Lue keskustelun säännöt.
tapeltiinko teillä vauvavuonna?
29.04.2015 |
Ja jos tapeltiin, niin kuinka paljon?
Minusta tuntuu, että yhtäkkiä meidän parisuhteesta ei ole mitään jäljellä. Riita tulee joka pienimmästäkin (turhasta ja järjettömästä) asiasta. Keskusteluyhteys on täysin kadonnut, enkä edes enää tiedä rakastanko miestäni enää. Lähinnä olen helpottunut aina kun hän ei ole kotona. Enkä edes muista, koska meillä olisi ollut hauskaa yhdessä. Itsepäisesti vain pidän kiinni siitä, ettei vauvavuonna saa erota.
Vauva on maailman helpoin, ei itke lähes ollenkaan, eikä valvota. Mistään älyttömästä univelasta ei siis ole kyse. Seksiäkin meillä on aina sillointällöin, mutta kaikki tunteet (ainakin ne positiiviset) ovat hävinneet jonnekin. En tunne enää miestäni ja välillä tuntuu että itsekin olen muuttunut joksikin hirveäksi monsteriksi, kun välillä räjähdän jostain naurettavasta pikkuasiasta!
olen vaan niin kypsä tähän ja välillä tekisi mieli vaan luovuttaa...
Kommentit (44)
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:34"][quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:28"][quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:17"]Teettekö perheenä yhdessä mukavia asioita tai vanhemmat yhdessä ja yksin?
Ei tarvitse lähteä etelän matkalle, minulle riitti jo kun sai rauhassa yksin saunoa.
[/quote]
Mies kyllä tekee itsekseen, käy salilla ja treeneissä 4-5 krt viikossa. Itse olen vauvan synnyttyä käynyt pari kertaa ilman vauvaa kaupassa, mutta tuon pidempiä aikoja on lasta mahdotonta jättää isälleen, kun alkaa lähes heti huutaa kun poistun näköpiiristä, eikä rauhoitu ennenkun tulen takaisin. Perheenä käymme kävelyllä usein ja toisinaan vaikkapa kahvilla/syömässä, mutta näissäkään tilanteissa emme osaa keskustella mitään, kävellään tai istutaan vain hiljaa. Tuntuu, kuin ei olisi mitään sanottavaa!
"omaa aikaa" eli että lähden ilman miestä vauvan kanssa vaikka kaverini kanssa kahville, on ollut pari kertaa. Mies näkee kavereitaan viikottain ja välillä tuntuu että hänellä on kokoajan jotain kissanristiäistä johon on pakko mennä.
Kahdestaan mieheni kanssa ei olla oltu vauvan synnyttyä. Lapsi täysimetyksellä ja muutenkin on hyvin kiinni minussa, huutaa heti jos olen kymmentä minuuttia pidempään pois, joskus jo aikaisemminkin.
[/quote]
Minkäikäinen vauva? Kyllä se helpottaa kun annat vain isän hoitaa tai pakotat alkuun jos ei kiinnosta.
Me kävimme kahdestaan esikoisen synnyttyä treffeillä, esikoinen oli tuolloin yli vuoden :D oli hiljaista ja vaivaantunutta. Mietin eikö meillä ole muuta yhteistä kuin lapsi. Nyt aikaa kulunut useampi vuosi ja parisuhde voi hyvin. Ei kannata pikkulapsivuosina luovuttaa.
[/quote]
Vauva nyt 4kk. Olen yrittänyt antaa miehen olla vauvan kanssa kahdestaan ja käynyt vaikkapa kaupassa, mutta kun tulen kotiin ja vastassa on täyttä päätä karjuva vauva, niin seuraavalla kerralla on taas ikävämpi lähteä edes sinne kauppaan. Mies tuntuu pahoittavan mielensä, kun vauva sitten minun sylissäni/tissille päästyään rauhoittuu. Olen muutaman kerran pyytänyt mieheltä, josko voisin illalla lähteä pyöräilemään vaikka vain puoleksi tunniksi, jotta saisin vähän tuulettua ja omaa aikaa, mutta kuulemma hän ei voi olla vauvan kanssa niin pitkään kahdestaan. Mies ehkä kokee olevansa jotenkin kelvottomampi vanhempi kuin minä, koska vauva on niin kiinni minussa (esim. kuukausi sitten vauva yhtäkkiä vain lakkasi nukkumasta omassa sängyssään, ainoa miten vauvan sai nukkumaan oli minun vieressäni, muuten vain huutaa eikä onnistu omaan sänkyyn siirtäminen kun vauva on nukahtanut).
