Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monessa lapsiperheessä eletään tylsää arkea?
24.04.2015 |
Tuli tuosta "Mitä miehesi tekee iltaisin?" -ketjusta mieleen. Minulla ei lapsia vielä ole, ja nyt alkoi pelottaa, että onko se miehen pelailun kuuntelua, telkkarin tuijottelua ja läksyissä auttamista sitten koko loppuelämä. Minulle ei riitä se, että viikonloppuisin ehtii ja jaksaa tehdä kivoja juttuja. Viekö lasten hoitaminen tosiaan mehut niin pahasti, ettei töiden jälkeen jaksa muuta kuin kotitäöitä ja koomailua?
Kommentit (61)
Tämä ketju antaa vain lisävahvistusta päätökselleni: ei lapsia koskaan minulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 23:31"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:20"] Plus, eihän tämä vie loppuelämää, pienen osan vain. Lasten ikävuodet 1-3 omistin kotona olemiselle, 3-7 päiväkotielämää eli ylläkuvattua ja tulevaisuus koululaisten vanhempana onkin sitten taas oma lukunsa. Lapset kasvaa ja elämä muuttuu ja sopeutuu. Sitten se onkin ohi. [/quote] Kyllä seitsemän vuotta on minusta tosi iso osa elämästä, ei pieni! -ap [/quote] Minun 4v poika haluaa olla jo kokonaisia viikonloppuja mummolassa tai serkkujen luona, mua ihan itkettää että noin nuorena jo pärjätään ilman isää ja äitiä. Poika on jo alkanut sanomaan "äiti hyi, älä pussaa." Että se 7v ei tunnu lasten kanssa missään, mulla oli vasta vauva ja nyt se onkin jo 4v eikä halua pussata äitiä...
[/quote]
Hui, kamala ajatus, että seitsemän vuotta elämästä viuhahtaa ohi ihan tuosta vain. :D -ap
[/quote]
Kyllä minusta seitsemän vuotta lapsetontakin elämää voi viuhahtaa ohi tuosta vaan. Tulee kevät, sitten kesä ja syksy, lopulta talvi ja taas vaihtuu vuosi, jos ei mitään dramaattisempaa muutosta elämässä tapahdu niin miettii ehkä jatkuuko harrastusryhmä tiistaisin vai torstaisin tai selvisikö alppiruusu talvesta, jonkun matkan tekee ehkä ja sitä suunnittelee. Jäähän siitä muistoja tietysti, mutta ei seitsemän vuotta erityisen pitkä aika ole. No, toki joidenkin ihmisten elämä on hyvinkin hektistä ja ehtivät seitsemässä vuodessa moneen kertaa muuttaa asuntoa, maatakin, työpaikkaa, seurustelukumppania jne. Toki jotkut ehtii tällaista järjestellä lapsiperhe-elämänkin ohessa.
Lasten kanssa ollessa aika tuntuu monesti pitkältä ja tuntuu ettei mitään tapahdu, tai siis päivät on toistensa kaltaisia, mutta kun se mukula kasvaa siinä koko ajan, niin ajan kulkuun säännöllisesti havahtuu, ja näkee muutoksen ihan lähellä ja ihan konkreettisesti. Ja tuntuukin että on ikuisuus siitä kun se oli pieni, toisaalta taas juurihan se syntyi. Ja sitä aikaa ja ajankokemusta vertaa tietysti vähän myös omaan lapsuuteensa, omakohtainen lapsuushan kestää ikuisuuden, mutta taas se toisen lapsuus menee aikuisen kannalta nopeasti siinä arjessa.
[/quote]
Okei, kokemuksemme on sitten vain erilainen. Minun elämässäni ei ole ollut sellaista jaksoa, jossa seitsemän vuotta olisi mennyt nopeasti, ja suoraan sanottuna toivon, ettei sellaista tulekaan. Haluaisin elää elämäni sillä tavalla, että päivissä olisi paljon vaihtelua, arjessa riittäisi erilaisia virikkeitä ja vanhana voisi sitten todeta, että nytpä kelpaa jo mennä, kun elämä on tuntunut niin pitkältä ja antoisalta.
