Vauvani on ruma..

[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 20:30"]Ei herranjumala kuka voi sanoa omaa lastaan rumaksi?! Olette sairaita, oma lapsi on kaikista kaunein.
[/quote]

Tuolla jo useaan kertaan mainittiin että tämä asia on tabu eikä siitä saisi puhua. Sinä olet hyvä esimerkki tabuylläpitäjästä, joka leimaat normaalit tunteet sairaudeksi

Synnytyksessä vauvat turpoavat ja litistyvät, joten rumiahan ne on ovat.
Sektiolla syntyneet ovat söpöjä siloposkia.
Luin äskettäin että Kiinassa varakkaat synnyttäjät vaativat sektion juuri siksi, että vauva on kauniimpi. Toivottavasti tähän ei meillä mennä

Lapsistani vasta kolmas oli parin ensimmäisen viikon jälkeen kunnon vauvan näköinen, kaksi ensimmäistä ihme ruipeloita koko vauva-aikansa. Esikoisparalla vielä silmät karsastivat, ja oli syntymästään tolkuttoman pitkä, sylissä tuntui olevan pelkkiä jalkoja. Hänestä kasvoi superatleettinen pieni poika, jolle pitkät jalat ovat pelkästään eduksi. Toinen lapseni näytti ruippanalta sammakolta vauva-aikansa, ja on nykyään suurisilmäinen hurmuri, 3-vuotiaana.
///
Rumia ankanpoikasia ovat useimmat ihmisentaimet, muutama mainosvauva mahtuu joukkoon. :) Yrittäkää suhtautua huumorilla, jos ette pysty piltin ulkonäköä sivuuttamaan. Minä en muuten kenellekään perheen ulkopuoliselle koskaan maininnut salaisia mielipiteitäni, pitkiä jalkoja tosin päivittelin.

Älä huolo se menee ohi. Onneksi tästä asiasta uskalletaan puhua..

Huonekaverilla sairaalassa oli maailman suloisin vauva. Omani oli kuin ruma versio isästään ja tyttö on. Oli tosi ristiriitaiset tunteet. Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin tyttö on ainakin omissa silmissäni keskivertoa kauniimpi. Mutta edelleen vauva-ajan kuvia katsellessani ajattelen, että rumahan se oli. Vaan niin rakas kuitenkin.

Ei herranjumala kuka voi sanoa omaa lastaan rumaksi?! Olette sairaita, oma lapsi on kaikista kaunein.

Myönnän, minun vauvani oli mielestäni ruma syntyessään ja rumahko vielä jonkin aikaa. Rakkauttani se ei vähentänyt pisaraakaan, eikä missään tapauksessa tietenkään vähentänyt hoivaamistani. Hassun näköinen vaan oli. Naama ihan rutussa, pyöreä kuin olisi kämmenillä puristettu kasaan, kulmat kurtussa ja hänellä oli (ja on) vahvahko amorinkaari joka siinä ruttunaamassa oikein korostui :D hiusrajakin oli sopivasti päälaen keskellä ja tukka pari senttiä pitkä ja tuuhea - näytti siis myös kaljuuntuvalta.

Vaan niin hänestä(kin) tuli söpö, kun piirteet alkoivat kehkeytyä. En tiedä onko hän erityisen söpö tai maailman kaunein, minun silmissäni hän näyttää ihan tavalliselta 1-vuotiaalta ja on oikein söpö ja ihastuttava, kuten varmaan kaikki tämänikäiset mielestäni :D

[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 19:59"]Miten tästä tunteesta pääsisi eroon? Tiedän, että koko homma on vain minun päässäni. Vihaan itseäni, kun hoidan lastani päivät pitkät itkien. Vihaan itseäni, kun en voinut tällaista edes kuvitellakaan ennen vauvan syntymää.

Olen ollut ennen tätä aivan tavallinen nainen. Terve, tavallisen näköinen, tavallisessa työssä, tavallisessa parisuhteessa. Suututtaa.

