Piikkikammo ja pelkokeskustelu

Itselläni oli piikkikammo ennen esikoiseni syntymää, mutta synnytys kyllä paransi piikkikammon aika hyvin. Epiduraalin laittoa ei piikkikammoisenkaan kannata pelätä. Puudutusaineen laitto on kuin hyttysen pisto tai pienempikin tuntemus (ainakin minun osallani kaikilla 3 kerralla, kun 2 laitettu epiduraali, kerran spinaali) ja sen jälkeen itse epiduraalin laitto ei ole tuntunut oikeastaan miltään muulta kuin painamisen tunteelta selässä. Itselläni pahimmat paikat ensimmäisellä kerralla olivat kanyylien laitot, kun itselläni on erittäin elastinen iho, joten ei meinannut piikki mennä ihosta läpi (omituista, tiedän), mutta sekin on ohi todella nopeasti. Jotenkin itse koin, että siinä synnytystilanteessa on niin paljon muitakin tuntemuksia ja ajatuksia, ettei piikkeihin kerkiä niin paljoa kiinnittää huomiota. Itse aina ajattelin, että vauva on siinä se pääasia, joten itse on vain otettava reipas asenne. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen ei ole ollut piikkikammoa, epämukavuus tietysti säilyy, ettei niistä pistämisistä tykkää, mutta ei ne enää niin pelotakaan tai aiheuta paniikkia. Tsemppiä tulevaan synnytykseen ! :)

Ja saa nyt nähdä sitten miten menee. Mun ystäväpiirissä ei ole kyllä piikkikammo parantunut synnytyksellä. Yksikin oli sitä mieltä, että kyllä ne piikit oli kaikkein kammottavinta siinä, muun kivun kyllä unohti saman tien. Olisko toisessa saanut epiduraalin, mut ponnistusvaihe piikeittä ja piti helpompana niitä ponnistuskipuja kuin sitten niitä kohdunkaulaan pistettäviä piikkejä. Eikä erityisemmin epiduraalistakaan pitänyt. Toinen kaveri taas sanoi, että kyllä ne kesti siinä, mutta esim. se tippa kädessä oli ihan kauhea. Se pelottaa kyllä muakin. Se on siinä sitten kuitenkin kai vuorokauden. Mulle on kerran se pienenä laitettu ja luulen, että kyllä osittain vaikutti koko piikkikammon syntymiseen.



No, katsotaan, että mitä sen kätilön kanssa keksitään, että olis mahdollisimman siedettäviä tilanteita!

Eli juuri mm. se piikittämistoimenpide, tipanlaitto yms. Itse näistä syistä lähdin etsimään muita vaihtoehtoja. Mulla ei auta rauhoittavat - hypin seinille niiden jälkeen ja meen totaaliseen paniikkiin. Löysin hypnosynnytyksen ja sitä aion kokeilla omassa synnytyksessäni. Siinä koetetaan saada mieli siihen tilaan, että se kipu on hyvä asia ja sitä vastaan ei tapella vaan annetaan tulla ja autetaan siten vauva maailmaan, tekemällä oman kropan ja vauvan kanssa yhteistyötä. Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen tuohon, koska mieltäni kykenen hallitsemaan. Hypnoosissa on kyse siis syvästä rentoutumistilasta. Toivon etten joudu turvautumaan epiduraaliin.

Kätilön kanssa kävin juttelemassa, mutta ei oikein tuntunut ymmärtävän, että en pelkää kipua... Kovin puhu epiduraalin puolesta, vaikka nimenomaan sanoin, että en sitä haluaisi. Kirjasi ainakin sen tietoihini, että haluaisin lillua altaassa (pehmentää paikkoja) ja synnyttää jakkaralla (antaa häntäluulle mahdollisuuden liikkua ja antaa tilaa lapselle).