Olen kyllä yrittänyt tukea miehen ja vauvan suhdetta, jotta mies ei kokisi olevansa "huonompi" vanhempi, vaikka vauva onkin vielä hyvin riippuvainen minusta. Tämä kyllä varmasti helpottaa ajan myötä, kun vauvan kanssa voi enemmän touhuta ja elämä on muutakin kun vaipanvaihtoa ja ihmettelyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle sanottiin että eka vuosi on yleensä rankka parisuhteelle. No meillä riideltiin pikkujutuista ekat kolme kuukautta varmaan mutta sitten palattiin normaaliin. Parisuhteen positiiviset puolet (avoimuus, seksi...) eivät missään vaiheessa ole kadonneet tai edes vähentyneet. Näen että kun tilanne muuttuu ja haetaan sitä paikkaa muuttuneessa tilanteessa niin tulee pikkujutuista (täysin merkityksettömistä) napistua sitten. Ja molemmat tietää että se riita on ihan turha. Näin kävi kun muutettiin yhteen ja kun tuli lapsia. Muuten ei riidellä juuri yhtään, ja suhde on todella hyvä kaikin puolin.
Todellakin. Väsymys ja oman sekä yhteisen ajan puute. Onneksi lapset tehty ja vauva yli 1v!
Riitoja on ja seksi loppui synnytyksen jälkeen kuin seinään. Nyt vuoden ikäinen lapsi ja edelleen välit mieheen kylmät. Olemme kuin kämppikset. Meille ehdotetaan kahdenkeskistä aikaa, mutta en helvetissä tuhlaa minimaalista vapaa- aikaani mieheen. Menen mieluummin yksin kävelylle tai juon lasin viiniä ja luen kirjaa.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:43"]Vaikeina aikoina pitää tietoisesti etsiä ja nähdä toisessa ensisijaisesti hyviä asioita ja näin katkaista negatiivinen kierre. Kiinnittäkää huomiota siihen kuinka puhutte toisillenne ja mistä asioista, onko keskustelu pelkkää valitusta ja napinaa puolin ja toisin. Meillä asia taas ajankohtainen kolmannen lapsen syntymän myötä kun yhteistä aikaa ei ole joten läheisyys pitää noukkia suukkoina kohdatessa. Kireys parisuhteeseen tulee sanomattomista odotuksista ja toiveista toisen suhteen mutta emme ole kumpikaan ajatusten lukijoita joten vain puhuminen auttaa. Sen takia tuntuu välillä että yksin olisi helpompaa koska tiedät että hoidat kaiken itse etkä joudu pettymään kun toinen ei osallistukaan haluamallasi tavalla ja auta arjessa, varsinkaan jos et ole edes kertonut miten haluaisit toisen toimivan. Puhukaa ja kuunnelkaa toisianne.
[/quote]
Tuntuu että puheyhteys on katkennut. Riidat kyllä sovitaan/pyydetään anteeksi, mutta ilmapiiri on kyllä hyvin jännittynyt kotona. Joko ei ole mitään sanottavaa, tai sitten tilanne riistäytyy käsistä ja menee riitelyksi. Emme vain kertakaikkiaan pysty keskustelemaan kuten aikuiset ihmiset. En tunnista meistä enää kumpaakaan. Vaikka näennäisesti sovimme asiat riidan päätteeksi, on sen jälkeen tunnelma hyvin vaivaannuttava ja mies käyttäytyy jotenkin korostetun korrektisti, jonka yhdistän siihen, että asiat kuitenkin jäävät vaivaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei koskaan tapeltu ennen vauvaa, mutta vauvavuonna mies potesi jonkinlaista mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan ja taantui mustasukkaisen taaperon tasolle joka teki tahallaan tyhmyyksiä ja puhui minulle AINA lapsenomaisella äänellä, jotta saisi huomiota. Voisin vannoa, että hän kilpaili vauvan kanssa ja ehkä jopa vihasi tätä. Yritin huomioida vain aikuista käyttäytymistä, mutta sitä ei 18kk aikana näkynyt juuri ollenkaan.
