Lue keskustelun säännöt.
"Ei kukaan enää tee noin", mitä vanhan ajan tapoja sinulla on?
Kehräätkö villaa itse? Teetkö makkaraa suolesta? Kirjoitatko nauhakirjoituskoneella?
Itse ostin lattiaharjan ja olipa hyvä ostos. Imuroin toki myös, mutta harjalla aina isot roskat, jos jotain tippuu lattialle. Luuttuan myös lattioita kontaten. Paljon paremmin tulee nurkat puhtaaksi.
Kommentit (871)
DXTR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunokirjoitus on nopeaa ja kaunista. On järkyttävää, et lapset ja nuoret ei sitä opettele, vaan tekstaavat tökerösti jos edes kynää käyttävät. Kaik vaa koneella, tosi persoonatonta. Eivät osaa edes lukea kaunokirjoitusta.
Kun meitä valmisteltiin lukiossa kirjoituksiin, meidän piti opetella uudestaan 'käsialalla' kirjoittaminen.
Olen miettinyt myös sitä, että miten nuoremmat sitten pystyvät lukemaan kaunokirjoituksella kirjoitettua tekstiä jos eivät enää opi sitä koulussa?
Työelämässä esim. arkistoissa yms. voi olla asiakirjoja, jotka on kirjoitettu käsin kaunokirjoituksella, usein vanhemmilla ja vaikeammin luettavilla. Eihän nämä tekstintunnistusohjelmatkaan nykyisin kykene kunnolla lukemaan edes vanhoilla fonteilla kirjoitettua painettua tekstiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teitittelen itseäni selvästi vanhempia ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Muistan ihan pienenä tyttönä vetäneeni lakanoita äidin kanssa, mutta minun voimani olivat äitiin verrattuna niin vähäiset, että usein lakana kirposi sormista ja äitiä harmitti. Äidillä on yhä ysikymppisenä käsilihakset hyvässä kuosissa!
Meillä oli myös jonkinlainen "esimankeli" eli lakana rullattiin puupötkön ympärille ja asetettiin pöydälle. Sitten äiti otti sellaisen pitkän puisen mailantapaisen, jolla hän veteli tätä pötköä pitkin pöytää. Sitä en ole ikinä tehnyt itse.
Huomaan kuitenkin, että kun otan pyykit koneesta niin tartun niitä kulmista ja läväytän ne voimalla "suoriksi", varsinkin pyyhkeet ja muut ja jos saan miehen apukäsiksi niin silloin vähän vedetäänkin. Viikkailen lakanat myös äidin tyyliin, vaikka välillä kehittelin omia "rullaan kaikki vaan pötköiksi" tai "mariekondotyyliin" tapoja..
Se mankelin esiaste on nimeltään kaulaustukki ja -lauta. Äitini käyttää sellaista yhä.
Erittäin järkevä vekotin. Ei vaadi sähköä, ei vie paljoa tilaa jossain komeronnurkassa ja sen voi tehdä itse käytännössä ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vääntäkää vielä rautalangasta kerran tuo leipäjuttu.
Mikä on jauhopuoli? Ensin tuli mieleen että voideltu puoli tietenkin aina ylöspäin.
Jos kyse on kokonaisesta leivästä, niin ei kaupan leivässä ole jauhoa. Tarkoitatteko sitä että tasainen puoli leivässä pöytään päin? Minusta se on ihan luontevaa. Ei limppua tekis mieleenkään laittaa keikkumaan kupera puoli alaspäin. 🤔
Isoäitini oli leipuri enkä milloinkaan kuullut asiasta. T. 62v
Kyseessä on tietysti leivottu leipä. Limpun ymmärsitkin, mutta esim reikäleipä rukiista tai kaurasta on aika tasainen. Usein viillot päällispuolella ja se pohjapuoli on jauhoisempi. Ennenhän leivät paistettiin ihan uunin pohjalla. Tai pellille laitettiin jauhoja, että leipä irtoaa helpommin.
Jos vuokaleipä, osataanhan sekin pitää oikein päin?Esim Vaasan ruispalat, selkeästi on jauhoa pohjapuolella
Tämän paremmin en osaa selittää...
