Miksi työelämä on nykyisin sellaista että erittäin monet on koko ajan ihan äärirajoilla?

Olen töissä työpaikassa ja alkaa tulla vaatimuksia että yhden tyypin pitää tehdä kahden ihmisen työt. Kun nyt on osa karanteenissa niin onkin työvoimapula ja ihmisiä vähennettiin juuri äsken toiseen pisteeseen. Siis aika moni harkitsee työpaikan vaihtoa kun mennyt niin hulluksi. Kannattavampaa olisi pidemmällä tähtäimellä että työntekijät ehtisivät pitää taukonsa niin tulevat työpoissaolot ja sairaukset ehkäistään. Jos tuleekin korona koko henkilöstölle ja liian tiukalle vedetään niin kukaan ei tee mitään kolmeen päivään...

Sitten joskus tein ennen tätä työnantajaa keikkahommia ja voin sanoa että sinua ei paljon arvostettu ja huono mieli tuli monesta päivästä. Nimeä ei kysytty ja vaatteiden vaihto konttorissa/siivouskomerossa/vessassa vaikka pukuhuone on olemassa. Se vei mehut

Mä muistan 80-luvulta meidän porraskäytävän siivoojan, siivosi koko mun lapsuuteni lähiön rappikset ja tuli myös meidän perheelle hyvin tutuksi, äidilleni jopa ystäväksi. Hän teki työtään aina ihan rauhassa, ei puuskuttanut naama punaisena ja jäi asukkaiden kanssa jatkuvasti suustaan kiinni. Raput olivat aina siistejä ja tämä siivoojanainen reissasi perheineen usein etelässä, eli palkkakin taisi olla ihan ok ehkä?

Nykyään jos näät siivoojan jossain, lähes aina se on ulkomaalainen ja ei todellakaan ole aikaa jäädä kenenkään kanssa rupattelemaan. Itsekin kotiäitivuosinani siivosin lisätienestiksi ja se oli rankkaa se, enkä ikinä saanut mitään niin siistiksi kuin olisin halunnut, koska ei vaan ollut aikaa.

Tärkeä ketju. Elättelen toivoa, että lähivuosikymmeninä lähtisi vastapainona liikkeelle jonkinlainen hyvinvointivallankumous, kun ihmiset joukoittain alkaisivat kyseenalaistaa systeemin järjettömyyden, eivätkä suostuisi enää uhraamaan koko elämäänsä työlle, josta ei saa mitään takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Mun alani on todella raadollinen, olen IT arkkitehti. Työnantaja minimoi palkkakustannukset, joten yhdelle arkkitehdille jää useamman arkkarin työ tehtäväksi. Jos et tee töitäsi, pääset kortistoon seuraavissa yt:ssä. Ja niitä yt:tä järjestetään kerran vuodessa vaikka ei olisikaan oikea tarve "tuotannollisille ja taloudellisille" irtisanomisille. Ne yt:t on vaan vuosittainen siivouskierros. Onneksi tällä alalla on töitä, olen itsekin tullut irtisanotuksi, mutta työllistynyt aina uuteen paikkaan edellisen työn irtisanomisaikana.

Vastineeksi kovasta työkuormasta ja yt-uhasta saan hyvän palkan. Lisäksi työn voi tehdä 99% etänä ja siitä minä ainakin tykkään. Aloitan työpäivän 9-10 välillä, koska olen aamu-uninen.

Aamu-uniset kultapossukerholaiset ☺

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun alani on todella raadollinen, olen IT arkkitehti. Työnantaja minimoi palkkakustannukset, joten yhdelle arkkitehdille jää useamman arkkarin työ tehtäväksi. Jos et tee töitäsi, pääset kortistoon seuraavissa yt:ssä. Ja niitä yt:tä järjestetään kerran vuodessa vaikka ei olisikaan oikea tarve "tuotannollisille ja taloudellisille" irtisanomisille. Ne yt:t on vaan vuosittainen siivouskierros. Onneksi tällä alalla on töitä, olen itsekin tullut irtisanotuksi, mutta työllistynyt aina uuteen paikkaan edellisen työn irtisanomisaikana.

Vastineeksi kovasta työkuormasta ja yt-uhasta saan hyvän palkan. Lisäksi työn voi tehdä 99% etänä ja siitä minä ainakin tykkään. Aloitan työpäivän 9-10 välillä, koska olen aamu-uninen.

