Arka aikuinen - onko muita samanlaisia?

En tiedä olenko varsinaisesti arka, mutta introvertiksi itseni tunnistan. Lämpenen hitaasti uusille ihmisille, vaikka sitten kun tutustun voin olla puhelias kuin papupata ja hyvinkin avoin muiden ihmisten kanssa. Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan sosiaalisuutta ja tietynlaista rempseyttä mutta eihän kaikki meistä sellaisia ole. Minuakaan ei juuri "treeni" ole auttanut, vaan luulen että tämä arkuus/ujous/pelokkuus on vain luonteenpiirteeni. Tunnistan tuon, että tilanteita stressaa ja jos ei ole varuillaan, ne saa ylivallan. Itsetunto varmaan vaikuttaa tähän myös, mietin ihan liikaa mikä on sopivaa ja miten "normaali" ihminen käyttäytyisi missäkin tilanteessa. Johtuu varmaan siitä, että omana itsenäni on monesti tullut vaivaannuttavia kokemuksia kun sanon jotain väärää tai tilanteeseen sopimatonta. En varmaan vain ole sosiaalisesti niin lahjakas, ja lienee sitten syy tai seuraus sekin että olen lapsesta asti paremmin viihtynyt yksin kuin seurassa.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 15:00"]Minä olen myös. Olen aina ollut. Huonot ihmissuhteet edesauttavat arkuuttani. Ihmiset turhautuvat välillä ja hermostuvat aroista ihmisistä.

Minulle on suuren ponnistelun takana nuo aloituksessa mainitut asiat. Murehdin aivan turhia asioita, esim. jos istuisin bussissa ikkunapaikalla ja viereeni tulisi joku, murehtisin koko matkan että joudun lähtiessäni pyytämään häntä väistämään. Saatan harmistua välillä ihan turhista ja tahattomista asioista. Aivan tavanomaiset asiat ahdistaa.

Yritän kumminkin käyttäytyä niin normaalisti kuin vain kykenen. Positiiviset kokemukset edistävät askeleen eteenpäin, mutta negatiiviset kokemukset taannuttavat kaksi takaisin. En silti aio ikinä luovuttaa!
[/quote]

Mulla on ihan sama, tuo bussijuttu...

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 17:12"]

Uusiin asioihin pois mukavuusalueelta itseni pakottaminen ei tähän asti ole mua vahvistanut vaan päinvastoin saa kupin menemään nurin niin että menen niin paniikkiin etten pysty enää nukkumaan eikä ruoka pysy sisällä ja muutun suunnilleen vaan täriseväksi ihmisraunioksi joka ei kykene mihinkään järkevään toimintaan. Terapiassa kävin mutta siitä ei ollut pitkäaikaisempaa apua. Mikä on auttanut niin elämäntilanteen pitäminen mahdollisimman tasaisena, arki säännöllisenä ja ennustettavana, elämänpiiristä pois kaikki ylimääräistä draamaa ja konflikteja ja ristiriitoja jatkuvasti aiheuttavat ihmiset, sensijaan tutustuminen pariin ystävään, jotka tukevat, hyväksyvät minut tällaisena kuin olen ja ymmärtävät on auttanut.

[/quote]

Juuri näin, täällä toinen samanalainen. Olen katsonut esim. fobiaohjelmia aikanaan kun niitä tuli enkä ymmärrä miksi siedätys ei mulla auta lainkaan, pahentaa vain tilannetta. Joka ikinen päivä on kuin menisi ensimmäistä kertaa töihin, aina pelottaa yhtä paljon ne samat asiat jotka olen tehnyt satoja kertoja. En ymmärrä!

Minä olen. Teini-iässä jäi kaverit saamatta ja aikuiseksi olen kasvanut masennuksen kanssa. Olen vähän alta kolmikymppinen ja opettelen pikkuhiljaa hyväksymään omaa arkaa luonnettani.

Surullisinta on se, etten oikeasti haluaisi olla aina yksin, vaan haluaisin olla muiden ihmisten kanssa, tehdä ja kokea asioita. :'(

Minä olen myös. Olen aina ollut. Huonot ihmissuhteet edesauttavat arkuuttani. Ihmiset turhautuvat välillä ja hermostuvat aroista ihmisistä.

Minulle on suuren ponnistelun takana nuo aloituksessa mainitut asiat. Murehdin aivan turhia asioita, esim. jos istuisin bussissa ikkunapaikalla ja viereeni tulisi joku, murehtisin koko matkan että joudun lähtiessäni pyytämään häntä väistämään. Saatan harmistua välillä ihan turhista ja tahattomista asioista. Aivan tavanomaiset asiat ahdistaa.

