Onko teidän elämä ollut joskus niin huonolla tolalla, että kaikki tuntuu epätodelliselta?

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa jamassa. Tosin en ollut väkivaltaisessa suhteessa, vaan suhteessa, joka päättyi miehen valehteluun ja kaksoiselämään. Elämäni muuttui hetkessä toiseksi ja kaikki mitä luulin todeksi olikin ollut valetta. Ero ja kodin myynti. Menetin kaiken minkä eteen olin arvostanut, tehnyt töitä ja pitänyt elämäni kiintopisteinä. Tämän lisäksi työpaikassani tuli äkillisiä organisaatiomuutoksia ja ongelmia, jotka stressasivat ja aiheuttivat unettomia öitä. Näistä on nyt kulunut muutama vuosi, mutta nämä kaikki vaikeudet muuttivat minua niin etten ole enää sama ihminen.

Kiitos kun kerroit.Itsellänioli samankaltainen tilanne - elämästä 10 vuotta paljastui miehen taitavaksi sumutukseksi. En ole voinut kertoa kenellekään, koska syyt saan niskaani minä: miten en tiennyt, nähnyt jne. ? No ei sitä voi tietää, jos toinen tieten tahtoen huijaa ja piilottaa todisteet kaikesta epäselvästä taitavasti. Töissä oli haastavia työkavereita, joiden riitelystä yritin pysyä kaukana. Harrastuksissa tuli samaan aikaan töyssyjä. Vanhemista toinen ole enää elossa enkä raaskinut kertoa hänelle mitään - mitä turhaan pahoittamaan hänen mieltään asioissa, joille hän ei voi mitään. Kun en voinut minäkään. Ympärilläni tapahtui kauheasti asioita, joista ei kysytty minulta mitään ja jotka vaikuttivat elämääni isosti. Yritin hiljaa vaan sinnitellä ja pelastua järjissäni ja käydä töissä. Jos olisin menettänyt vielä työpaikkani, siitä olisi latu auennut alakertaan. Jotenkin selvisin. Voin sanoa, että elämässäni oli aika ennen näitä tapahtumia ja aika sen jälkeen. Lähes kaikki elämässäni muuttui tuon tapahtumaketjun jälkeen - myös minä ihmisenä Olen nyt isoksi osaksi eri ihminen. Pidin entisestä itsestäni - nykyistä itseäni siedän. Lähinnä varautuneisuus ihmisiä kohtaan surettaa, mutta minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa posttraumaattiselta stressiltä ja dissosiaatiolta. Ap, kirjoitit tuossa yllä, ettet halua apua. Minusta sinun kannattaisi hakeutua avun piiriin ja terapiaan. Tai jos et tee sitä, niin yritä ainakin ottaa selvää ptsd:stä ja dissosiaatiosta ja keinoista hoitaa niitä. Esim. youtubessa on ihan hyviä videoita traumoista toipumiseen.

Iso halaus sinulle! <3

KiItos sinulle. 

Ongelma tässä vain on se, etten tiedä mistä hakea apua. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tiedän, että lääkäriin mennessä kirjoitellaan jotain lomakkeita ja annetaan lääkeresepti lähtiessä kouraan. Ehkä ohjataan psykologille tms jonne kestää jonottaa kuukausia. 

Olen jo nyt niin sekaisin, että mietin jatkuvasti viimeistä vaihtoehtoa. Ihan kuin millään ei olisi mitään väliä. Rahaa tuhlailen ahdistuksessani kaikenlaiseen täydelliseen turhuuteen, ilmoille vaan. Kotini ei tunnu kodilta ja voisin nukkua kaiket ajat tai vain olla piilossa täällä ihmisiltä. 

Töitä on vähän, opiskelen tässä myös mutta kaikki tuntuu kuluttavalta ja täydellisen turhalta. Olen ottanut velkaakin. Yrittäen ponnistella ja taas mennyt alamaihin. Tuntuu, että kaikki on omaa syytäni ja niin tavallaan onkin. Tuntuu, etten osaa elää tässä elämässä niin kuin pitäisi ja pahinta on tämä väsymys kun ei saa oikein mistään kiinni ja välinpitämättömyys on keskeisin olemus itsessäni. Aivan kuin nukkuisin mutta silti olen hereillä eikä tässä elämisessä ole mitään päätä eikä häntää. 