Aamu-uniset kultapossukerholaiset ☺

Minä taas olen aamuvirkku possulainen. Etänä aloitan työpäivän kello 6. Aivoni ovat virkeimmillään 6-10.

Vierailija kirjoitti:

On ollut myös outoa huomata, että vaikka työn kuormittavuudesta, loppuunpalamisesta ja erilaisista mielenterveysongelmista on ollut jatkuvaa puhetta, niin siitä huolimatta enemmistön mielestä "oon tehnyt niin paljon töitä" tai "en ole ehtinyt pitämään lomaa" on edelleen osoitus positiivisista asioista kuten ahkeruudesta.

Jep. Ennen ollessani töissä kun kello löi 16, ihmiset rynnivät kilpaa ovesta ulos ja jos pääsi aikaisemmin lähtemään, niin lähdettiin hymyssä suin. Nyt kytätään kollegoja päivän päättyessä, ettei vaan tule lähdettyä aikaisemmin kuin muut. :D Se on kuningas joka on vielä vihreällä normaalin toimistoajan jälkeen ja lisäpisteitä omassa päässä saa jos tämä tapahtuu perjantaina ja viikonloppuisin vapaalla!

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä ketju. Elättelen toivoa, että lähivuosikymmeninä lähtisi vastapainona liikkeelle jonkinlainen hyvinvointivallankumous, kun ihmiset joukoittain alkaisivat kyseenalaistaa systeemin järjettömyyden, eivätkä suostuisi enää uhraamaan koko elämäänsä työlle, josta ei saa mitään takaisin.

Olen kanssasi samaa mieltä. Olemme kauan tuudittautuneet "hyvinvointi-yhteiskunta" Uskoon. Se on selvääkin selvempi syy nykyiseen, huonontuneeseen tilanteeseemme. Nyt olisi jo korkea aika katkaista tämmöinen järjetön Pätkätyö- , Alipalkattujen- ja Ylirasitettujen- työikäisten Ihmisten kierrätys. Olisi aika vaatia uudempaa ja paremaa Työ-Organisointia mitkä vastaisivat nykyajan vaatimuksiin. Tällaista ei maassamme ennen näin suuressa määrin ole ollut.  Ennen puhuttiin työaikalaeista, palkkajärjestelyistä, työn mielekkyydestä ja työssä jaksamisesta, olosuhteiden parantamisesta yleisesti, nyt Riittävästä henkilömäärästä/ asiakasmääriä kohti.15 mummoa, lasta/ 1 hoitaja. mm.Sosiaalialan työssä. Pitää  Järjestäytyä ja vaatia parantavia muutoksia. Ei saa antaa kaiken mennä villaisella läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niille, jotka valittavat siitä, että ihmisillä on töiden jälkeen harrastuksia ja velvollisuuksia ja käyttävät vapaa-aikansa "väärin". Edellisessä työssäni olin 8h töissä 5 päivää viikossa. Minulla ei ollut harrastuksia, lapsia, lemmikkejä eikä parisuhdetta. Töiden jälkeen tulin kotiin, söin ja yritin rentoutua ja palautua työpäivästä. Nukuin päikkäreitä, katsoin sarjoja ja yritin lenkkeillä tai tehdä jotain kotitreenejä, että saisi liikuntaakin. Elämälläni oli selvä kaava. Töihin - > kotiin nukkumaan - > töihin - > kotiin nukkumaan. Tulin hyvin masentuneeksi ja ahdistuneeksi kun en jaksnaut muuta tehdä. Halusin parisuhteen, halusin mennä ulos kavereiden kanssa, halusin harrastuksia, mutta työ vei kaikki mehut. Lääkäri ei osannut auttaa. Nyt kaikki syrjivät minua, koska olen työtön. Eikö elämässä saa enää olla muuta kuin työ? Ja kaikki oma aika täytyy ajatella niin että vain palautuu töistä että voi taas huomenna mennä töihin?!

Jaa. Luulen että työ ei vienyt sinusta mehuja, vaan tuo passiivisuus sen ulkopuolella. Ja masennus ja ahdistus ei ehkä ollut syy passiivisuudelle, vaan seuraus?