Minusta oli rankkaa toimia ensin 24/7 äitinä itkuiselle ja vaativalle pienelle vauvalle ja kun iltasin kaipasin aikuisen tukea, niin vastassa olikin 80-kiloinen sössöttäbä uhmis joka puhui itsestään, minusta ja vauvasta kolmannessa muodossa.
Onneksi tämä rasittava vaihe loppui, kun mies sai kunnolla solmittua kontaktin lapseen lapsen ollessa 18kk.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:57"]Me ei koskaan tapeltu ennen vauvaa, mutta vauvavuonna mies potesi jonkinlaista mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan ja taantui mustasukkaisen taaperon tasolle joka teki tahallaan tyhmyyksiä ja puhui minulle AINA lapsenomaisella äänellä, jotta saisi huomiota. Voisin vannoa, että hän kilpaili vauvan kanssa ja ehkä jopa vihasi tätä. Yritin huomioida vain aikuista käyttäytymistä, mutta sitä ei 18kk aikana näkynyt juuri ollenkaan.
Minusta oli rankkaa toimia ensin 24/7 äitinä itkuiselle ja vaativalle pienelle vauvalle ja kun iltasin kaipasin aikuisen tukea, niin vastassa olikin 80-kiloinen sössöttäbä uhmis joka puhui itsestään, minusta ja vauvasta kolmannessa muodossa.
Onneksi tämä rasittava vaihe loppui, kun mies sai kunnolla solmittua kontaktin lapseen lapsen ollessa 18kk.
[/quote]
Miten ihmeessä jaksoit?:0 täytyy hattua nostaa! Itse olisin varmaan luovuttanut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva vasta 4kk ja pieni vielä. Aika auttaa! Puhukaa ja puhukaa.
Ei olla ikinä tapeltu (riidelty) niin paljon kuin vauvavuonna. Oli tosi rankka vuosi kaikin puolin (vauva oli kuitenkin helppo joten en oikein itsekään tajua mitä ihmettä me oikein riideltiin!!!), mentiin naimisiinkin puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen ja ne häätkin meinattiin peruuttaa pariin otteeseen (+ hakea häiden jälkeen mitätöintiä :D ). Kun vuos pärähti vauvalla mittariin, tuntui kuin riidat ois loppuneet kuin seinään ja oltiin taas onnellisia ja onnellisuus jatkunut tähän päivään asti. Esikoinen on nyt 3,5-vuotias ja odotan hänelle sisarusta... vähän jännittää miten tällä kertaa käy :D
Mutta siis ÄLKÄÄ EROTKO VAUVAVUODEN AIKANA (ellei jotain alkoholia tai väkivaltaa esiinny!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää hyvä tihmiset ainakaan nyt erotko! Vauvavuosi voi olla rankka. Väsymys, hormonit, elämäntilanteen totaalinen muutos ylipäätään... tottakai se vaikuttaa myös parisuhteeseen. Eka vuosi voi olla pelkkää selviytymistä, mutta yrittäkää jaksaa. Se nimittäin helpottaa kyllä.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:28"][quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:17"]Teettekö perheenä yhdessä mukavia asioita tai vanhemmat yhdessä ja yksin?
Ei tarvitse lähteä etelän matkalle, minulle riitti jo kun sai rauhassa yksin saunoa.
