Anoppi katkera tulevan lapsemme sukupuolesta

Varmaan turhan provosoiva otsikko, mutta menköön...

Anopillani on kolme lasta, kaikki poikia ja olen naimisissa hänen vanhimman pojan kanssa. Anoppi-miniä suhteemme on ollut lievästi sanottuna haastava. Anoppi kärsi pahemmanlaatuisesta tyhjänpesän syndroomasta, mitä emme heti tajunneet ja esimerkiksi kun miehen ollessa 27-vuotias (minä 25) menimme naimisiin niin anoppi sanoi, että hän ei häihin tule ja ei enää poikaansa kutsu pojakseen kun on kehdannut hänet näin hyljätä,  oman äitinsä ja kun mies sanoi että vaimo on nyt hänen ensisijainen perhe niin siitä vasta soppa syntyi.

Ollaan yritetty kuitenkin ymmärtää anoppia ja laittaa kaikki loukkaukset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos(esimerkiksi ei koskaan kutsua minua muuksi kuin "tytöksi" vaikka olisin paikalla samassa huoneessa "Voisko tyttö hakea lisää kahvimaitoa"). En usko, että meistä koskaan tulee kovin läheisiä, mutta kunhan jonkinlaiset välit olis ihan jo tulevien lastenlastenkin kannalta niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Nyt odotan esikoista ja yllättäen anoppi ei keksinytkään mitään pahaa sanottavaa kun kerroimme iloisen raskausuutisen. Hän oli aidosti kiinnostunut, mutta sitä kyllä sanoi moneen kertaan että nyt kun meistä tulee vanhempia niin varmasti ymmärrämme, mistä hänkin on meille suuttunut ja miten pettynyt on oman poikaansa. Anoppi arvuutteli lapsen sukupuolta ja kaikki raskausoireeni ja mahanmuto kuulemma enteili poikavauvaa. Mulla ei rehellisesti sanottuna ollut mitään poika tai tyttö-oloa, en edes salaa toivonut toista sukupuolta. Pari viikkoa sitten oli rakenneultra, jossa myös selvisi lapsen sukupuoli, odotamme tyttöä. Omassa perheesäni on neljä siskoa, ei poikia ollenkaan ja mieheni taas tulee hyvin poikavoittoisesta suvusta ja salaa taisi haaveilla tyttövauvasta. Sitten kun kerroimme anopille, että tyttö on tulossa niin anoppi näytti suorastaan vihastuvan. Ei onnitellut, ei sanonut mitään, näytti vaan mököttävän. Sitten alkoi ilkeillä, esim sanoi että ei meidän geeneillä ainakaan kaunista tyttölasta saada, ja paremmin meidän geenit sopisi pojalle ja jossain vaiheessa sitten tuli ilmi se, että oli hänkin tyttöä kovasti toivonut ja sanoi että toivottavasti saamme vielä pojankin niin saamme kokea sen mitä hälle aiheutimme kun kuulemma poikalapset aina hylkäävät äidin ja yhtyvät vaimonsa perheeseen...

Yleensä jaksan ihan hyvin näitä anopin ilkeilyjä, mutta onko ihan normaalia jos nyt tuntuu siltä että kohta tukehdun tän kanssa... olen niin onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä, siitä että kaikki on nyt meidän elämässä mallillaan, mies sai vakiduunin pidemmän työttymyyden jälkeen ja tuntuu että nyt menee hyvin :) Mutta sitten pitäisi pyydellä anteeksi sitä että emme saaneet poikavauvaa anopin mieliksi :(

Onko kellään samanlaisia kokemuksia? vertaistukea?