-4
[/quote]
Toi kuulostaa kyllä jo jonkinlaiselta masennukselta :( Oon siis itsekin kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Meillä poika oli jo syntyessään lyhytniskainen lyttynaama, katsoin jo silloin ettei tästä hyvä tule. Ei se nyt kaksikymppisenäkään mikään komea ole, yhtä ruma kuin vauvanakin. Ei ole perinyt meidän suvun ulkonäköä, luonnetta ja pituutta. Tuollainen hiljainen hissukka, ei tyttöystäviä ja armeijaankaan ei halua mennä.

Mä en ole nähnyt yhtäkään rumaa vauvaa. Ja mun äiti on synnärillä töissä ja vauvakuumeisssani oon käynyt siellä ihailemassa. Mun tyttö kun syntyi ja näin ekan kerran, mun eka ajatus oli, että miten mun sisältä tuli noin ihanan näkönen, eihän se oo yhtään mun näkönen! Poika oli vauvana hellyttävä pallo. Eiköhän se ole luonnon järjestämä juttu, että oma lapsi näyttää ihanimmalta maailmassa äidin mielestä, tulee suojelunhalu ja rakkaus. Mun poika on nyt 9. Sen pää on ihan neliön muotoinen ja ruuminrakenteensa on tanakka, jalat sojottaa ulospäin, tiedän ettei hän ole maailman komein, mutta jotenkin liikuttava ja suloinen. Ja haiseekin pahalta, kun rupee pihalla kuraojissa, mutta on silti ihanin! Kyllä omassa vauvassa terveen ihmisen pitää nähdä kaunista. Mun tyttö syntyi imukupilla ja sen pää oli kauan ihan suippo, mutta mä katselin vaan sen kasvoja ja ihania sormia... Eikö ap katso lapsensa silmiä, pientä suuta, varpaita? Tai kun vaivasi nukkuu, näetkö miten suloinen hän on?

[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 20:11"]Onpahan outo ajatus, että äiti pitää lastaan rumana! :(
[/quote]
Ei ollenkaan nykyään.
Tässä pinnallisen kilpailun nykymaailman meiningissä en itseasiassa ihmettelisi ollenkaan, vaikka vauvan silmienväri ei sopisi jonkun sisustukseen.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 19:56"]

Meidän vauva oli myös syntyessään, kröhm, ei-niin-kaunis. Naama oli ihan laikukas, oli hormoninäppyjä ja ihottumia. Ei näyttänyt kummaltakaan meistä, vaan minun vanhalta sedältä. :) Silloin ajattelin sitten vain, että voi äitin pientä rumilusta, tarvitset erityisen paljon rakkautta minulta, kun ei sinua tule muut söpöstelemään eikä kukaan muu tule sinulle lirkuttelemaan. Äitin pikku rumilus! Myöhemmin vauvasta/lapsesta on kasvanutkin hurjan söpö. Eikä pelkästään äidin mielestä, vaan hirmu monet ovat ulkokuorta kehuneet. Onneksi myös sisin on täyttä kultaa - ihana, kiltti, reipas ja kultainen lapsi meillä. Sehän se on tärkeintä! :)

[/quote]

Jos lapsesta kasvaa ruma niin pitää siihen äidillä olla rohkeutta kertoa asia niinkuin se on, muuten pettyy, jos todella on ruma ja luulee itseään kauniiksi tai komeaksi.

Hmm... Minusta on jotenkin omituista ajatella, että vauva olisi ruma tai kaunis. Yleensä he ovat suloisia kukin omalla tavallaan. Vauvathan näyttävät...vauvoilta. Sama kuin se, että ei vauvat ole pojan tai tytön näköisiä, vaan sukupuolettoman näköisiä. Oma lapseni on nyt reilun vuoden ikäinen ja nyt kun katson kuvia vuoden takaa, niin en muista hänen näyttäneen ollenkaan siltä, miltä hän kuvissa näyttää. Minun silmissäni hän oli aivan eri näköinen, ja tämä on ollut vähän hämmentävä huomio. Kai sitä on ollut niin niissä omissa hormooneissaan :D

Tuo ap:n mainitsema päänmuoto on ainakin sellainen, mikä muuttuu todella paljon ensimmäisen vuoden aikana. Syntymässähän pään suippo malli on vain eduksi. Neuvolassa koittavat kyllä, että pään aukileet ovat auki ja pää voi kasvaa oikeaan malliin. Samoin näppyjä tulee ja menee. Tärkeää minusta olisi, että vauva olisi vanhempiensa mielestä suloinen ja herättäisi hellyyden tunteita, näytti hän miltä tahansa. Jos vauva tuntuu vain rumalta, eikä ollenkaan hellyyttävältä, niin sitten on ehkä syytä ottaa asia puheeksi neuvolassa.

