Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävän rumat huulitäytteet

Vierailija
01.01.2022 |

Tämä voi kuulostaa turhalta ja pinnalliselta, mutta asia on vaivannut mua jo jonkin aikaa. Hyvä ystäväni hurahti huulitäytteisiin noin vuosi sitten ja aluksi olivatkin ihan nätit, mutta eilen tavatessani hänet illanistujaisissa oli huulet jo ihan överisuuret ja kaukana hyvännäköisestä. Ollaan tunnettu lapsesta asti ja yleensä voitu puhua ihan kaikesta toisillemme, mutta koen vaikeaksi sanoa ystävälle suoraan, että on alkanut näyttää muoviselta. Hän oli selkeästi käynyt ottamassa täytteitä taas lisää ja pelkään, että hän on jäänyt niihin koukkuun.

Miten voisin ottaa asian puheeksi ystävän kanssa niin, ettei hän loukkaantuisi? Tiedän, että hänen ulkonäkönsä ja se mitä hän tekee kropalleen on hänen asiansa mutta samalla tiedän, että ulkonäkö on hänelle tärkeä asia ja olen jo kuullut yhteisiltä kavereilta vähän ilkeääkin kommenttia hänen huulistaan. Olen ymmärtänyt, että täyteaineille voi tavallaan sokeutua ja mietinkin, tajuaako ystäväni miltä hän nykyään näyttää.
Huulet ovat siis todella suuret suhteutettuna hänen naamaansa ja törröttävät ylös- ja ulospäin. Sivusta katsottuna ja hymyillessään hän näyttää jo todella oudolta. Pelkään kuitenkin, että ystävä loukkaantuu jos sanon mitään. Emme ole puhuneet aiheesta sen enempää kun joskus ekojen täyttöjen jälkeen, jolloin niitä vielä kehuin.

Onko kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa?

Kommentit (57)

Vierailija
41/57 |
01.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin ihmettelisin suoraan ihmiselle, että miksi noin tekee. Toisaalta mun ystäväpiiri on sellainen, että jos joku jotain noin radikaalia tekisi ulkonäölleen, niin siitä tulisi välittömästi palaute. Ei ole todellakaan ulkonäkö tärkein asia omassa ystäväpiirissä.

Ei ole tärkein asia, mutta silti pitäisi sanoa suoraan, jos ystävä tekisi jotain ei-kaunista ulkonäölleen. Logiikka.

Vierailija
42/57 |
01.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi vtssa sun pitää sanoa yhtään mitään?? Ihan vaan koska sä et tykkää? Hön on aikuinen ihminen ja tekee mitä haluaa. Olisiko kiva jos hän alkaisi urputtaa sulle kuinka sun läskit on rumia ja kuvottavia ja kannattais varmaan tehdä jotain?

Mulle ainakin sais urputtaa, jossei sitä koko ajan tekis. Kyllähän mä itekin tiedän, mitkä ongelmat mun kehossa on. Mutta tietääkö turbohuuli, ja jos tietää, niin miksi vapaaehtoisesti rumentaa itseään ja maksaa vielä siitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/57 |
01.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä aikoinaan sairastuin vaikeaan masennukseen ja lihoin aika paljon. Viisas puolisoni ei koskaan sanonut sanaakaan niistä liikakiloista, samoin suurin osa ystävistä kysyi kyllä vointia, mutta ei arvostellut muuttunutta ulkonäköä puolella sanallakaan. Yksi lähisukulainen ja yksi ystävä sen sijaan huomauttivat lihomisesta, ja kyllä se kertoi heistä ihmisinä, eikä minusta niin hyvässä mielessä.

Eli en puuttuisi toisen ulkonäköön. Keskity niihin asioihin, joiden takia olette ystäviä.

Vierailija
44/57 |
01.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten haluaisit että sinun kanssa otettaisiin ulkonäkösi puheeksi? Sillain ihan vaan pahalla  sanottaisiin että näytät kamalalta? Ai et haluaisi? No niinpä.

Eri asia, kun huulitäytteiden otto on päätös. 

Vierailija
45/57 |
01.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilin huulipumppua ja sain ne "kuuluisat" somehuulet. Kaveri sanoi suoraan että näyttää friikiltä ja koomiselta. En suuttunut, miksi olisin. 

No et varmaan, koska huulipumpun tulokset lähtevät nopeammin pois. Ap:n kaveri on täyttänyt huuliaan vuosia, ei ne ole palaamassa ennalleen.

Siis miten niin ei muka palaa ennalleen? Totta kai palaa kunhan lopettaa täyttämisen. Se happo, mikä olikaan, hajoaa elimistössä pikkuhiljaa ja siksi sitä pitää ottaa lisää aineenvaihdunnasta riippuen n. 4 kk tai puolen vuoden välein. Ei ne niin nopeasti lähde kuin jollain huulipumpulla mutta ei ne ikuisetkaan ole.