Mihin soittaisin? Mitä ihmettä tekisin, mistä saan oikeanlaista apua? En tiedä yhtään mitä tekisin.

Ap

Joku mainitsi elämän kiintopisteiden katoamisen. Minulta ovat kadonneet kaikki, ja elämäni on pelkkää ajelehtimista. Onnekseni en ole koskaan ollut parisuhteessa, joten ihan kaikkea ketjussa mainittua en ole joutunut kokemaan.

Yksi pahimmista kokemuksistani on se, että omassa kodissa lukkojen takana ei olekaan turvassa. Parin vuoden jälkeenkin pelkään kaikkia yllättäviä ääniä, liikahduksia ja valoja, etenkin puhelintani. Pimeänpelkoni on ihan järjetön. Eikä tästä ole ulospääsyä.

Mut syöksi joitain vuosia sitten niin paha henkinen väkivalta ja koskemattomuus rikokset todella pahaan jamaan. En ole vielä tänäpäivänäkään täysin ehjä, mutta sen tiedän, että olen järjettömän vahva ihminen.

Hoitoon pääsin kun ilmoitin tyynen rauhallisesti terveyskeskuslääkärille, että kun romahdan lähitulevaisuudessa niin minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko olen avun piirissä tai tapan itseni. Ilmeisesti olin jo lääkärin mielestä siinä kunnossa, että parempi laittaa lähete traumaterapeutille.

Tuli romahdus, huutoitkin töissä ja kotona. Seuraavalle päivälle oli onneksi käynti terapeutilla ja sain kaiken ulos. Mielialalääkkeitä tai mitään muutakaan en käyttänyt. Kun aloin paranemaan ja pääsin akuutin vaiheen yli soitin auttavaan puhelimeen ja auttaja sanoi niin lohdulliset lauseet: joskus on parempi vain antaa kaiken mennä pohjalle ja rakentaa kaikki uusiksi, myös itsesi. Tuosta ei mennyt pitkä aika kun annoin kaiken romahtaa. Vedin oikein pohjia myöten, toisinaan humalassa kirjaimellisesti ojan pohjia myöten. Kaikkiaan tuohon on mennyt 6 vuotta. Ensimmäiset 1,5 vuotta kävin terapeutilla ja sain aihiot käsitellä huonoa oloa ja ymmärtämään, että välillä on hyvä vain todeta, että nyt mennään alas ja kohta tullaan ylös. Sitä se elämä on. Osalla potkii todella rankasti päähän, mutta sieltä noustaan hitaan varmasti ylös tai lopetetaan elämä.

Vaikeimpina hetkinä oli pakko ajatella: mikä on pahin mitä voi sattua? Mulla oli usein vastauksena kuolema. Tuon kokemuksen jälkeen olen tuohonkin vastaukseen sanonut, että jos mun aika on nyt lähteä niin se on. Tiedän eläneeni hetkittäin mahtavan elämän ja se siitä.

Sinä olet hieno ja vahva ihminen, et vain näe sitä vielä. Anna mielellesi aikaa ja tee yksi asia päivässä mikä saa sinut hyvälle tuulelle. Mulla oli rankimpina aikoina se, että jaksoin mennä ihana kahvikuppi kädessä parvekkeelle seisomaan. Tulin siitä todella onnelliseksi - ja tulen edelleen. Teen sitä päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Jokin ei täsmää. Lähdit väkivaltaisesta suhteesta ja nyt menee huonommin kuin silloin. ÄO?

Älykkyydessä ei tarvitse olla vikaa. Kun on vuosikaudet pitänyt pahaa oloa sisällä ja kokenut väkivaltaa niin on luonnollista voida huonosti. Moni suuronnettomuudesta selvinnyt kokee pahaa oloa siitä että on jäänyt henkiin kun muita on menehtynyt. Suosittelen tutustumaan esim. trauman hoito - kolmivaiheinen malli, missä kerrotaan miten toipuminen etenee. Joillekin toipuminen jää ihan arkielämän vakauttamiseen koska psyyke ei kestä trauman käsittelyä. 

T: Mielenterveyspotilas itsekin

Vierailija kirjoitti:

Mut syöksi joitain vuosia sitten niin paha henkinen väkivalta ja koskemattomuus rikokset todella pahaan jamaan. En ole vielä tänäpäivänäkään täysin ehjä, mutta sen tiedän, että olen järjettömän vahva ihminen.

