Tajuutteko oikeesti että tuutte kuolemaan?

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:51"]Tän takia olis kiva olla uskovainen. Vois elellä leppoisasti miettien jotain sielun pääsemistä taivaaseen tai vaikka uudelleensyntymää. Mut kun ei usko semmoisiin niin minkäs teet :(
[/quote]
Juu, mä haluaisin olla ehdottomasti hindu. Olisi vain niin lohdullista ajatella syntyvänsä aina uudelleen ja voivansa vielä teoillaan vaikuttaa siihen, miksi syntyy. <3

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:47"]

--- PAKKO olla jokin sellainen tarkoitus, joka on käsityskykymme ulkopuolella (mitä oikeasti pidän ihan mahdollisena, vaikka muuten ajattelenkin aika tieteellisesti), mutta silti tuo pahin vaihtoehto käy aina tasaisin väliajoin mielessä, ja se tunne on niin lohduton.

[/quote]

Ajattelen, että kaiken takana, ehkä kuolemankin takana, on niin suuri Tarkoitus ja Rakkaus, että me emme sitä pysty nyt kokonaan ymmärtämään. Siksi uskonkin, että kannattaa yrittää löytää tuo Rakkaus elämän vielä kestäessä, jotta löytäisimme sen myös kuoltuamme. Itse asiassa uskon, että tämä Rakkaus on tullut niin lähelle jokaista tarkoitusta kipeästikin kaipaavaa ihmistä, että se on mahdollista löytää :)

Omasta kokemuksesta haluaisin suositella löytämään tuon Rakkauden ja siihen liittyvän tarkoituksen, valon ja sovinnon vaikka siten kuin niitä on kauniisti kuvattu tässä:

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:51"]

Tän takia olis kiva olla uskovainen. Vois elellä leppoisasti miettien jotain sielun pääsemistä taivaaseen tai vaikka uudelleensyntymää. Mut kun ei usko semmoisiin niin minkäs teet :(

[/quote]

Käy sanan kuulossa seurakunnassa. Usko tulee kuulemisesta.

Ei ahdista niinkään se, vaan joka päivä ahdistaa se, että maapallo on seuraavan sadan vuoden sisällä tuhon partaalla jos näille ympäristö/ilmasto-ongelmille ei tosissaan tehdä jotain!! Musta on käsittämätöntä, että kerskakulutus vaan jatkuu ja jatkuu, ei ajatella yhtään seuraavia sukupolvia, luontoa, eläimiä, tätä planeettaa joka on meidän AINOA koti. Ahdistaa, itkettää ja surettaa! Miksi ihmiskunta ei herää tekemään asioille jotain?!

Ei pääty mikään kuolemaan, se on valetta!
Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio. --Hepr.9:27

Jumala on sinut luonut, kutonut kokoon äitisi kohdussa. Sinä olet luotu Jumalan kuvaksi. Mutta koska olet tehnyt syntiä nuoruudesta lähtien yhteys Jumalaan on katkennut. Sinä olet syntisenä Jumalalle kelpaamaton. Jumala vihaa syntiä! Ja synnin palkka on kuolema ja kadotustuomio ikuisesti. Ansaitset helvetin tulen syntiesi takia. Pahuutesi takia. Tämä oli se huono uutinen.

Hyvä uutinen: Jumala rakastaa Sinua niin paljon että antoi ainoan Poikansa kuolemaan syntiesi takia ristille, maksaakseen syntisi. Jeesus oli itse synnitön täysin viaton. Jeesus oli sekä täysin ihminen että täysin Jumala. Hän kuoli ristillä ja Hänen verensä vapahtaa synnistä sen, joka Häneen uskoo! Sinun pitää tehdä parannus ja uskoa että Jumala herätti hänet kuolleista. Sinun pitää tunnustaa suullasi Jeesus Herraksi. Lähde seuraamaan häntä. Avaa Jeesukselle sydämesi kun Hän kolkuttaa. Saat ikuisen elämän lahjan.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:51"]

