sijaisvanhemmuus ei ole

Meillä on mietityttänyt paljon tuo, että kuinka usein pitää pystyä järjestämään tapaamisia sukulaisten ja biologisten vanhempien kanssa? Olisimme valmiita tarjoamaan sijaiskodin, ja näen paljon arvoa siinä että lapsi tapaa säännöllisesti vanhempiaan ym sukulaisia -jos se siis tietenkin on kaikkien osapuolten mielestä lapselle hyväksi. Olen itse ajatellut niin, että haluan tarjota lapselle "normaalin" kodin, eli aluksi olisin kotona, ja jossain vaiheessa palaisin töihin (käyn ihan hyvätuloisissa töissä) ja tuolloin ylimääräiset rahat menisivät mm lapsen harrastuksiin yms. Haluaisin siis siinä mielessä tarjota normaalin kodin, että sijaisvanhemmat käyvät töissä (kunhan lapsi on sopeutunut ja tottunut, luottamus on syntynyt). Ja siis minulla mietityttää kovasti, että miten jaksamme jos pitää esimerkiksi 1-2 kertaa viikossa järjestää tapaamisia vanhempien ja sukulaisten kanssa. Pahimmassa tapauksessa sitä joutuu järjestämään tapaamisia kaikille erikseen. Tämän lisäksi pitää hoitaa lapsen asiat, omat asiat ja työssäkäynti. Ja niiden tapaamisten järjestäminenhän on kai aina sijaisvanhempien vastuulla? En siis haluaisi nähdä sijaisvanhemmuutta työnä, vaan ihan aitona vanhemmuutena, jossa kuitenkin pyritään lapsen palautumiseen vanhemmilleen totta kai (vaikka mielellämme pitäisimme lapsen aikuisuuteen asti). Haluaisin myös, että lapsi voisi lähteä meidän sukulaisten luokse mukaan viikonloppureissuille ym. Tämä ristiriita on siis estänyt meitä vielä alkamasta sijaisvanhemmiksi. Homma tuntuu niin puolittaiselta lapsenkin näkökulmasta; tavallaan olet lapselle vanhempi, mutta tavallaan et saa itse päättää lapsen arjesta, eli voi käydä niin että lapsi ei pääse muun perheen kanssa lomamatkalle jne.