Täytyy myös sanoa, että olen vähän yllättynyt siitä, että niin monen mielestä havaintoni lapsiperheistä ovat oikean suuntaisia. Kukaan ei ole sanonut, että olen täysin väärässä, ja todellisuudessa kaikki päivät ovat yhtä seikkailua, lastenhoidon lomassa ehtii myös kaikkiin aikuisten harrastuksiin ja elämä pysyy ennallaan. Kiitän avoimuudesta ja myötämielisyydestä, jolla kysymyksiini suhtaudutte! -ap
[/quote]
Osa pystyy repimään aikaa aikuisten harrastuksiin ihan kuten ennenkin. Se vaan on taivahan tosi, että lapset tarvitsee aikuisen kiireetöntä läsnäoloa ja sen lisäksi lapsilla on omia, yksilöllisiäkin tarpeita esim päivärytmin tai harrastusten suhteen, joiden pitäisi jotenkin rajoittaa myös vanhempaa. Osa aikuisista pystyy pitämään lapsia tavalla tai toisella mukana omissa harrastuksissaan ja menoissaan, mutta harvoin silloinkaan voi sanoa etteikö mikään olisi muuttunut, kyllä se lapsen läsnäolo ja mukaan ottaminen aina edellyttää aikuiselta huomiointia ja hoitamista. Ei se välttämättä huonompaa aikaa aikuiselle ole, erilaista kuitenkin. Toisaalta osalle meistä se huolehtiminen on aika raskasta, eikä niin huvita lähteä tutuista ympyröistä kokemaan uusia elämyksiä kovin usein. Siitä tämä ketju kai lähtikin, miksi lapsiperheellinen elää tylsää elämää. Osin lasten hyvinvoinnin asettamien vaatimusten vuoksi, osin varmasti persoonallisuuskysymysten vuoksi, osin siksi että eri elämäntilanteissa on erilaiset tarpeet, osin siksi että muutokset rutiineissa edellyttää voimanponnistusta.
En minä tunne ketään lapsetonta jonka elämä olisi jotenkin järin jännittävää, eniten matkustelee perhe joilla on neljä poikaa kaikki kahden vuoden ikäeroilla toisistaan, ovat matkustelleet omalla autolla pitkiä aikoja lasten kanssa ympäri eurooppaa. Minä taas en esimerkiksi ole koskaan ollut lentokonessa, en ole käynyt kuin Virossa ja Ruotsissa, eikä ole mitenkään kauhea hinkukaan matkustella, tykätään tehdä kesälomareissut kotimaassa.
Sinkut on usein köyhiä ja yksinäisiä, mielummin olen köyhä lasten kanssa kuin yksin.
Lapsia on tarkoitus hankkia tässä parin vuoden sisään, mutta nyt kun elän vain miehen (joka on onneksi hyvin itsenäinen) ja koiran kanssa, nautin siitä miten voin töiden jälkeen vain istua sohvalle ja selailla vaikka tätä palstaa. Keitän kahvit ja selailen youtubea. Käyn koiran kanssa lenkillä ja taas istun sohvalla.
Olen tajunnut miten nautinnollista tämä on vasta kun aloin vauvahaaveissani lukemaan tätä palstaa. Nautin nyt tästä istuskelusta, ja sitten kun hankin lapsen olen sen kanssa 100%.
[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 23:57"]
En minä tunne ketään lapsetonta jonka elämä olisi jotenkin järin jännittävää, eniten matkustelee perhe joilla on neljä poikaa kaikki kahden vuoden ikäeroilla toisistaan, ovat matkustelleet omalla autolla pitkiä aikoja lasten kanssa ympäri eurooppaa. Minä taas en esimerkiksi ole koskaan ollut lentokonessa, en ole käynyt kuin Virossa ja Ruotsissa, eikä ole mitenkään kauhea hinkukaan matkustella, tykätään tehdä kesälomareissut kotimaassa.
Sinkut on usein köyhiä ja yksinäisiä, mielummin olen köyhä lasten kanssa kuin yksin.
[/quote]
Miksi ihmeessä lapsiperheiden vastakohta on taas kerran sinkku, kun Suomen yleisin asumismuoto on lapseton pariskunta?
Minä tunnen useita lapsettomia pariskuntia (ja sinkkuja), jotka elävät kahdehdittavan mielenkiintoista, vaihtelevaa ja jopa seikkailullista elämää. Kommenttisi kertoo enemmän omasta kaveripiiristäsi kuin lapsettomista yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohiksena tuosta ajan kokemisesta, mitä vanhemmaksi tulet, sen nopeampaa aika tuntuu kuluvan. Eli kun kaksikymppisenä seitsemän vuotta tuntuu ikuisuudelta, nelikymppisenä se on yksi hujaus. Liittyy varmaan jotenkin ajanjakson pituuteen suhteessa elettyyn elämään. 10-vuotiaalle 5 vuotta on puolet elämästä, mutta 50-vuotiaalle vain kymmenesosa. Eli tämä ei sinällään liity lapsiin mitenkään. Toki lapsen kehityksen läheltä seuraaminen tuo osaltaan ajankulumisen näkyväksi.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:31"][quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:20"]
Plus, eihän tämä vie loppuelämää, pienen osan vain. Lasten ikävuodet 1-3 omistin kotona olemiselle, 3-7 päiväkotielämää eli ylläkuvattua ja tulevaisuus koululaisten vanhempana onkin sitten taas oma lukunsa. Lapset kasvaa ja elämä muuttuu ja sopeutuu. Sitten se onkin ohi.
