Suomalainen synkistely, kun joku kuolee, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa että aloittajalla ei ole koskaan ollut elämässään ketään jota rakastaisi. Empatiakykyinen ihminen tuntee surua kun kuulee kuolemasta. 

 Mistä noin päättelet, että ei olisi aloittajalla ollut ketään rakastettavaa ihmistä elämässään tai on parhaillaankin? Höh, tiesitkö, että joskus sen rakkaimmankin ihmisen on hyvä päästää lähtemään, eikä jatkaa väistämätöntä edessä päin kuultavaa kuolemaa, jos ja kun tilanne sitä vaatii, ettei toivoa paremmasta ole enää.  Sekin on rakkautta, että se rakas pääsee rauhaan ja lepoon ilman kipuja.

Vaikka olisi pitkään katsonut rakkaan ihmisen syöpätuskia ja toivonut että se läheinen pääsisi pois kärsimyksistään niin kyllä silti normaali ihminen tuntee surua menetyksestä eikä iloitse että päästiinpäs siitä ihmisestä vihdoin eroon. 

Kukas tässä on iloitsemisesta puhunutkaan? Mutta toisen suruun osaa ottaminen on typerää. Jokainen surkoon omiaan. Niin minäkin teen. En minä kaipaa naapurin, ei sukulaisen osaa ottamisiaan minun menetyksen suruuni.

 Eikös jossakin Veikko Lavin rallissakin laulun sanat mene niin, että  " ei täällä maailmassa mitään suremalla saa...."

Järkyttävän kylmää ja kyynistä tekstiä.Häpeä! Sinä taidat olla aika yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen kuolemalla rahastetaan. SE ON VÄÄRIN.

Se on toinen asia mutta ei tämä ketju koske sitä.

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Järkyttävän kylmää ja kyynistä tekstiä.Häpeä! Sinä taidat olla aika yksinäinen.

En ole todellakaan yksinäinen, mutta realisti olen, ja tiedätkö mitä, olen menettänyt kuolemalle jo niin monta läheistä ihmistäni, ja surrut aikani, mutta en myöskään ole jäänyt rypemään suruuni, vaan katson eteenpäin ja haluan elää oman elämäni niin kauan kuin pystyn iloiten enkä surren alati jo poisnukkuneita, koska eivät he palaa enää, vaan itsekkin olen vääjäämättä päivä päivältä menossa kuolemaani kohden kuten olet sinäkin.

Ap:n viestin sisällön aiheen käsitin kylläkin aivan toisin kuin sinä näkjöään?  Aloittajahan juurikin ihmettelee, että miksi muiden ihmisten pitäisi ottaa osaa toisen ihmisen läheisen ihmisen kuoleman ja menetyksen suruunsa?  Eikä siihen kyetäkkään, koska jokainen suree minkä suree, ottakoot sanallisen kulahtaneen fraasin mukaan kuka tahansa osaa toisen suruun vaikka kuinka paljon, ei se kuitenkaan vähennä asianomaisen suremistaan piirunkaan vertaa.  Se suru on näet ihan henkilökohtainen. Ei sitä surua voi toiselta siirtää toiseen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

 Eikös jossakin Veikko Lavin rallissakin laulun sanat mene niin, että  " ei täällä maailmassa mitään suremalla saa...."

""""Ota löysin rantein, älä jännitä,,,,,   päivä päivältä vain lähestyypi maa""""

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli AP. Kun sun aika koittaa sun läheiset on helpotuksesta soikeina. Päästiinpä siitä  

Mulle ihan sama, koska enhän mä sitä tule tietämään, mitä läheiseni ajattelevat, kunnes saavat minut kuopattua maan uumeniin.  Toivottavasti  alehinnoin.

Kysytäänkö taivaan portilla, jos sitä edes on, että otitko nyt varmasti naapurin Tantan Tiinan mummon kuoleman johdosta osanottosi kalliin surukukkakimpun kanssa, jonka hinta alkaen vähintään sen 30 €/kimppu ja siihen vielä päälle toimitusmaksu riippuen toimitusmatkan pituudesta;  esim. 15 €, jos ei itse vie ovensuulle sitä kimppuaan surutaloon ja sitten vieläpä kortti siihen päälle, ja sitten myöhemmin vieläpä suruun osanottoadressi, joka maksaa sen noin 20 €/adressi + postimaksu.  Yhteensä vähävaraiselle tuo summa edellä mainituista kuluista saattaa kohota jopa 70 - 100 euroon.  

Surun määrää kyyneleineen ei tuolla rahamäärällä kuitenkaan saa vähennettyä naapurin Tantan Tiinalta pätkän vertaa. Tantan Tiina itkee entistä enemmän vaan kun herkistyy tuosta arvokkaasta ulkomailla tuotettujen leikkokukkien tuoksusta ja kauneudestaan.

Voi hyvänen aika, millaisia sisälukutaidon omaavia tällä sekatavarapalstalla liikkuu. On haukuttu empatiakyvyttömäksi ja yksinäiseksi yhden mielipiteeni takia, joka koski nimenomaan tuota vakiofraasia, kun joku kuolee ja etenkin jo pitkään ns. huonossa kunnossa kituneen ihmisen siirryttyä toiseen olomuotoonsa, jota kuolemaksi nimitetään. En minä vaan pysty suremaan jonkun toisen ihmisen puolesta, joka on menettänyt oman henkilökohtaiseen elämäänsä piirin kuuluvan oman läheisensä, ja siksi tuo fraasi "Otan osaa..." lässytyslause on aivan typerä. Sureminen on jokaisen oma kokemansa henkilökohtainen tunne, Lohduttaa voi surevaa ihmistä muutenkin kuin tuolla typerällä fraasilla.