Mitenköhän ihmiset jaksoi ekan maailmansodan/kansalaissodan, pula-ajan, uudet sodat jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen Elina Sanan kirjaa Isäni sota. Kertoo Sanan isästä joka oli koulutettu, älykäs ja kohtelias mies mutta joutui sitten sotaan ja tuli sieltä takaisin muuttuneena (ja väkivaltaisena) miehenä. Voi vain kuvitella miten paljon tällaisia tarinoita menneisyydestä löytyy, kun ihmisten mieli murtuu kaikkien vastoinkäymisien edessä.

Murtuneet mielet-kirja olisi myös hyvää luettavaa näille "heikoista" yksilöistä puhuville. Sitä kun ei tiedä, miten itse kukin reagoisi niissä olosuhteissa.

Juuri aikaisempien sukupolvien koettelemusten vuoksi meidän kaikkien pitäisi muistaa, että tämä pandemia on kuitenkin aika helppo kriisi. Voimme kaikki jatkaa elämäämme omissa kodeissamme ja syödä itsemme kylläisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Minun veteraaniukkini ainakin kertoi kestäneensä sodan kauhut huumorin avulla. Siis kun vaikka kaveri räjähti vieressä ilmaan, niin asiasta heitettiin joku synkkä läppä (tyyliin että sillä oli niin kiire, että lähti joka suuntaan yhtäaikaa) ja jatkettiin hyökkäystä. Muuten ei olis kuulemma pääkoppa kestänyt, vaan sitä ois romahtanut. Piti myös antaa itsensä henkisesti erkaantua siitä todellisuudesta, että joutuu tappamaan ihmisiä. Puhuttiin just siihen tyyliin että "en minä oo ihmisiä tappanut, ryssiä vaan". Pakko oli noin ajatella, että pystyi toimimaan.

Eli pitää olla taito antaa mielelleen tauko niistä ahdistavista asioista, vaikka ajat ois kuinka kovat, niin niihin ei voi jäädä vellomaan jos meinaa selvitä.

Usein ei tulla ajatelleeksi, että ei pelkästään se mitä nähtiin tai koettiin sodassa traumatisoinut, vaan se mitä itse jouduttiin tekemään. Normaalielämässä toisen ihmisen tappaminen on pahinta mitä voit tehdä ja terveelle ihmiselle luonnotonta ja yhtäkkiä juuri se on sitä mitä sulta odotetaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut muuta vaihtoehtoa ja heikothan eivät kestäneetkään vaan sekosivat.

Nämä ei kykene nykyään edes puolta tuntia maskia pitämään kaupassa ja ovat olevinaan niin isänmaallisia ja äijiä🤣

Ja osa kitisee, kun ei pääse muutamaan viikkoon harrastuksiin tai ei saa yötä myöten ryypätä🤣

Ei meil olt mittä hättää! Olutta pantiin ja toisiamma. Yks kun kuol, toinen tul.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut muuta vaihtoehtoa ja heikothan eivät kestäneetkään vaan sekosivat.

En puhuisi "heikoista."

Onkohan poliittisesti korrekti nimitys sitten "turtiainen".

Napistiin silloinkin mutta sotaoikeuden pelossa hillitysti.

Eihän tässä muilla ole hätä kuin rokottamattomilla vähälahjaisilla, joilla on ollut alusta lähtien harhat pahana.

Enää pari kuukautta niin heillä on joka sorkalla luontoäidin ikioma rokotus.

On kerrottu, että sota-aika oli niin erilaista silloiseen arkeen verrattuna, että monista ihmisistä se tuntui jopa miellyttävältä.

Toki oli pelkoa, huolta ja hätää omasta ja omaisten puolesta.

Töistä ei tarvinnut murehtia, tekemistä riitti kaikille.

Sanoisin että olo on varmasti ollut ristiriitainen ja esim. sotilaille paluu arkeen ja oman paikan löytäminen on ollut vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun veteraaniukkini ainakin kertoi kestäneensä sodan kauhut huumorin avulla. Siis kun vaikka kaveri räjähti vieressä ilmaan, niin asiasta heitettiin joku synkkä läppä (tyyliin että sillä oli niin kiire, että lähti joka suuntaan yhtäaikaa) ja jatkettiin hyökkäystä. Muuten ei olis kuulemma pääkoppa kestänyt, vaan sitä ois romahtanut. Piti myös antaa itsensä henkisesti erkaantua siitä todellisuudesta, että joutuu tappamaan ihmisiä. Puhuttiin just siihen tyyliin että "en minä oo ihmisiä tappanut, ryssiä vaan". Pakko oli noin ajatella, että pystyi toimimaan.

Eli pitää olla taito antaa mielelleen tauko niistä ahdistavista asioista, vaikka ajat ois kuinka kovat, niin niihin ei voi jäädä vellomaan jos meinaa selvitä.

Usein ei tulla ajatelleeksi, että ei pelkästään se mitä nähtiin tai koettiin sodassa traumatisoinut, vaan se mitä itse jouduttiin tekemään. Normaalielämässä toisen ihmisen tappaminen on pahinta mitä voit tehdä ja terveelle ihmiselle luonnotonta ja yhtäkkiä juuri se on sitä mitä sulta odotetaan.

Tappaminenhan on ihmiselle täysin luonnollista. Kaikkialla mistä löytyy ihmisten jäänteitä löytyy myös väkivallan ja sodan merkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut muuta vaihtoehtoa ja heikothan eivät kestäneetkään vaan sekosivat.

