Lue keskustelun säännöt.
Mikä mun miestä vaivaa?
10.05.2015 |
Hän ei tietenkään onnitellut minua äitienpäivän vuoksi tai muutenkaan suhtautunut normaalia mukavammin. Aamu alkoi sillä, että hän huusi mulle, että "mitä se lehmä siellä vielä makaa", minkä jälkeen hän alkoi moittia ulkonäköäni jne. (olen siis oikeasti sopusuhtainen ja hoikahko). Soitin sitten pari puhelua (äidilleni ja molemmille mummoilleni), minkä jälkeen mies ei edes enää katsonut minua silmiin, vaan alkoi raivota. Aivan kuin hän olisi tullut kateelliseksi siitä, että soitin sukulaisilleni, kun yleensä en miehen ollessa kotona voi/saa soittaa käytännössä lainkaan puheluita ja nyt mies ei kehdannut estää minua soittamasta.
Sen jälkeen hän sai uuden raivarin ja rupesi heittelemään tavaroita sekä käski minut ja lapset makuuhuoneeseen. Mies väitti ihan tosissaan ja raivoissaan, että olen hävittänyt hänen tärkeän paperinsa, jota en ole todellisuudessa edes koskaan nähnyt. En muutenkaan koskaan heitä ainoatakaan hänen paperiaan pois, kun taas mies itse on heittänyt roskikseen nimelläni tulleita kirjeitä ja tärkeitä papereita useamminkin. Mies yleensäkin syyttää minua aina kaikesta: jos joku asia menee pieleen, niin se on minun vikani, vaikka minulla ei olisi todellisuudessa mitään tekemistä asian kanssa. Muutenkaan hän ei koskaan myönnä erehtyvänsä missään ja kaikki on aina muiden vikaa. Kiinnostaisi tietää, mikä aiheuttaa moisen käytöksen? Tuntuu tosi pahalta moinen käytös. :( Mä yritän itse elellä fiksusti ja olla kärsivällinen, mutta mies on ajoittain lähes raivohullu kuumakalle. Ei hän edes hae apua, sillä hänen mielestään muissa on aina vika.
Kommentit (23)
Enemmän ihmettelen mikä sua vaivaa, että jäät katsomaan tuollaista kyykkäriä! :o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa. Joko on nupissa vikaa tai ei halua sinua ja perhe elämää. Veikkaan ensimmäistä.
Itse olin tuollaisessa suhteessa 6v. Lapsen tulon jälkeen paheni. Vika oli minussa ainoastaan. Myös koti, lapsi ja kaikki oli vastuullani. Minä hoidin yöt lapsen ollessa pieni muttei silti kestänyt lapsen itkua. Myös sukulaiseni ja ystäväni oli aivan perseestä, hänen vain sellaisia keitä sietää nähdä. Hänellä oli oikeus kaikkeen, minun piti jopa kysyä lupaa jos jonnekin halusin yksin lähteä, syyllisti kaikesta.
Voin sanoa, kun mies veti kännit ja valmiiksi alkanut aggressiivinen käytös paheni ja kävi kiinni erosin. Se oli hyvä päätös. Sinun itsetuntosi tuossa menee ajan kanssa. Itse sain muistoksi sosiaalisen pelon ja arkuuden. Nykyään on tasapainoinen ja ihana mies minun ja lapsen rinnalla, mut pitkään meni että uskalsin suhteeseen lähteä ja vasta silloin tajusin kunnolla miten sairaassa suhteessa olen ollut kun nyt olen terveessä parisuhteessa.
Lasta en kadu, mutta aikaani tuhlasin ja palasia itsestäni tuossa suhteessa ja jälkeenpäin harmittaa.
Lapsillas on oikeen hieno äitienpäivä. Voi surkeus. Iskä heittää huoneeseen ja raivoo ja ruokaakaan ei saa. Kyl itkettää lasten puolesta. Ja sinä ap pölö annat lasten elää tollasessa paskassa ja kasvaa siihen ajatukseen et noin voi käyttäytyä. Sairasta.