[/quote]
Kyllä seitsemän vuotta on minusta tosi iso osa elämästä, ei pieni! -ap
[/quote]
Minun 4v poika haluaa olla jo kokonaisia viikonloppuja mummolassa tai serkkujen luona, mua ihan itkettää että noin nuorena jo pärjätään ilman isää ja äitiä. Poika on jo alkanut sanomaan "äiti hyi, älä pussaa." Että se 7v ei tunnu lasten kanssa missään, mulla oli vasta vauva ja nyt se onkin jo 4v eikä halua pussata äitiä...
[/quote]
Meillä sama juuri tänä aamuna! Aina on aiemmin halunnut lähtöpusut antaa hoitoon jäädessä, niin tänä aamuna 5-v vain iloisesti vilkutti, eikä tullut halaamaan. Ja ihan vasta oli vauva...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei olisi sitä tylsää arkea, niin eivät ne juhlapäivätkään erottuisi millään tavalla. Sitä paitsi kalenterista näet hyvin, että viikossa on kuusi arkipäivää ja yksi pyhäpäivä. On siis aivan normaalia elää arkea. Jokainen muokkaa arkensa mieleisekseen oman elämäntilanteensa mukaan.
On totta, että lapsiperhe-elämä asettaa rajoituksia, mutta myös antaa paljon uutta ja mielenkiintoista. Silti, ei lapsiperhe-elämän tarvitse olla tylsää samaa rutiinia päivästä toiseen. Lasten kanssa voi hyvin mennä ja tehdä asioita paljonkin, kunhan vain lasten rutiinit otetaan huomioon ja he saavat riittävästi rakkautta ja huomiota, liikuntaa jne. Eikä kaikkien lapsiperheen tekemisten tarvitse olla "lasten ehdoilla" siinä mielessä, että kaiken täytyisi kiinnostaa lapsia. Toki lapset täytyy aina ottaa tavalla tai toisella huomioon, mutta hyvin voi joskus käydä lasten kanssakin paikoissa, jotka eivät heitä niin kiinnosta ja vaatia iän mukaisesti sopivaa käytöstä. Esim. itse olen pienenä istunut lääkäriäitini mukana useinkin lääketieteen luennoilla piirtelemässä, eikä se minua ole mitenkään vahingoittanut.
Jos haluaa selvitä lapsiperhe-arjesta niin, että ehtii tehdä muutakin kuin koomata kotona, nämä ovat mielestäni hyviä vinkkejä.
-Älä hanki lapsia liian pienellä ikäerolla, vaan seuraava vasta, kun edellinen on jo hiukan omatoimisempi. Tai vastaavasti kaksi lasta voi tehdä tosi pienellä ikäerolla, elää pari vuotta täysin lasten ehdoilla ja sitten helpottaa.
-Asumisen valintoja ei voi liikaa korostaa. Asukaa mahdollisimman lähellä työpaikkoja ja/tai tukiverkostoja, ainakin jompaa kumpaa. Jos haluaa ehtiä muutakin kuin olla kotona, niin ÄLKÄÄ ostako isoa omakotitaloa isoine pihoineen, vaan sellainen asunto, jossa on mahdollisimman vähän huollettavaa.
-Älkää hankkiko lemmikkiä ainakaan pikkulapsivaiheessa, ellei lemmikkiharrastus ole just se the harrastus, mitä itse haluatte harrastaa.
-Opettakaa lapset pienestä pitäen kotitöihin hyvässä hengessä ja ottakaa aina mukaan niihin. Viimeistään kouluikäisiltä voi jo vaatia sen oman osuuden, joka on muutakin kuin oman huoneen siivous. Lapset usein haluavatkin tuntea olonsa tarpeellisiksi, ei ole mitään järkeä siinä, että lapset vaan oleskelevat ja vanhemmat raatavat kaikki kotityöt.
