Näin yöllä kun sänkyni päälle ilmestyi tumma hahmo ja tunsin painon päälläni, olen varma että olin hereillä
Olen valvonut siitä asti, noin kolmesta saakka. Turvalukko oli päällä, joten en tajua mitä tapahtui. Unta se ei ollut.
Kommentit (326)
Riivaaja kävi kylässä. Annas kun arvaan, oli aika pelottava hahmo.
Outoja nuo unihalvaukset. Miten ihminen näkee ja tuntee asioita , joita ei ole oikeasti tapahtunut. Itsekkin tkokenut unihalvauksen ja se ei ollut mukava tunne , kun tuntui siltä, että joku pitää sinua hallinnassa , etkä pysty liikkumaan .
Mikä intressi hahmolla olis istua sun päällä?
Unihalvaus, mt lääkkeitä ei tarvita. Tuntuvat kuulemma aidoilta halluilta ne hahmot
Unihalvaukset on juuri tuollaisia ja hyvin tavallisia. Itsellenikin käynyt, ja oli tosi ahdistava kokemus.
Se oli sun kaksoisolento. Jotkut nimittävät varjoksi. Olet vain herkkä ja näit sen. Se on meillä muillakin. Ei ole sairautta.
Tiedän että lääketiede määrittelee ne unihalvauksiksi.
Termi ja määritys on kuitenkin ihmisen keksimä.
Itse koen toisinaan unihalvauksia myös. Olen erittäin herkkä ja henkinen ihminen, kuten myös monet muut unihalvauksiksta kärsivät.
Mitä jos ne onkin ihan todellisia olentoja ja asioita? ”Unihalvauksessa” pääsemme vain transsinkaltaiseen tilaan ja näemme nämä asiat. Ihan yhtälailla shamaanit, poppamiehet ja noidat ovat läpi ihmiskunnan historian vaipuneet tuohon samaan henkimaailmaan.
Vierailija kirjoitti:

Ovat vaipuneet juu ja käyttäneet kaiken maailman aineita, jotta niin kävisi. Hiukan epäilyttää, etteivät nekään tripit ihan aitoja kokemuksia ole olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että lääketiede määrittelee ne unihalvauksiksi.
Termi ja määritys on kuitenkin ihmisen keksimä.
Itse koen toisinaan unihalvauksia myös. Olen erittäin herkkä ja henkinen ihminen, kuten myös monet muut unihalvauksiksta kärsivät.
Mitä jos ne onkin ihan todellisia olentoja ja asioita? ”Unihalvauksessa” pääsemme vain transsinkaltaiseen tilaan ja näemme nämä asiat. Ihan yhtälailla shamaanit, poppamiehet ja noidat ovat läpi ihmiskunnan historian vaipuneet tuohon samaan henkimaailmaan.Ovat vaipuneet juu ja käyttäneet kaiken maailman aineita, jotta niin kävisi. Hiukan epäilyttää, etteivät nekään tripit ihan aitoja kokemuksia ole olleet.
Shamaaneilla tärkein työväline siihen on rumpu, kulttuurista riippumatta. Jotkut pääsevät tänäkin päivänä esimerkiksi trance-musiikin avulla aivan eri maailmoihin.
Myös erilaiset psykedeelit ovat kuuluneet asiaan, mutta välttämätöntä se ei kuitenkaan ole ollut.
Mullekin on joskus käynyt tuollaista
Mulla oli kerran sellainen unihalvaus että näin unta talosta ja oli yö. Ikunnoista kuun valo tuli sisään eli muuta valoa ei ollut.
Siellä oli ovi auki pimeään huoneeseen ja jollain tasolla tajusin unessa että oli unta.
No menin sitten uhkarohkeasti sinne huoneeseen tyyliin " Onko täällä kummituksia"
No sitten kun astuin huoneeseen niin heräsin tai siis siihen unen ja valveilla olon väliseen tilaan.
Olin sohvalla oikealla kyljellläni. En pystynyt liikkumaan yhtään. Yritin pinnistellä kääntyäkseni mutta mitään ei tapahtunut.
Tunsin että joku painaa mua selästä eli ihan kuin olisi estänyt etten pääse kääntymään ja heräämään kunnolla. No siinä yritin pinnistellä jonkin aikaa ja sitten viimeisellä pinnistyksellä minkä jälkeen en olisi enään jaksanur yrittää niin pääsin kääntymään ja heräsin. Oli eka unihalvaus koskaan mulla ja toivottavasti viimeinen. Unihalvaukseenhan liittyy usein tunne pahuuden läsnäolosta.
Joka kerta se on niin todellista että joku totuus siinä on pakko olla. Silmät on auki, asioita tapahtuu, mutta huutaa ja liikkua ei voi. Helvetin pelottavaa joka kerta
Kuulostaa tyypilliseltä unihalvauskohtaukselta. Mieli on jo osittain hereillä, mutta keho yhä unessa, joten lihakset eivät tottele vaan olet ikään kuin halvaantunut. Ahdistavat ajatukset hiipivät mieleen, ja yhtäkkiä sitä tuntee tai näkee jonkun läsnäolon huoneessa. Erityisen pelottavaa, jos kyseessä oli ensimmäinen kerta.
Miksi unihalvauksessa kokemus on aina pelottava? Miksei siinä koeta olevansa tanssimassa vihreällä niityllä smurffien kanssa? Silloin selitys olisi loogisempi ja uskottava. Mutta että aina näitä demoneita? Eräs tubettaja kärsi pahoista unihalvauksista asuessaan ikivanhassa koulurakennuksessa ja tilanne helpottui kun muutti muualle. Hmmm...
Mitä aineita ap on vetänyt? Minäkin haluan kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kerran sellainen unihalvaus että näin unta talosta ja oli yö. Ikunnoista kuun valo tuli sisään eli muuta valoa ei ollut.
Siellä oli ovi auki pimeään huoneeseen ja jollain tasolla tajusin unessa että oli unta.
No menin sitten uhkarohkeasti sinne huoneeseen tyyliin " Onko täällä kummituksia"
No sitten kun astuin huoneeseen niin heräsin tai siis siihen unen ja valveilla olon väliseen tilaan.
Olin sohvalla oikealla kyljellläni. En pystynyt liikkumaan yhtään. Yritin pinnistellä kääntyäkseni mutta mitään ei tapahtunut.
Tunsin että joku painaa mua selästä eli ihan kuin olisi estänyt etten pääse kääntymään ja heräämään kunnolla. No siinä yritin pinnistellä jonkin aikaa ja sitten viimeisellä pinnistyksellä minkä jälkeen en olisi enään jaksanur yrittää niin pääsin kääntymään ja heräsin. Oli eka unihalvaus koskaan mulla ja toivottavasti viimeinen. Unihalvaukseenhan liittyy usein tunne pahuuden läsnäolosta.
Psygologia on kovin uusi tiedelaji ja oikeastaan kiistellään siitäkin onko se tiedettä, kun ei voida todistaa, eli enemmän ollaan uskomuksien parissa, unihalvaus on yksi uskomus.
Pahuutta ei voi kieltää, se on läsnä kaikkialla samoin joskus hyvyys.
Jos olet joskus nähnyt jonkun kuoleman, niin ymmärtää "sielun" kun fyysinen kuolema saapuu, niin jotai todella tapahtuu...kun elämä poistuu....
Unihalvaus