Syön viiliä. Ihan karseeta muitten mielestä. Miksi? Hyvää se on. Ainkin kaljat voitta mennen tullen. kalja se vasta karseeta on ja koskenkorva! En koskisi enää vaikka ilman saisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini pyysi vielä pari vuotta sitten polttamaan hänelle cd-levylle musiikkia. Onneks se nykyään osaa jo kuunnella spotifysta tai youtubesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähetän tiedostoja itselleni sähköpostiin. Olisi kai niitä nykyaikaisempiakin tapoja...
Noo itse asiassa noin minäkin teen. Ei työnantajan koneeseen saa laittaa mitään USB- tikkuja eikö varsinkaan pilvipalveluita. Ei isoissa yhtiöissä. Jos siis lähettelee tiedostoja työpainan ja kodin välillä, niin sähköposti
Vierailija kirjoitti:
Äitini pyysi vielä pari vuotta sitten polttamaan hänelle cd-levylle musiikkia. Onneks se nykyään osaa jo kuunnella spotifysta tai youtubesta...
Monissa autoissa on edelleen cd-soitin. Myös minulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käännän euroja markoiksi.
Uudemmiksi vai vanhemmiksi markoiksi?
1. en aja autolla ihan kiinni edelläajavan takapuskurissa (yleisesti: en tee semmoista mikä itseäni ärsyttäisi)
2. viikkaan muovipusseista kolmioita
3. käytän yhä C- ja VHS-kasetteja sekä vinyylejä (satunnaisesti)
4. autossani on LA-puhelin
5. teen leipää leipäkoneella (satunnaisesti)
6. korjaan ja huollan vekottimia (en heitä heti pois ja uutta tilalle kun hajoaa/menee muodista)
7. käytän aitoja purjehduskenkiä ja merkki-T-paitoja (80-luvun jäänne). Ainoa mihin pistän liikaa rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Meillä on yksi "miesten työ" myös. Jos talosta löytyy hämähäkki, mies ottaa sen hellästi kouraansa ja vie ulos.
Jos minä olen yksin ja hämähäkki uhkaa, tapan sen välittömästi. Ja huudan samalla kauhusta."
Voi kauheeta! Meinaakkos, että se syö ihmisen kokoisen? Suomes ei ole edes tappavan myrkyllisiä olemassa. Aikalailla turvallisia ovan. itse en kskaan tapa. Yleensä en tee mitään mutta jo nyt ihan nenän päässä rikkuu kun luen jotain, niin siirrän paperilla jonnekin muualle huonetta. Eläimistä vain ampparit tapan. Mehiläisiä en. Niin ja hyttyset. Niistä ne mitkä liian lähelle tulevat. Mehiläinen saisi pörrätä vaikka korvan juuressa. mutta eipä se tuota koskaan tee. Amppari kylläkin ja tökkääkin sitten joskus... Siksi meillä on vain vihasuhde... Linnut ruokin ihankaikki. Ei ole minulle vastenmielistä lintua. Närhi oikein toivottu ja tikka! Harakatkin mutta ovat pahus niin arkoja.
Vierailija kirjoitti:
DXTR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunokirjoitus on nopeaa ja kaunista. On järkyttävää, et lapset ja nuoret ei sitä opettele, vaan tekstaavat tökerösti jos edes kynää käyttävät. Kaik vaa koneella, tosi persoonatonta. Eivät osaa edes lukea kaunokirjoitusta.
Kun meitä valmisteltiin lukiossa kirjoituksiin, meidän piti opetella uudestaan 'käsialalla' kirjoittaminen.
Olen miettinyt myös sitä, että miten nuoremmat sitten pystyvät lukemaan kaunokirjoituksella kirjoitettua tekstiä jos eivät enää opi sitä koulussa?
Työelämässä esim. arkistoissa yms. voi olla asiakirjoja, jotka on kirjoitettu käsin kaunokirjoituksella, usein vanhemmilla ja vaikeammin luettavilla. Eihän nämä tekstintunnistusohjelmatkaan nykyisin kykene kunnolla lukemaan edes vanhoilla fonteilla kirjoitettua painettua tekstiä.