Mielestäni vauvani oli heti synnyttyään maailman söpöin. En tiedä oliko oikeasti, mutta minun silmissäni ainakin täysin. Nyt parivuotiaanakin välillä hämmästelen hänen kauneuttaan. Mutta enpä usko, että olisin itkemään alkanut vaikka minkälainen örkki sieltä olisi syntynyt. Rakas vauva kuitenkin, väliäkö sillä miltä näyttää.

Juttele asiasta vaikka neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Tai miehesi kanssa. Osannee lohduttaa parhaiten. Todennäköisesti tuo on vain vaihe, vauva on kuitenkin vielä kovin pieni, piirteet muuttuvat jatkuvasti. 

Meidän tyttö oli syntyessään aivan uskomattoman suloinen; tuuhea tumma tukka, sileä iho ja siro olemus. kuukauden ikäisenä hän näytti lähinnä (anteeksi vaan) kamalalta, tuhti kaksoisleuka, lattanat huulet plus kaljuuntuva pää (sillä lailla vähitellen etenevä) ja kasvot täynnä hormooninäppyä. Kyllä mullakin silloin itku pääsi. Nykyään 6 kk vanhana näyttää taas äidin silmissä maailman kauneimmalta. 

Ei saa nyt sekoittaa kauneutta söpöyteen, eikä missään nimessä rakkauteen! Enkä nyt "rumaksi" sanoisi kenenkään lasta, omiani vähiten. Ajatelkaa se vaikka elokuvaesimerkin kautta. Jos vaikka minua viihdyttäisi joku Sandra Bullockin tusinaleffa suunnattomasti, löytäisin siitä joka katsomiskerralta uutta hauskaa, ja lopulta se olisi maailman paras leffa jo ihan tuttuuden vuoksi, en silti sanoisi seurassa, että siinä vasta "hyvä" elokuva, koska tietäisin, mitä useimmat muut ihmiset odottaisivat hyvältä leffalta. Voisin kyllä tunnustaa siitä kovasti pitäväni.
///
Kyllä minusta äiti voi ajatella vauvansa olevan sillä hetkellä hassun näköinen (ruma?), ei se rakkautta vähennä yhtään. Tai ainakaan sen ei pitäisi. Se vasta olisi pinnnallista.

- 17 (Kai?)

Pää muotoutuu vuoden ikään asti. Harvat vauvat ovat erityisen söpöjä ennen 3kk ikää kun kasvoilla ei ole vielä kauhesti liikettä suurimman osan ajasta. Lisäksi rumista vauvoista tulee usein kauniita aikuisia.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 19:59"]Miten tästä tunteesta pääsisi eroon? Tiedän, että koko homma on vain minun päässäni. Vihaan itseäni, kun hoidan lastani päivät pitkät itkien. Vihaan itseäni, kun en voinut tällaista edes kuvitellakaan ennen vauvan syntymää.

Olen ollut ennen tätä aivan tavallinen nainen. Terve, tavallisen näköinen, tavallisessa työssä, tavallisessa parisuhteessa. Suututtaa.

-4
[/quote]
Sulla voi hyvinkin olla synnytyksen jälkeinen masennus. Ota asia neuvolassa tai lääkärissä puheeksi. Ei kannata nyt odotella. Tilanne voi mennä pahemmaksi. Ulkonäkö voi mietityttää mutta asian jatkuva vatvominen ja itkeminen ei ole normaalia.

Voisiko luomusynnytys vaikuttaa asiaan? 

Hollywood-tähti Catherine Zeta Jones kertoi jossain haastattelussa, että oli vanhempien mukaan ollut niin ruma vauva, että vanhemmat ajatuivat tämän vauvan rumuus -kriisin myötä miltei avioeron partaalle! Oli kuulemma näyttänyt ihan sammakolta.