Meinaatko että esimerkiksi taistelussa seonnut sotilas on jotenkin heikko? Voit ihan itse mennä kranaattikeskityksien keskelle kokeilemaan paljonko sinun lanttusi kestää jatkuvaa kuoleman uhkaa ja kaverien kuolemaa.

Jos ihmisellä on sisua ja päättäväisyyttä, niin sitä kestää mitä vaan, kun pakko on. Jos kerran meinaa selvitä ja jatkaa elämää. Mutta on niitä heikompia ollut ennenkin, jotka ovat masentuneet, romahtaneet ja vetäneet itseään kiikkuun. Löytyyhän noita tarinoita jo antiikin ajoista lähtien, miten jotkut ovat mielen järkytyksissään tappaneet itsensä tms.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmisellä on sisua ja päättäväisyyttä, niin sitä kestää mitä vaan, kun pakko on. Jos kerran meinaa selvitä ja jatkaa elämää. Mutta on niitä heikompia ollut ennenkin, jotka ovat masentuneet, romahtaneet ja vetäneet itseään kiikkuun. Löytyyhän noita tarinoita jo antiikin ajoista lähtien, miten jotkut ovat mielen järkytyksissään tappaneet itsensä tms.

Siitä sitten vaan kivääri käteen ja keskelle taistelua kokeilemaan miten se onnistuu sinun sisullasi ja päättäväisyydelläsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun veteraaniukkini ainakin kertoi kestäneensä sodan kauhut huumorin avulla. Siis kun vaikka kaveri räjähti vieressä ilmaan, niin asiasta heitettiin joku synkkä läppä (tyyliin että sillä oli niin kiire, että lähti joka suuntaan yhtäaikaa) ja jatkettiin hyökkäystä. Muuten ei olis kuulemma pääkoppa kestänyt, vaan sitä ois romahtanut. Piti myös antaa itsensä henkisesti erkaantua siitä todellisuudesta, että joutuu tappamaan ihmisiä. Puhuttiin just siihen tyyliin että "en minä oo ihmisiä tappanut, ryssiä vaan". Pakko oli noin ajatella, että pystyi toimimaan.

Eli pitää olla taito antaa mielelleen tauko niistä ahdistavista asioista, vaikka ajat ois kuinka kovat, niin niihin ei voi jäädä vellomaan jos meinaa selvitä.

Usein ei tulla ajatelleeksi, että ei pelkästään se mitä nähtiin tai koettiin sodassa traumatisoinut, vaan se mitä itse jouduttiin tekemään. Normaalielämässä toisen ihmisen tappaminen on pahinta mitä voit tehdä ja terveelle ihmiselle luonnotonta ja yhtäkkiä juuri se on sitä mitä sulta odotetaan.

Tappaminenhan on ihmiselle täysin luonnollista. Kaikkialla mistä löytyy ihmisten jäänteitä löytyy myös väkivallan ja sodan merkkejä.

Vaika tappaminen olisi ihmiselle luonnollista niin vaikka toisen maailmansodan kaltainen joukkoteurastus ei ole millään muotoa sama asia kuin vaikka jonkun metsästäjäkeräilijäheimon selviytyäkseen tappama hyökkääjä.

Jaa, en tiedä, mutta samassa veneessä olen sun kanssa❤️. Jotenkin nyt on tullut totaalisesti seinä vastaan ja uupumus on järkyttävä. Korona-aikaan on mulla mahtunut pienet lapset, iso remppa, muutto, evakko-asuminen, äidin kuolema ja huoli esikoisen kehityksestä. Nyt kun tuo turbulenssi alkaa luojan kiitos helpottaa, niin on vaan ihan turta tähän kotona kököttämiseen. Työt täällä, vapaa-aika täällä, samat sotkut ja ruuat ja askareet. Välillä onneksi pääsee sentäs lenkille, mutta siinä se.

Ehkä omalta osalta tässä leipääntymisessä kyseessä on se, että elämän piti normalisoitua kahden rokotteen jälkeen, mutta tässä sitä ollaan. Tuntuu myös todella väärältä kaikkien lasten ja nuorten puolesta.

Monet eivät näitä ap:n luettemia sotia ym. jaksaneet tai eivät edes selvinneet hengissä niistä. Monelta meni mielenterveys. Näistä sodista ei todellakaan voi sanoa, että "selvittiinhän me niistä"; jotkut toki selvisi, mutta miljoonat ja miljoonat eivät.

Ehkä joku mesetys silloinkin antoi iloa kurjuuden keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät näitä ap:n luettemia sotia ym. jaksaneet tai eivät edes selvinneet hengissä niistä. Monelta meni mielenterveys. Näistä sodista ei todellakaan voi sanoa, että "selvittiinhän me niistä"; jotkut toki selvisi, mutta miljoonat ja miljoonat eivät.

Niinpä.

No kohtahan päästään varmaan testaamaan miten nyky Suomen kansa kestää sotaoloja; siihen suuntaan näyttäisi naapurin Putin tilannetta ajavan etten ihmettelisi. Onneksi olen itse jo vanhahko nainen. 

Jos ei ole muita vaihtoehtoja, niin on vaan pakko jaksaa. Tai sitten antaa periksi. Jos sulla on lapsia, niin ne lapset on syy jaksaa jatkaa. Kaikilla ei ole ketään. Ei yhtään ketään.

Saavatko ne muualta tänne muuttaneet entiset taistelijat sitä tukea sitten.

Kai heillä on samat traumat kuin meidän sotasukupolvilla.