Vanhojen käsialojen tunnistamiseen on omat kurssinsa, kuten ketjussa aiemmin joku jo kertoi. Musta on kiva osata kaunoa, mut ymmärrän, et se joutaa arkistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leivon itse karjalanpiirakoita ja mureita ässiä.
Ässät 😋
Minä teen kanssa kun perhepiirissä on jotain juhlaa ja olen tehnyt ennen koronaa johonkin joulumyyjäisiin, ne on mennyt heti! Lusikkaeivät toinen menekkituote sekä kotona että myyjäisissä, työläs vain tehdä.
Paras ässien ohje on sellainen, missä munat ja sokeri vaahdotetaan, mutta en löydä sitä oikeaa ohjetta mistään enää, se oli mummon keittokirjassa ja sen oli joku ei-sukulainen kotoamme pöllinyt tai isä oikeastaan oli antanut minulta kysymättä.
Oisikohan ollut vuoden 1957 kotiruoka?
Sokeriässät: 6 munaa
325 g sokeria
225 g margariinia tai voita hierotaan vaahdoksi
625 g vehnäjäuhoja
Koristeluun sokeria ja kanelia
Munat ja sokeri vatkataan; margariini tai voi ja vehnäjauhot sekoitetaan joukkoon. Taikinasta muodostetaan sormen paksuisia tankoja, ne kieritellään sokeri- ja kaneliseoksessa, muodostetaan ässiksi ja paistetaan tavallisessa uuninlämmössä. (ei levinjauhetta)
Samasta kirjasta löytyy vielä manteliässät ja hyvät ässät, jossa ensimmäisessä korvataan osa vehnäjauhoista hienonnetulla mantelilla ja jälkimmäiseen laiteaan hirvensarvisuolaa kohotusaineeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahvin ryystäminen kirjoitti:
Käyttäjä11484 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaan oven naiselle ja otan päähineen pois sisätiloissa.
M
Siis tämä on totta. Näitä lippalakkimiehiä ilmestyy aina enemmän ja enemmän. Joku tiesi että ovat niitä ulkomaan natolobbareita. Aina ovat sisällä esim kahvella tai jopa syömässä lippalakki päässä ja supattavat.
Itse olen elvyttänyt vanhan ja kunniakkaan kahvin juonnin lautaselta. Kahvia siis kaadetaan kupista lautaselle, reinalle laitetaan sokeripalanen ja kahvi imetään sen palan läpi. On hyvää. Huomaa että lautasta pidetään sormenpäillä kuten tarjotinta. Sokeripalan pitää olla jotain kovaa että kestää koko kupillisen.
Ennen vanhemmat mummut kykenivät imemään kahvin jopa useamman sentin päässä sokeripalaa.
Lapsena nauratti katsoa kun kahvi lensi ilmassa sokeripalan läpi.
Toinen minun edesmenneistä mummoistani joi pannukahvia juuri tuolla tavoin ryystämällä sitä kahvikupin asetetilta ja laittamalla sokeripalan hampaiden väliin. Minä juon suodatinkahvia mieluiten sopivan kokoisesta mukista ilman asettia ja ilman sokeria mutta kevytkerman kera.
Todella nopeasti ovat kahviperinteet muuttuneet mun elämän aikana. Muistan vielä ollessani pikkulapsi, kun mummi keitteli pannukahvia. Siinä käytettiin sellaista kahvinselvikettä, että tuli kirkasta kaffetta. Minäkin muistan vielä kuinka mummi ryysti kaffetta asetilta :D
Nyt kun on mokkamasterit jokaisella ei tarvita enää pannumyssyjä. Niitä mummot varsinkin virkkasivat monenlaisia mun lapsuudessa vielä. Mun mummolla oli usein kanaa esittäviä pannumyssyjä. Ehkä siksi, kun vanhanaikainen nokallinen kahvipannu muistuttaa kanaa.
Enää ei myöskään juoda kahvia hienoista pienistä posiilinikupeista ja aseteilta ruusulusikoineen. Viimeksi kun laitoin perimäni englantilaiset Victoriana Rose -kahvikupit pöytään kuten paraskin Hyacinth Bukee, niin kaverini saivat siltä istumalta kahvikuppineuroosin ja jouduin hakemaan mukit pöytään :D
Mummilla oli yhdet kupit kahville toiset teelle arkeen, ja sitten tietysti juhlaserviisit siihen päälle. Erikseen oli kermakko (eikä todellakaan mitään kevytkermaa!) ja sokerikko, jossa oli sellaiset kivat ottimet, kuin eläimen käpälät, tykkäsin leikkiä niillä lapsena.
