**LOKAMASUJEN MAANANTAI***
Kommentit (49)
VAUVAN NÄYTTÄMISESTÄ: Ei ole suunnitelmissa muuta kuin lähteä joskus marraskuussa käymään taas etelässä (siis pk-seudulla) että kaverit ehtivät nähdä vauvan ennen kuin mennään taas Aasian kotiin. Sukulaisista suurin osa asuu täällä pohjoisessa joten saavat itse tulla vauvaa katsomaan. Esikoisen synnyttyä ajettiin 600km kotiin 5pv synnytyksen jälkeen ja hyvin meni matka. Kuopuskin pääsi samalle reissulle n.viikon ikäisenä. Silloin lähdettiin pohjoiseen mummoloihin vauvaa näyttämään. Oli miehen idea. Halusi isyyslomalla päästä käymään reissussa. Mä en ainakaan kokenut mitenkään hunoksi vaikka matkustettiin pitkiä matkoja autossa. Ei tullut peräpukamia tms. eikä haavat alapäässä/masussa vaivanneet. Ja vauvakin nukkui koko matkan. Tietty välillä pysähdyttiin syömään.
SAIRAALAVAATTEET: Mä otan mukaan vain parit imetysliivit ja ehkä omat sukat. Muita omia vaatteita en viitti ottaa mukaan. Ei oo ollut ennenkään. Niin kuin moni on todennut, sairaalassa ollessa vaatteita joutuu vaihtamaan monta kertaa päivässä. Mä ainakin hikoilin synnytyksen jälkeisinä päivinä ihan hirveesti. Ja maito ym. sotkevat myös vaatteita. Eihän ne sairaalan vaatteet hienoja ole mutta tarviiko sitä mikään prinsessa sairaalassa ollakaan.
Heipsuli,
olipas tullut paljon tekstiä tälle päivälle :)
Vimati: Olin myös Hyvinkäällä perhevalmennuksessa (sen takia että olisin päässyt sairaala kierrokselle jota ei sitten tehtykkään!!)
niin hämmästelin kanssa sitä tuttijuttua,
siellä ei suosita tuttia, ja oma pitää ottaa mukaan jos haluaa.
Nyt on täälläkin tutti pakattuna.
Synnytyksestä,
mulla edellinen synnytys, siis 8-vuotta sitten, laskettiin kestäneeksi 4h 20min, ponnistusvaihe 14min.
En tiedä vaikuttaako tähän seuraavaan mitenkään, mutta nopeesti kyllä meinataan lähteä.
Siskoni veti kyllä ihan pohjalukemat, myös 8-vuotta sitten,
koko synnytyksen kesto oli 37MINUUTTIA!!!
Onneksi oli valmiiksi jo sairaalassa.
Mitähän mä heittäisin tohon synnytysveikkaukseen,
omaksi synttärilahjaksi en saa millään venytettyä, kun olen ihan lokakuun lopussa itse syntynyt, mutta toivosin että 10.10. helppo muistaa, ja saisi lapsi ihan oman syntymäpäivän,
meidän suvussa kun tuo lokakuun on ollut vähän ruuhkainen kuukausi :)
Mutta todennäköisesti yli lasketun (17.10) menee,
edellinen meni sen 4 päivää yli.
Menkkojen mukaan laskettu aika olisi ollut vasta 22.10.
Huomenna neuvolaan :)
Zimppu ja masukki 35+6
Onpas meidänkin pinot kasvaneet,nyt vasta luin läpi.
Kremppaa esiintyy monilla,no kohtahan kaikki on " ohi" .
Itseä ärsyttää tuo paineen nousu kun joudun sitten äippäpolille jos aamulla vetelee samoissa lukemissa.Itse uskon että nousee tästä stressistä,aamulla herätys aikasin ja lapset hoitaa tarhaan.Itse koulussa istua ja tehdä välillä töitäkin(labrassa).
Esikoiselta paineet nousi tuonne 120/160 hujakoille(meniköhän oikein päin),sairaala reisuuhan siitä tuli ja lääkitys.Turvotusta onneksi oli sillon paljon enemmän kuin nyt.
Kaikille hyviä unia täksi yöksi ja tietty seuraaviksikin =)
Wades
Nyt on nimittäin kahdesta asti ollu ihan HIRVEE olo. Eka alkoi pyörryttämään ja sitten tuli pari kertaa oksennus. Päänsärky siihen samaan syssyyn ja aloin epäillä, että oisko verenpaine korkeella. Mies haki mummiltaan mittarin lainaan ja oon tässä mittaillu. Aika siinä rajoilla on, alapaine heiluu 85-95 välillä ja yläpaine 130-145. Soitin tuossa just synnärille ja käskivät tulla aamulla heti 8 aikaan lääkärin näytille.