Ugh miten ahdasmielinen ja älytön kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisu kirjoitti:

Olin kerran töissä yrityksessä, minne tuli uusi toimari. Hän alkoi hyvin pian vahtimaan alaisten työntekoa ja puuttumaan sen tekemiseen eri tavoilla. Lisäksi hän alkoi valittamaan liian pitkistä lomista kun olimme saaneet lisätä mm. ylityöt lisäpäivinä vuosilomiimme. Ne poistettiin. Asiakastapaamisten määrää lisättiin per/pvä niin, ettei aikaa jäänyt niiden kirjaamisiin ja raporttien tekoon enää normaalin työajan puitteissa. Lisäksi töihin tulo - ja lähtöajat alettiin kirjaamaan ylös. Lopputulos. Sanoin itseni irti. Aina on olemassa ratkaisu.

Töihin tulo- ja lähtöaikojen kirjaus eli kulunvalvonta on ihan normaali käytäntö.

Joo mutta ei ollut siinä firmassa sitä ennen. Jos hommat oli tehty sai lähteä. Nyt piti istua siihen 16.30 asti vaikka ei ollut mitään tekemistä. Järkevää?

Vierailija kirjoitti:

Tämä tarina on tosi kirjoitti:

Opiskeluaikana pääsin erääseen suureen kansainväliseen yritykseen töihin kun olin siellä siivoamassa lisärahojen hankkimiseksi Servi Systemsillä. Satuin vain kysymään eräältä pomolta sattuisiko heillä olemaan jotakin koulutustani vastaavaa hommaa kun pitäisi lopputyökin tehdä. Sain työpaikan, jossa olin yli viisi vuotta. Tämä tapahtui 80-luvulla.

No niin hyvä mummo! Hyvä hyvä!

Noitahan on mukava keinutuolissa kertoa lapsenlapsille.

Mitä tuosta oikein saat? Jotain nautintoa?

Kyllä saan nautintoa siitä, ettei minun tarvinnut taistella työpaikoista nykyiseen tapaan. Eläke tulee tilille automaattisesti kerran kuussa.

Tyhmä on se, joka suostuu kiireeseen. Tuntipalkoilla ei kiirehditä ja ne lakisääteiset todella pidetään. Älkää menkö siihen kiirelankaan ja kieltäytykää aina ylitöistä, ette saa siitä mitään kiitosta tai vauhtia uralle. Tehkää minimi, mitä vaaditaan ja olkaa tiimissä kolmanneksi huonoin siltä varalta, että tulee yt:t. Ette koskaan tiedä mitään ettekä osallistu mihinkään höpökehitysjuttuihin, jotka on extraa omien töiden päälle. Jos asiakkaat valittaa ettette osaa niin välitätte vaan palautteen esimiehelle ja pyydätte koulutusta.

Älkää tehkö elämää itsellenne rankaksi, ja riistäjille helpoksi. Yhdellä palkalla saa yhden työt, ei yhtään enempää. 

Oon flunssakuumeessa ja tarvitsisin lepoa mutta jos pidän sairauslomaa, minua odottaa älytön määrä ylitöitä. Joten todennäköisesti teen töitä niin paljon kuin jaksan. Tälle kuulle allakoitu töitä noin 40-50 h/viikko. Sairauslomani aikana kukaan ei minun töitäni tee, ne jää vain tekemättä.

Luin nyt vaan viimeisiä viestejä, mutta voin aika paljon yhtyä siihen usean vuosikymmenen aikana näkemääni murrokseen. 

Ennen työpaikkani saattoi olla tunnettu siitä, että asiakkaiden kanssa oli aikaa luoda jopa melko henkilökohtaisia kontakteja. Tuli hyvin luottamuksellisia suhteita ja toisaalta jos vaikka sukulaisia tuli käymään, niin oli ihan luonnollista jutella heidän kanssaan kuulumiset - kunhan nyt pidit sen hetken asiallisena, eikä ihan jaaritteluksi mene. Työntekijään luotettiin ja työntekijä luotti johtoon.

Sitten ehkä tuli jotain johdon tehokkuuskursseja tai muuta vastaavia. En edes tiedä mitä, mutta esimiehet alkoivat puuttua tällaisiin tilanteisiin ja tavan duunareita myös kannustettiin "kehityskeskusteluissa" kielimään niistä, jotka käyttivät asiakaspalveluaikaansa "höpöttelyyn". Samaan aikaan sitten alkoi verkkokauppa nostamaan päätään.