Mullakin hirveä kammo.. Ei ole kokemusta synnytyksestä, mutta keskenmenon myötä mm. kaavinnasta. Silloin pyysin lupaa laittaa emlaa siihen, mihin tippa tuli. Sehän vaikuttaa monta tuntia plus se laastari kädessä voi varmaan hillua pitkäänkin. Ainakin mua helpotti. Ehkä sitä voisi laittaa selkäänkin, jos osaavat arvioida mihin se laitetaan? Muakin ahdistaa ihan törkeästi ajatus siitä, että pitäisi ponnistaa ja tuskailla kroppa täynnä neuloja... Verikokeidenkin otto tänä raskauden aikana on mennyt vähän niin ja näin, 1-2 on ok, viimeksi 5 niin meinasin pyörtyä - odotan kauhuissani sokerirasitusta... Silloin tulee taas kyllä emla käyttöön. Ja pitää vähän "leuhkia", jouduin lapsivesinäytteeseen. Ilman puudutusta. Paniikkikohtaushan siitä tuli.



Eli raportoi sitten, miten kävi ja mitä infoa saat!!

mä kävin pelkopolilla synnytyspelon takia ja mulla ainakin oli aivän äärettömästi apua noista käynneistä. mäkään en pelännyt ennen synnytystä itse kipua, mutta epiduraalin laittoa kylläkin + synnytykseen kuolemista jne. mullakin kätilö tuolla pelkopolilla kovasti puhui epiduraalin puolesta vaikka olin kertonut hänelle pelkääväni sen laittoa. nyt ymmärrän synnytyksen jälkeen miksi hän kovasti etukäteen mainosti epiduraalia mulle. en olisi itse selvinnyt synnytyksestä ilman epiduraalia, mulla kivut osoittautuikin niin suuriksi että en edes yrittänyt vastustella synnytyssalissa kun kätilö tilasi anestesialääkärin laittamaan mulle epiduraalia. ja vaikka olin sitä etukäteen hirveästi pelännyt, loppujen lopuksi kysyin minuutin välein koska se anestesialääkäri oikein saapuu kun sitä ei alkanut heti kuulumaan. epiduraalinlaitto ei todellakaan sattunut yhtään, se oli laitettu hetkessä, ja jouduin oikein kysymään, että nytkö se jo oli ohi. ja voi sitä ihanuutta kun epiduraali alkoi vaikuttaa! itsellä lähti synnytys sen jälkeen etenemään, koska pystyin sitten vasta rentoutumaan, sitä ennen olin jännittänyt itseni ihan tukkoon kipujen takia. siksi kätilöt varmasti suosittelevat monille epiduraalia, koska ovat nähneet miten siitä jotkut saavat synnytykseensä kovasti apuja. kaikkihan eivät epparia tarvitse, vaan jotkut selviävät esim.pelkällä ilokaasulla tai täysin ilman mitään kivunlievityksiä. meitä on niin moneksi, ja kipukynnys on jokaisella erilainen. itsellä kivut yllättivät täysin ja nykyään puhunkin tästä johtuen epiduraalin puolesta. mutta tämä oli siis vain omakohtainen kokemukseni asiasta, ymmärrän hyvin, että tuo epiduraali pelottaa, sillä itse pelkäsin sitä aiemmin myös.

...piti vielä mainita tästä piikkipelosta synnytyksessä, että mitään piikkejä en ainakaan minä tuntenut koko synnytyksen aikana, vaikka mullakin esim.leikattiin väliliha ja pistettiin sitä ennen puudutuspiikki. supistukset olivat ne jotka sattuivat, nuo piikit tai välilihan leikkaus eivät tuntuneet lainkaan, piikkien laitto ei sattunut edes hyttysen piston vertaa. ja välilihan leikkaaminenkin aiheutti vain helpotuksen tunteen kun tulikin yhtäkkiä tilaa vauvalle syntyä. itsellä synnytys sujui todella hyvin etukäteispeloistani huolimatta. uskon että teilläkin kaikki menee varmasti hyvin,vaikka vielä tässä vaiheessa pelottaisikin. kun tositilanne alkaa, kaikki pelot unohtuvat ja luonto hoitaa kyllä tehtävänsä. :)