-Harkitkaa tarkkaan, kuinka paljon olette valmiita panostamaan lasten harrastuksiin. Ei ole lapsellekaan hyväksi, jos kaikki tekeminen on ohjattua ja aikataulutettua. Sääli, että nykyisin monet harrastukset menevät vakaviksi jo kovin nuorina, mutta kyllä sellaisiakin vaihtoehtoja löytyy, jotka eivät vaadi liikaa sitoutumista lapsilta tai vanhemmilta.
-Pyrkikää siihen, että jompikumpi pystyisi olemaan kotona mahdollisimman pitkään, mielellään molemmat jonkun aikaa. Työ- ja päiväkotiarki pikkutaaperoiden kanssa on hektistä.
-Lasten kanssa läsnäolosta ei kuitenkaan kannata liiaksi tinkiä. Itse voi harrastaa ja vanhemmilla voi olla omia menoja, mutta se, kuinka paljon vanhemmat ovat pois, täytyy tasapainottaa laste ikään sopivasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 13:48"]
Jos ei olisi sitä tylsää arkea, niin eivät ne juhlapäivätkään erottuisi millään tavalla. Sitä paitsi kalenterista näet hyvin, että viikossa on kuusi arkipäivää ja yksi pyhäpäivä. On siis aivan normaalia elää arkea. Jokainen muokkaa arkensa mieleisekseen oman elämäntilanteensa mukaan.
[/quote]
Juu, totta kai suurin osa ihmisen elämästä on arkea. Minun mielestäni tylsän arjen vastakohta ei olekaan juhla vaan mielenkiintoinen, vaihteleva ja antoisa arki, johon mahtuu paljon erilaista tekemistä ja viihdettä. Tylsää arkea on minusta sellainen, jossa toistetaan äivästä toiseen samanlaisia rutiineja ja tehdään asioita, koska ne on pakko tehdä. Tällä hetkellä nautin kovsti siitä, että olen töiden jälkeen vapaa tekemään melkolailla mitä haluan. Tämän ketjun perusteella on selvää, että jos hankin lapsia myöhemin, tämä asia tulee muuttumaan. -ap
Minusta se tylsä arki on jos sitä parasta töiden ja päivähoidon jälkeen. Lomat ja viikonloput on sitten "pyhitetty" hauskuudelle mutta tuon pienimmän kanssa on pakko pitää kiinni ruoka ajoista ja nukkumis ajoista vaikka isommille annetaan kesälomalla valvoa ja olla muutenkin vapaammin. Meillä siis 5lasta ikä 16-1,5 ja tuo nuorin on yhteinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse inhoan rutiineja ja arkea. Rakastan ja saan iloa toiminnasta ja yllättävistä jutuista ja päähänpistoista. Ennen lapsia pidin elämässä juuri siitä, että töiden lisäksi saatoin tehdä yhtäkkiä mitä halusin. Olin vapaa. Nyt kun on lapset, arki ja rutiinit tuntuvat syövän minut elävältä. Ei mitään yllättävää koskaan. Toki lastenkin kanssa voisi, mutta jo pelkästään lähteminen kestää ja kestää. Kaikki on hankalampaa lasten kanssa, joten elämä alkaa rutinoitua.
Nykyisin yllättävää on se, että kauppaan mennessä poiketaankin jäätelölle satamaan. Sekin tietysti sujuu rutiinilla: yksi kiusaa toista niin, että syntyy vähintään kaksi tappelua, yhdeltä tippuu jätski maahan, mistä seuraa raivarit ja kolmas juoksee päättömänä lokin perässä, saan juuri ja juuri kiinni ennen kuin tipahtaa veteen, mistä seuraa, yllätys yllätys, raivarit.
Kyllä.
Ei vaan JAKSA arkena oikeiden töiden ja kotitöiden jälkeen mitään ihmeellistä vaikka halua oliski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Lasten myötä sitä pakollista ohjelmaa tulee niin paljon etten jaksa enää keksiä itselleni lisää. Minulle lapsiperhe-elämässä parasta on se miten ihania ne lapset itsessään ovat, huonointa se miten vähän on aikaaei-ohjelmoituun tekemiseen.
Meillä kuskaillaan iltasin lapsia harkkoihin ym. Neljä lasta on. Kotihommat arkisin on pikanen ruoanlaitto, tiskikoneen laitto.
Ehkä myös kiinni aika paljon siitä, ettei ehdi tehdä kauheasti mitään, kun kuitenkin on kaikenlaista askaretta töiden jälkeen.