Vierailija
46/57 |
01.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No et kommentoi mitenkään, ystävä tajuaa ajallaan itse jos tajuaa. Hän ottaa niitä koska omasta mielestään näyttää niin hyvältä ja se riittää, jos itse tykkää. Haluaisitko itse tietää mistä omassa tyylissäsi ystäväsi eivät pidä? Oikeastiko vaihtaisit esim. hiustyyliä ihan muiden mieliksi, jos ystäväsi kertoisi että hänen mielestään ei kyllä sovi sulle? Kaikki tuollainen kommentointi tuntuu vain pahalta eikä yleensä saa mitenkään "tulemaan järkiin" sen nopeammin.

Itselläni oli teininä jälkeenpäin ajatellen hetken aikaa melko överi tapa piirtää kulmat ja pari kaveria naureskeli niille. Tykkäsin kuitenkin itse meikata kulmani niin, joten en sitä heidän kommenttien takia lopettanut, tunsin vain itseni aina kovin nöyryytetyksi ja naurunalaiseksi. Ajan kanssa kasvoin siitä tyylistä ihan "itsekseni" yli ja nykyään taivastelen sen vuoden valokuvia miten hölmöltä näytinkin... Mutta ei sen lookin muisto tunnu yhtä pahalta kuin ne ivaillen nauravat kaverit, jotka keksivät vitsejä ulkonäöstäni ja ottivat salakuvia ym. tosi ikävää. Oma vanhempani on myös kova arvostelemaan aina muiden ratkaisuja ulkonäön ja esim. tatuointien suhteen. Siihen on helppo ratkaisu: Älä itse ota jos et tykkää, äläkä mene sanomaan itse kohteelle yhtään mitään. Mielipiteesi ei ole niin tärkeä kuin luulet.

Sitä paitsi jos onkin kyse jostain syvemmästä, kuten huonosta itsetunnosta niin siinä tapauksessa ystäväsi tarvitsee tukeasi ihan muuhun kuin neuvoihin huulista... Jos oikeasti välität, et anna tuollaisen vaikuttaa. Omassa päässään saa kauhistella ja ajatella ihan mitä tykkää, mutta ei ole mitään hyvää syytä nolata toista. Se ei ole mitään "vilpitöntä auttamista" koska nyt on kuitenkin kyse mielipide-eroista, eikä ystäväsi innostus satuta ketään toista. Jos hän itse ottaa asian puheeksi, mielestäni voit korkeintaan kysyä varovasti onko hän tietoinen myöhemmistä haittavaikutuksista (jos täyteaineet "karkaavat" tai huulet tyhjenevät) mutta silloinkaan en kommentoisi niiden ulkonäköä mitenkään. Tuo on yksi itseilmaisun muoto etkä sinä ole kukaan sanomaan miten joku TOINEN saa ilmaista ITSEÄÄN.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/57 |
02.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmm miettisin kuin tärkeää on että saa mainita asiasta. Jos on ihan aitoa huolta asiasta ja se on sulle iso juttu, niin kyllä siitä voi puhua. Ei huulitäytteet oo asia jota saa vain kehua ja ihastella. Parhaimmassa tapauksessa henkilö saattaa itsekin huomata överiyden jos siitä on luotettava henkilö sanonut, ja saattaa myöhemmin olla kiitollinen. Riippuu aivan henkilöstä, voi kuitenki olla että monella tulee tunnereaktio aiheesta. Yleisesti ei kannata vältellä sitä että jos joku pahoittaa mielen, koska sillä rajoittaa vaan omaa toimintaa. Eikä välttämättä siltikkään onnistu siinä. Jokainen on vastuussa vain omasta reaktiosta tilanteisiin

Vierailija
48/57 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa tänne tullut paljon kommentteja! Luin ketjun läpi ja haluan kiittää teitä enemmistön edustajia, jotka jaksoitte pysyä asiallisina. Halusin vain sanoa, että olen punninnut asiaa ja tullut siihen tulokseen ettei ole mun asia sanoa mitään ainakaan jos hän ei itse ota asiaa puheeksi. Kaikilla on oikeus tehdä omaan ulkonäköönsä liittyvät päätökset itse, tulivat ne millaisesta lähteestä tai kuinka haitallisesta ihanteesta tahansa. Jäin vain miettimään, että mistä tuo ketjun alkupäässä esitetty väittämä kumpuaa, etteivät täytteet poistu elimistöstä kuten pitäisi? Säikäytti vähän! Tunteeko joku ketään, jolle näin olisi käynyt?

Vielä kerran, kiitos kun autoitte mua tekemään oikean päätöksen :)

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/57 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huulitäytteet on järkyttävät, hyi olkoon

Vierailija
50/57 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä sille mitään voi tehdä toisen puolesta. Facebookissa tuli vastaan erään tuntemani noin 25-vuotiaan naisen kuva kaverinsa kanssa. Se kuva oli jotain ihan kamalaa. En tiedä mitä muuta kaunis tyttö oli tehnyt itselleen kuin kolme kertaa entisen kokoiset huulet. Botoxia, täyteaineita? Tuli mieleen taannoinen feikki kohu naisesta joka yritti olla Angeline Jolie, mutta kävi ilmi että kuvat oli käsitelty. No näköjään kuitenkin lähelle pääsee ihan oikeastikin. Olihan siinä kuvassa pehmentävä filtteriä käytetty lisänä myös, mutta ei se koko kuvaa selittäny kun vieressä oleva kaveri näytti kuitenkin vain normaalin photoshopatulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/57 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilin huulipumppua ja sain ne "kuuluisat" somehuulet. Kaveri sanoi suoraan että näyttää friikiltä ja koomiselta. En suuttunut, miksi olisin. 