[/quote]
Mies kyllä tekee itsekseen, käy salilla ja treeneissä 4-5 krt viikossa. Itse olen vauvan synnyttyä käynyt pari kertaa ilman vauvaa kaupassa, mutta tuon pidempiä aikoja on lasta mahdotonta jättää isälleen, kun alkaa lähes heti huutaa kun poistun näköpiiristä, eikä rauhoitu ennenkun tulen takaisin. Perheenä käymme kävelyllä usein ja toisinaan vaikkapa kahvilla/syömässä, mutta näissäkään tilanteissa emme osaa keskustella mitään, kävellään tai istutaan vain hiljaa. Tuntuu, kuin ei olisi mitään sanottavaa!
"omaa aikaa" eli että lähden ilman miestä vauvan kanssa vaikka kaverini kanssa kahville, on ollut pari kertaa. Mies näkee kavereitaan viikottain ja välillä tuntuu että hänellä on kokoajan jotain kissanristiäistä johon on pakko mennä.
Kahdestaan mieheni kanssa ei olla oltu vauvan synnyttyä. Lapsi täysimetyksellä ja muutenkin on hyvin kiinni minussa, huutaa heti jos olen kymmentä minuuttia pidempään pois, joskus jo aikaisemminkin.
[/quote]
Munkin vauva oli tosi kiinni mussa, mutta oli pakko saada edes hiukan olla yksin, omaa aikaa, aluksi otin sitä suihkussa (ei kuulu itku ja vauva oli kuitenkin isällään sylissä, vaikka kuulostaa julmalta) myöhemmin olin yksin makuuhuoneessa ja esim. luin kirjaa, ovi auki. Aluksi just 10 min. ja koko ajan aika piteni. Jos itki kävin moikkaamassa. Sitten kun vauva konttas niin tuli itse moikkaamaan. Nykyään vauva jo vuoden vanha taapero, eikä huomaakaan jos lähden vaikka lenkille. Tietenkin on iloinen kun näkee taas. Kesällä täytyy taas pidentää poissaoloja, kun syksyllä tulee hoitaja päiviksi kotiin, kun palaan töihin.
Mekin ollaan tapeltu, alussa enemmän kun imetys ei meinannut sujua ja stressasi, eikä mies oikein ottanut mielestäni tarpeeksi hyvin isän roolia, ei auttanut tarpeeksi ja huiteli paljon omissa menoissa. Se vielä tätä lasta enemmän halusi! Vieläkin tulee hermostuttua helpommin pikkuasioista, syytän stressin lisäksi imetyshormoneitakin. Ja väsymystä. Toisaalta ollaan muutenkin "temperamenttisia", mies on irlantilainen. ;) Ajattelen että niin kauan hyvä kun tapellaan pikkuasioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:17"]Teettekö perheenä yhdessä mukavia asioita tai vanhemmat yhdessä ja yksin? Ei tarvitse lähteä etelän matkalle, minulle riitti jo kun sai rauhassa yksin saunoa. [/quote] Mies kyllä tekee itsekseen, käy salilla ja treeneissä 4-5 krt viikossa. Itse olen vauvan synnyttyä käynyt pari kertaa ilman vauvaa kaupassa, mutta tuon pidempiä aikoja on lasta mahdotonta jättää isälleen, kun alkaa lähes heti huutaa kun poistun näköpiiristä, eikä rauhoitu ennenkun tulen takaisin. Perheenä käymme kävelyllä usein ja toisinaan vaikkapa kahvilla/syömässä, mutta näissäkään tilanteissa emme osaa keskustella mitään, kävellään tai istutaan vain hiljaa. Tuntuu, kuin ei olisi mitään sanottavaa! "omaa aikaa" eli että lähden ilman miestä vauvan kanssa vaikka kaverini kanssa kahville, on ollut pari kertaa. Mies näkee kavereitaan viikottain ja välillä tuntuu että hänellä on kokoajan jotain kissanristiäistä johon on pakko mennä. Kahdestaan mieheni kanssa ei olla oltu vauvan synnyttyä. Lapsi täysimetyksellä ja muutenkin on hyvin kiinni minussa, huutaa heti jos olen kymmentä minuuttia pidempään pois, joskus jo aikaisemminkin.