Yritän kumminkin käyttäytyä niin normaalisti kuin vain kykenen. Positiiviset kokemukset edistävät askeleen eteenpäin, mutta negatiiviset kokemukset taannuttavat kaksi takaisin. En silti aio ikinä luovuttaa!

Arkuudesta voi treenata pois. Mitä enemmän elämässä tapahtuu, sitä vähemmän niitä asioita enää jännittää. Eli olemalla aktiivinen voit tulla rennommaksi. Temperamentti kuitenkin määrittää, miten asioihin reagoidaan, joten tuskin voit täysin huolettomaksi muuttua koskaan.

Arkuus on ok, mutta sen varjolla ei saa olla epäkohtelias tai tyly. Ihmisiä on tervehdittävä ja vastattava jos joku kysyy jotain.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 15:50"]

Arkuus on ok, mutta sen varjolla ei saa olla epäkohtelias tai tyly. Ihmisiä on tervehdittävä ja vastattava jos joku kysyy jotain.[/quote]

Mikä ihmeen vastaus tämä oli? Kukaan yllä olevista kirjoittajista ei vastausten perusteella ole käyttäytynyt epäkohteliaasti saati tylysti.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 15:49"]

Arkuudesta voi treenata pois. Mitä enemmän elämässä tapahtuu, sitä vähemmän niitä asioita enää jännittää. Eli olemalla aktiivinen voit tulla rennommaksi. Temperamentti kuitenkin määrittää, miten asioihin reagoidaan, joten tuskin voit täysin huolettomaksi muuttua koskaan.

[/quote]

Mitä alapeukuttamista tässä on? Luonnollisesti arkuus ei lievene ikinä, jos sen varjolla aina kulkee seinävieriä myöten tai poistuu kotoa vain yöllä.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:01"]

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 15:49"]

Arkuudesta voi treenata pois. Mitä enemmän elämässä tapahtuu, sitä vähemmän niitä asioita enää jännittää. Eli olemalla aktiivinen voit tulla rennommaksi. Temperamentti kuitenkin määrittää, miten asioihin reagoidaan, joten tuskin voit täysin huolettomaksi muuttua koskaan.

[/quote]

Mitä alapeukuttamista tässä on? Luonnollisesti arkuus ei lievene ikinä, jos sen varjolla aina kulkee seinävieriä myöten tai poistuu kotoa vain yöllä.

[/quote]

Kai sinä nyt ihminen hyvä ymmärrät, että me kaikki tässä keskustelussa eletään jo sitä elämää, mitä muut ei-arat. Sitä apua nyt ei enää vaan saa tietyn pisteen jälkeen, vaikka kuinka monta kertaa altistuisi itse asialle.

Tai en minä ainakaan ole muuttunut persoonana rohkeammaksi, vaikka joudun työn puolesta olemaan jatkuvasti vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se pelko on koko ajan taustalla jossain määrin vaikka asiat hoitaisi ja niistä jopa nauttisi (esim. matkustaminen uuteen maahan).

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:04"]

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:01"]

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 15:49"]

Arkuudesta voi treenata pois. Mitä enemmän elämässä tapahtuu, sitä vähemmän niitä asioita enää jännittää. Eli olemalla aktiivinen voit tulla rennommaksi. Temperamentti kuitenkin määrittää, miten asioihin reagoidaan, joten tuskin voit täysin huolettomaksi muuttua koskaan.

[/quote]

Mitä alapeukuttamista tässä on? Luonnollisesti arkuus ei lievene ikinä, jos sen varjolla aina kulkee seinävieriä myöten tai poistuu kotoa vain yöllä.

[/quote]

Kai sinä nyt ihminen hyvä ymmärrät, että me kaikki tässä keskustelussa eletään jo sitä elämää, mitä muut ei-arat. Sitä apua nyt ei enää vaan saa tietyn pisteen jälkeen, vaikka kuinka monta kertaa altistuisi itse asialle.

Tai en minä ainakaan ole muuttunut persoonana rohkeammaksi, vaikka joudun työn puolesta olemaan jatkuvasti vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se pelko on koko ajan taustalla jossain määrin vaikka asiat hoitaisi ja niistä jopa nauttisi (esim. matkustaminen uuteen maahan).

[/quote]

Jos noin huonosti on asiat ja se aiheuttaa arkipäivässä kärsimystä, niin terapiaan sitten varmaan. Jännittäminen on kuitenkin aivan luonnollista, joten en näe mitään epänormaalia siinä, että "pelkää" vaikka matkustamista tai uuteen työpaikkaan menemistä tms.