Voi perkules, ei kyllä innosta yhtään, jos tässä vielä johki osastolle joutuu makaamaan!
Ajattelin että kun on niin pitkä pino niin nyt on joku lähtenyt synnärille! Ette olleetkaan :)
Ei mulla muuta!
Coe
miannille tsemppiä kurjan olon kanssa! toivottavasti ei kuitenkaan edessä ole sairaalareissua!
vielä tuohon arvaukseen vauvan syntymäpäivästä, mä veikkasin 28.9 mikä on alkuperäinen la,menkkojen mukaan, siihen vielä vajaa pari viikkoa,joten katsotaan kun lähemmäs pääsee käykö toteen? ;)
hui, morenallako jo 40.viikko menossa? kuulostaa hurjalta;)!
gallupeihin.. mulla vatsa meni sekaisin suunnilleen ensimmäisten supistusten aikaan..eli ei kauaa joutunut odottamaan.. tosin massu oli jo kauemmin toiminut aika vauhdilla..
limatulpasta ei mitään havaintoa..
eikä nytkään.
nyt pakko mennä pötkölleen, yltyi nuo liitoskivut sen verran kauheiksi että ihan itkettää, äskön en meinannut sohvalta päästä ylös:(
jalatkin taas tuon paineen takia, tai siis kun kohtu painaa valtimoita tai laskimoita, olleet niin kipeet ja turhat että onkin mielessä käynyt että miten sitä pärjää loppuun asti..tosin en nyt tämmöisten pikku vaivojen takia viitsi mitään käynnistystäkään ruveta kinuamaan:/
no huomenna neuvola jos saisi jotain helpotusta/vinkkiä..
nyt lepoon!
fiikuna ja myttty rv 36+5
Voi vitsi että on ollut viimesen 1,5 h SURKEA OLO minullakin. Mahaa särkee koko ajan (menkkakipuja, harvoja supistuksia) ja liitoskivut on menneet oikein inhottaviksi myös kun mahakivun puolesta pakko maata sohvalla.
Tekeekö nämä " menkkakivut" edes jotain tuolla kohdunsuulla?? En hittovie kyllä jaksa näitä vielä seitsemää viikkoa, rupean väkisellä punkaamaan vauvaa ulos parin viikon päästä. Ääääääää.
Sori pakko tulla tänne valittamaan kun en viitsi koko ajan miehellekään, kun ei se kuitenkaan ymmärrä miltä tuntuu... Äääääää.
Coe
Hih, mäkin luulin jonkun jo lähteneen sairaalaan kun oli näin pitkä pino. Höh.
PIXELINAN kuvailu omasta olostaan kuulosti todella kurjalta:( Toivottavasti helpottaa jossain vaiheessa ettei ihan loppuun saakka tartte noin kamalasti kärvistellä. Nyt en muista sun viikkoja mutta mun olossa on parin viimeisen viikon aikana tapahtunut jostain syystä radikaali muutos:O Vähän aikaa sitten olin todella_raihnainen ja väsynyt, mutta nyt menee paljon paremmin. Elämäni kunnossa en sentään ole;)
MIANNILLE ja COELLE toivon myös parempia vointeja!
RUAL: meidän vauvalle on tehty pari painoarviota ultralla tässä vähän aikaa sitten. Rv 33 arvio oli 1800g ja ihan ok kuulemma viikkoihin nähden. Ei mikään jätti muttei " liian" pienikään. Rv 36+1 arvio olikin jo 2700g eli jos molemmat arviot ovat olleet suurinpiirtein paikkaansapitäviä, niin vauva on ottanut aikamoisen kasvuspurtin viime viikkoina. Ulkopuolisten kommentit vatsan kasvusta kyllä tukevat tätä, itse olen ollut mielestäni ihan riittävän iso jo kauan...
Tänään on vähän supistellut ja vihlonut, muttei mitenkään erityisen paljon, ihan normaali olotila menneen parin kuukauden ajalta:/ Yöt ovat menneet yllättävän hyvin, vessassa ei tartte enää rampata ihan joka tunti ja vatsankin kanssa pärjäilen aika hyvin. Taitaa vauva olla sellaisessa asennossa, että pystyy hyvin liikkumaan jos äiti meinaa liikaa runnoa;) Esikoinen aikanaan oli niin pahassa asennossa (perätilassa) että öiset kyljenkääntämiset olivat suurta show´ta.
No nysse alkaa.
Lillis36+4
Neuvola kuulumisia näin alkuun ..
Painoa lisää 750gr / vko ja verenpaineet noussu,prkl.
Alapaine oli 98,yläpaine 150,aamulla pitää mennä uudestaan mittauttamaan.Proteiinit heikko +
Sydänäänet 138 ja vauva liikkui todella vilkkaasti =)
Supistelee usein muttei kovin kipeästi.
Nyt sit vähän lepäilemään..
Wades & Natika