Tän takia olis kiva olla uskovainen. Vois elellä leppoisasti miettien jotain sielun pääsemistä taivaaseen tai vaikka uudelleensyntymää. Mut kun ei usko semmoisiin niin minkäs teet :(

[/quote]

Moi! Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että usko on itse asiassa LAHJA? Ei siis sinun suorituksesi, josta sitten toteat, että pystyit uskomaan tai et pystynyt. Voit koska tahansa pyytää Jumalaan uskomisen ja luottamisen lahjaa, vaikka yhä uudestaan, ja luottaen odottaa sen saavasi :) Ja jos et koe itsellesi luontevaksi tiettyjä perinteisiä uskon ajatuksia, niin tsekkaa toki oheinen sivu, joka lähestyy varsin eri tavalla asiaa, rakkauden näkökulmasta: http://www.healingrooms.fi/?sid=100

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:51"]

Olen parikymppinen ja muistan että 13-16-vuotiaana pelkäsin kuolemaa ja erityisesti sitä lopullisuutta niin törkeästi, että sain öisin paniikkikohtauksia, hikoilin, tärisin, itkin ja lopulta sairastuin vakavaan masennukseen. Se kaikki iski vain yhtäkkiä eräänä yönä, kun tulin ajatelleeksi, että voi kamala, joskus minä kuolen, siis MINÄ joka olen tämän elämän keskipiste (jos ymmärrätte mitä tarkoitan, kaikkihan kuitenkin ovat oman elämänsä keskipiste) enkä enää koskaan tule siitä tilasta nousemaan, ikinä, milloinkaan, edes miljardin vuoden päästä. Vuodet vierivät ja pian olen niin vanha, että kuolema on jo portilla ja minun on turha tehdä enää mitään tai unelmoida mistään koska en ehdi saavuttaa enää mitään ennen kuolemaa. Tämä ei ole mikään käännyttämisjuttu, mutta koska haluan sanoa että mitä minulle nykyisin kuuluu, niin olen rehellinen ja kerron että nykyisin, kun olen kristinuskossa, en pelkää noita ajatuksia. Toki ne ovat ahdistavia, mutta uskoon tuloni myötä ne pelot laimenivat ja katosivat ikään kuin itsestään. Se ei ollut syyni kääntymiseeni, mutta erittäin positiivinen lisäbonus. :D Halusin vain jakaa oman kokemukseni ja tiedän, miten paskalta se kuolemanpelko oikeasti tuntuu, ja erityisesto se, kun tiedostaa ensimmäisiä kertoja vahvasti tuon lopullisuuden, väistämättömyyden ja sen, että kukaan meistä ei tiedä, mitä rajan takana on.

[/quote]

Minullakin on ollut todella samanlaisia kokemuksia. Kärsin kuolemanpelosta todella monta vuotta nuorempana, mutta sitten tulin uskoon pidemmän pohdiskelun kautta ja pelko hävisi. Enkä ole mitenkään himouskovainen edes. Luotan vain siihen, että Jumala on rakkaus ja rakkaus on kaikista tärkeintä elämässä. Elämässä tärkeintä on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Niin kauan kun ei satuta ketään oikeasti, toimii oikein. Tietenkin välillä ajoittain kuolemanpelkoisia kauhuskenaarioita käy mielessä, mutta pystyn nyt pääsemään niistä irti huomattavasti helpommin. Mikä sinua tai ketään muutakaan ikinä auttaa tässä asiassa niin toivon, että löydät sen keinon. Rauhaa ja rakkautta kaikille. 

Tällä keskustelusaitilla on ylivoimaisesti Suomen typerimmät ihmiset. On jopa tieteellisestä näyttöä siitä, että vauvan syntymä typerryttää jo ennestään tyhmempää sukupuolta.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 01:11"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:51"]