Te jotka pelkäätte tippaa, muitattehan, että ei se neula jää siihen käden sisään vaan sen ns kuori. se neula joka lävistää ihon otetaan pois ja se tipan muovinen osa jää suoneen josta kaikki lääkeaineet tiputetaan. =)



Hoitsu täällä toivottaa kaikille rohkeutta ja onnea tuleviin synnytyksiin ja tehkää kätilöille selväksi pelkonne. Muistakaa, että kätilöä saa myös vaihtaa jos ensimmäisen kanssa ei kemiat pelaa =) Heitä on aina useita töissä =)

Sain edellisellä kerralla yhdistelmäpuudutuksen CSE:n, joka kyllä toimi tosi hyvin synnytyskipuihin, ja sen puolesta haluaisin sen uudestaan.



Mutta, mutta...spinaalin pisto oli kaikista kipein kokemus koko synnytyksessä. Sellainen koko kehon lävistänyt hermokipu, jolloin minulle ei jäänyt mitään kontrollin mahdollisuutta liikkeisiini vaan täysin väärin kiskaisin itseni lautasuoraksi. Mieheni kertoo myös tämän olleen koko synnytyksen pelottavin hetki. Ja anestesialääkärinkin ilme oli ollut näkemisen arvoinen.

No, täytyy koettaa suositella jotain muuta nikamaväliä seuraavalla kertaa. Jollei sitten jostain syystä luomuna luonnistuisi.

Mulla on ollu tippa kolme kertaa. Kaks kertaa viety taju pois ilokaasulla, et on saatu laitettua se ja kerran olin tajuton... Ja siis se sattuu ihan sikana se kanyyli siinä kädessä... Siis kun se on ollu siinä about tunnin, pari.



Ei mua se kipu pelota, eihän pistäminen satu. Ongelmana edelleenkin se pakko, se kiinnipitäminen. Mä siis todellakin alan hyppimään seinille, raavin hoitsuja ja sillai... Et ei oikein auta nuo "ei se satu se epin laitto..." Kun sen tiedän, mut mun rektio vaan on tollanen kun mua pidetään kiinni, iskee paniikki. Synnytyksessä ei oikein kuulosta hyvälle se, että viedään taju ilokaasulla... Siksi siis olen tietoisesti etsinyt muita vaihtoehtoja. Ne on löytynynt hypnosynnytyksestä ja joogasta. Mä oon orientoitunut niin, että se tunne on hyväksi (muut puhukoot kivusta) ja sillä saadaan vauva maailmaan. Kunhan sen kanssa tehdään yhteistyötä eikä tapella sitä vastaan. Eli pitää tehdä rutkasti rentoutustreenejä ja opetella hengittämään uusilla tavoilla.



(Ja niille skeptikoille vielä tiedoksi, että mun kuukautiskivut on ollu todella infernaalisia, aina kipuoksennukseen asti). Niin ja sitten niille toisille skeptikoille: olen tehnyt töitä sen eteen etten panikoi ja verikokeen ottaminen onnistuu, kunhan se otetaan tietyllä tavalla, mut tippaa ei voi laittaa sillei etten panikois, eikä montaa muutakaan asiaa - todella hidas prosessi voittaa tuo paniikki :( Tähän pisteeseen pääsyyn on menny _vasta_ vähän reilu 30 vuotta...

Ymmärrän sua täysin siinä, että sulla on toi tietty pelko,ja menet siinä tilanteessa paniikkiin. Mulla oli aivan sama juttu, mutta eri asiasta kuin sulla.