Sori, jos tämä on naiivi ja tyhmä kysymys, mutta mitä ne lapsiperheen ylimääräiset askareet ihan käytännössä ovat? -ap
Miksi kotona oleminen olisi tylsää? Mä olen 24-v lapseton nainen ja vapaa-aikani leivon, katselen dokumentteja, ompelen, luen kirjaa, harrastan seksiä.... En käy juuri missään muualla kuin yliopistolla, koska en nauti sellaisesta. Ystäviä tapaan joko yleensä omassa kodissani.
Minusta taas perheen yhteinen (tylsä) arki on parasta. Kun vaikka istutaan kaikki yhdessä iltateellä ja jutellaan kaikessa rauhassa.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 23:31"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 22:20"] Plus, eihän tämä vie loppuelämää, pienen osan vain. Lasten ikävuodet 1-3 omistin kotona olemiselle, 3-7 päiväkotielämää eli ylläkuvattua ja tulevaisuus koululaisten vanhempana onkin sitten taas oma lukunsa. Lapset kasvaa ja elämä muuttuu ja sopeutuu. Sitten se onkin ohi. [/quote] Kyllä seitsemän vuotta on minusta tosi iso osa elämästä, ei pieni! -ap [/quote] Minun 4v poika haluaa olla jo kokonaisia viikonloppuja mummolassa tai serkkujen luona, mua ihan itkettää että noin nuorena jo pärjätään ilman isää ja äitiä. Poika on jo alkanut sanomaan "äiti hyi, älä pussaa." Että se 7v ei tunnu lasten kanssa missään, mulla oli vasta vauva ja nyt se onkin jo 4v eikä halua pussata äitiä...
[/quote]
Hui, kamala ajatus, että seitsemän vuotta elämästä viuhahtaa ohi ihan tuosta vain. :D -ap
[/quote]
Kyllä minusta seitsemän vuotta lapsetontakin elämää voi viuhahtaa ohi tuosta vaan. Tulee kevät, sitten kesä ja syksy, lopulta talvi ja taas vaihtuu vuosi, jos ei mitään dramaattisempaa muutosta elämässä tapahdu niin miettii ehkä jatkuuko harrastusryhmä tiistaisin vai torstaisin tai selvisikö alppiruusu talvesta, jonkun matkan tekee ehkä ja sitä suunnittelee. Jäähän siitä muistoja tietysti, mutta ei seitsemän vuotta erityisen pitkä aika ole. No, toki joidenkin ihmisten elämä on hyvinkin hektistä ja ehtivät seitsemässä vuodessa moneen kertaa muuttaa asuntoa, maatakin, työpaikkaa, seurustelukumppania jne. Toki jotkut ehtii tällaista järjestellä lapsiperhe-elämänkin ohessa.
Lasten kanssa ollessa aika tuntuu monesti pitkältä ja tuntuu ettei mitään tapahdu, tai siis päivät on toistensa kaltaisia, mutta kun se mukula kasvaa siinä koko ajan, niin ajan kulkuun säännöllisesti havahtuu, ja näkee muutoksen ihan lähellä ja ihan konkreettisesti. Ja tuntuukin että on ikuisuus siitä kun se oli pieni, toisaalta taas juurihan se syntyi. Ja sitä aikaa ja ajankokemusta vertaa tietysti vähän myös omaan lapsuuteensa, omakohtainen lapsuushan kestää ikuisuuden, mutta taas se toisen lapsuus menee aikuisen kannalta nopeasti siinä arjessa.
[/quote]
Okei, kokemuksemme on sitten vain erilainen. Minun elämässäni ei ole ollut sellaista jaksoa, jossa seitsemän vuotta olisi mennyt nopeasti, ja suoraan sanottuna toivon, ettei sellaista tulekaan. Haluaisin elää elämäni sillä tavalla, että päivissä olisi paljon vaihtelua, arjessa riittäisi erilaisia virikkeitä ja vanhana voisi sitten todeta, että nytpä kelpaa jo mennä, kun elämä on tuntunut niin pitkältä ja antoisalta.
Täytyy myös sanoa, että olen vähän yllättynyt siitä, että niin monen mielestä havaintoni lapsiperheistä ovat oikean suuntaisia. Kukaan ei ole sanonut, että olen täysin väärässä, ja todellisuudessa kaikki päivät ovat yhtä seikkailua, lastenhoidon lomassa ehtii myös kaikkiin aikuisten harrastuksiin ja elämä pysyy ennallaan. Kiitän avoimuudesta ja myötämielisyydestä, jolla kysymyksiini suhtaudutte! -ap