Kun palvelun tasoa tietoisesti laskettiin ja hinnat koko ajan karkasivat pois kivijalkamyymälöiden ulottumattomista, niin romahdushan siitä tuli. Vaikka useat asiakkaat olisivat oikeasti kaivanneet palvelua ja ostaneet hitusen kalliimmallakin, niin firma nipisti työvuoroista ja "tehosti" niin, ettei ihmiset enää saaneet palvelua mitä nimenomaan tulivat hakemaan.

Syy on päivänselvä:

Ahneus, yksityistäminen ja välistävetäminen on lisääntynyt.

Jokainen osakkeenomistaja on osaltaan ollut ja on mukana aiheuttamassa tätä muutosta ja kehitystä, toki moni sijoittaja on henkilökohtaisesti hyötynyt valtavasti tästä osinkotuloina jne.

Omat vanhempani jotka ovat juuri jääneet eläkkeelle kertovat samaa tarinaa.

90-luvun laman jälkeen alkoi hiljalleen työelämä amerikkalaistua kvartaalikapitalismin henkeen.

Työtahti kiristyi ja suorittavan portaan väki alkoi vähetä, sitä ennen meno oli leppoisampaa ja vaatimukset inhimillisemmät.

Samaan aikaan työpaikkakulttuurin valtasivat energiaa ja aikaa syövät pääosin turhanpäiväiset palaveroinnit ja työryhmät, kaikki tämä oli pois tehokkaasta työskentelyajasta.

Syntyi valtava määrä erilaisia asiantuntija tehtäviä, kuin tyhjästä. Samaan aikaan tiettyjen ammattien palkat alkoivat kohota suhteellisesti paljon muihin verrattuna, esimerkkeinä lääkäreiden ja erilaisten julkishallinnon johtajien ja asiantuntijoiden palkat.

Kun jaettava kakku ei kuitenkaan ole juurikaan kasvanut, eikä rivityöntekijöiden palkkojakaan ole voinut, ainakaan nopeasti, polkea aivan mitättömiksi, on ainoaksi keinoksi jäänyt se, ettei eläköityvien tilalle enää oteta uusia vakituisia rivityöntekijöitä, vaan puoli-ilmaisia harjoittelijoita tai pienipalkkaisia määräaikaisia avustajia.

Näin työt kasautuvat jäljelle jääneiden yhä harvempien vakituisten rivi-ammattilaisten harteille.

Töissä vaaditaan täydellistä kympin suoritusta. Ihan hyvä ei riitä, pitää olla täydellinen. Työn on oltava koko elämä. Pitää olla aina tavoiteltavissa.

Kun työparisi/lähin kollegasi jonka kanssa toimit tiiviisti on vaativa persoonallisuus tai muuten vaan häijy, soppa on valmis. Kun kollegasi löytää todisteita virheistäsi töissä, hän voi vasikoida esimiehelle parantaakseen omaa asemaansa. Eripuraisuus työyhteisöissä on yleistä ja lisää työelämän rasittavuutta.

Ketjun perusteella näyttää siltä, että kaikilla on kamalaa töissä. Asenne on myös sellainen, että sekä työkaverit että pomot haluavat vain pahaa toisilleen. Jos tyytymätön pääsisi hyvään työpaikkaan, osaisiko hän arvostaa sitä vai alkaisinko asenteellaan muuttaa hyvää huonoksi. Itselläni on tällä hetkellä todella mukava työ, jossa koko työyhteisö tukee toisiaan. Meilläkin on kyllä liikaa töitä, kun eläkkeelle lähteneiden tilalle ei ole palkattu muita, mutta kun henki on hyvä, niin se ei uuvuta samalla tavalla. Työvoimapulan aikana on helppo äänestää jaloillaan, jätetään ne huonot paikat ilman väkeä ja parannetaan hyviä. Suomalainen asenne tuntuu myös keskimäärin ankealta, myös maata voi vaihtaa.

Siksi, että töitä painetaan alimiehityksillä useissa paikoissa. Meilläkin joka osastolla pitäisi olla 5 henkeä työnantajan laskujen mukaan, mutta on kahta ja kolmea.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä on se, joka suostuu kiireeseen. Tuntipalkoilla ei kiirehditä ja ne lakisääteiset todella pidetään. Älkää menkö siihen kiirelankaan ja kieltäytykää aina ylitöistä, ette saa siitä mitään kiitosta tai vauhtia uralle. Tehkää minimi, mitä vaaditaan ja olkaa tiimissä kolmanneksi huonoin siltä varalta, että tulee yt:t. Ette koskaan tiedä mitään ettekä osallistu mihinkään höpökehitysjuttuihin, jotka on extraa omien töiden päälle. Jos asiakkaat valittaa ettette osaa niin välitätte vaan palautteen esimiehelle ja pyydätte koulutusta.