Olen sitä mieltä, että olis tosi tärkeetä, että saisit pelkopolilla kätilöt ymmärtämään ton sun pelkosi tai muuten voi synnytystilanteessa tulla ikäviä yllätyksiä. Teidän olis varmaan hyvä miettiä kätiön kanssa tohon sun pelkoos jotain helpotusta jo etukäteen,eli miten toimitte sitten kun olet menossa synnyttämään ja että se sopimanne toimintatapa myös kirjattaisiin sinne ohjeisiin, jos pelkopolikätilö ei just silloin olekaan työvuorossa. Itsellä kävi tässä mielessä todella hyvä tuuri, kun sain synnytykseeni tuon oman pelkopolikätilöni ja hän tiesi mun pelkoni etukäteen ja tiesi siis miten toimia kanssani. Koska sulla on laskettuaika?



Fanny81

Ilokaasusta unohdin mainita, että ei oikeesti ole mitään väliä, että "taju viedään pois ilokaasulla", sillä itellä tehtiin just niin omassa synnytyksessä ja voin vakuuttaa että se toimi. Mulle annettiin ilokaasua heti kun pääsin synnytyssaliin koska olin ihan paniikissa koko siitä tilanteesta, kivusta (joka siis yllätti mut täysin), ja siitä etten selviäisi synnytyksestä. mutta mun kätilö oli niin loistava, että otti sen tilanteen hallintaan ja ohjasi mua koko ajan. Käski ottamaan ilokaasua ja käski nimenomaan vetämään sitä niin paljon, että taju lähtee. Siis tajuhan ei oikeesti lähtenyt missään vaiheessa, mutta ilokaasusta tuli niin tokkurainen olo, etten pystynyt panikoimaan. Ja aina kun meinasin taas alkaa panikoida,kätilö käski vetämään vaan lisää ilokaasua ja taas mentiin tokkuraan jolloin panikointi lakkasi. Se tokkura on siis just se idea mitä sillä ilokaasulla haetaan eikä siitä tokkurasta ole mitään muuta kuin hyötyä synnytyksessä. Ei siitä niin paljon mene tokkuraan ettei pystyisi toimimaan niin kuin pitää, vaan siitä menee tokkuraan juuri sopivasti. Tokkurasta ei ole haittaa, sillä ite olin kyllä tosi sekasin koko synnytyksen ajan ja mun synnytys meni silti todella hyvin!



Mä sain siis myös epiduraalin synnytyksessä, ja juuri siinä 3 cm kohdalla jolloin sen saa aikaisintaan antaa, mutta vedin ilokaasua silti koko synnytyksen ajan, myös ponnistusvaiheessa, ja hyvin meni silti kaikki, myös vauvan ulos ponnistaminen. Eli ilokaasu ei mitenkään lamaannuta sitä toimimista vaan nimenomaan edesauttaa synnytystä koska se rentouttaa koko elimistön.



Uskon, että omalla kohdallani synnytystäni nopeutti nimenomaan tuo rentoutuminen, ja rentoutumisen mun kohdalla aiheutti epiduraali ja ilokaasun "runsas" nauttiminen. Siksi itse suosittelen näitä keinoja muillekin. Mulla synnytys kesti ensisynnyttäjäksi vähän aikaa, "vain" 3 h 30 minuuuttia ja tästä 15 minuuttia oli ponnistusvaiheen osuus. Epiduraalihan ei enää vaikuta ponnistusvaiheessa kenelläkään, koska se "suljetaan" pois kun olet 10 cm auki ja saat alkaa ponnistamaan. Ilokaasua saa kuitenkin nauttia loppuun asti, myös ponnistusvaiheessa.



No mutta kaikki on yksilöllistä,se mikä sopii jollekin toiselle, ei välttämättä sovi toiselle.Toivottavasti saatte hyvän kätilön synnytykseenne (kuten itse sain) joka ymmärtää pelkoanne ja osaa auttaa sen lievityksessä mahdollisimman hyvin!