Olen parikymppinen ja muistan että 13-16-vuotiaana pelkäsin kuolemaa ja erityisesti sitä lopullisuutta niin törkeästi, että sain öisin paniikkikohtauksia, hikoilin, tärisin, itkin ja lopulta sairastuin vakavaan masennukseen. Se kaikki iski vain yhtäkkiä eräänä yönä, kun tulin ajatelleeksi, että voi kamala, joskus minä kuolen, siis MINÄ joka olen tämän elämän keskipiste (jos ymmärrätte mitä tarkoitan, kaikkihan kuitenkin ovat oman elämänsä keskipiste) enkä enää koskaan tule siitä tilasta nousemaan, ikinä, milloinkaan, edes miljardin vuoden päästä. Vuodet vierivät ja pian olen niin vanha, että kuolema on jo portilla ja minun on turha tehdä enää mitään tai unelmoida mistään koska en ehdi saavuttaa enää mitään ennen kuolemaa. Tämä ei ole mikään käännyttämisjuttu, mutta koska haluan sanoa että mitä minulle nykyisin kuuluu, niin olen rehellinen ja kerron että nykyisin, kun olen kristinuskossa, en pelkää noita ajatuksia. Toki ne ovat ahdistavia, mutta uskoon tuloni myötä ne pelot laimenivat ja katosivat ikään kuin itsestään. Se ei ollut syyni kääntymiseeni, mutta erittäin positiivinen lisäbonus. :D Halusin vain jakaa oman kokemukseni ja tiedän, miten paskalta se kuolemanpelko oikeasti tuntuu, ja erityisesto se, kun tiedostaa ensimmäisiä kertoja vahvasti tuon lopullisuuden, väistämättömyyden ja sen, että kukaan meistä ei tiedä, mitä rajan takana on.

[/quote]

Minullakin on ollut todella samanlaisia kokemuksia. Kärsin kuolemanpelosta todella monta vuotta nuorempana, mutta sitten tulin uskoon pidemmän pohdiskelun kautta ja pelko hävisi. Enkä ole mitenkään himouskovainen edes. Luotan vain siihen, että Jumala on rakkaus ja rakkaus on kaikista tärkeintä elämässä. Elämässä tärkeintä on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Niin kauan kun ei satuta ketään oikeasti, toimii oikein. Tietenkin välillä ajoittain kuolemanpelkoisia kauhuskenaarioita käy mielessä, mutta pystyn nyt pääsemään niistä irti huomattavasti helpommin. Mikä sinua tai ketään muutakaan ikinä auttaa tässä asiassa niin toivon, että löydät sen keinon. Rauhaa ja rakkautta kaikille. 

[/quote]

Kiitos :) Rohkaiseva tarina!

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 01:14"]Tällä keskustelusaitilla on ylivoimaisesti Suomen typerimmät ihmiset. On jopa tieteellisestä näyttöä siitä, että vauvan syntymä typerryttää jo ennestään tyhmempää sukupuolta.
[/quote]
Ja milläköhän tapaa tuo tyhmyys paistaa tästäkin ketjusta? Päinvastoin olen itse sitä mieltä, että täällä on hyvinkin kypsiä ja syvällisiä ajatuksia. Tyhmien ihmisten aivokapasiteetti tuskin koskaan pystyy käsittelemään elämän rajallisuutta ja muita realiteetteja.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:18"]

En usko että se siinä vaiheessa enää pahemmin ahdistaa kun makaa haudassa.

[/quote]

...paitsi jos emme makaakaan siellä haudassa, vaan sinne jäisi vain keho - kannattaisiko siihenkin mahdollisuuteen jotenkin varautua tai tutustua, etenkin kun se mahdollisuus voi olla erittäin positiivinenkin: http://www.healingrooms.fi/?sid=100

Eikä?! Oikeasti?! :O Tuli kyllä niin shokkina että pakko nyt lähteä ostamaan köyttä... Olen järkyttynyt! :(

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:00"]Ei ahdista, olen tiedostanut tuon jo ties kuinka kauan. Pikemminkin ajatus kuolemasta on helpottava ja lohdullinen.
[/quote]

Miten siinä voi olla mitään lohdullista?
Tuntuu niin naurettavalta tälleen kirjotettuna kun on vaikee kuvata sitä ahdistusta joka tulee nykyään melkein joka päivä :(

Ap
[/quote]

Mulla on ihan sama fiilis ekan kommentoijan kanssa. Miksi jaksan kaiken paskan päivästä toiseen? Koska se lopouu joskud, ikuinen elämä olisi enemmänkin ahdistuksen Aihe. Nyt on ainaiinsyy tehdä joka hetkestä tärkeä.

