne näyttäytyy parisuhteessa negatiivisena. Hän ei luota itseensä ja tulkitsee asiat negatiivisesti.
ADHD-oireinen saattaa tylsistyä nopeasti parisuhteessakin, jonka hän mahdollisesti tulkitsee rakkauden loppumiseksi. Tylsistyminen saattaa johtaa useisiin ja vaihtuviin parisuhteisiin.
ADHD-oireisen liiallinen keskittyminen tai juuttuminen johonkin tehtävään häiritsee muiden tehtävien suorittamista. Parisuhteessa puolison tarpeet ovat silloin toissijaisia.
Pitkäkestoinen suunnitelmallisuus ja harkittu päätöksenteko ovat ADHD-oireiselle vaikeita, jonka vuoksi elämässä on paljon epäjärjestystä ja kaaosta. Puoliso joutuu usein vastuunkantajan ja tehtävien toteuttajan rooliin.
ADHD-oireisen muistivaikeuksien vuoksi sovitut lupaukset eivät välttämättä toteudu, joka aiheuttaa pettymyksen tunteita puolisolle.
ADHD-oireisen aikuisen kommunikaatio-ongelmat aiheuttavat helposti väärinkäsityksiä ja riitoja.
ADHD-oireet näyttäytyvät hyvin moni eri tavoin parisuhteessa. Parisuhteen hyvinvointiin vaikuttavat voimakkaasti myös kuormittavat elämäntapahtumat, esimerkiksi taloudelliset ongelmat, työttömyys sekä muut sairaudet, jotka ovat ADHD-oireisilla keskimääräistä yleisimpiä. N. joka seitsemällä (15%:lla) ADHD-oireisella oleva päihdehäiriö on aina merkittävä riski parisuhteelle. ADHD:n liitännäishäiriöinä voi olla myös aistitoimintojen poikkeavuutta sekä motorista kömpelyyttä. Puolisoiden väliseen fyysiseen läheisyyteen ne tuovat erityispiirteitä.
Monet pariskunnat kokevat, että ADHD tuo parisuhteeseen myös vahvuuksia. Elämässä tapahtuu paljon asioita, tylsää arkea ei pääse muodostumaan. Rakkaus roihuaa välillä intohimoisesti ja toisaalta myös saattaa lopahtaa nopeastikin. Koska ADHD on vahvasti perinnöllinen, on lapsista joillakin todennäköisesti myös ADHD. ADHD-oireinen vanhempi ymmärtää usein lastaan hyvin omien lapsuudenkokemustensa pohjalta.
Kuulostaa vaimoltani.