Mun on vieläkin vaikea käsittää sitä, että jollain sattuu tuo epiduraalin tai spinaalin laitto, kun mulla ei ainakaan sattunut se yhtään. Siis teillä on varmaan sitten ollut siinä joku huono anestesialääkäri, koska mä en ite edes huomannut mitään kun epiduraali oli jo mulle laitettu. Jouduin oikein kysymään, että joko se nyt muka laitettiin.

Olen saanut aika hyvin asiani kerrottua pelkopolilla ja sain jopa sellaisen kätilön nimen, joka hoitaa mieluusti luomu-synnytyksiä. On kuulemma saanut sovittua jopa niin, että on hälyytysvalmiudessa, eli voi tulla vaikka ei olisi vuorossakaan. Mä kun pelkään tuossa epiduraalissa myös kävelykyvyn menetystä. Paljon liikuntaa harrastavana pelottaa se, että ei voisi liikkua - se kun on itselle luontaista ja toimii parhaiten mm. kuukautiskivun kanssa. Toinen mistä en pidä on se puoli-istuva asento... Se ei vaan tunnu omalta. Tiedän, että kaikilla ei mene epistä ns. jalat alta, mutta kuitenkin... Samoin siihen epiin liittyy aina tippa. Mulla on siis viety taju pois ilokaasulla, ei oo auttannu tokkura... On pitäny viedä taju kokonaan pois...



Mun toiveeni synnytyksestä on sellainen, et ei sitä kaikille voi suositella, se toimii vaan tietynlaisilla ihmisillä ja se tosiaan vaatii paljon töitä ennen synnytystä... Tuon olen halunnut tuoda ilmi pelkopolikeskusteluissa. Tiedän mitä olen tekemässä ja samalla tiedostan sen, että synnytys ei silti välttämättä toimi omien suunnitelmieni mukaan. Asennoitumiseni on kuitenkin se, että kaikki menee hyvin ja synnytyksestä tulee positiivinen kokemus. Kauan ennen kivunlievitystäkin on synnytetty ja vieläkin synnytetään kehitysmaissa - ilman pahoja komplikaatioita ja synnyttänneiden naisten mielestä kivuttomasti.

Puhuttiin ihan yleisesti synnytyksestä ja niistä kivunlievityksistä tietysti. On kuulemma aika yleistä toi piikkikammo. Kätilö kirjasi sinne hoitosuunnitelmaan jo valmiiksi juttuja. Ihan hyvä keskustelu kyllä sinänsäkin, ettei välttämättä tulisi sitten mieleen kaikkea oikeassa tilanteessa tai osaisi pyytää. Nyt niillä on tiedot siellä jo, kun synnyttämään lähden.



Emlaa saan tosiaan sitten ainakin tohon käteen ennen tippaa, mutta epiduraalin kanssa ei taida onnistua. Kätilö oli kyllä kanssa sitä mieltä, että voisi olla apua siitä ilokaasusta. Toinenkin vaihtoehto sitten löytyy, jos siitä tulee huono olo. Eli niillä oli jotain suun kautta annettavaa puudutetta, jonka pitäisi ainakin rentouttaa vähän. Eli ei nyt tietenkään korvais epiduraalia, mutta siis siitä vois olla apua siinä, että se saataisiin laitettua onnistuneesti.



Mies oli kanssa keskustelussa mukana ja kätilö sanoi, että olis hyvä, jos noitten piikkien laiton aikana ja ennen pystyis juttelemaan jostain ihan muusta. Jos sais sitä huomioo jonnekin muualle ja pelkoa vähän harhautettua. Ja arveli ilokaasustakin olevan itse vaikutuksen lisäksi sen hyödyn, että vois auttaa, kun on jotain muuta mihin keskittyä. Mä uskon kyllä itsekin, että siitä on apua, jos onnistuu sen huomionsa saamaan johonkin muualle.