Mummin kanssa aina juotiin päiväkahvit kaikkine herkkuinen ja tykötarpeineen kaikessa rauhassa, tämä 1970-luvulla. Sitten tuli suodatinkahvikulttuuri ja mukit käyttöön, mutta myöhemmin alettiin myös juoda espressoa ja pressokahviakin. Äitini siirryttyä työkyvyttömyyseläkkeelle 2000-luvun alussa meillä oli joskus aikaa juoda päiväkahvit, silloin vaan laitettiin espressoa ja juotiin äidin ulkomaanmatkalta tuoduista käsintehdyistä pikkukupeista. Yhden kupin korvassa oli koristeena rantapallo, toisessa purjelaiva, kummallakin oli oma suosikkinsa. Enää ei ahmittu tuulihattuja ja pikkuleipiä kuten mummin kanssa, vaan ostimme usein tummaa suklaata. Ne ovat hetkiä, jotka haluaisin saada takaisin, mutta nyt on jo mummista ja äidistäkin aika jättänyt...
Perinteisen suomalaisen kahvittelun voisi elvyttää ihan matkailupalveluksi, kuten kello viiden tee Britanniassa tai japanilainen teeseremonia. Koska sehän on seremonia astioineen ja eri vaiheineen :)
Alkuun kuuluu tietysti kursailuseremonia!
”Oi voi vai että ihan kahvit laitoit, ei nyt olisi tarvinnut! (Ihan kuin olisi yllättynyt että nyt on kahvia, vaikka tietysti kaikki huomasivat kahvin laittamisen ja kattamisen.) Jos nyt Anna-täti menee ensin. Enhän minä! Mene sinä Riitta. Tulkaa nyt ennen kuin jäähtyy! Maista Maija kakkua. En minä taida, kyllä minä pärjään kahvilla ja oikeastaan voin jäädä tähän tiskipöydän ääreen seisomaan. Tyrksistä, tässä sulle pala. No jos nyt ihan vähän. Oi tämä on niin ihanaa ja herkullista, kyllä sinä osaat, mutta en minä nyt syö enempää kuin kuutiosentin palan.”
Tuo muuten on aitoa suomalaista kulttuuria! Muistelisin että joku amerikkalainen kulttuurintutkija on tehnyt tutkimusta suomalaisesta kursailusta. Muistaakseni kursailun syy oli hänen tulkintansa mukaan se, että Suomessa on tasa-arvoeetos olemassa, mutta toisaalta kukaan ei uskalla mennä ottamaan ensin, koska sehän tarkoittaisi että pitää itseään parempana kuin muut. Tilanne ratkeaa vain sillä että joku menee ensin ja sanoo tekevänsä sen käytännön syistä ("No, minäpä nyt aloitan kun olen tässä pöydän ääressä tiellä muuten") tai sitten tarjoillaan itse ensin jollekin toiselle (kuten sun esimerkissä).
Jossain muissa kulttuureissa, joissa on selkeät hierarkiat, tälläistä ongelmaa ei tule, koska kaikki tietävät mikä on "nokkimisjärjestys".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vääntäkää vielä rautalangasta kerran tuo leipäjuttu.
Mikä on jauhopuoli? Ensin tuli mieleen että voideltu puoli tietenkin aina ylöspäin.
Jos kyse on kokonaisesta leivästä, niin ei kaupan leivässä ole jauhoa. Tarkoitatteko sitä että tasainen puoli leivässä pöytään päin? Minusta se on ihan luontevaa. Ei limppua tekis mieleenkään laittaa keikkumaan kupera puoli alaspäin. 🤔
Isoäitini oli leipuri enkä milloinkaan kuullut asiasta. T. 62v
Kyseessä on tietysti leivottu leipä. Limpun ymmärsitkin, mutta esim reikäleipä rukiista tai kaurasta on aika tasainen. Usein viillot päällispuolella ja se pohjapuoli on jauhoisempi. Ennenhän leivät paistettiin ihan uunin pohjalla. Tai pellille laitettiin jauhoja, että leipä irtoaa helpommin.
