En voi käsittää, miten normaalit ihmiset pariutuvat, raskautuvat, saavat hienoja töitä jne.

Vierailija kirjoitti:

"Samanlaista realismin puutetta voi olla myös siinä itsensä vertaamisesta normaaleihin. On ällistyttävää miten epärealistinen käsitys ihmisellä voi olla itsestään."

Entäs sitten jos onkin liiankin realistinen ja käsitys itsestään liiankin "alhainen" ja huono. Niin kuin minullakin. Tuskin sekään mikään plussa on jos sitä mietitään. Samalla minusta on aika tuomitsevaa miettiä kuka on "normaali". Minusta melkein jokainen on jo normaali jos sitä halutaan katsoa. Nykyisin on niin erilaisia ihmisiä, että jos haluaisi etsiä epänornaaleita niin joka toinen olisi sellainen jonkun syyn takia ja sitä erilaisuutta hakemalla haettaisiin.

Ikävää normaaliuteen takertumista.

Kun syntyy hyväosaiseen perheeseen ja saa hyvät lahjakkuus-, älykkyys- ja ulkonäkögeenit, niin kaikki on mahdollista. 

Jos ei synny tuollaiseen tilanteeseen, niin yksilöä solvataan, pilkataan, sorretaan, syrjäytetään....

Mitä muut näkee minusta somessa: perhe, matkoja, hieno asunto, olen nätti.

Lapsen isä ei ole nykyinen mieheni vaan väkivaltainen ja yhä minua kiusaava. Käyn terapiassa ja olen kärsinyt mm. bulimiasta. Työkykyni on vaakalaudalla, vaikka ikää ei ole edes 40. Kaiken maksaa mieheni. Onhan se kivaa, juu, mutta toisaalta kultainen vankila. Kaikessa olen riippuvainen toisesta.

Mulla on myös elämä ollut pelkkää epäonnistumista. Pitkä suhde on kyllä ollut mutta se oli täynnä kärsimystä. Ei ole putkeen mennyt opiskelupaikan saanti tai työelämä. Lapsia olisin jossain vaiheessa halunnut mutta ei ollut mahdollisuutta. Nuo asiat tuntuvat saavuttavuudeltaan lottovoiton tasoiselta.

Kaiken lisäksi kaupan päälle olen saanut kauheita sairauksia mm. syöpä.

Normale kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Samanlaista realismin puutetta voi olla myös siinä itsensä vertaamisesta normaaleihin. On ällistyttävää miten epärealistinen käsitys ihmisellä voi olla itsestään."

Entäs sitten jos onkin liiankin realistinen ja käsitys itsestään liiankin "alhainen" ja huono. Niin kuin minullakin. Tuskin sekään mikään plussa on jos sitä mietitään. Samalla minusta on aika tuomitsevaa miettiä kuka on "normaali". Minusta melkein jokainen on jo normaali jos sitä halutaan katsoa. Nykyisin on niin erilaisia ihmisiä, että jos haluaisi etsiä epänornaaleita niin joka toinen olisi sellainen jonkun syyn takia ja sitä erilaisuutta hakemalla haettaisiin.

Ikävää normaaliuteen takertumista.

Ollaan samaa mieltäk kunhan ensin on saatu pillua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai kaikki tulee ilmaiseksi? Tietysti ulospäin on helppo nähdä vain työn hedelmät, eikä sitä miten paljon työtä kaiken saavuttamiseen menee.

Opiskelut, tutkinto, valmistuminen, työpaikka, virkakelpoisuus, titteli, vakityöt, omistusasunto, kiva koti, mukava kaunis kissa, kiva tasainen elämä, turvattu talous ja se koko roska. Ulkopuoliselle varmasti näyttää mukavalta.