Mulla on vajaan vuoden takaa yks kauhukokemus, kun satutin töissä käteni ja piti mennä tikattavaksi ensiapuun. Jouduin sitten odottamaan ties kuin kauan yksinäni siinä toimenpidehuoneessa makuullani, tietäen, että ne tulee kohta ja pistää puudutuspiikkejä ja tikit. Olin kyllä ihan paniikissa ja se vaan syveni, mitä kauemmin jouduin siinä yksin epätietoisena odottamaan. Aluksi olin jopa suht rauhallinen, mutta siinä yksin odottaessa alkoi väkisin itkettää ja muuttua vaan entistä rauhattomammaksi ja pelokkaammaksi. Onneksi hoitaja vähän tuli juttelemaan, ennen kuin lääkäri tuli ja pikkasen rauhoitti. Mutta olin kyllä niin paniikissa sen toimenpiteen aikana. Pistivät monta puudutuspiikkiä ja se oli aivan järkyttävää kidutusta. Hoitaja käski hengittääkin välillä, muuten en olisi edes huomannut, etten hengitä. Lääkäri ei kyllä mielestäni ottanut millään tavalla mua huomioon siinä tilanteessa.



Siis aika pienestä mulla on ollut toi piikkikammo, mutta on tosiaan tuoreempiakin kauheita kokemuksia niistä. Tuon jälkeen piti vielä tehdä arpikorjaus siihen käteen ja kyllä yksityisellä meinasivat, että olis se ensiapulääkäri siinä sitten jotain virhettäkin tehnyt. Hirvee kidutus taas, kun ihan siis päiväkirurgisena toimenpiteenä tehtiin siis niiden puudutuspiikkien kanssa. Mun mielestä tuolla kyllä otettiin ihan hyvin huomioon ja sain rauhoittavaa ja jotain laihaa kipulääkettä. Kipulääke ei auttanut ollenkaan, rauhoittava ehkä sen verran, että olin pikkaisen rauhallisemmin paniikissa :D



Mä meen vielä viikon päästä käymään uudestaan siellä äitipolilla, katsotaan ultralla ja lääkäri on paikalla, jos haluan vielä kysyä jotain. Aika hyvin kyllä mun mielestä käytiin jo kätilön kanssa läpi ja kirjattiin sinne suunnitelmaan. Ihan kiva kuitenkin katsoa vielä ultralla, jos kerkeää, nyt rv 38. Sais sitä painoarviota, kun neuvolassa arvioivat aika isoksi, että laskettuna aikana olisi noin nelikiloinen. Vielä viikolla 28 oli ultrassa kooltaan käyrien alalaidalla, eli siihen saakka vielä odoteltiin pientä vauvaa. Ehkä se koko on alkanut myös huolestuttaa nyt kun la lähestyy. Voi tulla helpommin repeämiäkin ja sitten joutuis tikkaamaan. Laitettiin se kohdunkaulaan tuleva puudutus vielä hoitosuunnitelmaan kysymysmerkkinä. Kuulemma epiduraali voi puuduttaa sen verran, ettei se tunnu niin pahalta, mutta ei välttämättä. Se voi kai olla todella ilkeä puudutus kanssa, kun tulee suoraan hermoon. Auttais varmaan siinä kivussa, kun vauvan pää ja hartiat tulee ulos+jos tulee repeämiä. Sittenhän meinaan joutuis kuitenkin laittaan sinne jotain puudutusta. Pienen vauvan kanssa olis varmaan uskaltanut paremmmin ottaa riskin, mutta en nyt tiedä sitten, että pitäiskö ihan suosiolla yrittää ottaa tuokin puudutus. Kun sitten varmaan kaduttaa, jos kärsii kivuista eka ja joudutaan sit kuitenkin tikkaamisen tai välilihan leikkauksen takia laittamaan.