Hoitoon pääsin kun ilmoitin tyynen rauhallisesti terveyskeskuslääkärille, että kun romahdan lähitulevaisuudessa niin minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko olen avun piirissä tai tapan itseni. Ilmeisesti olin jo lääkärin mielestä siinä kunnossa, että parempi laittaa lähete traumaterapeutille.

Tuli romahdus, huutoitkin töissä ja kotona. Seuraavalle päivälle oli onneksi käynti terapeutilla ja sain kaiken ulos. Mielialalääkkeitä tai mitään muutakaan en käyttänyt. Kun aloin paranemaan ja pääsin akuutin vaiheen yli soitin auttavaan puhelimeen ja auttaja sanoi niin lohdulliset lauseet: joskus on parempi vain antaa kaiken mennä pohjalle ja rakentaa kaikki uusiksi, myös itsesi. Tuosta ei mennyt pitkä aika kun annoin kaiken romahtaa. Vedin oikein pohjia myöten, toisinaan humalassa kirjaimellisesti ojan pohjia myöten. Kaikkiaan tuohon on mennyt 6 vuotta. Ensimmäiset 1,5 vuotta kävin terapeutilla ja sain aihiot käsitellä huonoa oloa ja ymmärtämään, että välillä on hyvä vain todeta, että nyt mennään alas ja kohta tullaan ylös. Sitä se elämä on. Osalla potkii todella rankasti päähän, mutta sieltä noustaan hitaan varmasti ylös tai lopetetaan elämä.

Vaikeimpina hetkinä oli pakko ajatella: mikä on pahin mitä voi sattua? Mulla oli usein vastauksena kuolema. Tuon kokemuksen jälkeen olen tuohonkin vastaukseen sanonut, että jos mun aika on nyt lähteä niin se on. Tiedän eläneeni hetkittäin mahtavan elämän ja se siitä.

Sinä olet hieno ja vahva ihminen, et vain näe sitä vielä. Anna mielellesi aikaa ja tee yksi asia päivässä mikä saa sinut hyvälle tuulelle. Mulla oli rankimpina aikoina se, että jaksoin mennä ihana kahvikuppi kädessä parvekkeelle seisomaan. Tulin siitä todella onnelliseksi - ja tulen edelleen. Teen sitä päivittäin.

Mikäpä siinä on ollessa, kun on parveke eli sen takana asunto, mahdollisuus keittää kuumaa kahvia, rahaa ostaa kahvia ja se kuppikin vielä.

Vierailija kirjoitti:

Mut syöksi joitain vuosia sitten niin paha henkinen väkivalta ja koskemattomuus rikokset todella pahaan jamaan. En ole vielä tänäpäivänäkään täysin ehjä, mutta sen tiedän, että olen järjettömän vahva ihminen.

Hoitoon pääsin kun ilmoitin tyynen rauhallisesti terveyskeskuslääkärille, että kun romahdan lähitulevaisuudessa niin minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko olen avun piirissä tai tapan itseni. Ilmeisesti olin jo lääkärin mielestä siinä kunnossa, että parempi laittaa lähete traumaterapeutille.

Tuli romahdus, huutoitkin töissä ja kotona. Seuraavalle päivälle oli onneksi käynti terapeutilla ja sain kaiken ulos. Mielialalääkkeitä tai mitään muutakaan en käyttänyt. Kun aloin paranemaan ja pääsin akuutin vaiheen yli soitin auttavaan puhelimeen ja auttaja sanoi niin lohdulliset lauseet: joskus on parempi vain antaa kaiken mennä pohjalle ja rakentaa kaikki uusiksi, myös itsesi. Tuosta ei mennyt pitkä aika kun annoin kaiken romahtaa. Vedin oikein pohjia myöten, toisinaan humalassa kirjaimellisesti ojan pohjia myöten. Kaikkiaan tuohon on mennyt 6 vuotta. Ensimmäiset 1,5 vuotta kävin terapeutilla ja sain aihiot käsitellä huonoa oloa ja ymmärtämään, että välillä on hyvä vain todeta, että nyt mennään alas ja kohta tullaan ylös. Sitä se elämä on. Osalla potkii todella rankasti päähän, mutta sieltä noustaan hitaan varmasti ylös tai lopetetaan elämä.