Mitä ulkopuoliset ei nää on vaan se mitä kaiken tuon saavuttaminen vaati. Kymmenen vuoden tiristys, suunnitelmallisuus, säästäminen, epämukavuuden hyväksyminen, nuukailu, venyminen, pinnistely ja pitkäjänteisyys. Kolme kymppiä säästöön kuukausittain, viisikymppiä, satanen, parisataa, viisisataa. Lomarahat jemmaan, tilitulitilimeni (siis omalle säästötilille) -meininki. Ei lomia, iphoneja, osamaksuja, lihaa tai latteja, vaan tylsää hinkutuselämää ja palkkapäivänä kolmasosa nettotuloista jemmaan. Opiskeluaikana 70-80 tunnin viikot. Osa-aikatyöt, työkokemus, harjoittelut, suhteet, työpaikka, vapaa-ajan uhraus. Paljon tylsää suossa rämpimistä, mutta valopisteenä horisontissa aina se seuraava tutkinto/työpaikka/omistusasunto ja askeleet hitaasti mutta varmasti oikeaan suuntaan päin.

Varmasti monella keski- tai alemman luokan perheestä ponnistavalla on sama tarina. On helppo olla kateellinen kaikesta saavutetusta, mutta kannattaa ymmärtää että manna ei myöskään ole monille tippunut ilmaiseksi taivaalta.

Hah, tää on niin totta. Ei se hyvä korkeakoulututkintoa vaativa työ ole tullut itsestään, vaan ensin on tahkottu lukio niin hyvin arvosanoin, että niillä pääsee opiskelemaan. Sitten on muutettu toiselle puolelle Suomea opiskelemaan viisi vuotta omaa alaa, mutta sisältäen myös kursseja, jotka eivät nappaa. On käyty ulkomaanharjoittelut ja kesätyöt ties missä ja aina muutettu niiden perässä. Että ei tullut ihan ilman ponnisteluja se hyvä työpaikka.

Ei tule ilman ponnistelua ei. Mutta aika usein ihmisiltä unohtuu kuinka isossa osassa sattuma on. Jos sinulla on vakaa lapsuus on helpompi keskittyä opiskeluun. Jos olet luonteeltasi sosiaalinen on helpompi löytää kumppani. Jos on mallia keskiluokkaisesta elämästä kotoa niin sinne on helpompi tähdätä. Itse olen saanut elämältä paljon, mutta niin sokea en ole että luulisin sen olevan pelkästään omaa erinomaisuuttani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai kaikki tulee ilmaiseksi? Tietysti ulospäin on helppo nähdä vain työn hedelmät, eikä sitä miten paljon työtä kaiken saavuttamiseen menee.

Opiskelut, tutkinto, valmistuminen, työpaikka, virkakelpoisuus, titteli, vakityöt, omistusasunto, kiva koti, mukava kaunis kissa, kiva tasainen elämä, turvattu talous ja se koko roska. Ulkopuoliselle varmasti näyttää mukavalta.

Mitä ulkopuoliset ei nää on vaan se mitä kaiken tuon saavuttaminen vaati. Kymmenen vuoden tiristys, suunnitelmallisuus, säästäminen, epämukavuuden hyväksyminen, nuukailu, venyminen, pinnistely ja pitkäjänteisyys. Kolme kymppiä säästöön kuukausittain, viisikymppiä, satanen, parisataa, viisisataa. Lomarahat jemmaan, tilitulitilimeni (siis omalle säästötilille) -meininki. Ei lomia, iphoneja, osamaksuja, lihaa tai latteja, vaan tylsää hinkutuselämää ja palkkapäivänä kolmasosa nettotuloista jemmaan. Opiskeluaikana 70-80 tunnin viikot. Osa-aikatyöt, työkokemus, harjoittelut, suhteet, työpaikka, vapaa-ajan uhraus. Paljon tylsää suossa rämpimistä, mutta valopisteenä horisontissa aina se seuraava tutkinto/työpaikka/omistusasunto ja askeleet hitaasti mutta varmasti oikeaan suuntaan päin.

Varmasti monella keski- tai alemman luokan perheestä ponnistavalla on sama tarina. On helppo olla kateellinen kaikesta saavutetusta, mutta kannattaa ymmärtää että manna ei myöskään ole monille tippunut ilmaiseksi taivaalta.