Älkää tehkö elämää itsellenne rankaksi, ja riistäjille helpoksi. Yhdellä palkalla saa yhden työt, ei yhtään enempää. 

Olkaa kuten armeijassa, mahdollisimman huomaamaton. Mihinkään vapaaehtoiseen ei myöskään kannata ilmoittautua eikä osallistua. Palavereissa ei kannata avata suutaan muuten joku huomaa sinut ja keksii sinulle tekemistä. Omasta henkilökohtaisesta elämästään ei kannata kertoa mitään kenellekään eikä työkavereihin pidä tutustua eikä työkavereiden kanssa saa jutella kuin korkeintaan työasioista. Kun he tietävät mahdollisimman vähän niin selkäänpuukottamiset vaikeutuu.

Vierailija kirjoitti:

Tätä on ihan tutkittu, ja kyllä: työelämästä on hävinnyt huokoisuus, eli ne väljät suvannot joita ennen jäi ruuhkahuippujen väliin, tai vaikka mahdollisuus kahvitaukoihin päivittäin. Toinen asia on erilaiset kehittämisenkehittämishankkeet, joita riivaavat asiantuntijoita ainakin julkisella sektorilla. Edellisen tuloksia ei ehditä edes arvioida kun on jo seuraava uudistus käynnissä. Syövät motivaatiota ja vievät aikaa oikealta työltä, joka pitää silti hoitaa.

Tämä on täysi tosiasia ainakin julkisen sektorin erityissosiaalityön puolella.

Työpäivistä aivan liian suuren osan haukkaavat pääosin turhanpäiväiset koulutukset, palaverit ja työryhmät.

Tuntuu, että näitä järjestetään lähinnä sen takia, että joidenkin erityisasiantuntijoiden vakansseja voitaisiin edes jollakin tavoin perustella + hyväveli verkoston kaverin koulutusyritykselle saadaan tuloja.

Samalla se varsinainen työnkohde, eli asiakkaat/potilaat jäävät sietämättömän pitkiksi ajoiksi oman onnensa nojaan, heidän ongelmiinsa ei jää riittävästi aikaa paneutua ja kuntoutuminen hidastuu, jos edistyy lainkaan.

Vuoden, kahden välein kuvaan ilmestyy uusi "trendi asiakastyöhön", jota hehkutaan ja johon kaikki päätetään nopeasti kouluttaa. Uudistusten vaikutuksia käytännön tasolla ei juuri seurata, joten yleensä hyödyt jäävät todella kyseenalaisiksi ja kohta jo siirrytäänkin kohti seuraavaa trendiä.

Loppuun vielä paljastus sosiaalipuolen käytännöistä:

Kaikista potilaiden hoitojaksoista kirjoitetaan loppulausunto/epikriisi/yhteenveto.

Mitään järjestävän hoitotahon kannalta negatiivista näihin ei saa kirjata, vaan lopulliset lausunnot tarkistetaan "asiantuntijoiden" toimesta hyvin tiukan kamman avulla ja kaikki käytännön hoitotyötä/kuntoutumista kritisoivat kirjaukset vaaditaan muuttamaan.

Kirjoitettu lopputulema onkin ympäripyörettä pumpulinpehmyttä sanahelinää vailla mitään kosketusta todellisuuteen, tyyliin;

Potilas on viihtynyt hyvin, osallistunut aktiivisesti kaikenlaiseen kuntouttavaan toimintaan, saanut sitä ja tätä terapiaa ja kuntoutunut erinomaisesti.

Todellisuus:

Potilas on ollut 75% kuntoutusjakson ajastaan heitteillä yksikseen tai muiden potilaiden armoilla (saattanut kokea myös väkivaltaa/seksuaalista ahdistelua näiden taholta), kysellyt jatkuvasti kotiin/kodinomaiseen hoitopaikkaansa takaisin pääsystä, käynyt 3 kuukauden hoitojakson aikana ehkä muutaman kerran pikaisesti jossakin kuntouttavassa aktiviteetissä/terapiassa jonka hyöty on osoittaunut olemattomaksi ja kotiutuessaan potilas on huonommassa kunnossa kuin sisäänkirjautuessaan, tosin vahvemmin lääkitty, joten vaikuttaa seesteisemmältä.