Kadehditko kenenkään parisuhdetta?

Stubun ja Suzannen parisuhdetta kyllä kadehdin.

Kadehdin. Aina tulee yhtä paha mieli, kun näkee jossain hyvännäköisen ja onnellisen parin. Itse olen ruma ja sosiaalisesti kömpelö, joten tiedän, etten tule koskaan saavuttamaan mitään samanlaista. :/

En mä kyllä ole. Itsellä toimiva ja hyvä parisuhde. Tiedän että meillä on kaikin puolin erinomainen suhde (kokemuksesta), ja hyvä olla. Ainoastaan tuntuu pahalta, jos jollain menee huonosti. Itsellä oli niin pitkään huono parisuhde, joka näytti ulospäin unelmalta, ja .. Harmittaa jos joku tuhlaa elämänsä olemaan surullinen.

Kaikissa tietämissäni parisuhteissa on omat hankaluutensa mistä syystä en jaksa niitä kadehtia. Olen kuitenkin onnellinen parien puolesta jotka vaikuttavat vuosien ja vuosikymmenien jälkeenkin edelleen rakastuneilta. Omat vanhempani ovat menneet yhteen teini-ikäisinä ja ovat selvinneet kaikenlaisesta. Joskus sitä toimintaa on hauska seurata, kun ovat niin hyvin hitsautuneita yhteen, että tietävät tasan mitä toinen on tekemässä/mitä toinen haluaa ilman että täytyy käyttää sanoja. Myös anoppini ja uusi miehensä ovat reilun kymmenen vuoden jälkeen edelleen kuin vastarakastuneita.

Vierailija kirjoitti:

En kadehdi ketään parisuhteessa elävää. Olen itsenäinen nainen ja tulen omillani toimeen ja päätän itse asioistani.

Niin olen minäkin, vaikka olenkin parisuhteessa.

Haluaisin kyllä hyvän parisuhteen (olen kai ikisinkku), mutta en nyt suoranaisesti kadehdi mitään tietämääni suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

En yksilöidysti kenenkään parisuhteelle, mutta noin yleisesti kadehdin sellaista suhdetta, jossa vedetään yhtä köyttä, huolehditaan toisistaan ja jaetaan sama arvomaailma. Kummankaan ei tarvitse uhrautua, vaan edetään yhdessä tuumin kompromissein.

Näitä minäkin kadehdin.

Kadehdin niitä, joiden puolisoilla ei ole ennenaikaiseen hautaan vievää etenevää sairautta. Minä olen jo miettinyt tulevia hautajaisjärjestelyitä.

En kadehdi, vaan toivon että kaikilla muillakin olisi asiat yhtä ihanasti kuin meillä. Mieheni palvoo minua, kehuu päivittäin ja mm. kutsuu ruhtinattarekseen. Hän laittaa ruokaa, hoivaa ja hellii, antaa maailman ihaninta seksiä vähintään kerran päivässä (hänelle on kunnia-asia että minä laukean ensin), työmatkoiltaan lähettää pitkiä sähköposteja täynnä rakkautta. Hänellä on takanaan rankka menneisyys ja minä autan ja tuen häntä silloin, kun hänelle tulee heikko hetki tai vaikeita takaumia. Nykyisin hän on kansainvälisesti menestyvä ja alallaan arvostettu, eikä hänestä näy menneisyyden haavat ulospäin, paitsi joskus kun olemme kahden. Olen ainoa ihminen maailmassa, jolle hän on voinut kertoa joistakin elämänsä pahimmista tapahtumista. Hän ymmärtää minua paremmin kuin kukaan toinen aiemmin, ja minä häntä. 

Ennen en edes tykännyt päivittäisistä rakkaudenosoituksista, vuolaasta tunneilmaisusta ja toisen loputtomasta ihannoinnista parisuhteessa. Ajattelin sellaisen olevan kliseistä ja mautonta. Nyt en vaihtaisi tätä mihinkään! Elämäni rakkaus saa vapaasti vuodattaa minulle tunteitaan ja minä vastaan samalla mitalla, joka kerta. :) Tämän miehen kanssa olen saanut oppia, että intohimoinenkaan rakkaus ei välttämättä merkitse sokeutta tai kritiikitöntä suhtautumista toisen huonoihin puoliin. Hän näkee minut juuri sellaisena kuin olen, ja rakastaa minua epätäydellisyydestäni huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

En kadehdi, vaan toivon että kaikilla muillakin olisi asiat yhtä ihanasti kuin meillä. Mieheni palvoo minua, kehuu päivittäin ja mm. kutsuu ruhtinattarekseen. Hän laittaa ruokaa, hoivaa ja hellii, antaa maailman ihaninta seksiä vähintään kerran päivässä (hänelle on kunnia-asia että minä laukean ensin), työmatkoiltaan lähettää pitkiä sähköposteja täynnä rakkautta. Hänellä on takanaan rankka menneisyys ja minä autan ja tuen häntä silloin, kun hänelle tulee heikko hetki tai vaikeita takaumia. Nykyisin hän on kansainvälisesti menestyvä ja alallaan arvostettu, eikä hänestä näy menneisyyden haavat ulospäin, paitsi joskus kun olemme kahden. Olen ainoa ihminen maailmassa, jolle hän on voinut kertoa joistakin elämänsä pahimmista tapahtumista. Hän ymmärtää minua paremmin kuin kukaan toinen aiemmin, ja minä häntä. 

Ennen en edes tykännyt päivittäisistä rakkaudenosoituksista, vuolaasta tunneilmaisusta ja toisen loputtomasta ihannoinnista parisuhteessa. Ajattelin sellaisen olevan kliseistä ja mautonta. Nyt en vaihtaisi tätä mihinkään! Elämäni rakkaus saa vapaasti vuodattaa minulle tunteitaan ja minä vastaan samalla mitalla, joka kerta. :) Tämän miehen kanssa olen saanut oppia, että intohimoinenkaan rakkaus ei välttämättä merkitse sokeutta tai kritiikitöntä suhtautumista toisen huonoihin puoliin. Hän näkee minut juuri sellaisena kuin olen, ja rakastaa minua epätäydellisyydestäni huolimatta.

Ai niin, ja tosielämässä en hehkuta onnellisuuttamme näin avoimesti. Täällä nimettömänä sain kerrankin sanoa mitä todellisuudessa tunnen ja minkälaista elämää elän. Helpotti! :D

Kadehdin niitä miehiä, jotka kävelevät kauniiden, nuorten ja timmien naisten kanssa käsi kädessä. Heidän parisuhdettaan en kadehdi, en tiedä millainen se on.

M36

Mun mies kadehti yhden tuttavaperheen avioliittoa. Niillä oli kaksi pientä lasta, vaimo hoiti kodin ja lapset ja mies saatto noin vaan lähteä 3 kuukaudeksi reissuun ~johonkin, kutsua vieraita miten sattui ilmottamatta vaimolleen jne. Se avioliitto päättyi kyllä eroon sittemmin ja loppui miehen kadehdinta siihen.