[/quote]
Ihan kuin mun exukkoni ja mä: mies jatkoi entistä elämäänsä ja jopa keksi itselleen lisää menoja esim kaverin talkoisiin, kun samalla kotona odotti rättiväsynyt mammarainen kahden kitisevän mukulan kanssa kotityövuoren keskellä. Muutaman vuoden jaksoin katsella ja vaatia miestä muuttamaan käytöstään. Eihän se tietenkään muuttanut, joten erosin.
Nyt sitten elän uusio-onnessa ja meillä on uusi vauvakin. Päätin jo ennen vauvan syntymää, etten vaadi ukkoani osallistumaan, koska oletin, ettei se kuitenkaan osallistu. Vauva & muut lapset on mun projekti ja tärkeintä mulle, ukko huidelkoot missä huitelee. Yhdestä en kuitenkaan tingi: hän on mun maksumies :) Meillä menee kohtuu hyvin, en valita :)Hoidan toki myös kaikki kotityöt sekä pidän itseni timminä. Että kyllä ukko rahoilleen vastinetta saa :D
Me tapletiin mun muijan kanssa jo raskausaikana. Tai sii mä tappelin.... Vedin sitä turpaan kun oli viimeisillään raskaana, mut se ansaitsi sen. t.Tauski
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 11:55"]
Riitoja on ja seksi loppui synnytyksen jälkeen kuin seinään. Nyt vuoden ikäinen lapsi ja edelleen välit mieheen kylmät. Olemme kuin kämppikset. Meille ehdotetaan kahdenkeskistä aikaa, mutta en helvetissä tuhlaa minimaalista vapaa- aikaani mieheen. Menen mieluummin yksin kävelylle tai juon lasin viiniä ja luen kirjaa.
[/quote]
No ei ole mikään parisuhde pelastettavissa, jos yritystä ja tahtoa on nolla! Miksi olette yhdessä, jos et edes halua, että tilanne paranisi?
[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 12:05"]
Ei olla ikinä tapeltu (riidelty) niin paljon kuin vauvavuonna. Oli tosi rankka vuosi kaikin puolin (vauva oli kuitenkin helppo joten en oikein itsekään tajua mitä ihmettä me oikein riideltiin!!!), mentiin naimisiinkin puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen ja ne häätkin meinattiin peruuttaa pariin otteeseen (+ hakea häiden jälkeen mitätöintiä :D ). Kun vuos pärähti vauvalla mittariin, tuntui kuin riidat ois loppuneet kuin seinään ja oltiin taas onnellisia ja onnellisuus jatkunut tähän päivään asti. Esikoinen on nyt 3,5-vuotias ja odotan hänelle sisarusta... vähän jännittää miten tällä kertaa käy :D
Mutta siis ÄLKÄÄ EROTKO VAUVAVUODEN AIKANA (ellei jotain alkoholia tai väkivaltaa esiinny!)
[/quote]
Siis missä sen alkoholin pitää esiintyä, että tulee ottaa ero?
Kyllä riideltiin ja paljon, siihen pisteeseen asti että päätettiin muuttaa erilleen kun kuopus täytti vuoden. Olin jatkuvasti äkäinen ja kärsin unettomuudesta. Kaadoin miehen niskaan ärsyyntymiseni oman ajan puutteesta ja siitä ettei elämässä ollut muuta sisältöä kuin lapset. Olin kateellinen ja katkera miehelle jopa siitä että hän tapasi kavereitaan ja hänellä oli harrastuksia, pääsi kahdeksaksi tunniksi pois kotoa töihin. En kuitenkaan edes jaksanut tai halunnut kehitellä muita mielenkiinnon kohteita vaan hautauduin kotiin kiukuttelemaan. Eron jälkeen mulla diagnosoitiinkin sitten keskivaikea masennus joka oli alkanut ilmeisesti jo raskausaikana.. Palattiin kuitenkin yhteen kun olin saanut pääkoppani kuntoon ja elämä on nyt ihan toisenlaista vaikka olenkin vielä vähän aikaa lasten kanssa kotona. Masennuksen hoitamisen lisäksi onnellisempiin kotioloihin vaikuttaa varmaan myös se, että lapset ovat isompia ja helpompia hoidettavia ja osaan (ja pystyn) ottamaan myös omaa aikaa. Toivottavasti ap:n tilanne helpottuisi kunhan vauva alkas syödä kiinteitä, en nyt tämän paremmin osaa neuvoa. Tsemppiä!