Vaikeimpina hetkinä oli pakko ajatella: mikä on pahin mitä voi sattua? Mulla oli usein vastauksena kuolema. Tuon kokemuksen jälkeen olen tuohonkin vastaukseen sanonut, että jos mun aika on nyt lähteä niin se on. Tiedän eläneeni hetkittäin mahtavan elämän ja se siitä.

Sinä olet hieno ja vahva ihminen, et vain näe sitä vielä. Anna mielellesi aikaa ja tee yksi asia päivässä mikä saa sinut hyvälle tuulelle. Mulla oli rankimpina aikoina se, että jaksoin mennä ihana kahvikuppi kädessä parvekkeelle seisomaan. Tulin siitä todella onnelliseksi - ja tulen edelleen. Teen sitä päivittäin.

Kiitos. Todellakin olet vahva ihminen.

Olet todellinen selviytyjä ja juuri näin tässä elämässä mennään.

Täytyy tässä todeta itsekin, että antaa sitten mennä. Romahdan jos romahdan mutta aion kyllä vielä nousta ylös vaikka se välillä hitto soikoon pelottaakin, tämä elämä.

Jatkuvaa opettelua ja selviytymistä tämä ihmisen elämä muutenkin on. Kyllä tämä tästä ja lupaan itselleni, etten ikinä aio enää antaa toisten ihmisten murjoa minua tällä tavalla. Aion sellaisen kuoren rakentaa enkä sääliä jaa omalla kustannuksellani.

Paljon hyvää jatkoosi!

Kyllä, viimeiset 10 vuotta. Pahinta on se, että en itse näe poispääsyä tästä umpikujasta. Kaikki tuntuu mahdottomalta ja siksi olen vain lamaantuneena lähes koko ajan. Mietin joskus ratkaisuja tai muutoksia elämääni, mutta ne kaikki tuntuvat niin pieniltä ja hitailta ratkaisuilta, että lopulta vain unohdan ne. Haluaisin vain napin, jota painamalla minusta tulisi normaali ja kaikki se paha pyyhittäisiin vain pois.

Tsemppiä ap:lle!

Olen kokenut itse vuosia sitten vastaavaa eron jälkeen. Paras vinkki jonka silloin sain, oli että suuntaa se kaikki suru, viha, epätoivo ja tyhjyys ja mitä ikinä tunnetkaan, aiheeseen perehtymiseen tiedon kautta ja itsensä parantamiseen.

Youtubesta löytyy paljon hyviä videoita, aiheista "surviving after narcissist abuse", "self healing from ptsd" jne. Kokeile eri hakusanoilla jotka sopivat omaan tilanteeseesi. Saat ajatukset voimaannuttavaan suntaan ja uutta perspektiiviä <3 myös kirjastosta löytyy mielenkiintoista tietokirjallisuutta aihepiiriä (psykologia, traumat, ero, self-help) sivuten.

Ajan kanssa löydät itsesi uudestaan, ja opit vetämään rajoja mitä et siedä muilta. Siihen loppuu myös tulevaisuuden pelko, koska tiedät mitä tehdä ja sinulla on oikeat henkiset työkalut selviytyä melkein mistä vaan. Paras tuki tähän olisi vuosien terapiasuhteessa, mutta ei ole mahdotonta opetella näitä itsekseenkin.

Kyllä. Syynä lapseni sairastuminen ja siitä seuranneet mielenterveysongelmat ja päihdeongelmat, joista taas on poikinut mitä karmeimpia, pelottavia ja ahdistavia tilanteita. Elämäni tuntuu siltä kuin minun olisi pakko katsoa kamalaa elokuvaa, jossa itse olen pääosassa.

On. Aivan koko ajan. Kuolisinpa pois.

up

Minun elämäni on ollut niin huonoa ettei mitään järkeä eikä sitä pysty selittää järjellä.

T: kiltti mies

Joka päivä on täysin perseestä. Huominen on eilistä huonompi.

Vierailija kirjoitti:

Jokin ei täsmää. Lähdit väkivaltaisesta suhteesta ja nyt menee huonommin kuin silloin. ÄO?

