Milloin tajusit olevasi väärässä ammatissa?

Olin ollut vuosia päiväkodissa töissä, kun kypsyin täysin siihen, en vain enää jaksanut. Tenavat oli siellä ihania, ja työkaveritkin suurimmalta osin. Mutta kaikki ne hierarkiat, olet koko päivän tuurannut koulutettuja ihmisiä, pitkän aikaa yksinäänkin, johtaja tulee ja kysyy pääsi yli lto:lta, että onko tämä ollut koko päivän yksin :(

Sitten kaikki palaverit, joissa suurin aika meni juorujen jauhamiseen, ja toiset hoitaa niitä lapsia siellä kun akat juoruaa joutavia. 

Vaihdoin alaa ja nyt olen mielestäni väärällä alalla vain palkkapäivänä ;)

Kun sain töitä eri alalta.

Olen koulutukseltani merkonomi ja kuvittelin itseni aina hyväksi myyjäksi. Sitten sain töitä avustajana pienten lasten parissa, ja tajusin, että haluaisin elämässäni tehdä kaikkeni väärinymmärrettyjen lasten avuksi.

En ole vielä tehnyt mitään, koska työsopimukseni loppuu muutaman kuukauden päästä. Sitten mietin kuinka voisin tavoittaa haaveeni. Kesän teen ainakin hyväntekeväisyystyötä, mikäli työkkäri vaan mitenkään antaa periksi.

Oli liian uuvuttavaa kilpailla satojen tai tuhansien ihmisten kanssa muutamista kympeistä. Sijoitus-tuotto-suhde ei ollut oikea. Identiteettikäsitykseni ropisi murusiksi. Hammasta purren tein kohtuullisen rankan alanvaihtoprosessin. Ehkä joskus vielä sivutoimisesti hyödynnän aiempaa ammattiakin.

Alkoi vaan vituttamaan opiskelu aivan helvetisti. Vaihdoin sitten liiketalouden alalta rakennusalalle, ja mukavaa on ollut tähän asti.

Olen tradenomi ja työskennellyt erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Nyt luojan kiitos työttömänä. Lähtisin opiskelemaan jos olisi varaa.

Vihaan, vihaan niin paljon olla asiakkaiden/esimiesten sylkykuppina. Asiakkaat huutaa, valittaa, eivät kuuntele ja nimittelevät. Esimiehet sysää liikaa tehtäviä ja kun et selviydy niistä ilman ylitöitä, saat huudot. Paska palkka siihen verrattuna, että olen asiakkaiden terapeuttina ja likasankona.

Silloin kun jouduin todella rankan työpaikkakiusaamisen kohteeksi viimeisimmässä työpaikassani.
Tajusin, miten vähän mun ammattitaitoani arvostetaan. Esimiehen mukaan olin ihan paska, kaikki vaan haukkuivat minua ja olin ihan nolla.
Harmittaa vain, koska ala oli ala minne olen lapsesta asti halunnut. Into työhön meni enkä ikinä tule enää palaamaan sille alalle. En ikinä.
Tuon kiusaamisen jälkeen itkin ja purin sen pahanolon pois ja tein lopullisen päätökseni. Edelleen mua harmittaa se ja olen pettynyt, mutta päätös tulee pitämään.

Rakastan omaa alaani,vaikka työtehtävät ovat välillä liiankin haastavia vasta valmistuneelle,mutta hiljaa hyvää tulee! Olen siis henkilöstöhallinnossa isossa firmassa ja yliopistokoulutuspohjalla, hyvät kehittymismahdollisuudet ja vakityö. Välillä on silti stressiä ja rankkaa.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 11:07"]Rakastan omaa alaani,vaikka työtehtävät ovat välillä liiankin haastavia vasta valmistuneelle,mutta hiljaa hyvää tulee! Olen siis henkilöstöhallinnossa isossa firmassa ja yliopistokoulutuspohjalla, hyvät kehittymismahdollisuudet ja vakityö. Välillä on silti stressiä ja rankkaa.
[/quote] ja tajusin että haluankin lastentarhanopeksi ja nyt viimeinen vuosi menossa,tajusin kun stressasin öisin!!

Kun asiakas yritti huonaamattani ottaa kortsun pois ja panna paljaalla. Siinä vaiheessa riitti. Vaihdoin alaa ja olen nyt etuuskäsittelijänä Kela:lla.

Tiedän olevani väärällä alalla. Opiskelen hoitoalaa, mutta vahvuudet on kuvataiteessa. En edes ole mikään kamalan sosiaalinen ihminen, vaikka potilaiden kanssa onkin mukava rupatella. Nyt oon tehnyt keikkaa vain vanhuspuolella ja siitä olen tykännyt, vaikka jotkut epäkohdat harmittaakin. Kuvataide olis se intohimo, millä haluaisin itseni elättää. Ei vaan riitä rohkeus yrittää pärjätä taiteen parissa, vaan halusin opiskella ns. varman alan, jolla varmasti on töitä. Ehkä sitten, jos oikeasti kyllästyn hoitoalaan, voin yrittää päästä opiskelemaan kuvataidetta ja sitä kautta yrittää saada siitä ammatin itselleni. Onpahan sitten tämä koulutus, niin voin palata hoitoalan töihin, jos ei se puoli onnistu.

Kun tein henkilökohtaisen avustajan töitä!! Ei ikinä enää!

Olen filosofian maisteri ja tehnyt suurimman osan elämästäni johdon sihteerin töitä. Vihaan toisten passaamista, mitä työ pääasiassa on. Valmistumisen jälkeen sain viestintä-alan töitä, mutta sitten alkoi lama ja ne työt loppuivat. Tällä hetkellä opiskelen lisää, että pääsisin tästä sihteeripaskasta eroon. Tajusin, että en sovi sihteeriksi jo ensimmäisessä sihteerityössäni, ensimmäisellä työviikolla.

Olin liian sosiaalisessa työssä. Vaihdoin alaa työhön jossa saa puurtaa itsekseen, eikä kamalaa stressiä enää ole tullut.

Teen tämmösiä joissa on uima-allas. On keskinkertainen mutsi mutta en tiedä onko se sitten vielä hankalampaa kuin se oli vain yksi neljästä.