Emme tapelleet ensimmäisen vauvankaan kanssa emmekä tappele nytkään,vaikka elämämme on viimeiset viisi vuotta ollut yhtä pikkulapsi-ja vauva-aikaa. Lisää pukkaa parhaillaan :)
Pieniä kilahteluita on toki ollut mutta menee täysin väsymyksen piikkiin ja molemmat on sen heti tajunneet, eikä ne ole jääneet painolastiksi suhteeseen.
seksielämä on toki hiljentynyt niin väsymyksen kuin lastenkin vuoksi (änkääntyvät väliin nukkumaan harva se yö), mutta olemme koettaneet etsiä siihenkin aikaa.
Kyllä on riidelty, varmasti enemmän kuin koko 8 vuotta kestäneen suhteen aikana yhteensä. Lapsi on ihana ja suhteellisen helppo, mutta samaan saumaan sattunut muutto ja miehen uusi työ ovat vaikeuttaneet tilannetta. Uusi koti on kipeästi monenlaisen remontin tarpeessa ja isompi kuin ennen, joten siivottavaakin on paljon aiempaa enemmän. Yhden kohdan talosta kun saa jollakin tavalla kuosiin, on toinen ja kolmas laitettava nurkka jo odottamassa ja nyt kun lapsi on lähtenyt liikkeelle, olisi kiire saada kaikenlaiset vaaranpaikat hoideltua.
Meidän suhteessa aiemmin esillä olleet ongelmat ovat kärjistyneet ja miehessä olen huomannut sellaisia muutoksia, joita en olisi ikinä uskonut ja joihin olen pettynyt. Hän ei kestä ollenkaan hyvin stressiä tai vähäisiä unia, vaan heti oirehtii huolimattomuutena ja huonona muistina. Aiemmin niin harkitsevasta ja varman päälle pelaavasta miehestä on kuoriutunut huithapeli, jonka hoiviin vauvan jättäminen välillä arvelluttaa. Saisi mielestäni myös useammin laittaa lapsen tarpeet ja hyvinvoinnin omansa edelle. Itsekin olen aivan varmasti muuttunut, ja varmasti joiltakin osilta huonompaan. Toiveissa olisi, että suhde tästä paranisi kunhan lapsen kasvaessa saisimme vähän lisää kahdenkeskistä aikaa.
Onneksi hyviäkin hetkiä on, ja niiden voimin sitä jaksaa. Muutto ja miehen uusi työ olivat meillä pakon sanelema tilanne, en voi suositella vauvavuoteen kenellekään noin isoja muita muutoksia. Koen suurimman osan meidän ongelmista johtuvan nimenomaan miehen työn ja remontin aiheuttamista rasitteista eli toisinsanoen siitä, että koko ajan olisi ihan liikaa velvollisuuksia. Miehen työ on sitovaa, eikä oikein katso kellonaikaa eikä päivää.
Meillä miehen työtilanne on hyvin epävarma ja olemmekin jo kerran muuttaneet (raskausaikana) ja muutto on todennäköisesti tiedossa vielä vuoden/parin sisällä. Joten muutoksia on ollut muutakin kuin uusi perheenjäsen. Lisäksi en itse ole oikeastaan koskaan ollut näin pitkiä aikoja kotona, vaan aina ollut monta rautaa tulessa ja nyt elämä on kyllä hyvinkin erilaista mihin olen tottunut. Ehkä sekin jollain lailla ahdistaa, vaikka koenkin että paikkani on kotona vauvan kanssa. Muutos on vain valtava.
Riideltiin ja käytiin erittäin lähellä eroa kun kerroin miehelle etten enää rakasta. Nyt lapset 6 ja 4, emme enää riitele ja rakastan miestäni valtavasti! Onneksi emme eronneet ja saimme asiat lopulta selvitettyä.