Taidat olla vähän typerä, luuletko ettei väkivaltainen suhde joka on kestänyt kauan, vaikuta elämään millään tavalla? AP on kärsinyt tapahtuneista asioista, joutunut tilanteeseen joka jatkuu yhä. Että mitä sinä oikein selität?

Juuri tällä hetkellä elän vaihetta, jolloin tuntuu että tuola jossain joku pelaa minulla. Eli olen tietokonepelin olio. Ihan kaikki menee niin päin persettä, että näin voi käydä vain elokuvissa, jossa katsojat itkee verta. 

Epätodellinen olo on ollut siitä asti kun kaveri teki itsarin. Eli syksystä saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin ei täsmää. Lähdit väkivaltaisesta suhteesta ja nyt menee huonommin kuin silloin. ÄO?

Taidat olla vähän typerä, luuletko ettei väkivaltainen suhde joka on kestänyt kauan, vaikuta elämään millään tavalla? AP on kärsinyt tapahtuneista asioista, joutunut tilanteeseen joka jatkuu yhä. Että mitä sinä oikein selität?

Tässä ketjun aloittaja. Selasin av:ta ja tämä ketju tuli etusivulla vastaan. Tajusin vasta luettuani aloituksen, että tämä on minun kirjoittama ketju silloin 2,5 vuotta sitten. Herranjestas miten nopeasti aika menee. 

No mitä minulle sitten kuuluu? Jos ketään edes kiinnostaa. 

Edelleen kärsin masennuksesta, nyt onneksi lievempänä. Tuon 2022 vuoden aikana lihoin 30 kiloa, otin valtavasti velkaa ja join paljon. Olin aivan sekaisin. 2023 tuli totaalinen romahdus ja olin monta kuukautta vaikean masennuksen vuoksi poissa pelistä enkä ollut työelämässä.

Tänä vuonna jo paremmin. Olen jälleen töissä, muuttanut mukavaan asuntoon. Olen edelleen yksinäinen ja vieläkin kärsin tuosta edellisestä suhteen jättämästä itseni katoamisesta (pääsin hänestä eroon valitettavasti sitten kuitenkin vasta v. 2023). Hän ja nykyisensä kiusasivat minua ja sitten minulle tapahtui kaikenlaista kuten esim kuolemaa henkilökohtaisessa elämässä ja oli kaikenlaista. 

Mutta nyt on stabiili tilanne suunnilleen. Pidän itseni järjissäni ja hengitän syvään. 

Ihmisiä en elämääni juuri kaipaa enkä varsinkaan parisuhdetta, seksiä tai läheisyyttä. 

Ehkä tämä tästä vielä menee parempaan mutta onhan tässä jo toki monenlaista muutosta tullut, osa huonompaan, osa vähän parempaan. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin ei täsmää. Lähdit väkivaltaisesta suhteesta ja nyt menee huonommin kuin silloin. ÄO?

Taidat olla vähän typerä, luuletko ettei väkivaltainen suhde joka on kestänyt kauan, vaikuta elämään millään tavalla? AP on kärsinyt tapahtuneista asioista, joutunut tilanteeseen joka jatkuu yhä. Että mitä sinä oikein selität?

 

Tässä ketjun aloittaja. Selasin av:ta ja tämä ketju tuli etusivulla vastaan. Tajusin vasta luettuani aloituksen, että tämä on minun kirjoittama ketju silloin 2,5 vuotta sitten. Herranjestas miten nopeasti aika menee. 

No mitä minulle sitten kuuluu? Jos ketään edes kiinnostaa. 

Edelleen kärsin masennuksesta, nyt onneksi lievempänä. Tuon 2022 vuoden aikana lihoin 30 kiloa, otin valtavasti velkaa ja join paljon. Olin aivan sekaisin. 2023 tuli

Joo, herranjestas! Sähän kirjoittelet tänne ihan jatkuvasti muutenkin :')

Tutulta kuulostaa. Olet kokenut paljon tarumaattisia asioita, olisi ihme jos olosi olisi täysin onnellinen ja tasapainoinen. Ota yhteyttä työterveyteen jos sinulla on sellainen, tai sitten ihan oman kunnan mielenterveyspalvelujen puoleen. Saisit vaikka alkuun jonkun keskustelukontaktin ja ehkä lääkityksen. Lääkitys ei tee ihmeitä, mutta voi auttaa jäsentelemään asioita ja tasoittamaan oloa ja ahdistusta.