Jos vuokaleipä, osataanhan sekin pitää oikein päin?Esim Vaasan ruispalat, selkeästi on jauhoa pohjapuolella
Tämän paremmin en osaa selittää...
Kiitos paljon asiallisesta vastauksesta! Nyt ymmärrän😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leivon itse karjalanpiirakoita ja mureita ässiä.
Ässät 😋
Minä teen kanssa kun perhepiirissä on jotain juhlaa ja olen tehnyt ennen koronaa johonkin joulumyyjäisiin, ne on mennyt heti! Lusikkaeivät toinen menekkituote sekä kotona että myyjäisissä, työläs vain tehdä.
Paras ässien ohje on sellainen, missä munat ja sokeri vaahdotetaan, mutta en löydä sitä oikeaa ohjetta mistään enää, se oli mummon keittokirjassa ja sen oli joku ei-sukulainen kotoamme pöllinyt tai isä oikeastaan oli antanut minulta kysymättä.
Oisikohan ollut vuoden 1957 kotiruoka?
Sokeriässät: 6 munaa
325 g sokeria
225 g margariinia tai voita hierotaan vaahdoksi
625 g vehnäjäuhoja
Koristeluun sokeria ja kanelia
Munat ja sokeri vatkataan; margariini tai voi ja vehnäjauhot sekoitetaan joukkoon. Taikinasta muodostetaan sormen paksuisia tankoja, ne kieritellään sokeri- ja kaneliseoksessa, muodostetaan ässiksi ja paistetaan tavallisessa uuninlämmössä. (ei levinjauhetta)
Samasta kirjasta löytyy vielä manteliässät ja hyvät ässät, jossa ensimmäisessä korvataan osa vehnäjauhoista hienonnetulla mantelilla ja jälkimmäiseen laiteaan hirvensarvisuolaa kohotusaineeksi.
No just se keittokirja ja tämä ohje! Kiitos kiitos kiitos!
1 kuollut =1000 työpaikkaa? kirjoitti:
Minä olen siitä vanhanaikainen, että vieläkin arvostelen erilaisten järjestöjen toimia, olipa kyseessä sotavoimat, hallitus tai vaikkapa mara-niminen järjestö. Jos mara olisi vastuuntuntoinen, se ei lomauttaisi ketään, jos ravintolat suljetaan tautitilanteen takia. Mara voisi huolehtia siitä, että ravintolaväki koulutetaan sairaanhoitoalalle, esim rokotustehtäviin, niin että ravitsemus- ja matkailualalle riittää tulevaisuudessakin riittävästi väkeä, joka on valmis maksamaan liikaa huonosta ruuasta ja huonosta majoituksesta. -toisaalta kysymys voidaan asetella niinkin että kysytään, kuinka monta sairaslomalaista ja kuollutta esim tuhat ei-lomautettua maran toimialalla työskentelevää vastaa. Eli ostetaan työpaikat sairailla ja kuolleilla. Yksi kuollut vastaa tuhatta työpaikkaa, niinkö mara laskee?
Puolustusvoimat saa minunkin ääneni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakanoiden vetokin on kantautunut lapsuuteni kodistani omankin perheen tavaksi. Itse ollessani alle kouluikäinen pikkulapsi muistan, kun tykkäsin aina lakanavedon aikaan mennä vedettävän lakanan alle, kun siinähän alkuun mukavasti tukka hulmusi lakanoiden vedon alkutoimen aikana, kun äiti ja joku perheenjäsen toisessa päässä lakanaa vetäessään niitä lakanoita ensin levittivät ja humpsauttivat sen lakanan levälleen, ja kiva tuulahdus kävi kasvoilleni, kun istuin lakanoiden vedon aikaan niitten alla lattialla.
Tismalleen sama lapsuuskokemus! 😊😊
Sama minulla.
Ja sen humpsautuksen jälkeen, just ennenkuin lakana taitetaan kaksinkerroin, meidän kissat rakasti hypätä siihen väliin keikkumaan.
Ostan CD-levyjä.