Piti vastata tähän ketjuun jo yöllä, mutta ahdisti niin paljon lukea täältä omia ajatuksia. Ihanaa etten ole yksin tämän ajatuksen ja ahdistuksen kanssa. Viikko sitten aloin pohtia taivasasioita ja vein ajatuksen liian pitkälle. En siis ole uskovainen, mutta yritin etsiä jotain ratkaisua, miten kaikki päättyy. Taivasta ei voi olla olemassa, koska miten tunnistaisin kasikymppisenä alta 40v kuolleen isäni. Tai voisin odottaa rakkaita lapsiani,kun tuskin niitä enää kuoleman jälkeen kiinnostaa äiti; niillähän on omat perheensä. Entä jos mies kuolee ennen minua ja otan uuden kumppanin,kumman kanssa vietän sitten ikuisuuteni? Jos taivaassa tapaa kaikki rakkaat, kuinka pitkälle tämän ajatuksen voi viedä? Tulin siihen tulokseen, että taivasta ei voi olla. Mitä sitten on? Miksi tavoitella yhtään mitään kun kaikki kuitenkin loppuu? Joo se elää jälkipolvissa, mutta eikö nekin toista vaan samaa ja itse et ole enää mitään. Mitä järkeä? Hienoa että joku muukin ajattelee näitä,tiedän olevani edes jollain tasoin"normaali".

Tajuan, mutta ei se pelota. Ennemminkin helpottavaa tietää, että täällä ollaan vain tietty aika eikä loputtomiin.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 01:05"]Hyvä uutinen: Jumala rakastaa Sinua niin paljon että antoi ainoan Poikansa kuolemaan syntiesi takia ristille, maksaakseen syntisi. Jeesus oli itse synnitön täysin viaton. Jeesus oli sekä täysin ihminen että täysin Jumala. Hän kuoli ristillä ja Hänen verensä vapahtaa synnistä sen, joka Häneen uskoo! Sinun pitää tehdä parannus ja uskoa että Jumala herätti hänet kuolleista. Sinun pitää tunnustaa suullasi Jeesus Herraksi. Lähde seuraamaan häntä. Avaa Jeesukselle sydämesi kun Hän kolkuttaa. Saat ikuisen elämän lahjan.
[/quote]

Mihin Jumala olisi tarvinnut poikaa?Ajatteletko oikeasti, Hän joka loi Auringon, Kuun ja tähdet, Maapallon ja muut planeetat, ihmiset, eläimet, kasvit, tarvitsisi poikaa siihen että voisi antaa ihmiselle hänen syntinsä anteeksi? Ja jos meille on jo annettu meidän synnit anteeksi, miksi meidän pitäisi sitten uskoa Jumalaan ja eikö me voitaisi elää kuin eläimet ja tehdä mitä vain. Miksi sitten jotkut kristityt pitää esim. alkoholin juontia syntinä, jos synnit on jo annettu anteeksi??

Mua ahdistaa joskus ajatus että jos kuolen nuorena, yllättäen, en saa kokea monia asioita joita haluaisin. Vaikka olen luonteeltani masentunut ja pessimistinen ja usein toivonut kuolemaa ja ajatellut etten vanhaksi elä. Silti minussakin elää toivo ja elämänhalu. Mutta täytyy vain ymmärtää, että tod. Näk. Kuoleman jälkeen ei harmita.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:55"]Minä olen ollut kaksi kertaa "kuollut", molemmilla kerroilla entinen sydämeni teki stopin ja minut elvytettiin takaisin tähän maailmaan. Ei kuoleminen tuntunut kurjalta tai pelottavalta, tuntui vähän siltä kuin nukahtaisin.:) Ei siis syytä huoleen.
[/quote] Ei tuo vielä ole kuolema-kokemus omasta mielestäni, pikemminkin tajunnanmenetys