No et varmaan, koska huulipumpun tulokset lähtevät nopeammin pois. Ap:n kaveri on täyttänyt huuliaan vuosia, ei ne ole palaamassa ennalleen.

Siis miten niin ei muka palaa ennalleen? Totta kai palaa kunhan lopettaa täyttämisen. Se happo, mikä olikaan, hajoaa elimistössä pikkuhiljaa ja siksi sitä pitää ottaa lisää aineenvaihdunnasta riippuen n. 4 kk tai puolen vuoden välein. Ei ne niin nopeasti lähde kuin jollain huulipumpulla mutta ei ne ikuisetkaan ole.

Ei hajoa. Se jää elimistöön, mutta se leviää laajemmalle alueelle, minkä vuoksi näyttää, että häviäisi. Ja sitten kun laitat lisää, niin sitä kertyy koko ajan enemmän.

Vierailija
52/57 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onpa tänne tullut paljon kommentteja! Luin ketjun läpi ja haluan kiittää teitä enemmistön edustajia, jotka jaksoitte pysyä asiallisina. Halusin vain sanoa, että olen punninnut asiaa ja tullut siihen tulokseen ettei ole mun asia sanoa mitään ainakaan jos hän ei itse ota asiaa puheeksi. Kaikilla on oikeus tehdä omaan ulkonäköönsä liittyvät päätökset itse, tulivat ne millaisesta lähteestä tai kuinka haitallisesta ihanteesta tahansa. Jäin vain miettimään, että mistä tuo ketjun alkupäässä esitetty väittämä kumpuaa, etteivät täytteet poistu elimistöstä kuten pitäisi? Säikäytti vähän! Tunteeko joku ketään, jolle näin olisi käynyt?

Vielä kerran, kiitos kun autoitte mua tekemään oikean päätöksen :)

Ap

Siis ei ne poistu elimistöstä. Ne täytteet vain leviävät laajemmalle alueelle, mikä luo illuusion siitä, että ne olisivat hävinneet. Ne nimenomaan pitää erikseen käydä poistattamassa, jos haluaa pois elimistöstään. Tämä tyyppi kertoo omasta kokemuksestaan. Ottanu just esim. huuliin ja silmien alle pistoksia ja sitten poistattanut ne myöhemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/57 |

Ja ap, jos siis sun kaverikaan ei tiedä tuosta, etteivät ne täyteaineet itsestään poistu, niin totta kai siitä kannattaa puhua. Eli älä sano mitään ulkonäöstä, mutta varmista, että hän tietää sen, että ne aikaisemmat jää sinne. Toi video kannattaa katsoa loppuun asti. Siinä selitetään miten se ankka-efekti tulee just siitä kun vanhat täytteet liikkuu paikoiltaan ja lisää täytettä vaan kehiin.

Vierailija
54/57 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä avaisin keskustelua sanomalla neutraaliin sävyyn, että hops, sä ootkin ottanut lisää huulitäytettä! Jos ystävä toteaa lyhyesti vaan että "joo niin oon", jättäisin asian siihen. Jos vastaus kuuluu että "joo niin oon, mitäs pidät?"...niin keskustelu onkin kätevästi avattu. Osaan ilmaista asioita ystävää loukkaamatta, kehuisin häntä edelleen kyllä nätiksi, vaikka hmm ehkä vähempikin riittäisi - mun pointti on siis että hyvää ystävää kuuluu varoittaa, mikäli homma uhkaa mennä överiksi, ja sen VOI tehdä ystävyyttä vaarantamatta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/57 |
04.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi myös kehua toista, että onpa ihanat täytteet, ja sitten ohjata keskustelu huulitäytteisiin ylipäätään. Sitten voi kertoa noista vaaroista joita niihin liittyy.

Vierailija
56/57 |
04.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi kaikki huultentäyttäjät sitten sanoo, että noin puolen vuoden välein pitää ottaa lisää?? Onko se muka laillista? Eikö tää riipu ihan omasta aineen vaihdunnasta?

Vierailija
57/57 |
04.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä sanoisin kans että ulkonäöstä ei kannata sanoa mitään, mutta sen sijaan jos olet aidosti huolissaan noista mahdollisista haitoista niin etsi faktatietoa netistä (ei vain tältä palstalta) ja sitten linkkaat sille kaverille vaikka saatteella "hei törmäsin tällaisiin väitteisiin noista täyteaineista (tms) ja tulit mieleen, en halua että sun terveydelle tapahtuu mitään pahaa joten olethan varmasti selvittänyt tarpeeksi niiden vaikutuksista".

Tämä siis toki vain jos se huoli terveydestä on aito motivaatio sinulle, muuten se on falskia ja yleensä toinen sen aistii. Mutta jos olet vilpittömästi liikkeellä niin sitten.