Missä menee arkuuden raja? Kukaan ei sanoisi minua araksi, mutta en kuitenkaan ole suuna päänä koskaan, vaan menen varovaisesti erilaisiin tilanteisiin mukaan jos menen. Olen asiakaspalvelussa töissäkin ja näen siinä hyvin monenlaisia ihmisiä. Aina kaikkien kanssa pärjää kuitenkin hyvin ja saamme asiat hoidettua. En niin tunnista arkoja ihmisiä muuten kuin ehkä varovaisesta aloituksesta, tylyjä he eivät ole koskaan. En siis niin miettisi arkuutta ellei se häiritse normaaleita tilanteita. Ihmiset ovat erilaisia, se ei ole kenellekään yllätys ja sitä ei tarvitse kenellekään selitellä.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 15:49"]Arkuudesta voi treenata pois. Mitä enemmän elämässä tapahtuu, sitä vähemmän niitä asioita enää jännittää. Eli olemalla aktiivinen voit tulla rennommaksi. Temperamentti kuitenkin määrittää, miten asioihin reagoidaan, joten tuskin voit täysin huolettomaksi muuttua koskaan.
[/quote]
Mä oon yrittänyt, mutta ei ole auttanut. Päinvastoin kuormituksesta toipuminen vie pitkään ja sen jälkeen itsetunto ja toimintakyky tavallistenkin asioiden kanssa on kauan nollassa, eli sitä tavallisista asioista aiheutuvaa jännitystä ja stressiä kestää entistä huonommin (esim. työkavereille juttelu joka mua aina vaan jännittää jonkun verran - jos elämäntilanne on muuten todella helppo ja tylsän tasainen kestän sitä paremmin ja saatan päällepäin jopa vaikuttaa suht rennolta ja normaalilta, mut sitten jos on vaikka perhejuhlat tai ulkomaanmatka yksin kokonaiskuormitusta tulee liikaa ja alan panikoida ihan arkisista jutuista kuten pahimmillaan jo naapurin tervehtimisestä rapussa). Uusiin asioihin pois mukavuusalueelta itseni pakottaminen ei tähän asti ole mua vahvistanut vaan päinvastoin saa kupin menemään nurin niin että menen niin paniikkiin etten pysty enää nukkumaan eikä ruoka pysy sisällä ja muutun suunnilleen vaan täriseväksi ihmisraunioksi joka ei kykene mihinkään järkevään toimintaan.

Terapiassa kävin mutta siitä ei ollut pitkäaikaisempaa apua. Mikä on auttanut niin elämäntilanteen pitäminen mahdollisimman tasaisena, arki säännöllisenä ja ennustettavana, elämänpiiristä pois kaikki ylimääräistä draamaa ja konflikteja ja ristiriitoja jatkuvasti aiheuttavat ihmiset, sensijaan tutustuminen pariin ystävään, jotka tukevat, hyväksyvät minut tällaisena kuin olen ja ymmärtävät on auttanut.

Olen ihan samanlainen kuin te muut, jotka tässä ketjussa olette kuvailleet itseänne! Olen 23 ja arkuuteni häiritsee kovasti. Lisäksi mulla on tosi huono itsetunto ja jotakin sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Ei mulla ole oikein ystäviäkään :(

Kaikki ansaitsevat pienen porukan, jossa voi olla ssellaisena kuin on ja kokea olevansa arvostettu...
hankalaa on aikuisempana löytää porukka

ulkonäöstä johtuu oma  arkuuteni./jännitäminen. jos ois kaunis niin kaikki ois helpompaa,vois olla itsevarma :/

Kuinka arka on voi hyvinkin olla kiinni siitä kehen vertaa ja tilanteesta. En ole pitänyt itseäni arkana vaan jopa rohkeana. Hyvässä porukassa heittäydyn ja uskallan olla eri mieltä. Ajattelen aluksi mahdollisuuksia enkä esteitä.

Olen kyllä herkkä, kiltti ja kohtelias, jotka toisaalta on hyviä asia. Huomaan helposti piilottettuja jännitteitä ja intuitioni osuu usein oikeaan. Mutta olen nyt joutunut tekemisiin vaikeiden ihmisten kanssa niin, että käyttäydyn kuin mikäkin nössö. :D

Tähän vielä se, että saatan olla liian rehellinen/avoin, vähän höveli ja omanlaatuinen ja haluan esimerkiksi töissä vaikuttaa asialliselta ja hallitulta. Joten sitten saatan mennä toiseen ääripäähän ja kahlita persoonaa liikaa.

Onneksi elämä on oppimista ja kasvamista.