Tulee vähän pitkää tekstiä, mut jotenkin kiva purkaa ajatuksia tekstiksi! Saa ajatukset vähän selvemmiksi ja varmaan parempi, mitä enemmän tuntee tilanteen olevan hallinnassa. Kyllä ne piikit pelottaa hulluna, mutta jos tosiaan noista apukeinoista olis jotain hyötyä. Varsinkin kun siinä epiduraalin laitossa pitäis olla ihan paikallaan. Ja varmaan auttaa muidenkin piikkien kanssa! :D

Ei kyllä piikkikammo kadonnut minnekään. Ainoan kerran kun synnytyksessä huusin, oli kun epiduraalia laitettiin. Taisin aika vihaisesti huutaa vastaan, kun väitti, että ei tää satu, tunnet vaan painetta... Noh, mulla oli supistukset jo niin kovat, että olivat tosi paljon kuluttaneet, olis varmaan tullut hullun paljon vaikeampi ponnistusvaihe, jos en ois piikkiä uskaltanut ottaa. Olin ihan lopussa, kun en saanut edes supistusten välissä yhtään levättyä. Epiduraali sitten mahdollisti tämän ja supistuksetkin olivat helpompia kestää, vaikka kipua kyllä edelleen tuntui. Mutta siedettävää sellaista. Suostuin sitten pudendaalipuudutuksiinkin, kun sanoivat, et ei tunnu, kun epiduraali puuduttaa. Eka meni suht helposti, mut toka oli pahempi. Sit jouduttiin pistään yks tikki ja se oli hirveetä, onneks ei enempää! Tippa meni silloin aluks suht helposti käteen, mut se oli synnytyksen jälkeen ihan hirvee siinä ja esti nukkumasta.



Tässä vähän lyhykäisyydessään! :D Hyvin meni synnytys ja tyytyväinen olin, että selvisin niistä piikeistä, mutta sitten jos toivottavasti seuraava kerta tulee, niin kyllä niitä silloinkin yhtä paljon pelkään. Mutta pitää koittaa kestää!

Jos saa vielä kyselle, niin miksi toinen pudendaalipuudutus oli hirveä? Tikki varmaan välilihaan? Miksi sulle jätettiin tippakäteen? Tiedän, se on ällöttävintä ikinä... Käytitikö Emlaa? Ja missä muuten synnytit?

siis kohdunkaulaan pistettävä piikki ei nyt hirveen kivalta kuulosta piikkikammoisesta. Eikä tuntunutkaan. Sanoivat, ettei se tunnu, jos epiduraali vaikuttaa hyvin. Ensimmäinen ei ollut vielä niin paha, mutta toiselle puolelle sitten tuntui kyllä ja kunnolla. Kaverilla oli pistetty toi pudendaali ilman, että sillä oli mitään muuta puudutusta aiemmin ja sanoi, että se oli ihan kamalaa. Voin vain kuvitella.



Tikki oli välilihaan joo, ja kai sen tilanteen takia pysyi suht rauhallisena, mutta ei tuntunut kyllä yhtään kivalta. Tippa kai aika usein on jonkin aikaa kädessä, jos äidin vointi vaatii, että siitä pistetään vielä jotain tulemaan. Aamulla kysyin, että saisiko sen pois, mutta ei suostunut vielä ottamaan, kun mua vähän huippas, kun olin pystyssä pitkään vauvaa hoitaessa. Ja ei kai se nyt mikään ihme luulis olevan, kun aika paljon sitä vertakin lähtee synnytyksessä ja sen jälkeen ja sitten vielä, et ei ollut nukkunut. Emlaa pistettiin ennen tippaa joo, kai se vähän auttoi. Synnytyksessä ei onneks kerennyt keskittymään siihen, että se tippa on kädessä, sen jälkeen oli kyllä hankalaa, eikä saanut nukuttua. Ja Kanta-Hämeen keskussairaalassa synnytin.