Mitenköhän ihmiset jaksoi ekan maailmansodan/kansalaissodan, pula-ajan, uudet sodat jne

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin tuota juuri viime viikolla, kun olin kahden alle kouluikäisen kanssa karanteenissa. Aiemmin kestettiin silmää räpäyttämäyttä ja sekoamatta, miten vierustoveri kranaattisateessa räjähti mytyksi jauhelihaa, minä en kestä sitä miten maailma kutistui takapihan kokoiseksi.

No eikä ole kestetty mitään kranaattikeskitystä silmää räpäyttämättä. Noista tilanteista syntyi loppuiäkseen syvästi traumatisoituneita ihmisiä, joiden tuskia ei vain tunnistettu ja tunnustettu.

Vaikeuksia on myös eri tyyppisiä. Pitkä loputon jumitus ja sosiaalinen eristys on eri tavalla tuskallista kuin vaikkapa pula-aika, jolloin sosialiseeraus oli täysin ok.

Ennen kuolleita oli nähnyt useamman jo pikkulapsena. Oli ihan erilainen tuntuma ja ymmärrys, mitä elämän päättyminen tarkoittaa. Ei ollut pelejä, joissa voi ladata tallennuksen ja kokeilla uudestaan, tai loitsulla herättää kaveri henkiin. Oikean elämän ja tarinoiden eroa ei enää hahmoteta.

Jos jätit tekemättä tarvittavan, että on ruokaa pöydässä, sitä kuoltiin nälkään. Se oli jotain konkreettista. Nyt jos naputtelee vähän kirjaimia ja numeroita, saat numeroita taikaseinään, jotka sitten joko riittävät tai ei ruokaan joka jotenkin ilmestyy lähikauppaan. Ennen oli perustietoa taaperoillekin maidon tulevan lehmästä, nyt saattaa elää aikuiseksi asti hahmottamatta ettei sitä maitoa lasketa kaupassa hanasta purkkeihin, valkoisella värjättyä vettä. Vastustetaan maataloustukia samalla julistaen kuinka kaikkien pitäisi syödä lähiruokaa ja suosia kotimaista. Jos näille ehdottaa että menevät ilmaiseksi peltohommiin, vaaditaan kyllä itselle isoa palkkaa. Näin vahvasti ääripäätapauksia esimerkkinä käyttäen, miten ihminen on vieraantunut elämästä.

Itsekin olen vieraantunut siinä mielessä, etten ole kuollutta nähnyt. Arkkuja kyllä. Maaseudun laidalta kuitenkin kotoisin ja sukulaisilla maatiloja. Mutta lapseni on kaupunkilainen. Teoriassa tietää miten ruoka tulee pöydälle, mutta ei todellakaan oikeasti hahmota sitä, koska ei ihan oikeasti ole joutunut tekemään ruokansa eteen mitään pidemmän aikaa. Maailma kaatui monta aamua hänellä siinä vaiheessa kun pistin tekemään aamupalansa ihan itse. Joutui raukka ihan itse sen pikapuuronsa tekemään, aikaa meni jopa useampi minuutti! Kuolisi varmaan nälkään jos nyt joutuisi aamulla lähtemään ensin lypsylle saadakseen maitoa, tehdä töitä sen ruokansa eteen että sitä ruokaa on.

Pitäisi kai saada lapsi jonnekin maatilalle vähäksi aikaa, ehkä tuo kermaperäisyys vähän karisisi hänestä.

Silloin ei kukaan vaatinut raportoimaan päivittäin aktiviteeteista eikä tarvinnut siivota sähköposteja. Eikä roikkua netissä yömyöhään.

Siis vertaatko oikeasti sota-aikaa ja kotona karanteenissa köllöttelyä toisiinsa?

Ihmiskunnan historia on oikeastaan suurelta osalta vallassa olevien sosiopaattien ja posttraumaattisesta oireyhtymästä kärsivän kansan historiaa.

Kaikenlaiset tsingiskaanit, aleksanterisuuret, juliuskeesarit, hitlerit, stalinit ja maot ovat sekoilleet ja kansa kärsinyt.

Vierailija kirjoitti:

Minun veteraaniukkini ainakin kertoi kestäneensä sodan kauhut huumorin avulla. Siis kun vaikka kaveri räjähti vieressä ilmaan, niin asiasta heitettiin joku synkkä läppä (tyyliin että sillä oli niin kiire, että lähti joka suuntaan yhtäaikaa) ja jatkettiin hyökkäystä. Muuten ei olis kuulemma pääkoppa kestänyt, vaan sitä ois romahtanut. Piti myös antaa itsensä henkisesti erkaantua siitä todellisuudesta, että joutuu tappamaan ihmisiä. Puhuttiin just siihen tyyliin että "en minä oo ihmisiä tappanut, ryssiä vaan". Pakko oli noin ajatella, että pystyi toimimaan.

Eli pitää olla taito antaa mielelleen tauko niistä ahdistavista asioista, vaikka ajat ois kuinka kovat, niin niihin ei voi jäädä vellomaan jos meinaa selvitä.

Samalla lailla moni suojelee psyykettään koronankin suhteen nyt. Yrittävät uskotella itselleen, ettei siitä voi heille mitään haittaa olla.

Esim yksi kaverini vauhkoaa, että kukaan 'normaali' ihminen ei kuole koronaan ja toinen väittää, että koronaa ei olisi olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Päättäjien olisi pitänyt hoitaa paremmin viime viikon tiedotus. Psykologialla on tässä koronataistelussa valtavan suuri merkitys. Kun ensin yksi sanoo, ettei kouluihin ole turvallista mennä ja kuitenkin mennään, romahtaa ihmisten usko ja jaksaminen. Nyt pitäisi päättäjien olla yhtä mieltä ja johtaa kansaa sillä tavalla yksimielisesti että kansa kokee olevansa turvassa. Päättäjien viime viikon sekoilu ja ristiriitaiset viestit paljastivat monelle sen tosi seikan, ettei tämä tilanne ole kenenkään hallinnassa, ja se vie jaksamisen lujille.

Kriisitiedottamisessa on tutkitusti tehokkainta totuus. Koska kouluissa ei ole turvallista, niin ei pidä valehdella, että olisi.

Tosin voisi täsmentää, että se on paikkakuntakohtaista. Jossain maaseudun pikkukunnassa voi vielä olla pari viikkoa turvallista, mutta esim Uudellamaalla ei ole. Täällä on lopetettu koronatestaus ja karanteenit ja koronaa sairastavat ovat ihan muiden joukossa tartuttamassa vapaasti nyt ja on hyvin vaikea vältellä tartuntaa. Samaan aikaan uutisoidaan, että terveydenhuolto on alkanut kaatua täällä ja että kohta mahdollisesti suljetaan pääsy sairaaloiden päivystykseen kokonaan.

Siinä kun tässä tilanteessa sanotaan, että ihan turvallista on, juu, niin ihmisiltä katoaa pieninkin luottamus johtohahmoihin.