Hah, tää on niin totta. Ei se hyvä korkeakoulututkintoa vaativa työ ole tullut itsestään, vaan ensin on tahkottu lukio niin hyvin arvosanoin, että niillä pääsee opiskelemaan. Sitten on muutettu toiselle puolelle Suomea opiskelemaan viisi vuotta omaa alaa, mutta sisältäen myös kursseja, jotka eivät nappaa. On käyty ulkomaanharjoittelut ja kesätyöt ties missä ja aina muutettu niiden perässä. Että ei tullut ihan ilman ponnisteluja se hyvä työpaikka.

Ei tule ilman ponnistelua ei. Mutta aika usein ihmisiltä unohtuu kuinka isossa osassa sattuma on. Jos sinulla on vakaa lapsuus on helpompi keskittyä opiskeluun. Jos olet luonteeltasi sosiaalinen on helpompi löytää kumppani. Jos on mallia keskiluokkaisesta elämästä kotoa niin sinne on helpompi tähdätä. Itse olen saanut elämältä paljon, mutta niin sokea en ole että luulisin sen olevan pelkästään omaa erinomaisuuttani.

Ei pidä paikkaansa. Tiedän monia ujoja epäsosiaalisia naisia joilla on vientiä. Moni mies ei edes tahdo sosiaalista ja rohkeaa naista. Miehillä sosiaalisuus on toki tärkeää.

Ainakaan mulle nää asiat ei tapahtunut itsestään. Kovasti kipuilin löydänkö ketään, ja tuskallista oli se vuosien nettideittailu ym itsensä peliin laittaminen ja pakkien saaminen. Mutta lopulta se kannatti ja löysin nykyisen puolisoni. Meillä ei ollut täydellistä, vaan välillä isojakin kriisivaiheita. Parisuhteen vuodet 2-4 olivat niin hankalia että moni olisi luovuttanut, ja muistan silloin ajatelleeni että ei kenelläkään ole näin vaikeaa suhdetta. Onneksi saimme asiat käsiteltyä, kasvoimme myös varmasti molemmat henkisesti aikuisiksi sinä aikana. Nyt 9v yhdessä ja kohta kaksi lasta. Työn suhteen myönnän että on ollut paljon tuuriakin matkassa, mutta tutkijana olen kyllä välillä ollut niin uupunut ja k**essa epävarmuuden ja kovien vaatimusten kanssa. Toistaiseksi olen kuitenkin päässyt aina jotenkin eteenpäin.

Älä jumita itseäsi ajatukseen että sinulle ei koskaan tapahdu mitään hyvää, koska siitä voi tulla itseään toteuttava ennustus. Ajattele mieluummin että olet maailmassa kasvamassa ja etsimässä omaa tietäsi. Tavoittele aktiivisesti asioita joita elämääsi toivot, ja pyydä neuvoja ja apua läheisiltäsi. Maailma ei jakaudu onnistujiin ja epäonnistujiin, vaan kenelle tahansa tapahtuu elämässä ajan mittaan hyviä ja huonoja asioita. Usko huviksesi. ❤

Itse ajattelin ennen jokaisen olevan oman onnensa seppä. Mietin miten paljon olen itsekin ponnistellut saavuttaakseni sen, missä nykyään olen. Minulla on hyvä mies, korkeakoulutus, kovapalkkainen työ, ihanat lapset, kaunis koti jne. Mutta viime aikoina olen kääntynyt enemmän siihen, että sattumalla on näppinsä pelissä: hyvä mies voisi alkoholisoitua, olisin samalla lukemisella voinut jäädä pisteen päähän korkeakouluopintopaikasta, lapset voisivat olla erityislapsia (en tarkoita tätä vastakohdaksi sille, että lapseni ovat ihania, vaan lähinnä vain esimerkiksi siitä, että kaikki ei ole omasta valinnasta kiinni), unelmatalo olisi voinut olla homeessa jne. Oma loppupäätelmäni on se, että kovalla työllä voi saavuttaa paljon, mutta sattuma antaa siihen loppusilauksensa.